ETUSIVU
@

PONIT
KASVATUS
TOIMINTA

ESITTELY
MUUTA


  Cahn Meiriona

welsh sektio D -tamma (virtuaalihevonen)
Syntynyt: 17.11.2008 (4 vuotta - 05.06.2009)
Säkäkorkeus: 152cm

Omistaja Rops, Brenn Ponies
Kasvattaja Rops, Brenn Ponies

ko. VaB : 60cm

  Saavutukset

ei saavutuksia

  Luonteesta

Tumma pää laskeutuu syliisi ja hamuaa taskujasi toiveikkaana. Merrin koko olemus mahtuu muutamaan sanaan: utelias, rohkea ja kiltti. Uudet pyöröpaalit suulissa on tutkittava tarkasti, hoitajan taskuista voi löytyä jotain mahdottoman hyvää ja tallin pihalle ilmestynyt roskalaatikko täytyy myös tutkia tiikereiden varalta. Tamma on pohjimmiltaan mielettömän kiltti ja miellyttämishaluinen, eikä turhaan kuulukaan tallin pikkuisten suosikkikaartiin. Merrin kanssa lähes kaikki sujuu vaivattomasti ja hankaluuksitta ja selkään voi hyvinmielin laittaa pienemmänkin!

Harja lennähtää Merrin karsinasta käytävälle ja hoitaja noukkii sen tammaa toruen. Harjatessa Merri yleensä lähinnä torkkuu tai tutkii harjalaatikkoa, seisten kuitenkin paikallaan. Isompikaan meteli ei saa tammaa säikähtämään, vaikka se korvat hörössä kuunteleekin ja luultavaasti pohtii, mikä äänen aiheutti. Harjattavana Merri voisi olla ilmeestä ja lurpattavista silmistäluomista päätellen vaikka koko päivän. Kaikki jouhien selvittämisestä kavioiden putsaukseen on yhtä helppoa. Kaviot nousevat käskystä "nosta" ja pysyvät oma-aloitteisesti ylhäällä. Merri kuuluu luultavasti kengittäjän suosikkiponeihin - se seisoo kuitenkin paikallaan hievahtamatta ja kavioonsa nykimättä. Tarhaan Merri kävelee koiramaisesti taluttajansa perässä ja yrittää vaivihkaa napata tienpielestä ruohotupsun. Tamma viihtyy tarhassa parhaiten kaverin kanssa, täytyyhän olla joku, jonka kanssa leikkiä!

Tamma tallustaa kiltisti kuljetuskoppiin ja matkaa kohti kilpailuja. Autosta ulos tullessaan se vilkuilee kiinnostuneesti ympärilleen, mutta vanhasta tottumuksesta jää seisomaan nätisti kopin viereen. Merri olisi varmasti valmis tutkimaan kaikki paikan uudet tuttavuudet, mutta käyttäytyy silti fiksusti. Merrin sisäinen loisto syttyy kun se pääsee kouluaitojen sisäpuolelle. Leikkisästä tammasta kasvaa hieno kouluponi, jota on vaikea uskoa samaksi poniksi.Tamman kanssa voi siis lähteä matkalle pelkäämättä järkyttävää show'ta tai pukittelua kouluradalla!

Kentällä ravaa komein liikkein ruunikko tamma - kouluratsu selvästi. Ratsuna Merri on reipas ja liikkuu mielellään eteenpäin. Miellyttämishaluisena ponina se tekee mahdollisimman tarkasti kaiken mitä ratsastaja pyytää ja lennokkailla liikkeillä varustettuna se on ilmiselvä kouluponi. Laukanvaihdoista sulkutaivutuksiin kaikki kulkee yhtenä tanssina pienillä avuilla. Askelajit ovat isot ja lennokkaat, niinkuin kouluponilla kuulukin olla. Ravissa istuminen voi tuottaa ensikertalaiselle ongelmia, onhan isossa ravissa melko vaikea istua. Laukkaa voisi kuvailla keinuhevoslaukaksi, joten kyllä siinäkin istumiseen saa käyttää lihaksiaan! Maastossa Merri kulkee rauhallisesti ja nauttii kevyistä käyntilenkeistä ilman satulaa. Vaikka tamma onkin koulupainoitteinen, ei pienten esteiden hyppääminenkään tuota vaikeuksia - vaikka kovaa Merri saattaakin mennä.

  Sukujuuret


CHELSEA'S KYE MAY
wD-o : VIR MVA Ch

Montikye Fre
wD-o
Bronsly's Chelsea Flower
wD-t

MARTHALL MACRET
wD-t

Marthall Tomboy
wD-o
Emcourt's Mariel
wD-t

Isä Chelsea's Kye May, alias "Kaitsu" on rautias, koulupainoitteinen welsh cob-ori. Koulutustasoltaan ori on Vaativa B ja rataesteitä se hyppää 80 cm. Kaitsu on pärjännyt hyvin KRJ:n alaisissa koulukilpailuissa: oriilta löytyy 35 KRJ-sijoitusta, joista yksi on KRJ-Cupista. Kaitsu on myös loistanut NJ:n näyttelykehissä ansaiten Virtuaalisen Muotovalio Champion-palkinnon. Luonteeltaan ori on herrasmies, mutta osaa kenkkuilla hoitaessa ja ratsastaessa, mikäli sitä ei käsittele joku asiantunteva henkilö.

Isänisä Montikye Fre on rautias, 140 cm korkea cob-ori. Hyvin kouluradoilla pärjännyt ori on kilpaillut jopa kansainvälisellä tasolla. Montikye on luonteeltaan hieman vaikeahko ja vaatii kunnon rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Ratsastaessa Montikye hienon kouluratsun tavoin on erittäin herkkä ja hermostuu helposti, jos sille annetaan ristiriitaisia apuja.

Isänemä Bronsly's Chelsea Flower on ruunikko, 143 cm korkea WD-tamma, joka on kotoisin Hollannista. Chelsea suuren kilpatallin omistajan pojan ratsu ja se on ottanut osaa moniin koulu- ja esteratsastuskilpailuihin. Chelsealla on näyttävä laukka ja se on luonteeltaan todella kiltti.

Isänisänisä De Franch on pippurinen tummanrautiaan värityksen omaava ori, jolta löytyy säkäkorkeutta 145 cm. Kenttäkilpailuissa hyvin menestynyt Franch on jättänyt maailmaan monia varsoja, jotka ovat pärjänneet kilpailuissa ja näyttelyistä monipuolisesti. Franch itse on myös kerännyt monia BIS-sijoja näyttelyistä.

Isänisänemä Judejahi Fre on 146 cm korkea, kimo welsh cob-tamma, joka on rakenteeltaan melko kevyt cobiksi. Judejahi Fre on toiminut siitostammana koko elämänsä ajan, eikä sillä olla kipailtu juuri lainkaan. Hyväsukuinen tamma omaa lennokkaat liikkeet ja ryhdikään rakenteen.

Isänemänisä Darling Boy on musta komea cob-orii, joka on tunnettu jalostusori kotimaassaan Hollannissa. Darling Boylla on lukuisia jälkeäisiä ja se on periyttänyt niille erittäin hyvää rakennettaan. Darling Boy on kilpaillut kansainvälisellä tasolla kouluratsastuksessa ja kiertänyt suurissa welshnäyttelyissä ympäri Eurooppaa.

Isänemänemä Flower Girl on myöskin Hollantilainen varsansa Bronsly's Chelsea Flowerin kanssa samassa kotitallissa asunut jo edesmennyt, tummanruunikko tamma. Flower toimi tallin omistajien pojan opetus- ja luottoratsuna ennen varsaansa. Flower loukkasi jalkansa laitumella, eikä sillä enää voinut ratsastaa. Onnettomuuden jälkeen tamma päätettiin astuttaa, sillä se oli pikkuomistajalleen erittäin rakas ja omasi hyvän suvun.

Emä Marthall Macret on 151 senttimetrinen, ruunikko Isosta-Britanniasta tuotu, kaunis cob-tamma. Kiltti tamma on ailahtelevainen ratsastaa, useinmiten tamma on reipas (joskus turhankin reipas) ja joskus taas patalaiska. Muru on kilpaillut KRJ:n alaisissa kilpailuissa hyvällä menestyksellä ja NJ-näyttelyistä se on palkittu jopa BIS4-sijalla.

Emänisä Marthall Tomboy on I-pakinnolla palkittu jalostusori Isossa-Britanniasa. Tomboylla on upeat liikkeet, joita se on periyttänyt myös kaikille jälkeäisilleen. Tomboylla on lukuisia jälkeläisiä ympäri maailmaa, kuten useilla Euroopan maissa ja muun muassa myös Amerikassa asti. Ori myytiin Unkariin vuonna 2007 syksyllä.

Emänemä Emcourt's Mariel on Puolalasta kotoisin oleva tamma, joka myytiin Britteihin Marthallin siittolaan suurella rahasummalla. Tamma oli toiminut puolassa vaellustallissa vaellushevosena jo 15-vuotta ja se oli varsonut kahdesti. Emcoury's Mariel toi sopivasti uutta verta welsh cob-jalostukseen ja Briteissä se kerkesi varsoa vielä kolme kaunista cob-varsaa. Luonteeltaan Mariel oli hieman hapan, mutta kuitenkin soveltui hyvin kokemattomienkin ratsuksi.

Emänisänisä Marthall Secor on syntynyt 1980-luvun alkupäässä ja se on toiminut Marthall-siittolan kunniakkaana jalostusorina. Secorilla on mahtavat liikkeet ja hyvä luonne. Secorilla on myös kaksoisveli Zetor, joka myytiin ruunattuna perhehevoseksi.

Emänisänemä Fairylight oli irlantilainen hallakko tamma. Tamma tunnettiin hyvästä rakenteestaan ja erittäin kauniista ulkonäöstään. Fairylight ei tosin omanut yhtään hyviä liikkeitä ja luojankiitos se ei ole periyttänyt niitä varsaansa, Tomboyhin. Luonteeltaan kuitenkin mukava ja kiva poni.

Emänemänisä Siree on Virossa syntynyt ja Viron kantakirjoihin päässyt welsh D-ori. Orilla on muutama welsh-rotuinen varsa ja enemmän sitten ratsuponi- ja risteytysvarsoja. Tästä johtuen orin nimi on ulkomailla täysin tuntematon.

Emänemänemä Ophelia on melko näkymätön tamma. Se on syntynyt Latviassa ja kuljetettu jo nuorena todennäköisesti teuraaksi Puolaan, mutta löytänytkin sieltä uuden kodin. Ophelian kasvattaja ja rekisteritiedot ovat täysin kadoksissa, eikä se ole tehnyt elämässään liiemmin mitään suurta.

  Jälkeläisinfo

01 wD-t. Cahn Morwydd s. 14.06'09, i. YAN Anakin

  Kisamenestys

05.12.08 / KRJ / Helmi / VaA / / 2/35
04.12.08 / KRJ / Tres Beau / VaB / / 1/20
01.12.08 / KRJ / Korpilaakso / HeA / / 2/22
20.12.08 / KRJ / Badance Duktig / KN Special / / 3/30
14.12.08 / KRJ / Heijastus / VaB / / 1/24
05.12.08 / KRJ / KR / VaB / / 1/48
10.05.09 / KRJ / Yankee Stables / HeB / / 7/77
22.05.09 / KRJ / Yankee Stables / VaB / / 7/59
29.05.09 / KRJ / Mistake / HeA / / 4/50
27.05.09 / KRJ / Rousseau Ponies / HeA / / 6/39
23.05.09 / KRJ / Briton's Farm / VaB / / 9/97
19.05.09 / KRJ / Ramonase / VaB / / 4/25
14.05.09 / KRJ / Katkoviis / KN Special / / 5/39
04.06.09 / KRJ / Yersinio / VaB / / 1/50
01.06.09 / KRJ / Golden Rose / HeA / / 5/30
27.06.09 / KRJ / Gwen Ponies / HeA / / 3/36
28.06.09 / KRJ / Gwen Ponies / HeA / / 4/36
17.07.09 / KRJ / Hiprakka / HeA / / 4/80
16.07.09 / KRJ / Baya Dressage / HeB / / 6/60
19.07.09 / KRJ / Baya Dressage / HeB / / 1/60
22.07.09 / KRJ / Baya Dressage / HeB / / 1/60
18.07.09 / KRJ / Gräslund / HeB / / 1/30

  Valmennukset ja päiväkirja

Ei vielä mitään.

PICTURES - ELFOTO & ROPS