Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Eryl Llefain "Lea"

Q

Welsh Sektio B, tamma
Syntynyt 14.04.2009 (15v) Suomessa
Ruunikko, 139cm

Rekisterinumero VH06-022-4680
Yleispainoitteinen: Helppo B, 90cm, Tutustumisluokka
Kasvattanut Brenn Ponies
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Ratsuhevosten Laatuarvostelu 14.03.2022
63,333% Quality​

Eryl Llefain saapui minulle monen muun welsh ponini tapaan jo lopettaneesta Brenn Poniesista. Vietettyään muutaman vuoden tilallani Walesissa Llefain saapui Hollantiin aloittelemaan kisauraansa. Kuten kaikki muutkin Brennistä saapuneet ponit myös Llefain tuli meille tilausvarsana. Ainoa poikkeus tässä tapauksessa oli, että ennen tamman valitsemista löysin itselleni mieleisen oriin. Niinpä sitten kysyin olisiko Ropsilla tammaa, jonka voisi astuttaa MW Flyrockilla, sillä itselläni ei harmittavasti sopivaa tammaa löytynyt. Kaikeksi onneksi Ropsilta löytyi kuin löytyikin sopiva tamma, joka sitten astutettiin MW Flyrockilla. Odotin varsan syntymää kiihkeästi ja kun se vihdoin syntyi lensin heti syntymän jälkeisenä päivänä varsaa katsomaan. Pieneksi yllätyksesi sain huomata kauniin tammavarsan olevan ruunikko kimon sijasta, mutta eipä tuo minua haitannut. Sovimme Ropsin kanssa, että tammavarsa kuljetettaisiin tilalleni Walesiin oikopäätä vieroituksen jälkeen.

Lea on onneksi tullut enemmän isäänsä luonteeltaan, vaikka löytyy siitä kyllä emänsä tulisuuttakin. Tamma ei kuitenkaan satuta ihmisiä ainakaan tahallaan, vaikka temppuilisikin. Mikäli Lea sattuu satuttamaan jotakuta vahingossa se menee karsinansa perimmäiseen nurkkaan mököttämään, josta sen saa pois vain pitkällä maanittelulla. Harjattaessa Lea on rento tapaus ja seisoo aloillaan silmät puoliummessa alahuuli lerppuen ja toista takajalkaansa lepuuttaen. Mahanalta harjaamisesta tamma tosin ei pidä, joten kyseinen toiminto olisi syytä tehdä nopeasti ennenkuin tamma hermostuu. Varusteet Lea antaa laittaa ilman ongelmia, vaikka saattaakin näyttää hapanta naamaa suitsittaessa. Talutettaessa Lea käyttäytyy useimmiten kunnolla, mutta huonoina päivinään tamma säikkyy vähän kaikkea vastaantulevaa. Muiden hevosten kanssa tamma tulee onneksi hyvin toimeen toisin kuin emänsä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Lea ei osaisi pitää puoliaan.

Ratsastettaessa Lea on sopivan reipas, ei laiska, muttei toisaalta mikään ruutipommikaan. Isältään tamma on perinyt kauniin askelluksen, joka on omiaan kouluradoille. Koska Lea on sangen helposti käsiteltävä ratsastettaessa, sillä voivat mennä niin aloittelijat kuin kokeneetkin. Etenkin aloittelijoille tamma on unelmaratsu, sillä se ei yritä minkäänlaisia metkuja. Toisaalta kokeneetkin voivat iloita tamman taidoista, sillä kokeneiden käsissä Lea saattaa suorittaa jopa joitain Helppo A tasoisia liikkeitä. Koulua mentäessä Lea on hiukan jäykkä ja sekoaa helposti askeleissaan mikäli ratsastaja pyytää tammalta liikaa eikä kuitenkaan tue epävarmaa tammaa tarpeeksi. Kouluratsastus ei siis varsinaisesti ole se Lean juttu. Esteillä tamma on huomattavasti itsevarmempi kuin koulua mentäessä ja hyppää yli lähestulkoon mistä vain. Riemunkirjavilla esteillä Lea tosin saattaa tarvita rohkaisua ratsastajaltaan, mutta hyppää niistäkin esteistä kyllä yli. Maastoesteitä tamma hyppää mielellään, muttei ole kuitenkaan kaikkein varmin hyppääjä. Lea nimittäin pelkää kompastuvansa kiinteisiin maastoesteisiin ja hyppääkin niiden yli rutkasti korkeammalta kuin olisi tarpeen. Rennoilla maastolenkeillä tamma on omiaan, sillä Lea on lähestulkoon pomminvarma eikä säiky juuri mitään.

Sukutaulu

i. MW Flyrock YLA II,VWY II,VWY C ii. C'Rockaway iii. Rhodiamant VA
iie. Summer I Love Flower
ie. Star Lagoon's Fleeting Love iei. Goodwill Narbone
iee. Langara's True Jenny
e. Whiten MayganCh,KTK III,YLA III ei. Gwynn ap Nudd WS eii. Kenrick CaradogKTK II
eie. Ceinwen GorasgwrnKTK III
ee. Brynne WS eei. KR TheodorKTK III,YLA III
eee. Bethan WS

KILPAILUKALENTERI

OMINAISUUSPISTEET

kuuliaisuus ja luonne: 480.35
tahti ja irtonaisuus: 582.17
Kouluratsastuksessa vaikeustasolla 3!

ERJ

01 20.08.2014 Shangri La lk 02: 90cm Kutsu 05/30
02 21.08.2014 Shangri La lk 02: 90cm Kutsu 01/30
03 26.08.2014 Aittohaara lk 02: 80 cm Kutsu 07/50
04 30.09.2014 Zurück lk 02: 90cm Kutsu 01/30
05 02.10.2014 Zurück lk 02: 90cm Kutsu 05/30
06 07.11.2014 Moondance lk 02: 80cm Kutsu 02/21
07 23.11.2014 Marike lk 08: 90cm Kutsu 02/46
08 24.11.2014 Marike lk 08: 90cm Kutsu 01/46
09 02.12.2014 Mörkövaara lk 02: 90cm Kutsu 03/30
10 04.12.2014 Erkinheimot lk 02: 90cm Kutsu 01/26
11 23.12.2014 Jefton Ponies lk 03: 90cm Kutsu 05/29
12 31.01.2015 ERJ Cup Kilpailukeskus Ginger lk 07: 90cm Kutsu 07/235
13 22.03.2016 Satumaja lk 04: 90cm Kutsu 03/30
14 01.04.2016 Heljävirta lk 02: 90cm Kutsu 03/40
15 06.04.2016 Heljävirta lk 02: 90cm Kutsu 04/40
16 11.04.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: 90cm Kutsu 02/40
17 12.04.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: 90cm Kutsu 06/40
18 17.04.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: 90cm Kutsu 02/40
19 25.04.2016 Mörkövaara lk 02: 90cm Kutsu 03/30
20 27.04.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: 90cm Kutsu 03/40
21 28.04.2016 Mörkövaara lk 02: 90cm Kutsu 05/30
22 30.04.2016 ERJ Cup Kilpailukeskus Ginger lk 06: 80cm Kutsu 06/174
23 01.05.2016 Mörkövaara lk 04: 90cm Kutsu 05/30
24 05.05.2016 Mörkövaara lk 04: 90cm Kutsu 04/30
25 07.05.2016 Mörkövaara lk 04: 90cm Kutsu 02/30
26 22.06.2016 Metsovaara lk 04: 90cm Kutsu 01/40
27 30.06.2016 ERJ Cup Kuuralehdon Hevostila lk 07: 90cm Kutsu 19/281
28 04.07.2016 Viisikko lk 02: 90cm Kutsu 02/33
29 05.07.2016 Viisikko lk 02: 90cm Kutsu 04/33
30 15.07.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 02/40
31 16.07.2016 Wayward Dressage lk 03: 90cm Kutsu 03/40
32 17.07.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 05/40
33 21.07.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 03/40
34 22.07.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: 90cm Kutsu 03/40
35 29.07.2016 Heljävirta lk 02: 90cm Kutsu 04/40
36 01.08.2016 Wayward Dressage lk 03: 90cm Kutsu 04/27
37 04.08.2016 Wayward Dressage lk 04: 90cm Kutsu 02/27
38 11.08.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 05/40
39 12.08.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 06/40
40 13.08.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 06/40
41 16.08.2016 Wayward Dressage lk 03: 90cm Kutsu 05/40
42 17.08.2016 Wayward Dressage lk 03: 90cm Kutsu 02/40
43 18.08.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 06/40
44 21.08.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 05/40
45 23.08.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 03/40
46 24.08.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 01/40
47 24.08.2016 Whispering Heaven lk 05: 90cm Kutsu 02/29
48 27.08.2016 Wayward Dressage lk 02: 90cm Kutsu 01/40
49 29.08.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 03/40
50 02.09.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/30
51 07.09.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 02/30
52 07.09.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 03/30
53 08.09.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 05/30
54 10.09.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 05/30
55 13.09.2016 Wayward Dressage lk 04: 90cm Kutsu 04/26
56 13.09.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 01/30
57 15.09.2016 Untuvapilvi lk 03: 90cm Kutsu 03/22
58 16.09.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 05/30
59 17.09.2016 Untuvapilvi lk 03: 90cm Kutsu 02/22
60 17.09.2016 Untuvapilvi lk 04: 90cm Kutsu 01/22
61 18.09.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 01/30
62 18.09.2016 Untuvapilvi lk 03: 90cm Kutsu 02/22
63 18.09.2016 Wyrda Horses lk 02: 90cm Kutsu 04/30
64 20.09.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/30
65 20.09.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 02/30
66 23.09.2016 Untuvapilvi lk 03: 90cm Kutsu 04/22
67 26.09.2016 Wayward Dressage lk 04: 90cm Kutsu 03/26
68 29.09.2016 Delicate lk 03: 90cm Kutsu 05/30
69 30.09.2016 Wayward Dressage lk 03: 90cm Kutsu 03/26
70 05.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 05/33
71 06.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/33
72 07.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 05/33
73 10.10.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 02/33
74 21.10.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 01/30
75 22.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/30
76 23.10.2016 Moana part breds lk 02: 80cm Kutsu 02/19
77 24.10.2016 Moana part breds lk 02: 80cm Kutsu 03/19
78 25.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/30
79 25.10.2016 Ros Cirein lk 02: 90cm Kutsu 04/30
80 26.10.2016 Moana part breds lk 02: 80cm Kutsu 03/19
81 29.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/30
82 30.10.2016 Ros Cirein lk 01: 90cm Kutsu 03/30

KERJ

01 01.03.2016 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/49
02 07.05.2016 Mörkövaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/40
03 08.05.2016 Satulinna lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/22
04 09.05.2016 Mörkövaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 06/40
05 13.05.2016 Metsovaara lk 05: Tutustumisluokka Kutsu 03/18
06 16.05.2016 Metsovaara lk 05: Tutustumisluokka Kutsu 03/18
07 16.05.2016 Satulinna lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/22
08 19.05.2016 Metsovaara lk 05: Tutustumisluokka Kutsu 04/18
09 22.05.2016 Satulinna lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/22
10 05.06.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/27
11 13.06.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/20
12 16.06.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/20
13 19.06.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 01/20
14 22.06.2016 Kultahuisku lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/27
15 28.06.2016 Kultahuisku lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/27
16 24.07.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/25
17 25.07.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 05/25
18 02.08.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/40
19 03.08.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/40
20 04.08.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/40
21 09.08.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 06/40
22 11.08.2016 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/30
23 12.08.2016 Viisikko lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 04/19
24 16.08.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/40
25 17.08.2016 Hengenvaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 07/50
26 20.08.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/40
27 23.08.2016 Hengenvaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/50
28 23.08.2016 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
29 24.08.2016 Whispering Heaven lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/25
30 24.08.2016 Viisikko lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/20
31 25.08.2016 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/30
32 06.09.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/38
33 07.09.2016 Hengenvaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/36
34 09.09.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 03/20
35 09.09.2016 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/39
36 10.09.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 04/20
37 10.09.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 06/38
38 11.09.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 03/20
39 15.09.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/38
40 17.09.2016 Mandelbacke lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/16
41 17.09.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/38
42 18.09.2016 Mandelbacke lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/16
43 22.09.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
44 22.09.2016 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/26
45 25.09.2016 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/26
46 25.09.2016 Ros Cirein lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/29
47 26.09.2016 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 05/26
48 05.10.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 01/21
49 10.10.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/21
50 14.10.2016 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/34
51 17.10.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/24
52 17.10.2016 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/34
53 19.10.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/24
54 21.10.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 01/30
55 24.10.2016 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 05/30
56 30.10.2016 KERJ Cup KK Bailador lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/82
57 11.11.2016 Mörkövaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/35
58 17.11.2016 Mörkövaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/35

Päiväkirja

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable