Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Llygedyn Merwyn "Merri"

Champion,KTK II, VWY II

Welsh sektio D, ori
Syntynyt 23.01.2013 (13v) Iso-Britanniassa
Ruunikko, 150cm

Rekisterinumero VH13-026-0033
Yleispainoitteinen: 110cm, Noviisi
Kasvattanut elen
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Kantakirjattu 30.04.2017
19 + 20 + 20 + 20 = 79p. KTK-II

VWY-II, 43,5p. (24.09.2018)
8 + 6,5 + 7 + 21 + 1 = 43,5p.

Champion-arvonimi myönnetty 05.10.2022

Llygedyn Merwyn ostettiin Gateawayhin hyvältä ystävättäreltäni eleniltä ollessani tämän luona vieraisilla Walesissa. Kahviteltuamme hetken ja kerrottuani minulla ennestään olevien kasvattien kuulumisia päätimme lähteä pienelle kävelylle. Kuin varkain elen ohjasi minut oikopäätä tarhalle, jonka perältä minua tuijotti uteliaasti ruunikon värityksen omaava ori, jonka elen kertoi juuri palautuneen hänelle takaisin. Mittaillessani oria katseellani kuunnellen samalla puolella korvalla ystävättäreni kertomusta siitä, mitä orilla on siihen asti tehty, alkoi uteliaisuus viedä voiton meitä edelleenkin tarhan perältä tuijottavalta oriilta, jonka nimeksi elen oli maininnut Llygedyn Merwyn. Merwynin astellessa luoksemme verkkaiseen tahtiin huomasin oriin olevan hieman luisevammassa kunnossa kuin kaukaa katsottuna oli näyttänyt. Ehkäpä oriin hienoisesta luisevuudesta johtuen en ollut vakuuttunut sen sopivuudesta meille kunnes elen rupesi esittelemään oriin sukutaulua, joka oli etenkin emän puolelta juuri sellainen kuin vanhalinjaisella cobilla kuuluisi ollakin. En siis kaivannut sen enempää vakuutteluja, vaikka herran isälinja edustikin uudempaa linjaa, vaan pistin nimeni Merrin myyntipapereihin varsinkin kun elenin pyytämä hinta ei ollut kovinkaan korkea.

Merri on luonteeltaan mitä leppoisin oriherra, joka ei juuri omaa pahoja tapoja. Toki ori saattaa olla hieman levoton tammojen lähettyvillä, mutta muuten ori pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa eikä rupea riehumaan, vaikka tapahtuisi mitä. Hoitotoimenpiteitä tehtäessä herra ei aiheuta sen suurempia ongelmia ja hyväksyy hoitajakseen kenet tahansa. Eläinlääkäriä ori tosin tuppaa vähän kammoamaan, mutta käyttäytyy mallikkaasti tämänkin kanssa kun on tuttu hoitaja pää puolessa lohduttamassa. Harjattaessa Merri nauttii täysin siemauksin saamastaan huomiosta eikä välitä vaikka sitä harjaisi hieman riuskemminkin ottein. Kavioiden putsaamisesta ori ei tosin niin kauheasti pidä eikä jaksakaan pitää kavioitaan kovin kauan ylhäällä. Varusteet ori antaa laittaa ilman ongelmia. Talutettaessa seuraa hyvin hoitajansa perässä eikä ryntäile omiin suuntiinsa. Muiden hevosten seurassa käyttäytyy aina asiallisesti, mutta osaa kyllä puolustaa itseään mikäli joku yrittää käydä herran kimppuun.

Ratsastettaessa Merri ei ole aivan yhtä helposti käsiteltävissä kuin maastakäsin vaan vaatii määrätietoisen ja varman ratsastajan, joka tietää mitä tekee. Epävarmoja aloittelijoita herra pompottelee miten mielensä tekee, sillä se ikäänkuin vaistoaa kuka on pompoteltavissa ja kuka ei. Napakan ratsastajan kanssa Merri kuitenkin jättää metkut sikseen eikä yritä kepuli konsteja vaan tekee kaikkensa ratsastajansa hyväksi. Kouluratsastuksesta herra ei piittaa, mutta esteillä ori on taituri vailla vertaa. Ori omaa hyvän hyppytekniikan eikä turhia arastele erikoisemmillakaan esteillä. Merri hyppääkin epäröimättä yli kaikesta mitä sen eteen laitetaan. Kovinkaan nopea Merri ei kuitenkaan ole eikä sen kanssa voi myöskään tehdä kovin tiukkoja käännöksiä, mutta sen minkä ori häviää nopeudessa ja ketteryydessä se voittaa usein varmuudessa.

Sukutaulu

i. Criallt Welsh Magic ii. Criallt Fercos iii. Medeiahirr Ffrwydryn
iie. Adelleidr Eurfaen
ie. Criallt Welsh Rose iei. Llanrhys Aeron VIR MVA Ch, KTK III
iee. Caeltywn Welsh Maid
e. Ffraid Meleri Ch,KTK II,YLA III,VWY II ei. Rhoscfflach Morgan KRJ III, VWY II eii. Rhoscfflach Dewrían Ch,KTK III
eie. Frondo's Melinda
ee. Ffraid Rhiain WS VIR MVA Ch,KTK III,VWY II, VWY A eei. Flowb Feodor kadonnut
eee. Kenrick Meganne KRJ II, VWY II

rp-o. Eredin Lind s. 12.07.2023  ▪  om. alina
wD-t. Ceiriosen Rhoswen s. 05.03.2022  ▪  om. felissa

KILPAILUKALENTERI

09.05.2016 NJ Adina lk 03: Welsh D oriit irtoSERT
25.03.2017 NJ Paraatiponit lk 02: Welsh cob-orit (sektio D) irtoSERT
24.09.2018 NJ Tirion Welsh Ponies lk 01: Welsh cob (sek. D), orit irtoSERT

OMINAISUUSPISTEET

hyppykapasiteetti: 558.71
rohkeus: 558.71
kuuliaisuus ja luonne: 1297.54
Esteratsastuksessa vaikeustasolla 6!

VVJ

01 05.08.2018 Breandan lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 02/40
02 09.08.2018 Breandan lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 03/40
03 11.08.2018 Breandan lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 01/40
04 17.08.2018 Breandan lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/40
05 01.09.2018 Myyränkolo lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 02/50
06 07.09.2018 Brunnby lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 02/40
07 10.09.2018 Brunnby lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 04/40
08 11.09.2018 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 01/30
09 18.09.2018 Brusque Ponies lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 07/49
10 22.09.2018 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/30
11 23.09.2018 Brusque Ponies lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/49
12 03.10.2018 Ristikallio lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 03/50
13 08.10.2018 Ristikallio lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 07/50
14 18.04.2019 Gestüt Helmwald lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 04/30
15 26.04.2019 Gestüt Helmwald lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 04/30
16 27.04.2019 Keilakunkku, osa 1 Husgård Stud lk 01: Noviisi Koulukoe (avoinna poneille) 04/143
17 29.04.2019 Keilakunkku, osa 3 Husgård Stud lk 01: Noviisi Kestävyyskoe (avoinna poneille) 04/116
18 10.01.2021 Viljalehto lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 04/30
19 23.01.2021 Breawa lk 01: Noviisi koulukoe 03/46
20 20.03.2021 Valyrian Shetlands lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 02/40
21 31.03.2021 VVJ Cup Fellbury Stud lk 01: Noviisi yhdistetty yksilöille 08/95
22 26.12.2021 Pyökkipolku lk 02: Noviisi kestävyyskoe yksiköille 05/30
23 01.01.2022 Namyshill lk 01: Noviisi koulukoe yksiköille 06/77
24 02.01.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 01/30
25 02.01.2022 Namyshill lk 01: Noviisi koulukoe yksiköille 08/77
26 05.01.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 01/30
27 06.01.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 01/30
28 06.01.2022 Namyshill lk 01: Noviisi koulukoe yksiköille 02/77
29 11.01.2022 Lindgård lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 06/50
30 12.01.2022 Safiiritiikerin Kilpailukeskus lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 06/41
31 09.02.2022 Holmberg lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 10/100
32 23.03.2022 Breawa lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 05/39
33 27.03.2022 Breawa lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/39
34 29.03.2022 Breawa lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 06/39
35 13.07.2022 KK Bailador lk 02: Noviisi koulukoe, yksilö 04/83
36 15.07.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 01: Noviisi koulukoe yksiköille 04/48
37 16.07.2022 KK Bailador lk 02: Noviisi koulukoe, yksilö 02/83
38 09.08.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 03: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 04/50
39 31.10.2022 VVJ Cup Fellbury Stud lk 04: Noviisi yhdistetty pareille 01/59
40 02.11.2022 Mäntykatve lk 01: Noviisi tarkkuuskoe 03/30
41 25.12.2022 Mistyvale lk 01: Noviisi koulukoe 03/72
42 27.12.2022 Mistyvale lk 04: Noviisi kestävyyskoe 07/58

Päiväkirja

Kouluvalmennus 3. syyskuuta 2018 (valmentaja: elen)

Kolmantena uhrinani Ceiriosenista kasvattivalmennuksiini saapui Merri-ori. Se on kuulemma saanut olla aikalailla oman mielensä mukaan ja oria on liikuteltu kiireiden takia joskus ja jouluna, jos joku on halunnut tarttua haasteeseen. Heti alkuunsa näin, että tässä on kova luu, varmasti yhtä vahvatahtoinen tapaus kuin jotkut sukulaisensa aikoinaan. Ori ei antanut oikein mitään ilmaiseksi ja eteni hieman kireä ilme naamallaan pohkeenväistötehtävästä toiseen ja laukassa Merri näytti hetkittäin jopa siltä, että se haistattaa pitkät ja häipyy paikalta. Ori on ehdottomasti upea ilmestys, mutta ei helppo, ei sitten millään. Tyydyimmekin tänään löytämään jonkinlaisen sopusoinnun orin kanssa ja onnistuneen pohkeenväistö-laukannostotehtävän jälkeen Merri sai vapaat ohjat ja kuskikin tuntui henkäisevän helpotuksesta.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable