Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Luminarie Dei "Lumina"

meriitit tähän

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 30.08.2015 (10v)
Kulomusta, 103cm

Rekisterinumero VH16-017-0200
Valjakkopainoitteinen: Vaativa
Kasvattanut Virtuaalitalli Dei
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Luminarie Dei tuli Gateawayhin virtuaalitalli Deistä tilausvarsana yhdessä kuuden muun varsan kanssa syyskuussa 2015. Minulla ei ennestään ollut virtuaalitalli Deistä kasvattia, joten kun minulle sattui tilaisuus saada Deistä tilausvarsaa tartuin oitis tilaisuuteen. Innostuin ehkä hiukan liikaa, sillä päädyin pyytämään varsaa peräti seitsemästä yhdistelmästä, joista kolmessa isäoriina toimi oma orini. Luminarie Dein vanhemmiksi valikoituivat hyvin pitkälti Ceridwynin kasvatuslinjoista tulevat Ace v.d. Jam ja Stellar Style Dei, joiden suvuista tosin löytyy jonkin verran myös muunmuassa crossroadilaista, nokikyläläistä ja greymaskilaista verta. Elokuussa 2015 Stellar Style Dei sitten putkautti maailmaan vanhempiensa tavoin mustan värityksen omaavan tammavarsan, jolle annettiin nimeksi Luminarie Dei.

Luonteeltaan Lumina on hyvin leppoisa ja helpostikäsiteltävä eikä omaa mitään huonoja tallitapoja. Lumina on kuitenkin hyvin huomion kipeä tammaneiti, joka rakastaa huomion keskipisteenä olemista. Tamman voikin näin ollen nähdä usein kurkkimassa karsinansa puolioven ylitse ja se saattaa hieman pahastua mikäli sen karsinan ohi kuljetaan ilman että neitiä käydään edes vähän rapsuttamasta korvan takaa. Hoitotoimenpiteet Lumina antaa tehdä ilman suurempia ongelmia, vaikka sattaakin liikahdella kärsimättömästi aloillaan, mikäli hoitotoimenpiteiden suorittamiseen sujuu kauemmin kuin neiti haluaisi. Yleensä neiti kuitenkin seisoo hyvin aloillaan komennettaessa, antaen hoitajansa tehdä työnsä rauhassa. Harjattessa Lumina nauttii täysin siemauksin huomion keskipisteenä olemisesta eikä haluaisi hoitajan lopettavan harjaamista lainkaan. Talutettaessa Lumina saattaa hieman flirttailla vastaan tulevien orien kanssa, mutta seuraa muuten kiltisti taluttajansa perässä. Muiden hevosten seurassa tamma käyttäytyy asiallisesti eikä rupea tappelemaan muiden hevosten kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tamma puolustaisi itseään tarpeen tullen, mikäli joku rupeaisi sen kanssa haastamaan riitaa.

Ajettaessa Lumina on aikamoinen laiskiainen, jota saa jatkuvasti olla hoputtamassa eteenpäin. Lumina tarvitseekin määrätietoisen ajajan, joka ei anna tamman luistaa työnteosta. Neidin kanssa onkin pysyttävä alituiseen valppaana, sillä muuten se alkaa mennä sieltä mistä aita on matalin. Koulukoe tammalta sujuu yleensä ihan hyvin etenkin kilpailuissa, sillä kilpailuissa tammasta tuntuu tulevan ryhdikkäämpi ja energisempi kun se pääsee suuren yleisön eteen. Tarkkuuskokeessa Lumina yrittää palata kotiolojen tapoihin ja luistaa työnteosta, joten ohjastajan on ohjattava tamma täsmällisesti porttien keskeltä sekä pysyttävä jatkuvasti valppaana, jottei tamma pääse luistamaan työnteosta. Kestävyyskoe sujuu tammalta yleensä ihan mukavasti, vaikkei se siinä useimmiten sijoitukkaan ihan kärkipäähän. Neiti kuitenkin yrittää parhaansa eikä tarkkuuskokeessa nähtävästä laiskuudesta näy jälkeäkään. Tamma saattaa kuitenkin säikkyä joitain erikoisemman näköisiä esteitä, vaikka kiertääkin useimmat korvaansa lotkauttamatta.

Sukutaulu

i. Ace v.d. JamVIR MVA Ch,KTK II,VVJ I,YLA II ii. CW Alhambra RoyaleVIR MVA Ch,KTK II,VVJ II,YLA I iii. CW Cuba Libre
iie. CW J'adore Mocha
ie. RN CinderellaKTK II iei. CRS BenjaminKTK II,KRJ IV,KERJ III,VVJ II
iee. WF Lady HawaiiKTK II
e. Stellar Style Dei ei. CW Shantylane PradaVIR MVA Ch,KTK III,VVJ I,YLA II eii. Harmaanaaman Darth Maul
eie. CW Bonnie Mistress
ee. CW Audrey Hepburn eei. CW Six Undergroundkadonnut
eee. Nokikylän Vianne

she-o. Ceiriosen Rock'N Rhythm s. 03.02.2019  ▪  om. Tuulia T.

KILPAILUKALENTERI

04.08.2018 VSN Maybeck Stud lk 02: Shetlanninponitammat RCH

OMINAISUUSPISTEET

kuuliaisuus ja luonne: 1871.35
tarkkuus ja ketteryys: 2027.46
Valjakkoajossa vaikeustasolla 8!

Päiväkirja

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable