Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Päivärinteen Romeo "Romeo"

Ch, KTK II

Shetlanninponi, ori
Syntynyt 11.08.2014 (14v) Suomessa
Voikonkirjava, 101cm

Rekisterinumero VH14-017-0511
Yleispainoitteinen: Helppo B, 60cm, Aloittelijaluokka, Vaikea
Kasvattanut Päivärinne
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Champion-arvonimi myönnetty 02.06.2015

Kantakirjattu 30.06.2015
18 + 17 + 19 + 19 = 73 p. KTK-II

Päivärinteen Romeo on oikea hurmuri, jonka luontaista vetovoimaa on vaikea vastustaa. Minulla oli jo ennestään pari pitkäsukuista shetlanninponioria, joten halusin hankkia yhden hieman lyhyt sukuisemman tallin lyhyt sukuisille tammoille. Olen aina ihaillut Päivärinteen shetlanninpojea, joten kun JP laittoi muutaman kasvattinsa myyntiin rynnistin oikopäätä paikalle katsomaan millaisia myytävät varsat olisivat. Ja olihan siellä ties millaisia ihanuuksia myynnissä, mutta juuri vieroitettu voikonkirjava orivarsa varasti huomioni. Onnekseni kukaan muu ei ollut vielä ehtinyt kilpailemaan varsasta kanssani, joten kasvattajan hyväksyttyä ostotarjoukseni komea orivarsa lastattiin traileriin ja kiidätettiin lähimmälle lentokentälle, mistä se lennätettiin kiireenvilkkaa Hollantiin yksityiskoneellani.

Romeo näyttää söpöltä pikkuponilta, jota voisi halia loputtomiin, mutta todellisuudessa näin ei ole. Ori ei totta puhuen voi sietää ainakaan vieraiden ihmisten kosketteluja alkuunkaan ja halimisyritykset ori pysäyttää alkuunsa hampaitaan esittelemällä. Romeo ei onneksi kuitenkaan pure, vaikka tykkääkin esittää kovaa poikaa etenkin vieraille ihmisille. Herralle onkin määrätty kaksi vakituista hoitajaa joiden kanssa se malttaa käyttäytyä edes jokseenkin siivosti. Harjaamissesta ori kyllä pitää kunhan se vain tehdään nopeasti. Romeo nimittäin kyllästyy helposti paikoillaan seisomiseen ja alkaa äkkiä liikkua kuin hyrrä karsinassaan mikäli hoitotoimenpiteet eivät suju tarpeeksi nopeasti. Herra olisikin näin ollen viisainta sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi. Varusteista suitset menevät helpoiten oriin ylle. Suojia laitettaessa ori liikkuu jatkuvasti ja satulankin alta se yrittää juosta pois, mikäli vain sattuu olemaan vapaana. Talutettaessa Romeo on nyt vähän sellainen tammojen perään huutaja, vaikkei onneksi ryntääkään näiden luokse pää kolmantena jalkana, mikäli tammoja sattuu lenkillä tulemaan vastaan. Oriin huomiota voikin olla vaikea palauttaa takaisin taluttajaansa niin kauan kuin lähettyvillä on tammoja. Tammojen lähettyvillä oriissa on hieman macholijan vikaa ja itseään isompien orien lähettyville Romeota ei kannata päästää. Ori kun yrittää pompotella itseään isompiakin eivätkä nämä välttämättä pidä siitä.

Ratsastettaessa Romeo on oikea tuittupää, joka ajaa ratsastajans hermoraunioksi temppuilullaan. Tämän herran ratsastajalta vaaditaankin kovaa päätä, itsepäisyyttä ja ennen kaikkea päättäväisyyttä. Periksiantamattomalla ratsastuksella Romeonkin saa kyllä tekemään töitä, mutta se vain vie aikaa. Ori kun nostaa tunnin aluksi aina kauhean tappelun tunnin aluksi ennenkuin ratsastaja tekee sille selväksi kuka on pomo ja valitettavasti tämä samainen tappelu toistuu aivan joka kerta, vaikka ratsastaja olisikin edellisellä kerralla ottanut oriilta luulot pois. Koulu on Romeon mielestä tylsääkin tylsempää, joten sitä voi olla vaikea saada keskittymään kunnolla koululiikkeiden tekemiseen. Kuitenkin kun Romeon saa keskittymään se suoriutuu aina Helppo B tasoisista liikkeistä asti ihan hyvin ja hurmaa takuulla niin yleisön kuin tuomaristonkin valloittavalla ulkonäöllään. Esteillä Romeossa on vauhtiponin vikaa ja toisinaan ratsastajan käsiä voi särkeä tunnin päätteeksi pidätteiden antamisesta. Oriilla on myös taipumusta kieltää helposti, joten ratsastajan apujen esteelle tultaessa olisi syytä olla vahvat. Maastossa Romeo on itsepäinen kuin aasi ja säikkyy milloin mitäkin.

Valjakkoa Romeo menee hyvin mielellään, vaikka onkin välillä hieman turhan vauhdikas. Ohjastajansa antamista avuista ohjasapuja paremmin tepsivät ääniavut. Koulukoe on tämän herran ominta alaa. Erikoisenvärinen Romeo hurmaa katsojat jo erikoisella värityksellään. Lisäksi herran pistäessä parastaan se on sangen vaikuttava näky ja hurmaa nirppanokkaisimmankin tuomarin. Tarkkuuskoe ei ole Romeon vahvinta alaa, sillä oriilla nyt on yleensäkin vaikeuksia keskittyä tarkkuutta vaativiin asioihin. Ori kuitenkin selviytyy tarkkuuskokeestakin kohtuullisesti, mikäli ohjastaja vain antaa sille pilkun tarkat toimintaohjeet. Maratonosuus menee Romeolta hieman vaihtelevaisesti. Toisinaan ori malttaa tehdä tasaisen varman suorituksen kun taas toisinaan se haluaisi mennä vain kovaa alusta loppuun, jolloin sen voimatkin usein loppuvat kesken.

Sukutaulu

i. Päivärinteen Roi VIR MVA Ch,KTK II,VVJ I,SHLA I ii. Samuel VIR MVA Ch,KTK III, VVJ I, SHLA I iii. All Around
iie. Pepita
ie. Serene Grace Ch, KTK III iei. Cabochard Rock
iee. Gracidea
e. Päivärinteen Helmi Ch, KTK III, VVJ II, SHLA II< ei. Earl Rayburn eii. Godrick Sunray
eie. Earl Gray
ee. Castwood's Misty May eei. Gomboes Corner
eee. Castwood's Cindy

she-o. Mecutio v.d. Gateaway s. 22.02.2015  ▪  om. Leandra
she-t.Nutmeg Mocha s. 11.07.2015  ▪  om. honeythief
she-o. Robin v. Moons s. 28.03.2016  ▪  om. honeythief

KILPAILUKALENTERI

25.10.2014 NJ virtuaalitalli Dei lk 02: Shetlanninponiorit irtoSERT
07.12.2014 NJ Adina lk 01: Shetlanninponioriit irtoSERT
09.12.2014 NJ Moondance lk 03: Shetlanninponiorit irtoSERT

KRJ


ERJ

01 30.11.2014 Zafir lk 03: 60cm Kutsu 05/80
02 24.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 04: 60cm Kutsu 01/74
03 26.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 04: 60cm Kutsu 07/74
04 28.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 04: 60cm Kutsu 03/74
05 11.05.2016 Metsovaara lk 06: 60cm Kutsu 01/23
06 19.05.2016 Metsovaara lk 06: 60cm Kutsu 01/23
07 24.06.2016 Metsovaara lk 02: 60cm Kutsu 04/36
08 25.06.2016 Bridgeroad lk 02: 60cm Kutsu 05/41
09 25.06.2016 Metsovaara lk 02: 60cm Kutsu 01/36
10 28.06.2016 Bridgeroad lk 02: 60cm Kutsu 04/41
11 31.07.2016 ERJ Cup Satulinna lk 03: 50cm Kutsu 08/117
12 01.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 03/14
13 03.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 02/14
14 03.08.2016 Mörkövaara lk 02: 50cm Kutsu 01/14
15 04.08.2016 Mörkövaara lk 02: 50cm Kutsu 02/14
16 06.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 02/14
17 10.08.2016 Mörkövaara lk 02: 50cm Kutsu 03/14
18 13.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 01/14
19 13.08.2016 Mörkövaara lk 02: 50cm Kutsu 02/14
20 14.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 01/14
21 16.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 02/14
22 17.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 01/14
23 19.08.2016 Mörkövaara lk 01: 50cm Kutsu 03/14
24 31.10.2016 ERJ Cup Hortensia lk 04: 60cm Kutsu 06/94
25 03.11.2016 Yentel Ponies lk 04: 60cm Kutsu 04/20
26 06.11.2016 Yentel Ponies lk 04: 60cm Kutsu 04/20
27 08.11.2016 Metsovaara lk 02: 60cm Kutsu 05/29
28 01.01.2017 Mörkövaara lk 02: 60cm Kutsu 03/21
29 02.01.2017 Mörkövaara lk 01: 60cm Kutsu 03/21
30 02.01.2017 Mörkövaara lk 02: 60cm Kutsu 03/21
31 03.01.2017 Mörkövaara lk 02: 60cm Kutsu 01/21
32 04.01.2017 Mörkövaara lk 01: 60cm Kutsu 04/21
33 07.01.2017 Mörkövaara lk 01: 60cm Kutsu 02/21
34 10.01.2017 Mörkövaara lk 01: 60cm Kutsu 04/21
35 16.01.2017 Ventos lk 01: 40cm Kutsu 03/19
36 20.01.2017 Yentel Ponies lk 03: 60cm Kutsu 03/15
37 24.01.2017 Ros Cirein lk 02: 60cm Kutsu 04/24
38 29.01.2017 Ros Cirein lk 01: 60cm Kutsu 02/24
39 01.02.2017 Ros Cirein lk 01: 60cm Kutsu 04/24
40 01.02.2017 Ros Cirein lk 02: 60cm Kutsu 04/24
41 04.02.2017 Ros Cirein lk 02: 60cm Kutsu 03/22
42 06.02.2017 Ros Cirein lk 02: 60cm Kutsu 03/24
43 06.02.2017 Ros Cirein lk 01: 60cm Kutsu 03/22
44 07.02.2017 Bellgrove lk 01: 50cm Kutsu 01/20
45 08.02.2017 Ros Cirein lk 02: 60cm Kutsu 04/22
46 09.02.2017 Ros Cirein lk 01: 60cm Kutsu 01/24
47 13.02.2017 Metsovaara lk 02: 50cm Kutsu 01/27
48 14.02.2017 Metsovaara lk 03: 60cm Kutsu 05/34
49 16.02.2017 Metsovaara lk 02: 50cm Kutsu 05/27
50 18.02.2017 Metsovaara lk 03: 60cm Kutsu 01/34
51 15.03.2017 SHLA Cup Breawa lk 02: 50cm Kutsu 02/11

OMINAISUUSPISTEET

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 729.95
Nopeus ja kestävyys: 322.67
Kuuliaisuus ja luonne: 300.45
Tahti ja irtonaisuus: 466.10
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kenttäratsastuksessa 1052.62 op (vaikeustasolla 3)!

VVJ

01 04.11.2014 Konkkaronkka lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 04/30
02 05.11.2014 Konkkaronkka lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 04/30
03 13.11.2014 Konkkaronkka lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/34
04 16.11.2014 Konkkaronkka lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 04/34
05 18.11.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 03: Vaikea yhdistetty yksilövaljakko Kutsu 04/16
06 22.11.2014 Konkkarokka lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 01/34
07 28.11.2014 Kilpailukeskus Bailador lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 03/17
08 03.12.2014 Claridge Stud lk 03: Vaikea yksilövaljakko, avoin yhdistetty Kutsu 02/13
09 04.12.2014 Konkkaronkka 1k 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 04/18
10 05.12.2014 Caral lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 01/12
11 07.12.2014 Konkkaronkka 1k 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/18
12 29.02.2016 VVJ Cup Wyat Shetlands lk 03: Vaikea yhdistetty yksilövaljakoille Kutsu 04/45
13 02.03.2016 Mörkövaara lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 01/19
14 10.03.2016 Satulinna lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 05/27
15 11.03.2016 Satulinna lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 02/27
16 19.03.2016 Eterno lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 05/30
17 21.03.2016 Eterno lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 03/30
18 21.03.2016 Satulinna lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 01/27
19 06.04.2016 Viisikko lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 04/23
20 07.04.2016 Viisikko lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/23
21 11.04.2016 Viisikko lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/23
22 13.04.2016 Huvitutti lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/19
23 19.04.2016 Huvitutti lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 02/19
24 03.05.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 02/28
25 09.05.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 04/28
26 22.05.2016 Tuiskula lk 05: Vaikea kestävyyskoe yksilöille Kutsu 02/15
27 23.05.2016 Tuiskula lk 05: Vaikea kestävyyskoe yksilöille Kutsu 03/15
28 25.05.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 03/25
29 26.05.2016 Tuiskula lk 05: Vaikea kestävyyskoe yksilöille Kutsu 03/15
30 28.05.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 05/25
31 01.06.2016 Hukkapuro lk 05:Vaikea koulukoe yksilöille Kutsu 04/17
32 06.06.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 03/18
33 08.06.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 02/18
34 10.06.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 01/18
35 11.06.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea koulukoe yksilöille Kutsu 01/14
36 15.06.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea koulukoe yksilöille Kutsu 01/14
37 20.06.2016 Metsovaara lk 05: Vaikea koulukoe yksilöille Kutsu 01/14
38 24.06.2016 Bridgeroad lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 01/19
39 25.06.2016 Bridgeroad lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 01/19
40 28.06.2016 Bridgeroad lk 05: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 04/19
41 28.06.2016 Viisikko lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 01/22
42 30.06.2016 Viisikko lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 02/22
43 04.08.2016 Tuiskula lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 03/17
44 08.08.2016 Viisikko lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/31
45 11.08.2016 Tuiskula lk 04: Vaikea tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 01/26
46 16.08.2016 Viisikko lk 05: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 02/14
47 18.08.2016 Tuiskula lk 03: Vaikea koulukoe yksilöille Kutsu 02/26
48 18.08.2016 Viisikko lk 05: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 02/14
49 21.08.2016 Viisikko lk 05: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 01/14
50 04.09.2016 Wyat Shetlands lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 01/20
51 11.09.2016 Wyat Shetlands lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 02/18
52 17.09.2016 Wyat Shetlands lk 03: Vaikea yhdistetty yksiköille Kutsu 03/18
53 05.10.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 04/24
54 08.10.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Vaikea yhdistetty yksilöille Kutsu 04/24

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä 18. helmikuuta 2017 (kirjoittaja: Beauvoir)

Tuulia oli pyytänyt minut itselleen groomiksi itselleen ja Romeolle Metsovaaran estekisoihin, joissa ratsukon oli määrä startata 60 cm. Kurvasin Mersullani Gateawayn pihaan jo puoli seitsemän aikaan aamulla. Jätin autoni seisomaan tallin parkkipaikalle ja kävelin haukotellen, kahvimuki kädessä sisälle tallirakennukseen auttelemaan Tuuliaa pakkaamisessa sekä muussa oleellisessa. Aikaisesta herätyksestä huolimatta naikkonen näytti pirteältä sulloessaan Romeon suojia täydeltä näyttävään kisakaappiin. "Miten pienen ponin tavarat voivat viedä näin paljon tilaa?" hän päivitteli ja pyysi minua laittamaan Romeon valmiiksi kuljetusta varten. Juttelin Tuulian kanssa niitä näitä paketoidessani suloista shetlanninponia kuljetussuojiin, loimeen sekä häntäsuojukseen. Noin neljänkymmenen minuutin päästä Tuulia oli saanut raahattua kisakaapin traileriin, poni oli valmiina ja pääsimme lähtemään kohti kisapaikkaa. Iloinen popmusiikki raikui radiosta, kun ajelimme vilkasta maantietä pitkin. Tuulia selaili pelkääjänpaikalla kännykästään lähtölistoja vielä kertaalleen. Hänen ja Romeon luokka olisi kolmantena, lähtövuoro puolestaan luokan alkupäässä. Ei mennyt kauaa, kun käännyimme jo Metsovaaran tontille. Pysäköimme traileriyhdistelmämme niille osoitetulle alueelle nurmikentälle, ja otimme Romeon kopista heti ulos. Toinen luokka oli juuri alkamaisillaan. Tuulia istuskeli katsomossa varjossa urheilujuomaa hörppien sillä välin, kun harjailin Romeosta viimeisetkin pölyt pois ja satuloin sen. Ori esitteli innokkaasti naskalinterävää hammaskalustoaan ja luimisteli ikävästi, muttei onneksi iskenyt legorivistöänsä käsivarteeni. Tuulia lähti maneesiin verryttelemään heti, kun olin saanut puunattua Romeon valmiiksi. Kuten tavallista, ori pomppi ja teutaroi alkuun, mutta Tuulia ratsasti sitä erinomaisesti. Pian radankävelyn jälkeen oli jo ratsukon aika startata. Minusta tuntuu, että minua jännitti enemmän kuin Tuuliaa itseään - video hänen sekä Romeon tyylipuhtaasta ja virhepisteettömästä radasta oli selvästi kuvattu tärisevin käsin. Odottelimme tuloksia puolisen tuntia, ja lopulta kukaan ei saanut parempaa tulosta kuin Tuulia ja Romeo. Tuulia näytti palkintojenjaossa todella tyytyväiseltä, ja hymyili kuin Naantalin aurinko kaasutellessaan kunniakierroksella.

Päiväkirjamerkintä 30. kesäkuuta 2018 (kirjoittaja: Jannica)

"Oletko nyt aivan varma että haluat mennä Romeolla?" Tuulia kysyi epävarmasti kun kannoin yhtä päättäväisesti varusteet käytävälle satulahuoneesta kuin mitä ori kuopi käytävällä keskittyneesti mattoa. "Lopetas nyt!" komensin ponia, joka vain katsoi minua kuin halpaa riimua, "ai miten niin, kai tällä nyt ridattu on ennenkin?" jatkoin Tuuliaan katsomatta, koska yritin saada satulavyötä edes ensimmäisiin reikiin todeten sitten "ei ilmeisesti vähään aikaan", kunnes vihdoin sain vyön kiinni.. edes niihin ensimmäisiin.
"Onhan sulla vakuutukset kunnossa?" nainen vielä sanoi puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan, kun olin vihdoin saanut ohjat pois ponin suusta ja suitset päähän.
"No on on.. tuskin tämä pahempi on kun meidän 3-vuotiaat ponit" naurahdin pukien kuitenkin varmuudeksi turvaliiviä päälleni.
Poni katseli kiinnostuneena kun kiristin tarrat ja lähdimme sitten kohti kenttää, jonne olikin jo kasaantunut melkoinen määrä tallilla hääriviä ihmisiä näkemään heittäisikö kirjava riiviö kolmannenkin ratsastajan selästään tällä viikolla. Myönnettäkööt, että ponin maine oli kyllä kulkenut sen edellä kauas ja olin jo kotona pakatessani päättänyt, että ennen en lähtisi tallista kun tämä poni oli koeajettu! Päättäväisesti nousin kyytiin, en ennättänyt edes saada kunnolla jalustimia jalkaani kun ensimmäinen pukki jo tuli.
"Ihanko tosi?!" karjaisin puoliksi huvittuneena orille ja kiskaisin sen pään oikean puolen jalustimeen siksi aikaa kun säädin jalustinhihnoja hieman pidemmäksi, ilmeisesti aiemmat ratsastajat olivat olleet tonttuja tai jotain, koska pidentää sai viidellä reiällä vähintään molempia.

Hämmentynyt poni keksi seuraavan liikkeen hyvinkin pian, ainakaan nokkeluudesta ja yrityksen puutteesta ei sitä voinut syyttää: se hyppäsi pystyyn ja pomppasi valehtelematta kolme metriä taaksepäin samalla loikkien. Katsomossa kohahti, tätä se ei ennen vielä ollutkaan kuulemma tehnyt. Olin kuitenkin osannut varautua, koska oma ponini Eetu harrasti täsmälleen saman tempauksen, jos sitä estettiin pukittamasta. Komensin ponia sivulle kun se hyppäsi pystyyn ja samanaikaisesti eteen jottei se pääsisi peruuttamaan. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen poni luovutti ja pani kentälle maate. Siinä sitten odottelin viisi minuuttia, että se nousisi ylös. Lopulta se kai kyllästyi kuumassa hiekassa makailuun ja nousi ylös, alkaakseen piehtaroida. Onnistuin onneksi hyppäämään kyydistä juuri sopivaan aikaan. Komennettuani Romeon ylös pyyhin satulasta pahimmat hiekat ja hyppäsin takaisin kyytiin. Sama meno jatkui rodeon merkeissä, muutaman kerran jälkeen poni kuitenkin yllättäen lopetti ja pysätyi keskelle kenttää.
"Tässäkö tää nyt sitten oli?" kysyin siltä, poni ilmeisesti oli ajatellut ratsastuksen loppuvan juuri siihen mihin se päätti.
"Ei kuule vetele!" sanoin muistuttaen raipalla kuka täällä on pomo.
Romeo muisti vielä kerran tai kaksi pukittaa, mutta sen jälkeen lopputunti alkoi sujua. Ainoastaan ensimmäisessä laukannostossa poni yritti kerran lähteä alta pitkän sivun alussa, mutta sekin urheilu jäi kun käänsin ponia nopeammilla reflekseillä sen takaisin ympyrälle kentän keskelle ja ohjasin sitten tiukalla pohkeella napauttaen ponin uudelleen sivun alkuun laukannostoa varten. Tämän jälkeen meillä ei enää ollutkaan mitään ongelmia ja katsomostakin alkoi jengi huveta, kun ei ollut enää mitään jännittävää extremeä luvassa.

Valjakkovalmennus 1. heinäkuuta 2018 (kirjoittaja: Jannica)

Viikon viimeiseksi valmennukseksi tarjoiltiin Tuulialle ja Romeolle valjakkovalmennusta. Alkuverryttelyssä, jossa saitte tehdä itsenäisesti käynnissä siirtymisiä ja voltteja sekä ravissa pysähdyksiä, siirtymisiä ja ympyröitä tarkkailin taka-alalla valjakon suorittamista ja annoin tarvittaessa täsmentäviä ohjeita. Lisäyksissä sait Romeon hienosti liikkeelle ääniapujen voimin ja pikkuinen ori teki aivan huimat lisäykset häntä kaarella! Hurmuri suoritti myös laukkaverryttelyn ympyrällä lähiopetuksessa hyvällä motivaatiolla ja sellaisella tasapainoisella olemuksella, että välillä kävi ihan kateeksi, kun tähän pikkukaveriin vertasi Adinan poneja. Koska tarkkuusosiot olivat Romeon heikointa alaa, päätimme jättää ne harjoittelutuokion viimeksi ja keskittyä sitä ennen kouluosioon sekä muutamiin maratontehtäviin läheisellä pellolla, koska valmennukseen oli varattu aikaa melkein kaksi tuntia. Tässä helteessä tosin emme varmastikaan käyttäisi koko aikaa täyteen treenailuun, vaan ori saisi pitää kävelytaukoja aina välissä.

Pellolle päästyään orista tuntuikin löytyvän ihan uusia vaihteita ja se teki innokkaasti sekä vesitehtävät maratonradalta että tynnyrin pujottelut. Oikeastaan vain vauhti oli ainoa asia mihin tarvitsi valmentajan näkökulmasta kiinnittää huomiota ja siitäkin putosi puolet pois kun Romeo joutui keskittymään paremmin. Koulukokeen osiota varten palasimme kentälle treenaamaan ja saitte esittää kertaalleen yleisimmin kisatun kouluohjelman. Se sujui niin hienosti, etten juuri parannettavaa siitä löytänyt, ainoastaan pientä hienosäätöä, johon ehtisitte paneutua myöhemmin vakiovalmentajan kanssa. Lopuksi otimme vähän tarkkuustehtäviä keilojen avulla. Käynnissä tehtävä vielä sujui, ravissa oli alkuun pientä haparointia väleihin mahtumisen kanssa, mutta vähitellen kyllä alkoi luonnistumaan. Laukassa suoritus oli taas aivan katastrofaalinen Romeon täräyttäessä lähes jokaisen keilan nurin ja juoksemalla muutamiin jopa ihan päinkin. Toiseen suuntaan oli vähän parempi tulos, mutta kyllä sielläkin keilat lentelivät.. Lisää treeniä vain niin alkaa se laukkakin sujumaan, sitä kannattaa nyt eniten harjoitella, kun se tuntuu ongelmaa tuottavan. Huolellisten loppuverryttelyjen jälkeen sait viedä hikisen ponin laitumelle pesujen kautta toki.

Valjakkovalmennus 21. heinäkuuta 2018 (kirjoittaja: Beauvoir)

Valjakkovalmennukset ovat minulle harvinaista herkkua, samoin syötävän suloisten shetlanninponien valmentaminen - niinpä olin todella innoissani, kun Tuulia T. ajoi voikonkirjavan Romeo-poninsa kentälle, jonne olin asetellut maanmerkkejä, kartioita, puomeja sun muuta. Tuulia sai verrytellä itsenäisesti kaikessa kolmessa askellajissa, alkuun seuraisin itse kauempaa ja huutelisin tarvittaessa neuvoja kentänlaidalta. Kaksikon meno näytti oikein sujuvalta, joskin Romeo yritti kovasti vain kipittää menemään. Eritoten ravissa ori ei tahtonut keskittyä työntekoon kunnolla, sen mielestä olisi ollut paljon helpompaa paahtaa eteenpäin kuin höyryjuna. Pyysinkin Tuuliaa hakemaan hiukan pidempää, voimakkaampaa liikettä. Laukkatyöskentely sujui Tuulialta ja Romeolta erityisen hyvin, oriin laukka oli isoa ja energistä ponin kokoon nähden, mutta ravin kanssa taisteltiin vielä varsinaisen työnteon alettua. Asetin parille ensimmäiseksi tehtäväksi ravissa suoritettavan kolmikaarisen kiemurauran, jonka jälkeen siirryttäisiin laukkaan ja ajettaisiin mahdollisimman suoraan kapein välin aseteltujen tolppien välistä. Kiemuraura toi Romeon raviin sitä tahdottua puhtia sekä pontta, ja laukat nousivat hyvin. Poni meinasi välistä alkaa vähän hätäilemään, mutta Tuulia hillitsi hienosti pikkuoriinsa suuria menohaluja, ja Romeo tuntui pikku hiljaa niin sanotusti alistumaan kohtaloonsa. Loppuvalmennuksesta se työskenteli todella hienosti ja suoritti kaikki annetut tehtävät mukisematta. Pari sai tulla valmennuksen aikana paljon keskittymistä vaativia tehtäviä, esimerkiksi puomikujia sekä pujotteluja. Romeo teki alkuun mielipiteensä selväksi, mutta lopulta sen ääni jäi Tuulian äänen alle, ja ori alkoi tekemään parastaan.

Estevalmennus 30. huhtikuuta 2019 (valmentaja: reibili)

Olin saapunut pitämään estevalmennusta Tuulialle ja shettisorille Romeolle. Olihan poni toki ulkonäöllisesti vallan hurmaava, mutta en ollut aivan samalla tavalla vakuuttunut että se kuvailisi sen luonnetta. Ollenkaan. Romeo teki kaikkensa ettei sen olisi tarvinnut joutua tänään töihin. Se kaahaili pää pystyssä pitkin kenttää ja esitti meille jotain peitsin ja ravin sekaista ihmeellistä askellajia. Tuulialla valui jo hiki, kun hän yritti saada ratsuunsa jotain tolkkua. Huutelin Tuulialle ohjeita tehdä pieniä voltteja, paljon pidätteitä ja yritetään saada ori sitä kautta rauhoittumaan. Pikkuhiljaa tarpeeksi päättäväinen Tuulia alkoi saada Romeon enemmän kuulolle. Nyt se enää lähinnä tyytyi mulkoilemaan ratsastajaa ja minä katselin Romeota ja ajattelin, että jos vain katse voisi tappaa..
Olin pystyttäny kentälle jumppasarjan. Ajattelin että tämänpäiväinen harjoitus tulisi tälle kaksikolle totisesti tarpeen, sillä tarkoituksena oli tehdä vähän kontrolli harjoituksia. Ensimmäisellä hyppykerralla suoritus oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Romeo hyppäsi ensimmäisen esteen aivan liian lähellä ja sen jälkeen ensimmäisen ja toisen esteen välille se otti yhden laukka-askeleen liian vähän, jonka seurauksena se pudotti sarjan toisen esteen puomin. Kehotin Tuulia ottamaan tehtävän uusiksi ja ohjeistin kuinka estettä tulisi lähestyä orin kanssa. Tällä kertaa suoritus oli paljon parempi. Jumppasarjaa hypättiin vielä muutamaan otteeseen ja kerta kerran jälkeen ratsukon työskentely oli parempaa. Ori pysyi nyt hyvin hyppysissä ja hyppäsi hyvin. Aikamme alkoi olla lopussa, joten loppupalautteen jälkeen jätin ratsukon tekemään loppuverryttelyt itsenäisesti.

Päiväkirjamerkintä 01. toukokuuta 2019 (kirjoittaja: reibili)

Suoraan sanottuna en odottanut tätä päivää kovinkaan suurella innolla. Olin jo nähnyt Romeon kerran aiemmin käytyäni valmentamassa sitä ja Tuuliaa ja tänään minun piti itse hypätä sen selkään. Kaiken kukkuraksi olin lupautunut vielä menemään orin kanssa maastoon.
Hain Romeon tarhastaan ja heti ensitöikseen taluttaessa se katsoi parhaakseen yrittää näyttää minulle kuka täällä määrää ja nappasi minua takkini hihasta kiinni. Hetken kiroiltuani ja mulkoiltuani Romeota saatoin jatkaa matkaa kohti tallia, mutta nyt pidin visusti kiinni riimusta, jotta orin olisi hankalampi purra. Romeo ei toki pitänyt siitä lainkaan ja osoitti sen myös varsin selvästi.
Tallissa harjasin orin läpikotaisin varoen sen etupäätä. Uhkaili se minua hieman lautasia harjaillessa nostelemalla takasiaan korvat luimussa, mutta komensin oria napakasti ja se jätti uhkailut sikseen. Satuloituani orin nousin sen selkään ulkona. Yllättävää kyllä se seisoi koko ajan rauhassa paikallaan aina siihen asti että olin asettunut satulaan mukavasti. Suuntasin kohti maastoja jotka minulle oli ohjeistettu. Puoli tuntia tallustettuamme olimme, tai Romeo oli, ehtineet pelästyä punaista postilaatikkoa ja isoa kiveä joka ei taatusti Romeon mielestä siinä viimeksi ollut. Olin hieman yllättynyt silti siitä, että sätkyilystä huolimatta Romeo olikin yllättävän mukava ratsu. Tunnin kestäneen maastoretken päätteeksi olin ehkä hieman salaa ihastunut oriiseen, sillä oli toki omaperäinen luonne mutta tylsäähän se olisi jos kaikki olisivat aivan pystyynkuolleita. Harjasin orin ratsastuksen päätteeksi ja livautin sille taskustani palan porkkanaa ennen lähtöäni.

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Talli X Nimi
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 15.07.2018
Ponien muutto Gateawaystä uuteen talliin aloitettu.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable