Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Pencalow Isfoel "Isi"

ei saavutuksia

Welsh Sektio D, ori
Syntynyt 03.01.2014 (10v) Isossa-Britanniassa
Musta, 151cm

Rekisterinumero VH15-026-0019
Yleispainoitteinen: Helppo A, 110cm, CIC2
Kasvattanut Pencalow Welsh Ponies
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Pencalow Isfoel saapui Gateawayhin yhdessä viiden muun pencalowilaisen kanssa vierailtuani Pencalow:n kasvattimyynnissä tammikuun puolen välin paikkeilla vuonna 2015. Pääasiassa myynnissä oli ollut hieman vanhempia hevosia, vaikka joukkoon mahtui muutama nuorempikin tapaus. Olin itse kuitenkin enemmän kiinnostunut vanhemmista poneista, joista voisi saada kisakumppanin kilparadoille, vaikka heti. Pencalow Isfoel oli yksi niistä poneista, jotka saapuivat kentälle 10 vuotiaiden ja alle orien esittelyyn yli 10 vuotiaiden orien jälkeen. Isfoel hurmasi minut oitis itsevarmalla olemuksellaan ja pikimustalla värillään, joten siinä ei kauaa mennyt kun jo huomasin allekirjoittavani nimeäni oriin kauppakirjaan, vaikka hinta oli hieman korkeampi kuin olin odottanut. Pakattuani Isfoelin autoon käänsin hevosauton nokan kohti lähintä lentokenttää mistä ponit lennätettäisiin uuteen kotiinsa Hollantiin.

Luonteeltaan Isiksi ristitty orii ei ole aivan yhtä ihana kuin ulkonäöllisesti, sillä Isi omaa kosolti huonoja tapoja joihin lukeutuvat puun pureminen, keriminen ja näykkiminen. Kahta ensimmäistä tosin ilmenee lähinnä, mikäli herra joutuu olemaan yksin tallissa, sillä ori vihaa yksin olemista. Mikäli oriin viereisessä karsinassa nyt ei sattuisi toista hevosta olemaan saattaa se kiukuspäissään potkia karsinansa takaseinän hajalle ja pahimmassa tapauksessa jopa satuttaa itsensä. Harjauksen ajaksi Isi on ehdottomasti sidottava kiinni, sillä muuten ori vain pyörii ympäri karsinaansa kuin väkkärä. Varustettaessa ori antaa laittaa muut varusteet ongelmitta paitsi suojat joiden laitossa on oltava todella vikkelä, sillä ori liikuttelee jalkojaan aivan kokoajan kuin paraskin ikiliikkuja. Talutettaessa Isille on ehdottomasti laitettava ketju suuhun, sillä tämä oriherra on oikea machoilija ja sen kanssa saakin olla kokoajan kinaamassa siitä mihin seuraavaksi mennään. Muiden hevosten seurassa Isi ei oikein osaa käyttäytyä ellei kyse sitten satu olemaan tammoista joille ori vain flirttailee kokoajan.

Ratsastettaessa Isi ei ole se aivan kaikista ihanin tuttavuus, sillä orilla on taipumusta keksiä vähän kaikenlaisia kommervenkkejä ratsastajansa iloksi. Näihin kommervenkkeihin kuuluu myöskin pystyyn nouseminen ja näkymättömien mörköjen säikkyminen, joten herran ratsastajan on pysyttävä jatkuvasti valppaana. Ori ei olekaan mikään aloittelijoiden ratsu ja tarjoaa haasteita myös kokeneemmille ratsastajille. Valppaan ja napakan ratsastajan kanssa Isi kuitenkin keskittyy välillä työntekoonkin, jolloin sen kanssa on ilo tehdä töitä. Kouluahana Isi vääntää Vaativa B tasolle asti moitteetta ja onkin upea näky kulkiessaan kauniisti muodossa. Orilla tosin on välillä taipumusta laahata takajalkojaan, joten ratsastajan on tehtävä lujasti töitä, että oriin takaosakin saadaan kunnolla mukaan. Esteillä Isi on oikea vauhtiponi ja sillä onkin käytettävä olympiakuolaimia, että sen kanssa säilyisi edes jonkinlainen kontrolli tekemisessä. Estepainotteisilta vanhemmiltaan Isi on perinyt paitsi hyvän hyppytyylin myös ketteryyden, minkä ansiosta se pystyy kääntymään hyvin tiukoissakin kulmissa. Maastoesteillä Isi on rohkea eikä turhia kieltele, mutta sen kanssa on oltava tarkkana, sillä herkästi kuumuva ori paahtaisi maastoesteradan läpi tuhatta ja sataa alusta asti mikäli saisi itse valita, jolloin se vain väsyisi ennenaikojaan. Isillä on myöskin taipumusta säikkyä varjoja ja se kaipaakin tavallista napakammat pohjeavut hyppyyn lähdettäessä, mikäli esteen edessä tai päällä sattuu olemaan varjo. Maastossa Isi on jokseenkin säikky ja säikkyykin vähän kaikkea alkaen naapurin kammottavasta linnunpelättimestä.

Sukutaulu

i. Criallt Idris ii. Llygedyn Carus VWY II iii. Llygedyn Neithiwr VWY III
iie. Cahn Anwyliaeth VWY III
ie. Criallt Idella iei. Criallt Newyddllyn
iee. Criallt Jestine
e. Llygedyn Ffion KTK II ei. Pencalow Fercus KTK II eii. Pencalow Folant
eie. Pencalow Esyllt
ee. Nefertari's Sereena VIR MVA Ch,KTK II,YLA II,VWY II eei. Kenrick Owain
eee. Adja's Nesta Ch,YLA II,VWY III

she-o. Varsan Nimi s. 00.00.2018  ▪  e. Emähevosen Nimi  ▪  om. Omistajan nimi/tiedot

KILPAILUKALENTERI

OMINAISUUSPISTEET

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1346.47
Nopeus ja kestävyys: 1214.13
Kuuliaisuus ja luonne: 0.33
Tahti ja irtonaisuus: 0.33
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kenttäratsastuksessa 2560.6 op (vaikeustasolla 6)!

ERJ

KRJ

Päiväkirja

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kuvagalleria

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Talli X Nimi
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 15.07.2018
Ponien muutto Gateawaystä uuteen talliin aloitettu.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable