Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Romulo v. RVN "Romu"

ERJ II,SHLA I

Shetlanninponi, ori
Syntynyt 06.12.2014 (14v) Suomessa
Rautias, 102cm

Rekisterinumero VH15-017-0134
Yleispainoitteinen: Helppo B, 60cm, Noviisi
Kasvattanut Rätvänä
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

SHLA I (20.02.2022)
8 + 18 + 24 + 32 + 15 = 97p.

Esteratsastusjaoksen Laatuarvostelu 31.12.2022
3,5 + 42 + 15 + 20 + 15 = 95,5p. ERJ II

Romulo v. RVN tuli meille Gateawayhin Rätvänän helmikuisesta kasvattimyynnistä ollessaan jo 4-vuotias. Pörröinen ori hurmasi minut heti nähtyäni siitä kuvan myynti-ilmoituksen yhteydessä eikä sen sukutaulukaan ollut lainkaan hassumpi joten en epäröinyt jättää oriin kasvattajalle HM:lle tarjousta. Ilokseni HM hyväksyi kuin hyväksyikin tekemäni tarjouksen, joten helmikuun lopulla vuonna 2015 kävin hakemassa Romulon uuteen kotiinsa.

Romu on sellainen villiviikari, jonka kanssa on välillä hermot haljeta. Ori on mestari avaamaan kaikenlaisia lukkoja ja solmuja ja karkaileekin usein karsinastaan tuntiessaan olonsa pitkästyneeksi. Siinä sitten saakin olla melkein jatkuvasti metsästämässä vallatonta oripoikaa ympäri tallialuetta, sillä koskaan ei tiedä mistä herran löytää. Karkailun lisäksi ori nauttii hoitajansa kiusaamisesta ja tykkääkin näykkiä tätä vähän pepusta heti kun selkänsä kääntää. Ei Romu kuitenkaan ilkeä ole ja se lopettaakin usein hevosenleikkinsä kunhan sitä vain tarpeeksi jämerästi komennetaan. Harjauksesta ori kyllä nauttii, mikä onkin hyvä, sillä herran takkuisen jouhipehkon selvittelyyn voi mennä tovi jos toinenkin ellei häntä- ja harjajouhia hoideta päivittäin. Satuloitaessa herralla on taipumusta pullisteluun, mutta muuten se antaa laittaa varusteet ilman ongelmia. Talutettaessa Romu seuraa näennäisesti taluttajaansa kiltisti, mutta heti kun taluttajan huomio herpaantuu yrittää ori riuhtaista itsensä irti päästäkseen omille karkuretkilleen. Muita hevosia Romu kiusoittelee minkä kerkiää ja joutuukin usein itseään isompien hevosten jahtaamaksi näiden menetettyä hermonsa pienen ponioriin kiusoittelun takia. Tämä ei tosin näytä Romua haittaavan voisin jopa vannoa oriin nauttivan jahdatuksi tulemisesta.

Ratsastettaessa Romu on aivan samanlainen villiviikari kuin maastakinkäsin ja varomaton ratsastaja löytääkin itsensä äkkiä kentän pinnasta pölyä nielemässä. Romu tarvitseekin ennenkaikkea valppaan ja määrätietoisen ratsastajan, joka pistää oriin töihin niin ettei sille jää aikaa miettiä konnuuksia. Keskittyessään Romu on itseasiassa suhteellisen mukava tuttavuus, vaikkei olekaan kaikista helpoimmasta päästä. Ori vaatii napakat ja selkeät avut toimiakseen kunnolla ja alkaakin herkästi kiipeillä pitkin seiniä saadessaan epäselvät avut. Romu ei näin ollen korjaa ratsastajansa pieniä virheitä vaan olettaa saavansa ratsastajaltaan täsmälliset avut. Koulua Romu vääntää aina enemmän kuin mielellään, muttei kuitenkaan jaksa toistaa yhtä ja samaa liikettä kovin pitkään. Vaihtelevilla harjoituksilla Romun mielenkiinto saadaan kuitenkin pysymään yllä ja silloin se myös jaksaa¨keskittyä harjoituksiin. Maastossa Romu on näkevinään mörköjä vähän joka puolella ja säpsyykin tuon tuosta, vaikkei siellä pusikoissa tietenkään mitään ole.

Ajettaessa Romu suorastaan pursuaa energiaa eikä oikein tahtoisi pysyä hitaammissa askellajeissa. Oria saakin jatkuvasti pidätellä ja valmennustuokion lopuksi oriin ohjastajan käsivarsia särkeekin usein aikalailla pidättelemisestä. Ohjastajansa ohjasapuihin Romulla on taipumusta vastata vähän puolihuolimattomasti, mikäli siltä ei vaativammalla vaadita jotakin. Koulukoe sujuu oriilta vähän niin ja näin hieman päivästä riippuen. Toisinaan Romu on hyvin kuulolla tehden täsmälleen kaiken mitä ohjastaja siltä vaatii kun taas toisinaan ori ei tahtoisi pysyä lainkaan nahoissaan, jolloin tuloksena on täydellinen katastrofi. Tarkkuuskokeesta Romu selviytyy useimmiten kiitettävästi kunhan sitä vain muistaa ohjata. Marathonosuudella Romu saattaa ottaa joitain aikavirheitä, muttei kuitenkaan esteillä sorru virheisiin.

Sukutaulu

i. Remus v. MoonsKTK III,VVJ II,YLA II,SHLA II ii. Revolt v. Ki Ch,KTK III,KRJ II,YLA II,SHLA I iii. CW Malibu Monsoon VIR MVA Ch,KTK I,YLA I
iie. CW Simply Beautiful Ch
ie. Lillemor v. Moons KTK II,ERJ I,YLA I,SHLA I iei. L. Raymond of Jewel KTK III,ERJ II,YLA II,SHLA I
iee. Violan Mithra KTK III,ERJ III,VVJ III,YLA II,SHLA II
e. Ve'Nedra Dei ei. Kasey v.d. Jam Ch,KTK III,YLA II eii. Brendan v.d. Jam VIR MVA Ch
eie. RN Cinderella VIR MVA Ch, KTK II
ee. Veronique FK VIR MVA Ch eei. CRS Ray of Death KTK III,VVJ III
eee. Charmiela VOL

she-o. Oh Romeo Dei s. 30.08.2015  ▪  om. Tuulia T.

KILPAILUKALENTERI

05.08.2018 Söpöysnäyttelyt Maybeck Stud lk 01: Shetlanninponiorit 1. sija Hiushurmuri

ERJ

01 31.08.2018 ERJ Cup Hukkapuro lk 04: 60cm Kutsu 08/87
02 24.01.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus lk 02: 60cm 04/30
03 30.01.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus lk 01: 50cm 05/30
04 04.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus lk 01: 50cm 04/30
05 06.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus lk 01: 50cm 03/30
06 08.02.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus lk 02: 60cm 04/30
07 14.02.2019 Tiiron ratsutalli lk 01: 60cm 03/40
08 17.02.2019 Tiiron ratsutalli lk 01: 60cm 01/40
09 20.04.2019 SHLA Cup Huvitus lk 02: 50cm 03/35
10 10.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 05/32
11 11.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 04/32
12 16.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 02/32
13 20.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 02: 60cm 02/44
14 02.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 03/27
15 03.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 01/27
16 06.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 03/27
17 08.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 03/27
18 12.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 02: 60cm 02/28
19 15.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 02: 60cm 01/28
20 18.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: 50cm 01/27
21 03.06.2020 Chersey lk 04: 50cm 01/17
22 04.06.2020 Chersey lk 04: 50cm 04/17
23 06.06.2020 Chersey lk 04: 50cm 02/17
24 07.06.2020 Chersey lk 03: 50cm 04/17
25 10.06.2020 Chersey lk 04: 50cm 04/17
26 12.12.2020 Breawa lk 01: 60cm 04/32
27 12.12.2020 Breawa lk 02: 60cm 04/32
28 15.12.2020 Breawa lk 01: 60cm 05/32
29 15.12.2020 Breawa lk 02: 60cm 03/32
30 17.12.2020 Breawa lk 02: 60cm 02/32
31 18.12.2020 Breawa lk 01: 60cm 01/32
32 18.12.2020 Breawa lk 02: 60cm 05/32
33 20.12.2020 Breawa lk 02: 60cm 03/32
34 22.12.2020 Mangovia lk 02: 60cm 03/30
35 25.12.2020 Aittotaipaleen Tila lk 01: 50cm 03/49
36 25.12.2020 Mangovia lk 01: 60cm 03/30
37 31.12.2020 ERJ Cup Harmony Sporthorses lk 04: 60cm 04/20
38 31.12.2020 VSY Cup Kuunokka lk 02: 50cm 01/05
39 19.01.2021 Pyökkipolku lk 02: 50cm 03/60
40 20.01.2021 Pyökkipolku lk 02: 50cm 01/60
41 22.01.2021 Pyökkipolku lk 02: 50cm 01/60
42 23.01.2021 Pyökkipolku lk 01: 50cm 01/60
43 09.02.2021 Pyökkipolku lk 02: 50cm 02/59
44 14.02.2021 Pyökkipolku lk 01: 50cm 07/59
45 19.02.2021 Koistila lk 01: 60cm 06/50

VVJ

01 08.08.2018 Breandan lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 01/40
02 10.08.2018 Breandan lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 05/40
03 12.08.2018 Breandan lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 06/40
04 17.08.2018 Breandan lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 03/40
05 18.09.2018 Brusque Ponies lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 07/49
06 03.02.2019 Huvitus lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 03/30
07 14.02.2019 Huvitus lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 05/30
08 15.02.2019 Huvitus lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 02/30
09 20.02.2019 Huvitus lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 04/30
10 20.04.2019 SHLA Cup Huvitus lk 02: Noviisi tarkkuuskoe 07/59
11 05.06.2019 Brunnby lk 02: Noviisi tarkkuuskoe avoin yksilöille 06/50
12 31.12.2020 VSY Cup Kuunokka lk 01: Noviisi koulukoe 02/17
13 16.01.2021 Kilpailukeskus Lupin lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 05/50
14 20.01.2021 Kilpailukeskus Lupin lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 03/50
15 20.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Noviisi koulukoe yksilövaljakoille 01/40
16 21.01.2021 Kilpailukeskus Lupin lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 01/50
17 24.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Noviisi koulukoe yksilövaljakoille 04/40
18 30.01.2021 Kilpailukeskus Lupin lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 07/50
19 11.02.2021 Holmberg lk 03: Noviisi kestävyyskoe yksiköille 04/40
20 16.02.2021 Holmberg lk 03: Noviisi kestävyyskoe yksiköille 06/40
21 20.02.2021 Pyökkipolku lk 04: Noviisi tarkkuuskoe 03/40
22 15.12.2021 Pyökkipolku lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 04/30
23 18.12.2021 Pyökkipolku lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 01/30
24 19.12.2021 Pyökkipolku lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 03/30
25 31.12.2021 VVJ Cup Fellbury Stud lk 01: Noviisi yhdistetty yksilöille 05/87
26 02.01.2022 Holmberg lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 04/40
27 02.01.2022 Namyshill lk 02: Noviisi koulukoe yksiköille 01/77
28 07.01.2022 Holmberg lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 02/40
29 07.01.2022 Holmberg lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/40
30 13.01.2022 Holmberg lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 05/40
31 16.01.2022 Holmberg lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 03/40
32 01.02.2022 Holmberg lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 10/100
33 12.02.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/28
34 14.02.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 02/28
35 16.02.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/28
36 19.02.2022 Mistyvale lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 04/28
37 22.03.2022 Breawa lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 06/39
38 26.03.2022 Breawa lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/39
39 07.05.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 03: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 05/41
40 08.05.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 03: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 02/41
41 30.06.2022 VVJ Cup Fellbury Stud lk 01: Noviisi yhdistetty yksilöille 05/49
42 15.07.2022 KK Bailador lk 02: Noviisi koulukoe, yksilö 05/83
43 18.07.2022 KK Bailador lk 01: Noviisi koulukoe, yksilö 07/83
44 19.07.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 02: Noviisi koulukoe yksiköille 03/47
45 19.07.2022 KK Bailador lk 02: Noviisi koulukoe, yksilö 08/83
46 05.08.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 04: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 02/50
47 05.11.2022 Mäntykatve lk 02: Noviisi kestävyyskoe 03/30

OMINAISUUSPISTEET

kuuliaisuus ja luonne: 814.6
tahti ja irtonaisuus: 418.89
Kouluratsastuksessa vaikeustasolla 3!

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä 27. helmikuuta 2015

Olin jo aiemmin sopinut tapaamisesta Rätvänän omistajattaren HM:n kanssa, sillä halusin käydä katsastamassa hänen foorumilla kaupiteltavana olevan shetlanninponi kasvatin Romulo v. RVN. Ori oli kuulemani mukaan saanut viettää ensimmäiset neljä elin vuottaan lähes kokonaan laitumella,sillä HM:llä ei ollut liiennyt aikaa Romulon kilpailuttamiseen. Ei ori kuitenkaan tyystin kokonaan ollut jäänyt huomiotta, sillä se oli saatu koulutettua sekä ajoon että ratsuksi.

Saapuessani Rätvänän pihamaalle oli HM minua jo odottelemassa tallinedustalla opastaakseen minut Romulon tarhalle. Tarhalle kävellessämme juttelimme niitä näitä ja utelin samalla myös hieman lisätietoja oriin suvusta. Kävi ilmi, ettei Romulo ollut lainkaan pöllömmästä suvusta, sillä sen suvusta löytyi muun muassa Crossroad Studin, Ceridwynin ja Violan menestyneitä kasvatteja. Saapuessamme tarhalle, jossa Romuloa pidettiin oli suuni loksahtaa auki ihastuksesta, sillä tarhassa meitä oli vastassa mitä suloisin pörröinen shetlanninponi ori, joka tuli uteliaana tutkimaan tarhansa reunalle saapuneita ihmisiä. Siliteltyäni Romuloa hetken HM kysäisi haluaisikon koeratsastaa ja -ajaa oriin. Tottahan toki minä halusin sekä koeajaa että -ratsastaa oriin, sillä sitähän varten olin Rätvänään saapunutkin. Niinpä HM sitten napsautti riimunnarun Romulon riimuun ja talutti oriin talliin varustettavaksi ja harjattavaksi. Tallissa sain itse laittaa oriin kuntoon ajoa varten HM:n valvovan silmän alla.

Saatuani Romulon valjastettua HM kiinnitti pihamaalla vielä rattaat oriin valjaisiin ennen kuin opasti meidät maneesiin koeajoa varten. Mukaansa HM vielä nappasi satulan ja suitset, jotta voisimme vaihtaa Romulolle ratsastusvarusteet koeajon jälkeen. Maneesiin saavuttuamme hyppäsin oitis Romulon rattaille ja hetken oria lämmiteltyäni aloin tekemään sen kanssa erilaisia kiemuroita ja ympyröitä. Ori vastasi hyvin ohjasapuihini, vaikka sainkin pidätellä sitä oikein kunnolla, sillä herra olisi halunnut ruveta kaahottamaan ympäri maneesia. Vähän ajan päästä kuitenkin nousin Romulon rattailta ilmeisen tyytyväisenä. HM vaihtoi oriille hoitajan avustuksella ratsastusvarusteet päälle, minkä jälkeen kiipesin menohaluja puhkuvan oriin selkään. Pari kertaa Romulo yritti heittää minut selästään kentän pintaan, mutta onneksi HM oli varoittanut minua moisista tempuista etukäteen. Muutamaa pukittelukohtausta lukuunottamatta koeratsastus sujui kuitenkin hyvin, joten noustessani pois oriin selästä kerroin HM:lle olevani valmis ostamaan oriin.

Jätettyämme Romulon hoitajansa huomaan suuntasimme takaisin tallille, missä teimme paperit toimistossa valmiiksi, sillä aikaa kun Romulon hoitaja laittoi oriin matkakuntoon. Allekirjoitettuani vielä Romulon kauppakirjat kättelimme HM:n kanssa ja hän toivotti minulle onnea oriin kanssa. Lastasin oriin vuokraamaani traileriin, minkä jälkeen heilautin vielä kättäni hyvästiksi ennenkuin suuntasin kohti lähintä lentokenttää, jossa yksityiskoneeni jo odottikin meitä. Romulo katseli konetta silmät suurina, mutta asteli pienen maanittelun jälkeen reippaasti sisään. Lentomatka itsessään sujui hyvin ja Romulo matkusti kuin kokenut veteraani. Koneen laskeutuessa viimein Amsterdamin lentokentälle huokaisin helpotuksesta huomatessani mieheni olevan meitä hevosauton kanssa vastassa, sillä olin yksinkertaisesti aivan liian väsynyt auton rattiin. Torkahdinkin melkein samantien pelkääjän paikalle istuuduttuani ja heräsin vasta auton kaartaessa Gateawayn pihaan. Otimme Romulon nopeasti ulos hevosautosta ja veimme sen sille varattuun ponitallin karsinaan, jonka mieheni oli sille jo laittanut valmiiksi. Tarkastettuani Romulon vielä pikaisesti jätin oriin mutustamaan kaurojaan ja painuin itse pehkuihin, sillä olin kuoleman väsynyt pitkän päivän jälkeen.

Valjakkovalmennus 3. maaliskuuta 2015

Tänään meille oli saapunut vieraileva valmentaja naapurimaasta Saksasta, joka oli lupautunut valmentamaan Romun lisäksi muutamaa muutakin hevosta. Romu sai kuitenkin kunnian olla ensimmäinen ja olinkin innoissani kivutessani oriin rattaille, sillä kyseessä oli ensimmäinen ajokerta Romulla sitte koeajon. Myös Romu oli intoa täynnä eikä olisi nahoissaan tahtonut pysyä lämmitellessäni sitä suurella nurmikentällä. Lämmitellessämme valmentaja kertoi, että harjoittelisimme tänään 4-kaarista kiemurauraa. Romu vaikutti innostuneelta ohjatessani sen ravissa valmentajan pystyttämien keilojen ympäri. Parilla ensimmäisellä kerralla ajauduimme hieman liian lähelle viimeistä keilaa, minkä seurauksena keila kaatui rattaiden osuessa siihen. Kolmannella yrittämällä kiersimme kuitenkin kaikki keilat virheettä, minkä jälkeen valmentaja otti keilat pois, jotta voisimme kokeilla tehtävää ilman keiloja. Romu alkoi tässä vaiheessa jo hieman kyllästyä eikä olisi oikein tahtonut keskittyä. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen sain kuitenkin Romun ohjattua läpi 4-kaarisen kiemurauran ilman että kiemura näytti serpentiiniltä. Valmentaja laittoi meidät menemään tehtävän vielä pariin otteeseen, mutta lopulta hän nyökkäsi tyytyväisenä ja sain luvan hidastaa oriin käyntiin.

Päiväkirjamerkintä 15. maaliskuuta 2015

Romulla oli nyt viimeiset pari päivää lähinnä ajeltu, joten tänään päätin tehdä oriin kanssa pienen rantaretken läheiselle aallonmurtajalle. Päivä oli kaunis, joten mielessäni kävi lähteä retkelle ilman satulaa, kunnes sitten muistin, että Romulla oli taipumusta pukitteluun. Syvään huokaisten heitin satulan oriin selkään ennen kuin käänsin sen läheiselle rantapolulle. Ravasimme leppoisaa ravia pitkin rantapolkua ja rannalle saapuessamme sain ilokseni huomata rannan olevan täysin tyhjä lukuunottamatta koiraansa ulkoiluttavaa naista. Naisen mentyä ohitsemme koirineen pyysin Romulta laukkaa. Pörröinen shetlanninponi ampaisi matkaan kuin raketti ja tuuli tuiversi kasvojani kiitäessämme pitkin rantaa. Aivan liian pian saavuimme aallonmurtajalle, jolloin hidastin Romun käyntiin ja ohjasin sen rantaveteen. Annettuani Romun hetken vilvoitella rantavedessä annoin sen ravata pitkin rantaviivaa kohti rantapolkua, jota pitkin pääsisimme tallille. Pian sain huomata, että rannalle oli alkanut saapua laumoittain ihmisiä, joten jouduin siirtämään Romun käyntiin ja pois rantaviivan tuntumasta hieman kauemmaksi, ettemme olisi olleet uimaan yrittävien ihmisten tiellä. Lopulta kuitenkin pääsimme tallille johtavalle rantapolulle, vaikka olimmekin joutuneet pari kertaa pysähtymään, rannalle saapuneiden lapsien halutessa rapsutella Romua. Rantapolulle päästyämme saatoin nostaa Romun kanssa jälleen ravin ja ori ravasikin eteenpäin reippaasti. Liekö sillä ollut kiire päästä takaisin tallille, jossa se tiesi päivittäisen kaura-annoksensa odottavan. Vähän ennen saapumistamme tallille hidastin Romun käyntiin ja tallille saavuimmekin rauhallisessa käynnissä. Tallinpihalla Romu olikin jo odottamassa meitä ja otti minulta oriin ohjat.

Valjakkovalmennus 1. huhtikuuta 2015

Tänään meillä oli vierailulla kuuluisa ruotsalainen valjakkovalmentaja, joka oli luvannut pistää meidät kunnolla töihin. Saavuimme Romun kanssa suurelle nurmikentälle vähän valmentajan jälkeen ja huomasin tämän jo pystyttävän keiloja serpentiiniuran muotoon tarkkuusharjoittelua varten. Irvistin mielessäni, sillä Romu ei aina ole se kaikista huolellisin ajokki. Lämmiteltyäni Romun kanssa ravissa ja tehtyäni sen kanssa muutaman ympyrän, jotta ori saataisiin taipumaan paremmin siirsin sen hetkeksi ravista käyntiin siksi aikaa kun valmentaja selitti meille mitä halusi meidän tekevävän. Toiselle pitkälle sivulle valmentaja oli pystyttänyt meille kuusi kaarisen serpentiiniuran keiloista, jonka hän halusi meidän pujottelevan ravissa. Pyysin Romulta siis ravia ja oripoika teki työtä käskettyä tosin olisi ori voinut ravata reippaamminkin, mutta parempi kai se oli ensin mennä harjoitus hitaassa tahdissa. Hitaassa ravissa selvisimme harjoituksesta helposti, minkä jälkeen valmentaja halusi minun tulevan tehtävän reippaammassa ravissa. Pyysin Romulta sis reippaampaa ravia ja ajokkini teki työtä käskettyä. Kovemmassa temmossa minun oli kuitenkin vaikeampi arvioida missä kohtaa Romua tulisi kääntää ja pari ensimmäistä yritystä menikin harakoille. Kolmannella kerralla sain Romun kuitenkin käännettyä juuri oikeissa kohdissa niin ettemme edes hipaisseetkaan valmentajan asettamia keiloja. Tämän jälkeen valmentaja antoi minulle luvan siirtää Romu käyntiin ja ennen poistumistaan valmentaja vielä totesi, että meidän kannattaisi harjoitella pujottelutehtäviä useammin. Käveltyämme hetken aikaa Romun kanssa pysäytin orini kentän keskelle ja luovutin sen nurmikentän laidalle ilmestyneen hoitajansa huostaan.

Päiväkirjamerkintä 30. kesäkuuta 2018 (kirjoittaja: Jannica)

Eipä tiennyt pikkuruinen Romu mihin tänään joutuu! Selään lykättiin 155 senttiä aitoa kouluratsastajaa vaativalta tasolta ja oli siinä pieni poni ja omistaja ihmeissään, kun Romusta alkuverkan jälkeen alkoi kuoriutua ihan uusia ulottuvuuksia. Poni teki alkuverryttelyt oikein kivasti ja hyvällä tempolla varustettuna, vaikka hieman protestoikin käynnissä tehtyjä tylsiä harjoituksia jumittamalla entisestään. Kosketus raipalla sai kuitenkin liikettä pieniin karvajalkoihin ja se pääsi tikittämään julmettua vauhtia kokorataleikkaalle ristiin rastiin ravilisäysten muodossa, joista ori innostui kunnolla. Onneksi se malttoi pysyä kuitenkin karvahousuissaan ja laukkaaminenkin sujui, vaikka pitihän ensimmäisessä laukannostossa aivan kokeeksi vain ottaa pikkuruinen pukki.

En jaksanut kiinnittää tuohon kuitenkaan mitään huomiota ja Romukin ilmeisesti näki parhaaksi totella tätä tätiä vastedes. Laukassa liikkuminen oli treeninpuutteesta johtuen hieman ponnetonta, mutta laukkaamalla sitä varmasti saisi kyllä parannettua lihasvoiman kasvaessa. Kiltisti poni kuitenkin teki laukassa ympyröitä ja muutamat lisäyksetkin niitä pyytäessäni. Kokeilumielessä pyysin kolmikaarisella ja kokorataleikkaalla laukanvaihtoa, mutta joko ori ei ymmärtänyt mistä oli kysymys tai sitten esitti tyhmää. Todennäköisesti kyse oli ensimmäisestä, koska se oli kuitenkin vain helppo B - tasoinen loppujen lopuksi vaikka liikettä riittikin kahden ponin koon verran. Aloittelimme välikäyntien jälkeen pohkeenväistöharjoitteella pituushalkaisijalta väistättäen käynnissä vuorotellen molempiin suuntiin. Alkuun Romu oli hieman hidas pohkeelle vasemmalle väistäessä, mutta toiseen suuntaan toimi kivasti. Vähitellen homma alkoi sujumaan ja ponikin myötäsi loppuraveissa jo mukavasti niskastaan parempaan muotoon.

Estevalmennus 02. toukokuuta 2019 (valmentaja: reibili)

Täytyy kyllä sanoa, että mitä enemmän vietin aikaa Tuulian tallilla häntä ja ponejaan valmentamassa, sitä kurittomammiksi ponit tuntuivat käyvän. Olin jo saanut kunnian tutustua Romeoon ja tällä kertaa minua ilahduttamassa ja vihastuttamassa oli Romu.. Romu, hehheh.
Aivan kuten aina ennenkin aloitin valmennuksen teettämällä ratsukolla paljon siirtymisiä kaikissa askellajeissa ja välillä teetätin myöskin pieniä voltteja. Romu oli yllättävän nopeasti kivasti avuilla, joten päästiinkin heti tositoimiin. Tämän päiväinen valmennus käsitti alkuun pääty-ympyrällä laukkailua kahden puomin kera jotka oli aseteltu niin, että sopivan kokoista ympyrää ratsastamalla, sopivalla tempolla puomien yli pääsisi ilman että ponin tarvitsisi korjata askeliaan. Ensimmäisillä yrityksillä sopivan rytmin hakeminen oli hieman työn ja tuskan takana. Mitä enemmän tehtävää tehtiin sitä paremmin se meni, ori oli hieman parempi oikeaan kuin vasempaan suuntaan ja kehotin kiinnittämään tähän myös jatkossa huomiota orin kanssa treenatessa.
Myös tämän ratsukon kanssa otettiin treeneihin mukaan jumppasarja jonka olin kentälle pystyttänyt. Ympyrällä työskentelystä saadut opit siirettiin nyt siihen. Jumppasarja koostui viidestä esteestä ja tarkoituksena esteiden välillä oli saada neljä laukka-askelta, eli kontrolliharjoituksien parissa meni tämäkin tehtävä.
Ratsukon ensimmäiset suoritukset olivat jälleen hieman hakemista, mutta kun korjailtiin hieman ratsastajan istuntaa ja apujen antoa, paranivat suorituksetkin. Tykkäsin Romun tyylistä hypätä, mielestäni sillä oli erinomainen työmoraali kunhan se vain ensin saatiin keskittymään tekemiseen. Valmennus oli kaikkiaan oikein onnistunut ja Tuulia saattoi syystäkin olla tyytyväinen itseensä ja Romuun.

Kouluvalmennus 04. toukokuuta 2019 (valmentaja: reibili)

Saavuin jälleen Tuulian luo valmentamaan häntä ja ponioriaan Romua. Orin lempinimi aiheutti valmentajassa edelleen pientä hilpeyttä. Valmennus aloitettiin tuttuun tyyliin paljon siirtymisiä tehden, tällä kertaa kuitenkin jätettiin volteilla pyöriminen sikseen, koska ori oli tänään paljon paremmalla mielellä liikenteessä ja oli heti hyvin avuilla.
Tänään työskenneltiin paljon harjoitusravissa. Saatoin uskoa, ettei Romun selässä ollut kauhean mukava istua harjoitusravissa Tuulian tuskaisen keskittyneestä ilmeestä päätellen. Harjoitusravissa tehtiin muunmuassa kolmikaarista kiemurauraa. Ori asettui hienosti mutta suoristui huonosti käännöksen jälkeen joten tätä hiottiin aika paljon, ennen kuin saatoimme siirtyä seuraavan tehtävään, harjoituslaukkaa pääty-ympyrällä. Tämän tehtävän aikana jouduin muistuttamaan Tuuliaa usein siitä, että katse olisi menosuuntaan eikä ponin niskassa. Samoin ulko-ohjan tuki meinasi toisinaan hieman unohtua. Kun nämä asiat oltiin saatu hiottua kuntoon, alkoi ympyrällä laukkaava Romu näyttää tosi hyvältä. Se polki hyvin alleen, laukka pyöri mukavasti ja se näytti olevan kevyt kädelle.
Ja vaikka alkuverryttelyiden aikaan oltiin jo siirtymisiä tehty, otettiin niitä vielä myös nyt ja tällä kertaa sisällytettiin siihen myös peruutukset kentän molemmilla lyhyillä sivuilla. Ensimmäisellä kerralla ori ei aivan malttanut heti pysähtyä, mutta paransi heti kun kehotin Tuuliaa antamaan sille napakammat avut. Peruutukset olivat hieman hätäisiä, henkilökohtaisesti olin hieman yllättynyt siitä että se edes suostui peruuttamaan, sen verran menohaluja orilla tuntui olevan.
Kehotin Tuuliaa antamaan Romulle pitkät ohjat jotta se saisi hieman venyttää kaulaansa, sillä valmennukseen varattu aika oli lopussa. Annoin Tuulialle hieman palautetta päivän valmennuksesta ennen lähtöäni.

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable