Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Wyat Saffron Finch "Safron"

Champion

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 25.07.2014 (15v)
Tummanrautias, 101cm

Rekisterinumero VH14-017-0458
Yleispainoitteinen: Helppo B, Noviisi
Kasvattanut Wyat Shetlands
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Champion-arvonimi myönnetty 05.10.2022

Wyat Saffron Finch tutummin Safron ei ehkä omaa kilometrin pituista sukua täynnä palkittuja nimiä, mutta muuten tamma on kaikin puolin herttainen. Olin vannonut, etten ostaisi enempää poneja vähään aikaan, mutta huomattuani tämän ponin suvussa olevat nimet pidemmällä sukutaulussa en tietenkään voinut vastustaa kiusausta tehdä siitä tarjous. Koska muita kiinnostuneita ei ollut sain luvan tulla noutamaan sympaattinen tammavarsa uuteen kotiinsa Hollantiin heti vieroituksen jälkeen.

Safron on kaikin puolin sympaattinen tammaneiti ja tuleekin erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa olivat kyseessä sitten ihmiset tai toiset hevoset. Tamma onkin mukavan jovaali hoidettava, sillä karsinassa ollessaan tamman lempipuuhaa on nukkuminen eikä se pahemmin välitä mitä ihmiset sen karsinassa tekevät. Tosin Safronin saaminen ulos karsinasta voi olla toisinaan työn ja tuskan takana, sillä tamma haluaisi vain nukkua eikä sitä oikein jaksaisi kiinnostaa mukavasta karsinasta poistuminen. Kauraämpärillä maanitellen Safronin tosin saa liikkeelle, sillä tamma on sangen perso kaikenlaisille herkuille. Juuri tuo ominaisuus vajota syvään uneen karsinassa ollessa tekee Safronista kuitenkin erittäin helpon hoidettavan, jonka kanssa harjaaminen tai muutkaan hoitotoimenpiteet eivät aiheuta ongelmia. Tosin kavioita voi joutua hieman maanittelemaan ylös, mutta muuten sen kanssa ei ongelmia ilmene. Varusteetkin Safron antaa laittaa silmäänsä räpäyttämättä, vaikka satulavyön sattuisikin kiristämään hieman kovaotteisemmin. Talutettaessa tamma on jokseenkin hidas ja seuraa taluttajaansa usein vielä puoliunessa. Muiden hevosten kanssa Safron tulee toimeen erinomaisesti eikä varmaan ole olemassa toista hevosta joka ei tästä sympaattisesta tammasta pitäisi.

Ratsastettaessa Safron tuppaa olemaan oikea laiskamato, jota ei ilman raippaa tahdo saada mitenkään liikkeelle. Laiskuudestaan huolimatta tamma on erinomainen ratsu aloittelijoille ja vammaisille, sillä se on myöskin 100% pomminvarma eikä varmasti säiky mitään. Tamman moottorin käyntiin saaminen vain voi olla vaikeaa ja Safron tarvitseekin jatkuvasti runsaasti eteenpäin vieviä apuja että se myös pysyisi liikkeessä. Safron kun on sitä mieltä, että hullu töitä tekee ja alkaa laiskotella heti tilaisuuden tullen. Koulua Safron kyllä menee ihan hyvin mikäli vain moottorin saa ensin kunnolla käyntiin. Vaikka tamma ei aivan olekaan se kirkkain kouluratojen tähti se osaa kumminkin hyvin perusasiat ja liikkeet Helppo B-tasolle asti. Esteet ovat Safronin mielestä jokseenkin tarpeettomia eikä sillä niitä kyllä hypätäkään satunnaista puomityöskentelyä lukuunottamatta. Maastossa Safron on mukavan rento köpöttelyratsu, jonka kanssa uskaltaa hyvin mennä suurempienkin teiden lähettyviltä mikäli vain tarvitsee. Tamma kun ei pahemmin välitä ohikulkevista autoista.

Kouluratsastuksen lisäksi Safronilla kilpaillaan myös valjakkoa. Tamma pitääkin huomattavasti enemmän kärryjen vetämisestä kuin ratsastajan kantamisesta selässä ja onkin näin ollen hivenen reippaampi valjakkoa treenatessa. Tosin Safronin kanssa saa olla todella tarkka ohjasapujen kanssa tai se menee minne huvittaa mikäli ohjastaja ei pysy tarkkana. Kouluosuus on tamman mielestä ihan ok kunhan siltä vain ei odoteta liikoja. Tarkkuusosuudella Safron kyllä osaa luistaa työnteosta ja mennä liian läheltä portteja mikäli ohjastaja ei pysy valppaana. Tarkkuusosuudelta Safron usein kerääkin eniten virhepisteitä riippuen siitä kuinka skarppina ohjastaja pysyy tarkkuusradan läpi. Maratonosuuden tamma hoitaa aina kunnialla läpi ilman sen kummempia ongelmia. Tosin hellesäällä Safron saattaa olla jonkinmoinen kiukkupussi ja hieman oikutella raskaalla maratonosuudella.

Sukutaulu

i. Tiilikan Hippiäinen KRJ I ii. Common Shelduck Inc iii. Kullan Veikko
iie. Tuohimäen Meretic
ie. Amfibi KH iei. Damon Dalton KH
iee. Memi Adalmina KH
e. Snowflake v. Moons KTK II,KRJ I,SHLA I ei. Tommy v. Shandi SHLA II eii. Ivan v. Cornell
eie. Ruiskukan Madonna
ee. Moons TeardropCh,KTK II,KRJ I,ERJ II,YLA I,SHLA I eei. Revolt v. KiCh,KTK III,KRJ II,YLA II,SHLA I
eee. Wiona v. RaadYLA I, SHLA II

ei jälkeläisiä

KILPAILUKALENTERI

06.07.2018 NJ Valyrian Shetlands irtoSERT pt: yersinio
05.011.2018 NJ Maybeck Stud BIS1,MVA-SERT pt: Ida
24.06.2019 NJ Ponitila Adina irtoSERT pt: Jannica

04.08.2018 VSN Maybeck Stud RCH

OMINAISUUSPISTEET

kuuliaisuus ja luonne: 584.05
tahti ja irtonaisuus: 654.94
Kouluratsastuksessa vaikeustasolla 3!

VVJ

01 22.11.2014 Fiktio lk 01: Noviisi yhdistetty yksiköille Kutsu 05/40
02 28.11.2014 Kilpailukeskus Bailador lk 04: Noviisi yhdistetty parivaljakoille Kutsu 03/26
03 30.06.2018 VVJ Cup Wyat Shetlands lk 04: Noviisi yhdistetty parivaljakoille Kutsu 08/78
04 11.07.2018 Zurück lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 04/24
05 07.08.2018 Breandan lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 04/40
06 28.08.2018 Keilakunkku Lorun Suomenratsut lk 01: Noviisi koulukoe avoinna poneille Kutsu 10/131
07 04.09.2018 Myyränkolo lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/50
08 05.09.2018 Brunnby lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 04/40
09 09.09.2018 Brunnby lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 03/40
10 09.09.2018 Brusque Ponies lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 07/49
11 12.09.2018 Brusque Ponies lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 07/49
12 25.09.2018 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 02/30
13 28.09.2018 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 04/30
14 14.02.2019 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 01/30
15 18.02.2019 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille 01/30
16 29.04.2019 Keilakunkku, osa 3 Husgård Stud lk 01: Noviisi Kestävyyskoe (avoinna poneille) 01/116
17 30.04.2019 Keilakunkku, finaali Husgård Stud lk 01: Noviisi Yhdistetty (avoinna poneille) 07/104
18 01.06.2019 Brunnby lk 01: Noviisi koulukoe avoin yksilöille 01/50
19 09.06.2019 Brunnby lk 01: Noviisi koulukoe avoin yksilöille 05/50
20 25.12.2020 Aittotaipaleen Tila lk 02: Noviisi yhdistetty parivaljakko 01/39
21 31.12.2020 VSY Cup Kuunokka lk 01: Noviisi koulukoe 04/17
22 10.01.2021 Viljalehto lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille 03/30
23 12.01.2021 Viljalehto lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille 04/30
24 15.01.2021 Viljalehto lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille 05/30
25 24.01.2021 Breawa lk 01: Noviisi koulukoe 03/46
26 18.02.2021 Holmberg lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 04/40
27 19.02.2021 Pyökkipolku lk 03: Noviisi tarkkuuskoe 02/40
28 20.02.2021 Pyökkipolku lk 03: Noviisi tarkkuuskoe 02/40
29 13.03.2021 Valyrian Shetlands lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille 05/40
30 19.03.2021 Valyrian Shetlands lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille 04/40
31 30.12.2021 VSY Cup Kuunokka lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 03/20
32 02.01.2022 Holmberg lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 06/40
33 06.01.2022 Namyshill lk 02: Noviisi koulukoe yksiköille 03/77
34 12.01.2022 Holmberg lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 05/40
35 15.01.2022 Holmberg lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 03/40
36 31.01.2022 VSY Cup Holmberg lk 03: Noviisi yhdistetty pareille 03/27
37 15.02.2022 Mistyvale lk 01: Noviisi koulukoe yksiköille 03/28
38 20.02.2022 Mistyvale lk 01: Noviisi koulukoe yksiköille 03/28
39 28.02.2022 VVJ Cup Fellbury Stud lk 04: Noviisi yhdistetty pareille 03/59
40 25.03.2022 Breawa lk 01: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/39
41 10.05.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 02: Noviisi koulukoe yksiköille 05/43
42 05.06.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 02: Noviisi koulukoe yksiköille 07/50
43 05.06.2022 Tiikeriluola lk 01: Noviisi yhdistetty yksiköille 07/49
44 12.07.2022 KK Bailador lk 02: Noviisi koulukoe, yksilö 06/83
45 13.07.2022 KK Bailador lk 02: Noviisi koulukoe, yksilö 06/83
46 16.07.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 04: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 02/42
47 18.07.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 04: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 03/42
48 07.08.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 03: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/50
49 09.08.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 03: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 01/50
50 10.08.2022 Kilpailukeskus Winfield lk 03: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille 06/50
51 04.10.2022 Mäntykatve lk 01: Noviisi tarkkuuskoe 04/28
52 06.10.2022 Mäntykatve lk 01: Noviisi tarkkuuskoe 04/28

Päiväkirja

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kuvagalleria

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable