Croesawu

Caerau ei, tämä oli kyllä viimeisin temppusi! Mulkoilin veitikkamaista welsh cob oria kiukusta pihisten. Vaikka Caerau onkin yleensä oikea herrasmies niin joskus on näitä päiviä, jolloin se heittäytyy täysin mahdottomaksi. Tällä kertaa herra oli saanut päähänsä karata tarhasta suoraan puutarhaani. Ja siinä se nyt seisoi tyytyväisen näköisenä nauttien hedelmäpuideni antimista. Vihaisena marssin orin luo ja otin sitä kiinni otsatukasta. Caerau lähtikin kiltisti puutarhasta, saavutettuaan tavoitteensa eli mielipahan tuottamisen omistajattarelleen.

Lukitsin vekkulin karsinaansa ja katselin epätoivoisesti hävitystä, jonka herra oli saanut aikaiseksi. Silloin kuulin takaani naurua. Ystävättereni elen oli saapunut huomaamattani paikalle ja nähtyään kasvattinsa Ffraid Caeraun karsinassa arvannut mitä oli tapahtunut. Ilmeisesti ystäväni mielestä oli sangen hauskaa, että Caerau oli hävittänyt puutarhani. Mulkaisin häntä vihaisesti, mutten voinut olla kauan vihainen. Tiuskaistuani hänelle "Olisit varoittanut minua tuosta vekkulista etukäteen!" pyysin hänet sisälle taloon teelle. Paloin halusta kuulla mitä ystävättereni teki Englannissa, sillä hän itse asui Pohjois-Walesissa ja lähti sieltä harvoin minnekään. Ystävättereni kertoi tulleensa kutsumaan minut kylään luokseen. Kysyin eikö puhelinsoitto olisi riittänyt, hän katsoi minua pilke silmäkulmassaan ja vastasi ettei tälläkertaa.

Viikon päästä tapaamisestamme saavuinkin Cardiffin lentokentälle, missä elen oli minua vastassa. Yllätyksekseni hän sanoi, ettemme menisikään suoraan häneen kotiinsa vaan hän haluaisi näyttää minulle ensiksi jotain. Yritin kysellä minne olimme menossa, mutta eihän ystävättäreni suostunut sitä paljastamaan. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen käännyimme pois päätieltä hiljaiselle sivutielle. Pian käännyimme jo ruostuneesta takorautaportista sisään ja ajoimme pienen mökin eteen. Mökistä astui ulos hyvin vanhamies, joka alkoi puhua minulle käsittämättömällä kielellä. Pian käsitin miehen puhuvan kymriä, paikallista kieltä, jota en osannut lainkaan. Ystäväni elen kuitenkin osasi lähes täydellisesti ja puhuikin pitkään vanhuksen kanssa ennen kuin kääntyi minuun päin. Minua huoletti tyytyväinen ilme ystäväni kasvoilla, joka tiesi minulle yleensä vaikeuksia.

Vanhuksen nimi oli Brynmor eikä hän enää pystynyt huolehtimaan maistaan, joten hän oli päättänytkin myydä ne. Tässä vaiheessa käsitin, että elen halusi selvästikin minun ostavan maat ja siirtävän Englannissa sijaitsevan ponitallini Walesiin. Katsoin ystävätärtäni tyrmistyneenä ja kieltäydyin edes harkitsemasta asiaa. Lopulta hän sai kuin saikin minut suostumaan siihen, että kiertäisimme maat ennenkuin tyrmäisin ostoidean kokonaan. Niinpä sitten lähdimme kiertämään maita Brynmorin, joka kertoi samalla maiden historiasta, opastuksella. Kierroksen jälkeen kävelin kukkulalle, joka oli lähellä vanhuksen mökkiä ja annoin katseeni kiertää vielä kerran maiden ylitse. Yhtäkkiä pieni tuulahdus pyyhälsi ohitseni ja sen mukana tuli tuntemus pyhästävoimasta, joka oli kätkettynä maahan. Mennessäni takaisin alas nyökkäsin vain ohimennen ystävättärelleni elenille ja Brynmorille, jotka siirtyivät mökkiin solmimaan kauppasopimusta. Sovimme, että Brynmor jäisi asumaan siksi aikaa, kunnes rakennustyöt saataisiin päätökseen. Itse lähdin hoitamaan asioita takaisin Englantiin muuttoa ajatellen.

Kävin kuitenkin aina välillä vilkaisemassa uuden tilan rakennustöiden edistymistä. Työt valmistuivatkin vuoden sisään ja näin pääsimme aloittamaan muuttopuuhat. Lukitsin englantilaisen tallini portit ja aloitin ajomatkan kohti Walesia. Monen tunnin ajomatkan jälkeen ajoinkin vihdoin uuden kotini pihamaalle. Vanha ystäväni Brynmor oli minua vastassa ja esitteli minulle tilan pikaisesti, minkä jälkeen rupesimme ottamaan hevosia ulos autosta. Ensimmäiseksi talutin hevosautosta ulos Fire's Autumn Wind:in, joka katseli arvioivasti ympärilleen. Laskettuani Ansan aitaukseen Brynmor auttoi minua ottamaan loput poneista ulos autosta. Sitten olikin hyvästien aika, sillä Brynmorin oli määrä lähteä muuttoautojen matkassa takaisin kaupunkiin.

Olin ylpeä tavasta, jolla Brynmor oli saanut rakennettua aidon walesilaisen ratsutilan vajaassa vuodessa yhdessä rakennusmiesten kanssa. Jäätyäni yksin kiipesin saman kukkulan laelle kuin ensimmäisellä kerrallakin paikalla käydessäni. Katselin tyytyväisenä ympärilleni ja olin mielissäni, että muutto oli vihdoinkin ohi. Vähitellen alkoi sataa ripottaa. Kuullessani Cerychin hirnuvan en voinut olla hymyilemättä. Tunsin olevani vihdoinkin kotona.

Tallin omistajatar;: Tuulia, @