Greenwich's Andras

  virallinen nimi  Greenwich's Andras   kasvattaja  Fancy, Greenwich
  lempinimi  Atte   omistaja  Milbu, Gwen Ponies
  syntynyt/ikä  17.02.2009, 3v. 19.03.2009   väri/sk  voikko, 131cm
  rotu, skp  welsh sekt. B, ori   rekisterinumero  VH-61548
  painotus  koulu/valjakkopainotteinen   koulutustaso  KO HeA RE 90cm ME 80cm

ei merkittäviä saavutuksia

Greenwich’s Andras, alias Atte on oikea naistenmies. Atte rakastaa ihmisten seuraa ja osaakin vaatia tarvitsemaansa seuraa, mutta se pelkää kuollakseen koiria ja kissoja.
Atte on yleensä aika helppo käsitellä, mutta vaatii kuitenkin hoitajan, joka osaa kertoa Atelle sen oman paikan. Ori on hyvin itsepäinen ja tammojen läsnä ollessa se sekoaa täysin. Silloin Atte steppaa paikoillaan ja hirnuu mielettömästi. Tällöin tulee huolehtia, ettei itse ole Aten jyräämisen tiellä, eikä sen vuoksi sovellu esimerkiksi ensikertalaisten hoidettavaksi tai talutettavaksi. Taluttaessa Atte voi aivan yhtäkkiä riuhtaisi itsensä vapaaksi, jonka vuoksi sitä täytyy taluttaa ketjussa. Yleensä taluttaessa Atte kuitenkin kulkee takana kiltisti, joskus hiukan stepaten ja tarkkaillen kokoajan ympärilleen. Harjatessa ori ei ole lainkaan paikallaan, jos se on pitkällä narulla tai saati vapaana. Kuitenkin on suositeltavaa hoitaa Atte täysin käytävällä, jolloin se seisoo kiltisti paikallaan, joskus ehkä kaapien kaviolla maata. Atte kutiaa paljon mahasta, jonka vuoksi sieltä tulee harjata kevyin ottein. Satuloidessa Atte on nätisti, eikä pullista kovinkaan, mutta se mahasta kutiamisen vuoksi orilla käytetään pehmustetta satulavyössä. Suitsiessa ori nostaa päätään ylös, eikä kovin helpolla ota kuolaimiakaan suuhun, jonka vuoksi sillä joutuu yleensä työntämään sormen hammaslomaan.
Ratsastaessa Atte on todella reipas ja vaatii osaavan ja tasoisensa ratsastajan, joka osaa vaatia orilta, eikä päästä sitä helpolla. Jotkut kutsuvat Atte myös hitusen kuumaksi ratsastaa. Atte täytyy saada aina alkutunnista kuuliaiseksi ohjasotteille, jotta sen saa herkäksi avuille. Ori on herkkä erityisesti pohkeille ja totaalinen lukko seuraakin helposti liian kovista pohkeista. Atte on tarkka myös, ettei ratsastaja käytä liian kovaa ohjasotetta ja yleensä orilla käytetäänkin pehmeää kuoltainta. Se kuuntelee ratsastajaa usein hyvin tarkasti ja on kovin miellyttämishaluinen, jonka vuoksi orille tulee antaa vain selkeitä apuja. Jos Atte ei ymmärrä jotain ratsastajan antamaa apua, se sekoaa täysin. Ratsastuksen alussa Atte voi olla hiukan jäykkä, mutta rentoutuu ratsastuksen myötä. Aten askellajit ovat kovin tasaiset, mutta sen askeleet ovat hyvin lyhyet. Aten askellajeissa ei välttämättä ole kaikista helpoin istua, mutta poni ei siedä huonoa istuntaa selässä, jonka vuoksi on vain opeteltava istumaan orin selässä. Kouluratsastuksessa Atte on kärsivällinen ja osaava ratsu, mutta vaatii ratsastajan, joka ei päästä ponia vähällä. Atte voi välillä olla haastava, jos se ei ole kovin yhteistyöhaluinen, mutta kunhan Aten saa koottua, pitäisi lopun sujua helposti. Valjakossa Atte on todella kiltisti ja kulkee nöyrästi eteenpäin. Jotkut kutsuvat Attea jopa ”luottoponiksi”. Esteillä Atte hyppää vähän miten sattuu, eikä keskity tekniikkaan, jonka vuoksi poni tarvitsee hyvin määrätietoisen ratsastajan esteille, joka osaa auttaa Attea mm. askeleiden sovittamisessa esteille.
Traileriin meno ei tuota ongelmia Atelle, mutta matkat stressaavat sitä suuresti, jonka vuoksi sen kanssa tulee yöpyä kisapaikalla jos matka on yhtään normaalia pidempi. Matkalla Atte saattaa potkia reilustikin ja se tarvitsee matkalle aina kaverin mukaan, josta voi olla varma että ponit tulevat toimeen. Atte kuitenkin tottuu nopeasti uusiin tilaitesiin ja paikkoihin, mutta aluksi kisapaikalla ori voi olla vähän energinen ja säikky. Verryttelyssä Atte täytyy saada kuuntelemaan apuja, koska usein oria kiinnostaa vain ympärillä tapahtuvat asiat ja toki se kaikista viehättävin – tammat. Radalla kuitenkin Atte antaa aina kaikkensa ja kuuntelee ratsastajan apuja hyvin.
Atte tulee toimeen vain harvojen kanssa ja erityisesti isot hevoset saavat Aten pään sekaisin, jolloin Atte voi vaikka syöksyä hevosen kimppuun. Atella on yleensä tarve olla joukkonsa pomo ja siksi se tappeleekin usein monen ponin kanssa. Kisapaikalla Atelle on hyvä sitoa punainen nauha häntään.
© Milbu

     
© Johanna R.

Sukujuuret

i. Eryl Courage
wB, 131cm
ii. Merrywood Castange
iii. Sunrise Blaze Away
iie. Star Lagon's Fleeting Love
ie. Panda LN
iei. Llewellyn Foblwn
iee. Caru Glaw Gaur
e. Gwylan Dee
wm, 122cm
ei. Kennedy ZEL
eii. Keith MV
eie. Onsald QV
ee. Edennelle Donelle
eei. Liinahaan Emrys
eee. Day-End Ion

Aten suku on täynnä kuuluisuuksia ja menestyneitä poneja, kuten Aten isä Eryl Gourage kuvaa hyvin tätä kuvausta Aten suvusta. Eryl Gourage syntyi Brenn Poniesissa, Ropsin kasvattamana ja muutti sieltä Fancyn hoiviin Greenwichiin. Gourage on valjakkopainotteinen walesinponiori, jolta säkää löytyy 131cm. Kimo Eryl Gourage menestyikin painotuslajissaan valjakossa ja se onkin palkittu VVJ-III arvonimellä. Valjakon lisäksi ori kisasi kuitenkin myös kouluratsastuksessa ja näistä kahdesta lajista on tullut hienoa menestystä; yli 70 sijoitusta. Aten isänisä on komea kimo walesinponiori Merrywood’s Castange. Gastangen kasvatti Tessa J., mutta muutti kasvattajalta Brenn Poniesiin todella aktiiviseen kisaukseen. Gastange on kisannut useita sijoituksia kouluratsastuksessa ja esteillä ja menestystä on tullutkin suuresti; ori on YLA2 ja VWY-II palkittu ori. Näyttelyitäkin Gastange kiersi aktiivisesti ja saavuttikin Champion-arvonimen. Isänisänisä Sunrise’s Blaze Away on varmasti tuttu monen ponin suvusta. Se on musta, vanhaa linjaa edustava yksilö. Ori oli estepainotteinen ja kisasikin useita sijoituksia, pokaalien kera. Aten isänisänemä Star Lagoon’s Fleeting Love on walesinponitamma, jonka on kasvattanut ponisiittola Star Lagoon. Tältä tummanruunikolta ponilta säkää löytyy 129cm. Star Lagoon’s Fleeting Love on luonteeltaan hiukan säpsy ja tamma on varsonut vain yhden kerran. Isänemä on upea ja menestyksekäs Panda LN. Yleispainotteinen walesinponitamma on säältään 132cm ja väriltään kimo. Panda LN on saanut suurta menestystä ja sitä voikin kutsua oikeaksi meriittihaiksi; se on saavuttanut YLA1, VWY-II, VVJ-II arvonimet ja tamma on kantakirjattu palkinnolla III. Tamma on varsonut tällä hetkellä neljä kertaa, joista kaikista on kasvanut upeat ponit. Isänemänisä Llewellyn Foblwn on walesinponiori, jolta korkeutta löytyy 135cm. Ori on kisannut esteillä, kouluratsastuksessa ja maastoesteillä, tuloksena muutamia sijoituksia. Llewellyn Foblwn sai neljä jälkeläistä ja ori on esikantakirjattu, VWY-III ja KRJ IV palkinnot omaava ori. Isänemänemä Caru Glaw Gaur on welsh B tamma, jonka on kasvattanut Heli Celeb Gaurista. Tamma on kisannut muutamia sijoituksia esteiltä, kouluratsastuksesta, kentästä ja valjakosta. Caru Glaw Gaur varsoi kolme varsaa, kaksi oria ja yhden tamman.

Aten emä Gwylan Dee on kuvankaunis walesinponitamma, jonka on kasvattanut Desfriet Ponies. Tamma on koulupainotteinen ja häneltä löytyykin yli 20 sijoitusta kouluratsastuksesta. Kouluratsastuksessa Gwylan Dee menee usein Helppoa A’ta, joten tamma on todella taitava ratsu. Gwylan Dee on varsonut tällä hetkellä vain kerran, mutta sekin ori on kerrassaan upea yksilö. Emänisä Kennedy ZEL on komea walesinponiori, jonka on kasvattanut siittola Zeliko. Kennedy ZELiltä löytyy säkäkorkeutta 130cm ja ori on väriltään kimo. Koulupainoitteinen Kennedy ZEL on saanut suurta menestystä; ori on saavuttanut YLA2 ja VWY-III arvonimet. Emänisänisä Keith MW on komea welsh sektio B ori, jonka on kasvattanut Mitja K., mutta sen omisti Riitamaan hevostila. Koulupainotteinen Keith sai lukuisia sijoituksia kouluratsastuksesta ja näyttelyissä tuli suurta menestystä. Keith sai kolme MVA-sertiä, joiden ansiosta ori saavutti VIR MVA Ch-arvonimen. Emänisänemä Onswald QV on walesinponitamma, jonka on kasvattanut Quo Vadis. Tammalta löytyy korkeutta 134cm ja väriltään Onswald on rautias. Koulupainotteinen Onswald on palkittu arvonimellä YLA3 ja näyttelyiden huipentumana on ollut Champion-arvonimen myöntäminen. Tamma on saanut kymmeniä sijoituksia kouluratsastuksesta ja tamma on varsonut kaksi kertaa. Aten emänemä Edennelle Donelle on walesinponitamma, jolta korkeutta löytyy 133cm. Tamman on kasvattanut Eden Sporthorses & Ponies, mutta nykyisenä omistajana on Brenn Ponies. Väriltään musta tamma on saavuttanut muutaman arvonimen: YLA2 ja VWY-II. Emänemänisä Liinahaan Emrys on koulupainotteinen walesinponiori, jonka on kasvattanut Liinahaka. Emrys on kisannut muutamia kertoja kouluratsastuksessa, sijoittuen useasti. Ori on jättänyt jälkeensä kolme jälkeläistä, joista kaksi on tammoja ja yksi ori. Emänemänemä Day-End Ion on kenttäpainotteinen walesinponitamma, jolta korkeutta löytyi 133cm. Väriltään ruunikko tamma ei kisannut lainkaan, mutta sai yhden varsan.
© Milbu

Jälkeläiset

Atte ei ole tarjolla jalostukseen. Ota yhteyttä sähköpostitse.


Kilpailutiedot

KRJ-kouluratsastus
sijoituksia yhteensä 27,
joista voittoja 3


07.03.2009 - Kutsu - Helppo A: 6/40
12.03.2009 - Kutsu - Vaativa B: 1/49
15.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 3/50
17.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 3/30
18.03.2009 - Kutsu - Helppo C: 4/50
19.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 1/50
20.03.2009 - Kutsu - Helppo C: 3/30
22.03.2009 - Kutsu - KN Special: 3/100
19.06.2009 - Kutsu - Helppo A: 5/44
27.06.2009 - Kutsu - Helppo A: 5/40
28.06.2009 - Kutsu - Helppo A: 4/36
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos


26.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 5/100
26.03.2009 - Kutsu - Helppo A: 3/50
27.03.2009 - Kutsu - Helppo C: 2/57
28.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 4/53
29.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 3/40
29.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 5/53
18.05.2009 - Kutsu - KN Special: 1/44
20.05.2009 - Kutsu - KN Special: 2/40
20.05.2009 - Kutsu - Helppo A: 4/40
23.05.2009 - Kutsu - Helppo A: 5/30
24.05.2009 - Kutsu - Helppo A: 2/40
24.05.2009 - Kutsu - Helppo A: 3/50
25.05.2009 - Kutsu - Helppo A: 5/50
31.05.2009 - Kutsu - Helppo A: 3/50
02.06.2009 - Kutsu - Helppo A: 5/50
17.06.2009 - Kutsu - Helppo B: 6/44

ERJ-esteratsastus
sijoiutksia yhteensä 2,
joista voittoja 0


17.03.2009 - Kutsu - 60cm: 4/66
18.03.2009 - Kutsu - 70-80cm: 3/38
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos


00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
MEJ-maastoesteratsastus
sijoituksia yhteensä 0,
joista voittoja 0


00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos


00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
VVJ-valjakkoajo
sijoituksia yhteensä 9,
joista voittoja 0


11.03.2009 - Kutsu - vaativa yhdistetty avoin: 3/340
13.03.2009 - Kutsu - vaativa yhdistetty avoin: 4/30
14.03.2009 - Kutsu - vaativa yhdistetty avoin: 4/30
21.03.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty poneille: 4/30
21.03.2009 - Kutsu - vaikea yhd. yks. poneille: 5/30
22.03.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 3/95
24.03.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 2/95
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos


02.06.2009 - Kutsu - vaativa yhdistetty: 4/28
05.06.2009 - Kutsu - vaativa yhdistetty: 3/28
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
NJ-näyttelyt
voittoja yhteensä 0
sijoituksia yhteensä 0


01.05.2009 - Kutsu - Welsh B-orit, tuom. Hannele V.: BIS3, LKV1/11, MVA-sert, JS
10.04.2009 - Kutsu - Welsh B, tuom. Maria A.: LKV3/10, IRTOsert, JS
23.05.2009 - Kutsu - Welshit, tuom. Kata P.: LKV2/12, irtoSERT, JS
11.03.2009 - Kutsu - Ponivarsat, tuom. Anette N.: LKV2/12, irtoSERT, JS
08.03.2009 - Kutsu - Welsh-varsat aikuiskuvilla: BIS2, LKV1/8, irtoSERT, JS
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos

texts © miia. xx layout © Kirsi R. xx layout's texture © Hybrid Genesis