Fadista BLAD
virallinen nimi | Fadista BLAD |
kasvattaja | Yanblad |
lempinimi | Fanta |
omistaja | Milbu, Gwen Ponies |
syntynyt/ikä | 16.10.2008, 4v. 12.12.2008 |
väri/sk | ruunikko, 118cm |
rotu, skp | welsh sektio A, tamma |
rekisterinumero | VH-51293 |
painotus | estepainotteinen |
koulutustaso | KO HeA RE 70cm ME 70cm |
|
ei merkittäviä saavutuksia
Fanta on hauska ja elämän iloinen tamma, jonka kanssa ei tule tylsää. Neiti ei pelkää yleensä mitään, eikä ympäristön äänet häiritse sitä lähes ollenkaan. Tamma on kuitenkin melko utelias ja tahtoo aina tutkia kaikkea uutta ja jännittävää. Se on valmis haasteisiin, ja ottaa kaiken uuden vastaan rohkeasti ja avoimesti. Jotkut asiat saattavat kuitenkin pelottaa sitä, mutta Fanta yrittää aina totutella uusiin asioihin ja tutustua niihin saadakseen varmuuden niiden hyvästä tarkoituksesta. Tamma on oikein mukava kumppani, vaikkain se saa vällillä tietysti tammamaisia kiukun puuskia.
Hoitaessa Fanta on oikea adhd, tai ainakin siltä joskus tuntuu, kun eivät meinaa tamman jalat olla liikkumatta. Fanta antaa kuitenkin yleensä tehdä kaikki hoitotoimenpiteet ilman mitään suurempia ongelmia. Suojia laittaessa ei ole ongelmia muta pinteleitä kääriessä, voivat jalat joskus hieman nousta. Satulaa laittaessa tamma tassuttelee hieman ympäri karsinaa, mutta pienen komennuksen jälkeen se seisookin ihan paikallaan. Satulavyötä laittessa pullistelee hiukan. Kuolaimet se ottaa kiltisti suuhunsa ja antaa muutenkin laittaa suitset kiltisti. Fanta on hiukan epävarma kun laitetaan kahisevia sade ja toppaloimia, vaikka muuten loimitus sujuukin ihan ongelmitta.
Taluttaessa Fanta kulkee kauniisti ja astelee reippaasti taluttajansa vierellä, välillä vähän liiankin. Se saattaa kuunnella ympäröiviä ääniä, mutta yleensä äänet eivät sitä häiritse, vaikka välillä kivi saattaakin olla pieni welsh poneja syövä hirviö. Fanta ei kisko taluttaessa ja antaa hyvin laittaa riimun päähän. Laitumelle tai tarhaan mennessä neitosemme saattaa tosin kulkea hieman ripeämmin ja riuhtaista vähän portilla, mutta muuten se käyttäytyy melko asiallisesti.
Ratsastaessa tammaa on pidettävä kokoajan kuulolla, sillä jos sille antaa yhtään omaa päätösvaltaa saatta karata vähän mopo käsistä ja se voikin päätyä ratsastajan osalta maan tutkimiseen. Fanta on kuitenkin välillä myös sen verran "laiskaa" sorttia että menee mieluummin pitkää kiitoravia kuin kokoaisi itsensä ja tekisi töitä. Tamma on kuitenkin loppujen lopuksi melko vastaanottavainen ja tekee kyllä annetut tehtävät, mutta niitä pitää siltä vaatia, muuten se luistaa, mutta Fanta tekee sen huomaamattomasti. Koulua tamma menee siis ihan nätisti ja se osaa ihan ne peruskiekurat. Fanta osaa kulkea kunnon muodossa mutta siitäkäkin se yrittää vähän luistaa, pistää kyllä kaulan kaarelle, mutta ei polje takajaloillaan sitten yhtään, pieni muistutus pohkeella ja raipalla ja kyllä taas kulkee.
Hypätessä se vähän innostuu ja kun vauhtia keertyy likaa saattaa puomit tipahdella. Pääsääntöisesti Fanta on kuitenkin varovainen hyppääjä ja kerää kinttunsa aika hyvin paikasta kuin paikasta, mutta tosiaan kun vauhtia on liikaa eihän kukaan voi keretä nostamaan, vaikka olisi kuinka vikkelä. Fanta myös kääntyy esteradalle melko vikkelästi ja venyykin yllättävän paljon ollakseen niin pieni.
Maastossa Fanta on erityisen tarkkana, kaikelle muulle paitsi ratsastajan avuille. Joku lintu lentää puskasta niin poni onkin jo valmiina säntäämään mahdollisimman nopeasti kotiin. Ja taas jos tammaa alkaa liikaa pidätellä laukassa se alkaa poikittaa ja pomppimaan kummallisesti samalla kun laukkaa.
Fanta antaa kengittää itsensä kiltisti, vaikkakin tamma on hieman levoton ja se voikin yht'äkkiä saada kauhean adhd kohtauksen ja vain tpastella jo pöristä. Eläinlääkärin kanssa tamma on aina hieman varuillaan, sillä se hiukan kammoksuu piikkejä ja rokotus onkin melkoinen urakka kun ensin pitää saada mentyä edes ponin lähelle ja sitten voi alkaa miettiä että missäs se piikki on.
Traileriin mennessä Fanta hiukan testaa että onko aivan pakko. Se kuitenkin toteaa pian että eipätässä kai ole vaihtoehtoja ja kun se on melkein kokonaan sisällä se tajuaa että onhan - takaisin ulos. Ja lastaus voikin viedä oman aikansa. Itse kuljetuksessa ei tammalla taas ole mitään ongelmia. Ja poistuessa se räpeltää itsensä mahdollisimman nopeasti ulos.
Kisoissa tamma on oikein edukseen ja siellä se toimiikin kuin unelma. Se tekee työtä käskettyä ja antaakin ulkopuolisille sellaisen automaattiponi-vaikutelman. Joskus sitä pitää kuitenkin hieman yrittää olla pässi ja näyttää kaikille myös kuinka tyhmäksi pieni poni voi heittäytyä.
© Henkka
© Shamrock
Sukujuuret
i. Dwen Siriol
wC, 131cm |
ii. Hoy Hará Bueno |
iii. Encajar |
iie. Armoniaf |
ie. Lunar Rencon |
iei. Rraat Dwucht |
iee. Ingewwikked |
e. Distressdrama
YLA2 |
ei. Specimen |
eii. Sympathetic |
eie. Elated |
ee. Diabolical |
eei. Loatful |
eee. Dragon Fly |
|
Fantan isä Dwen Siriol on estepainotteinen welsh mountain ori. Deni on syntynyt Iso-Britanniassa ja asuu siellä edelleenkin, mutta kävipä se Suomessa myynnissä siinä välissä. Deni on kilpailee monessa lajissa ja menestystäkin on kyllä tullut. Sillä on sijoituksia niin este-, koulu kuin kenttäratsastuksessakin ja vielä hieman valjakostakin. Isänisä on Hoy Hará Bueno on oikeaa welsh A ponien eliittiä. Ori on menestynyt näyttelyissä ja kantakirjattu ensimmäisellä palkinnolla. Hoy keräsi menestystä lähinnä kenttäratsastuksessa, mutta myös kilpaili esteratsastusta siinä ohessa. Ratsuna ori on taitava, mutta kuitenkin luonteeltaan hieman itsepäinen. Jälkeläisiä Hoylta löytyy kaksikymmentä ja se on edelleen siitoskäyössä. Isänisänisä Encajar kilpaili vain vähän. Sen luonne oli haastava ja se olikin kilpailupaikalla melko vaarallinen ja siihen sen ura stoppasikin. Encajar kulki kotikentillä kuitenkin hienosti ja hyppäsi yli metrin. Jälkeläisilleen se yleensä periytti haastavan luonteen tai ainakin hyvän hyppykapasiteetin, jälkeläisiä ei kkuitenkaan se jättänyt kuin kolme. Isänisänemä Armoniaf oli luonteeltaan rauhallinen ja lempeä. Seli oli kaunis mountaintamma ja menestyikin äyttelyissä ja sai paljon arvonimiä. Tamma kilpaili koulua ja saikin sieltäkin paljon menestystä. Armoniaf jättikin jälkeensä myös monta hienoa jälkeläistä. Isänemä Lunar Rencon tuli hienosta suvusta ja siltä odotettiin paljon, toisin kuitenkin kävi, kun tamma nukkui pois jo varsi nuorena ja se jättikin jälkeensä vain kolme, mutta sitäkin hienompaa jälkeläistä. Luna ehti kilpailla kuitenkin jonkun verran este- ja kouluratsastuksessa ja sijoittuikin lähes jokaisissa kilpailuissa mihin vain osallistui. Isänemänisä Rraat Dwucht käräsi menestystä valjakosta ja näyttelyistä ja olikin suosittu siitosori. Luonteeltaan se oli itseppäinen mutta ystävällinen kuitenkin. Ori nukkui pois 29-vuotiaana omalla laitumellaan, silloin se olikin elänyt jo pitkän ja hyvän elämän ollen koko ajan samalla omistajalla. Isänemänemä Ingewwikkeld on kilpailematon, sillä omistajallaan ei sellaiseen kiinnostus riittänyt. Se toimikin muutaman pikkutytön harraste ratsuja ja jättikin jälkeiläisikseen ainostaan Lunan. Lempeä ja rauhallinen Inge olikin siis oikea suvun musta lammas.
Emä Distressdrama on Englannista peräisin oleva mountain tamma, joka on luonteeltaan oikea hellyydenkipeä, pieni ja lutuinen. Säkäkorkeutta tammalta löytyy 120cm ja väriltään se on ruunikon voikko. Diiva on pääasiassa kerännyt sijoituksia niin koulu- kuin esteratsastuksestakin ja onhan sitä tultu ponivaljakossakin käväistyä. Diiva on palkittu YLA2-palkinnolla. Emänisä Specimen on 121cm korkea Welsh sektion A ori. Väriltään Sepe on ihan tummaruunikko, melkeinpä musta, koristeena otsassa sillä on pieni tähti. Sepe on koulupainotteinen parisen vuotta siellä piireissä viihtynyt, rakenteeltaan kiitosta saanut ja kysytty jalostusori. Rakenteen lisäksi sen luonne, urhea ja kiltti, on herättänyt kiinnostusta Iso-Britanniassa. Edelleenkin Sepe on kasvattajallaan pienessä kisakäytössä, mutta myös jalostus- ja tuntiponina se toimii. Emänisänisä Sympathetic on komea valkoisella läsillä varustettu musta mountainori. Symppis syntyi hyvätuloiseen perheeseen Iso-Britannian eteläosissa 1993. Symppiksestä oli tarkoitus myydä jollekkin tavoitteellisemmalle ja kisaavampaan perheeseen, mutta perheen tytär innostuikin varsasta niin että, tytön vanhemmat päättivät pitää ponin. Ori kilpaili enimmäkseen kouluiratsastuksessa, mutta se kyllä myös tiesi kuinka valjakon edessä näytetään hienolta. Tasoltaan ori on koulussa helppo B:tä ja esteissä 60cm. Omistaja kilpaili Symppistä iha ok menestyksellä, mutt mukaan mahtuu myöskin muutama kakkos ja kolmossijakin. Emänisänemä on tummaruunikko ponitamma Elated. Elli syntyi eteläisessä englannissa, mutta heti syntymänsä jälkeen tämän emä kuoli. Elli myytiin keski-englantiin pienelle ratsastuskoululle, jossa se teiki kovasti töitä. Elli olikin pienten lasten lemppari koska se oli luonteeltaan todella kiltti, vaikka se keksikin joskus omia jekkuja, mutta siitähän lapset vasta tykkäsivätkin. Omistaja päätti käydä kokeilemassa Ellillä muutamissa kisoissa ja kerran törmäsikin Fantan emänisänisän Symppiksen omistajaan. Heti tehtiin päätös että näille kahdelle hauskalle, omalaatuiselle tapaukselle tehtäisiin varsa. Emänemää Diabolical on syntynyt Englannissa 1997. Väriltään 119cm korkea tamma on hyvin vaaleanrautias. Dina kisaa edelleen yleispainotteisesti esteitä ja koulua, tasollaan helppo B ja 90cm. Rakenteestaan Dinaa on kehuttu vahaksi ja hyväksi rodunedustajaksi ja tamma onkin pärjännyt näyttelyissä varsin mukavasti, sekä saanut arvonimia ja Eglannissa kantakirjatammojen kirjoilla. Dinan luonne on kiltti ja siltä löytyy energiaa vähän vanhemmallekkin. Emänemänisä Loatful on hiukan massiivista ja isoa tyyppiä ollakseen wA poni. Ruunikko ori on kuitenkin komea ja se on menestynyt hyvin pinotuslajissaan valjakkoajossa. Lore on on orimainen, luonteeltan epäsosiaalinen jakiukkuine, sitki se tarvitseekin vain päättäiväisen hoitajan ja ohjastajan, jonka kanssa se huomaa että se ei ole pomo. Lore asuu walessissa, mutta kiertelee yksityisen omistajansa kanssa valjakkokisoissa ympäri maata. Emänemänenä Dragonfly oli kimoi kauneimmista, kaunein ja kiltein 120cm korkea tamma. Tamma kuoli vakavaan ähkyyn muutama vuosi Dinan syntymänjälkeen. Dragonfly kilpaili rateesteillä aktiivisesti, mutta taukoili myöskin paljon jälkeläistensä vuoksi. Tammaa jäi kaipaamaa niin liuta lapsia ratsastuskoululta, moni jälkeläinen ympäri maailmaa, kuin sen silloin surunmurtamat omistajatkin.
© Henkka
Jälkeläiset
Fantalle saa tarjota welsh mountain-oreja, joilla suku on 1-polvinen. Ota yhteyttä sähköpostitse.
Kilpailutiedot
KRJ-kouluratsastus
voittoja yhteensä 1,
sijoituksia yhteensä 10
10.12.2008 - Kutsu - Helppo B: 6/5
17.01.2009 - Kutsu - Helppo A: 6/49
26.01.2009 - Kutsu - Helppo C: 2/31
27.01.2009 - Kutsu - Helppo C: 1/31
27.01.2009 - Kutsu - Helppo A: 4/32
28.01.2009 - Kutsu - Helppo A: 2/32
12.02.2009 - Kutsu - Helppo A: 3/80
06.05.2009 - Kutsu - Helppo C: 2/48
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
20.02.2009 - Kutsu - Helppo B: 2/80
21.02.2009 - Kutsu - Helppo C: 4/66
24.02.2009 - Kutsu - Helppo B: 1/68
26.02.2009 - Kutsu - Helppo C: 4/66
06.03.2009 - Kutsu - Helppo B: 3/21
07.03.2009 - Kutsu - Helppo C: 2/21
19.03.2009 - Kutsu - Helppo C: 4/98
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
| |
ERJ-esteratsastus
voittoja yhteensä 1
sijoituksia yhteensä 7
20.10.2008 - Kutsu - 60cm: 8/54
10.11.2008 - Kutsu - 60cm: 4/30
18.11.2008 - Kutsu - 50cm: 4/45
20.11.2008 - Kutsu - 60cm: 6/93
30.11.2008 - Kutsu - 70cm: 6/50
05.12.2008 - Kutsu - 70cm: 3/25
07.02.2009 - Kutsu - 70cm: 2/30
11.02.2009 - Kutsu - 70cm: 3/30
15.02.2009 - Kutsu - 70cm: 7/80
15.02.2009 - Kutsu - 60m: 3/30
22.02.2009 - Kutsu - 70cm: 3/50
24.02.2009 - Kutsu - 60cm: 6/50
26.02.2009 - Kutsu - 60cm: 2/50
02.03.2009 - Kutsu - 60cm: 5/50
02.03.2009 - Kutsu - 60cm: 1/22
05.03.2009 - Kutsu - 60cm: 4/22
06.03.2009 - Kutsu - 60cm: 2/22
16.03.2009 - Kutsu - 70cm: 3/61
17.03.2009 - Kutsu - 70cm: 7/61
18.03.2009 - Kutsu - 40cm: 3/20
21.03.2009 - Kutsu - 40cm: 3/30
04.04.2009 - Kutsu - 70cm: 5/30
|
06.12.2008 - Kutsu - 60cm: 4/40
12.12.2008 - Kutsu - 70cm: 5/40
15.01.2009 - Kutsu - 60cm: 1/60
17.01.2009 - Kutsu - 60cm:
18.01.2009 - Kutsu - 60-70cm: 3/30
19.01.2009 - Kutsu - 60cm: 3/50
21.01.2009 - Kutsu - 60cm: 3/50
25.01.2009 - Kutsu - 60cm: 1/48
25.01.2009 - Kutsu - 70cm: 7/58
26.01.2009 - Kutsu - 70cm: 1/46
30.01.2009 - Kutsu - 50-60cm: 5/39
01.02.2009 - Kutsu - 70cm: 10/100
07.02.2009 - Kutsu - 60cm: 6/43
12.03.2009 - Kutsu - 60cm: 6/40
05.04.2009 - Kutsu - 70cm: 3/30
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
| |
VVJ-valjakkoajo
voittoja yhteensä 0
sijoituksia yhteensä 2
19.12.2008 - Kutsu - noviisi koulukoe: 1/20
21.12.2008 - Kutsu - noviisi koulukoe: 4/20
31.12.2008 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 5/30
18.01.2009 - Kutsu - noviisi koulukoe: 1/20
11.02.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 1/30
19.02.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 5/30
|
20.02.2009 - Kutsu - noviisi koulukoe: 2/30
13.03.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 4/30
23.03.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 6/98
25.03.2009 - Kutsu - noviisi yhdistetty: 6/100
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
| |
KERJ-kenttäratsastus
voittoja yhteensä 0
sijoituksia yhteensä 1
25.10.2008 - Kutsu - aloittelija: 3/40
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
| |
MEJ-maastoesteratsastus
voittoja yhteensä 0
sijoituksia yhteensä 0
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
| |
NJ-näyttelyt
voittoja yhteensä 0
sijoituksia yhteensä
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
00.00.2009 - Kutsu - luokka: tulos
|
| |