AH Tulisylvia "Sylvi"
ravimeriitit
Rekisterinumero VH18-018-1512 Kasvattaja aksu (VRL-00164), Aken Ravitalli
Syntynyt 09.05.2018 (8 vuotta) Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Rotu & Sukupuoli suomenhevonen-tamma Ennätys 01.24,4aly
Väri & Säkäkorkeus tummanpunarautias, 154cm Voittosumma 30 500v€
Meriitit meriitit tähän

AH Tulisylvia tuli meille samanaikaisesti AH Harhatulen kanssa, mutta siinä missä AH Harhatuli oli suunniteltu varsa oli AH Tulisylvia puhdas heräteostos vaikka tilausvarsana meille tulikin. Kaikki sai alkunsa etsiskellessäni AH Harhatulen isälle sopivaa puolisoa Aksun ravitallin tammoista, joista olisin mieluusti ottanut vaikka kaikista itselleni varsan, mutta aivan erityisesti ihastuin mustanruunikkoon tammaan Savun Valkeaan, joten vaikka päädyinkin käyttämään toista tammaa AH Harhatulen isälle Ruskon Urholle päätin kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja kysyä aksulta josko voisin saada myös Savun Valkeasta tilausvarsan yhdessä naisen omistaman AH Harhauttajan kanssa. Tämä onneksi kävi aksulle ja niinpä eräänä aurinkoisena toukokuun aamuna maailmaan sitten putkahti tummanpunarautiaan värityksen omaava tammavarsa, joka sai nimekseen AH Tulisylvia.

Sylvi on perusluonteeltaan hyvin kiltti ja rauhallinen tammaneiti, joka on kuitenkin samanaikaisesti erittäin omanarvontuntoinen eikä hyväksy ihan kaikenlaista käsittelyä. Mikäli neitiä kuitenkin käsittelee oikein on se kuin sulaa vahaa hoitajansa käsissä, mutta mikäli tammaa käsittelee liian kovakouraiseti tekee se kyllä selväksi ettei pidä moisesta. Hoitotoimenpiteiden ajaksi ei Sylviä täydy sitoa kiinni, sillä se seisoo kyllä kärsivällisesti paikoillaan oli kyse sitten harjauksesta tai kengittäjän vierailusta. Talutettaessa tamma seuraa rauhallisesti taluttajansa perässä joskin tarhoille päin mentäessä sille tuntuu yhtäkkiä tulevan kova kiire. Muiden hevosten seurasta neiti ei niin piitta, muttei myöskään ole ensimmäisenä haastamassa riitaa, vaikkakin puolustaa itseään kyllä tarpeen niin vaatiessa.

Ajettaessa Sylvi on hyvin menevää sorttia ja sen kanssa saakin olla tarkkana ettei neiti polta itseään aivan loppuun jo ennen loppusuoraa. Tamma on nopea lähtijä ja kamppailisikin lähdössä mieluusti oikeudesta juosta kärkipaikalla, mutta mikäli neidin starttipaikka on huono kannattaa sen kanssa keskittyä hyvän selän löytämiseen ulkopareista. Mikäli Sylvi kuitenkin kärkeen pääsee lähtökiihdytyksessä vastaa se vimmatusti ulkopuolelleen tuleville hevosille ja näin ollen ohjastajan tehtäväksi jääkin rauhoittaa tempoa. Tamma nimittäin kykenee myös näyttävään loppukiriin mikäli sillä vain on voimia jäljellä loppusuoran auetessa ja irtoaa tällöin helposti muista hevosista omille teilleen.

Sukuselvitys

isä AH Harhauttaja
tummanrautias 153cm
KTK II
Laatujuoksija 2016
Kiri-Kalle KIR Muistoajo 2016
Tähtinuorukainen 2015
ii. Hypnoosi
punarautias 155cm
iii. N.I.N. Shamaani
iie. Loisto-Sohviina
kadonnut
ie. AH Pikku-Lootus
punarautias 150cm
iei. Ryysyrannan Dareios
iee. Pohjan Halla
emä Savun Valkea
mustanruunikko 155cm
Vappukruunu 2016
Finlandia Ice Derby - Nuori Lupaus 2016
ei. N.I.N. Puuhiili
mustanruunikko 161cm
eii. Ryysyrannan Gigolo
eie. Ruututähti MSC
ee. Loisto-Veera
rautias 151cm
eei. Legendan Voitto-Veli
eee. Loisto-Louhi

Jälkeläiset

00.00.0000 skp Varsan Nimi e. Emän Nimi
00.00.0000 skp Varsan Nimi e. Emän Nimi
00.00.0000 skp Varsan Nimi e. Emän Nimi

Kilpailumenestys

25.03.2022 NJ Adina irtoSERT pt: Jannica

8-vuotiskausi

01.01.2022 VRER Korpikoski Ryhmäajo 2100m kylmäverisille 03/07 01.26,0ake 900e
22.01.2022 Rata Karolus Ryhmäajo kylmäverisille 1.24,0 - 1.26,9 aikaisille 1600 m 04/07 01.26,5aly 460e
23.01.2022 Rjazan Trotters Ryhmäajo 1609m, alle 24,9 aikaiset ja nopeammat suomenhevostammat, Ruskon Jovanda Muistoajo 2022 karsinta 09/09 01.25,5aly

5-vuotiskausi

20.03.2019 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Tähtidivisioona-karsinta kv 08/11 01.25,1aly
10.04.2019 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Tähtidivisioona-karsinta kv 07/10 01.24,4aly

4-vuotiskausi

05.11.2018 Jemman Ravitalli 4-vuotiaat kylmäveriset 2100m 10/10 01.31,6ake
08.11.2018 Ravitalli Karanteeni Ryhmäajo 2100m Kylmäverisille yli 30,0 aik. 04/07 01.32,5ake 200€
10.11.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Huippudivisioona-karsinta kv 01/10 01.28,2aly 4000€
12.11.2018 VRER Lily's Trotters Tasoitusajo 2100 29,0 aikaiset ja hitaammat suomenhevoset 01/14 01.32,1ke 1400€
19.11.2018 VRER Duán Stable Ryhmäajo 1609m kylmäverisille, avoin 05/09 01.30,5aly 1800€
26.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 25,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset 11/12 01.39,3aly
27.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 25,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset 04/10 01.36,1aly 200€
28.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 25,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset 10/11 01.38,6aly
29.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 25,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset HPL
30.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 25,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset 01/12 01.35,2aly 1500€
30.11.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Huippudivisioona-finaali kv 07/11 01.28,5aly
30.11.2018 Aken Ravitalli Mini-Kirittäjä, ryhmäajo 1609m, 4-5-vuotiaat kylmäveriset 01/10 01.27,2aly 8000€
10.12.2018 Ravitalli Rusko Ruskon Joulupipari 2018 finaali, 30,0 aikaiset ja hitaammat, Ryhmäajo 1609m 04/12 01.34,3aly 1500€
18.12.2018 Aken Ravitalli Aken ravitalli 10 vuotta juhlalähtö, ryhmäajo 1609m, 30,0-34,9-aikaiset kylmäveriset 06/09 01.31,3aly

3-vuotiskausi

16.08.2018 VRER Pompeji Ryhmäajo 1609m 3v kylmäveriset 05/06 01.41,6aly
19.08.2018 VRER Duán Stable Tasoitusajo 1609m, 3-vuotiaat kylmäveriset 11/13 01.38,2ly
20.08.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Kyvyt esiin-divisioonakarsinta kv 11/11 01.37,3aly
21.08.2018 Guest Trotters Ryhmäajo 2100m, 3-vuotiaille kylmäverisille 03/11 01.36,6ake 550€
22.08.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 03/12 01.41,4aly 500€
23.08.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 12/12 01.44,5aly
24.08.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 10/12 01.44,1aly
25.08.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 09/12 01.44,2aly
02.09.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 01/10 01.39,1aly 1 600€
03.09.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 08/10 01.42,3aly
04.09.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 01/10 01.37,2aly 1600€
05.09.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 09/10 01.40,2aly
06.09.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 08/10 01.39,3aly
07.09.2018 Ravitalli Rusko 3-vuotiaat kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 09/10 01.38,5aly
10.09.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Kyvyt esiin-divisioonakarsinta kv 08/09 01.34,6aly
14.09.2018 VRER Duán Stable Ryhmäajo 1609m, 3-vuotiaat kylmäveriset K
15.09.2018 Narrilaivan Tasoitusajo 3-4v kylmäverisille 1600m 01/12 01.38,2ly 1500€
16.09.2018 Syysaurinko Tasoitusajo 2100m avoin suomenhevosille 14/14 01.39,6ke
20.09.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Kyvyt esiin-divisioonakarsinta kv 02/11 01.33,3aly 1500€
21.09.2018 Narrilaivan Tasoitusajo 3v kylmäverisille 2100m 03/09 01.39,2ke 450€
28.09.2018 Narrilaivan Tasoitusajo kylmäverisille 2100m, avoin 05/12 01.38,6ke 100€
29.09.2018 Radical Trotters "Varsalupaus 2018"-karsinta Ryhmäajo kylmäverisille 2100m, 3-vuotiaat 04/08 01.38,5ake 500€
30.09.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1609m, Kyvyt esiin-divisioonafinaali kv 03/11 01.31,4aly 3000€