Stal Oudekerk

Alvilda av Kleppur

ruunihallakko norjanvuonohevonen tamma, synt. 30.04.2026 (3v), 140cm
omistaja VRL-00084, Stal Oudekerk, kasvattaja Kleppur FIN
koulu-ja valjakkopainotteinen, taso ko Helppo B vvj Noviisi
VH26-053-0028, 4v 30.09.2026

  
Hevosen kuvat @ scirlin

Alvilda av Kleppur tuli meille Kleppurista, joka ainakin omissa silmissäni on yksi legendaarisimmista vuonohevoskasvattajista. Nähdessäni tallin kasvattimyynnin eräällä usein vierailemallani foorumilla ryntäsinkin oitis katsomaan millaisia kasvatteja heillä olisi tällä kertaa myynnissä. Loppujen lopuksi päädyin tekemään tarjouksen kahdesta jo vähän vanhemmasta hevosesta Alvilda oli näistä toinen ja toinen oli ori Sigvald. Molempien peruskoulutuksessa oli jo edetty pitkälle joten ne olivat vain pientä laittoa vaille valmiita kilparadoille. Molemmat edustivat myöskin sellaisia sukulinjoja joita meiltä tallista ei ennestään löytynyt. Kleppurin omistajatar Cynoria suostui molemmat meille myymään, joten rupesin samoin tein järjestämään kaksikon kuljetusta Suomesta Hollantiin. Kuljetuksen järjestämisessä meni odotettua pidempään, mutta lopulta eräänä viileänä heinäkuun aamuna kuljetusauto kaarsi tallin pihaan. Alvilda ei vaikuttanut olevan pitkästä matkasta moksiskaan ja suorastaan uhkui energiaa taluttaessani sen tallin pihamaalle. Suoritettuani tammalle pikatarkastuksen talutinkin sen tarhaan, missä se voisi purkaa ylimääräistä energiaansa.

Aava on oikea ikiliikkuja ja sen saaminen pysymään täysin aloillaan onkin lähes tulkoon mahdoton tehtävä. Tamma onkin ehdottomasti sidottava kiinni mikäli sille haluaa saada hoitotoimenpiteet säälisessä ajassa tehdyksi. Kiinnisidottunakaan ei tamma pysy kokonaan aloillaan vaan hoitaja saa väistellä sen kavioita neidin steppaillessa aloillaan. Tahallaanhan Aava ei kuitenkaan kenenkään varpaille tallaa. Harjattaessa herkkä kutiamaan, joten sitä saakin huoletta harjata vähän rivakammin ottein. Ruokittaessa sanalta sanoen kärsimätön kopistellen karsinansa ovea kunnes saa ruuan kippoonsa. Syöminen on varmaankin se ainoa asia, jolloin neiti malttaa pysyä täysin aloillaan eikä se myöskään pidä tällöin mitään kiirettä. Varustettaessa voi suojia olla vaikea saada Aavan jalkoihin tamman jatkuvasti liikehtiessä, mutta muutoin se antaa laittaa varusteet ongelmitta. Talutettaessa ei paljon pysähtele vaan astelee rivakasti eteenpäin taluttajansa rinnalla. Muiden hevosten kanssa tulee vähän vaihtelevaisesti toimeen. Tamma ei ole ensimmäisenä koskaan haastamassa riitaa, mutta puolustaa kyllä itseään tulisesti tarpeen niin vaatiessa.

Ratsastettaessa Aavassa on vähän kaaharin vikaa eikä se sovellukaan ratsuksi heikkohermoisille tästä johtuen saatika aloittelijoille. Tamma tarvitseekin selkäänsä napakan ja itsevarman ratsastajan. Neiti on siinä mielessä myös omapäinen että aina kun siltä kysyy ravia tai käyntiä tarjoaa se ensiksi laukkaa ollen selkeästi sitä mieltä, että hitaammat askellajit ovat ajan tuhlausta. Matkaavoittava ja irtonainen käynti. Ravi tahdikasta ja kevyttä. Energinen ja rytmikäs, joskin hieman etupainoinen laukka. Kouluratsuna ei tamman kärsivällisyys oikein riitä tarkkaan piiperrykseen ja se tekeekin siltä pyydetyt liikkeet helposti vähän vasemmalla kädellä ellei sitä vaadi tekemään asioita kunnolla. Aava ei myöskään kestä toistoja kovinkaan hyvin alkaen puuhata omiaan pitkästyessään. Uusien koululiikkeiden opettelu ei tamman kanssa ole mitään herkkua vaan vaatii pitkää pinnaa, sillä neidin keskittymiskyky tuntuu välillä olevan aivan olematon.

Ajettaessa Aava on energinen kuten ratsaillakin, muttei kuitenkaan mikään kaahari. Tamma vastaa hyvin ajajansa ohjasapuihin joskin ääniavuille neiti ei järin herkkä ole, joten ne olisi hyvä aina varmistaa ohjasavuin. Koulukokeessa hieman sählä, joten sen kanssa saakin olla tarkkana, jotta tamma varmasti suorittaa siltä pyydetyt kuviot kunnolla. Mikäli Aava vaistoaa ajajansa huomion herpaantuvan vähänkään muualle alkaa se oitis sählätä omiaan. Tarkkuuskokeessa malttaa neiti sentään keskittyäkin mennen hyvin porttien keskeltä joskin kovin tiukat käännökset saattavat sille tuottaa vaikeuksia vauhdikkaammissa askellajeissa. Kestävyyskokeessa jaksaa yleensä hyvin mutaisellakin kelillä, vaikkakin saattaa hieman epäröidä varjossa olevilla esteillä. Tamma on lisäksi hyvin varmajalkainen eikä sille tuota vaikeuksia löytää jalansijaa vaikeassakaan maastossa.

Kilpailuissa Aava saattaa alkuun olla vähän levoton, mutta rauhoittuu kuitenkin nopeasti. Muihin kilpailualueen hevosiin ei tamma pääsääntöisesti kiinnitä mitään huomiota ellei joku ohikulkija sitten rupea sille uhittelemaan, jolloin tamma kyllä vastaa haasteeseen. Lämmiteltäessä keskittyy hyvin itse tekemiseen eikä tunnu kiinnittävän mitään huomiota siihen mitä sen ympärillä tapahtuu. Portilla vuoroaan odottaessa on Aava sanalla sanoen malttamaton steppaillen aloillaan ja narskutellen kuolaintaan, mikäli se joutuu seisomaan aloillaan joten mikäli mahdollista kannattaa sen kanssa vuoroa odottaessa pysyä liikkeessä. Kilparadalla saattaa vähän säpsyä salamavaloille, mutta muutoin keskittyy hyvin itse suoritukseen. Palkintojenjaossa voi nähdä tamman vaikuttavan tyytymättömältä, sillä sillä olisi mielestään parempaakin tekemistä kuin poseeraaminen kameroille. Kunniakierroksella ei neiti sitten tahtoisikaan hidastaa hitaampiin askellajeihin kierroksen päätteeksi, joten sen kanssa voikin joutua vähän neuvottelemaan ennen kuin sen saa siirtymään ravin kautta käyntiin.

Sukutaulu ja jälkeläiset

Hjalmar av Kleppur
KTK II
nvh rnhkko 141cm
Magnar av Kleppur
YLA II
nvh rnhkko 140cm
Forfølger NOR
KTK III,KRJ II,ERJ III,VVJ III,YLA II
Alvgårds Moa
YLA III
Hulda av Kleppur
YLA II
nvh rnhkko 142cm
Alvgårds Ivar
YLA II
Zelda SWE
Aida av Kleppur
nvh rnhkko 139cm
Måns Ingvar
YLA I
nvh hrkko 143cm
Ikke Finn
Målfrid
Astrid av Kleppur
nvh vhkko 138cm
Gaute NOR
KTK II
Annfrid NOR

ei jälkeläisiä

Näyttelyt ja muut palkinnot

3* Prospect

Kisatulokset

kuuliaisuus ja luonne: 494.26
tarkkuus ja ketteryys: 530.14
Valjakkoajossa vaikeustasolla 2!

KRJ

Tämä on virtuaalitalli   |   Tämä on virtuaalihevonen   |   This is a sim-game stable and horse   |   Ulkoasu © turjake 2023   |   Grafiikat © M Layouts   |   Tausta © Amretas Graphics
Kuvat © tallin omistaja, Hannes Mauerer CC BY-NC-ND 2.0 & Rob Oo CC BY 2.0