Etusivu ISL NVH RUSS MUUT Kasvatus
Erling LH sai alkunsa kun sain päähäni, että olisi kiva saada omista russeistani itselleni jälkeläisiä. En vain oikein tiennyt mistä aloittaa puolisoiden etsiminen, sillä russien kulta-ajat virtuaalimaailmassa olivat jääneet kauas taakse eikä niitä oikein enää tuntunut loytyvän paitsi raviharrastajilta. Ravurisukuisia puolisoita en kuitenkaan omille poneilleni halunnut joten päätin kysyä eräästä discord ryhmästä josko siellä olevilta loytyisi russeja tarpeeseeni. Suurinosa ehdotetuista russeista ei oikein ollut makuuni, mutta Lithyltä loytyi kaksi tarkoituksiini soveltuvaa russia. Toinen näistä oli tamma Stella Stjärnfall, joka oli mitä sopivin morsian oriilleni Rumour's Aslaug. Niinpä sitten Stellaksi kutsuttu tamma keinosiemennettiin, sillä etäisyyden vuoksi katsoimme tämän vaihtoehdon helpommaksi kuin pitkän astutusmatkan. Eräänä toukokuun päivänä puhelimeni sitten piippasi saapuneen viestin merkiksi. Kyseessä oli Lithyn WhatsAppin välityksellä lähettämä video juuri syntyneestä varsasta, joka imi terhakkaasti emänsä nisää. Varsan nimeksi ehdotin Erling LH, joka sopi mainiosti myos Lithylle. Nimi Erling on pohjoismaalaista alkuperää ja tarkoittaa päällikon perillistä.
Erkki on luonteeltaan hieman pomotteleva ja sen on pakko näyttää olevansa paikan pomo. Oriin hoitajan täytyykin tehdä sille heti selväksi ettei perseilyä suvaita. Kun herralle on tämä saatu tehtyä selväksi sujuvat hoitotoimenpiteetkin paljon mutkattomammin. Harjattaessa on hyvä muistaa että ori on herkkä kutiamaan ja se nauttiikin kun sitä harjaa hieman reilummin ottein. Varustettaessa ei aiheuta ongelmia joskin näyttää hapanta naamaa, mikäli sille laittaa suuhun kylmät kuolaimet. Ruokittaessa odottaa kärsivällisesti omaa vuoroaan. Oriin karsinaan ei kuitenkaan ole menemistä sen syodessä, sillä se on melkoisen puolusteleva ruokaansa kohtaan. Talutettaessa Erkki on säikkyvinään pieniä vihreitä miehiä, joten tiukka ote riimunnarusta on tarpeen ettei se pääse riuhtaisemaan itseään irtti. Oria kun ei ole helppo saada kiinni, mikäli se sattuu irti pääsemään. Toisten orien kanssa herra ei tule toimeen, sillä se yrittää lakkaamatta näyttää näille kuka on pomo ja tappeluhan siitä syntyy mikäli toinen ei ole aivan lapanen. Tammojen kanssa tulee paljon paremmin esittäen näille parasta käytostään.
Ratsastettaessa Erkkiä voisi parhaiten luonnehtia sanalla itsepäinen ja sen ratsastajan on oltava vähintään samanlainen jääräpää kuin orikin on mikäli homman haluaa saada toimimaan. Etenkin ratsastuksen alussa herra tuppaa koettelemaan ratsastajansa hermoja oikomalla kulmista, tekemällä asiat vähän sinnepäin ja säikkymällä olemattomia, mutta se kyllä lopettaa moisen perseilyn äkkiä mikäli sillä ei ole ratsastajaan mitään vaikutusta. Herra tarvitsee selkäänsä määrätietoisen ja johdonmukaisen ratsastajan, joka käsittelee sitä jämäkin ja selkein avuin. Käynti tahdikasta, mutta voisi olla matkaavoittavampaa. Ravi tahdikasta ja siinä on hyvä mekaniikka, mutta maahansidottua. Laukka rytmikästä, mutta etupainoista ja laukkaa suorin jaloin. Kouluratsuna Erkki on kyllä osaava, mutta se ei aina viitsisi näyttää osaamistaan, jolloin touhu menee oikeaksi tahtojen taisteluksi. Esteillä oriilla ei ole kaikista paras hyppytekniikka, mutta se on sekä nopea että ketterä pystyen tekemään hyvinkin tiukkoja käännoksiä. Siitä rohkeimmasta päästä herra ei ole ja tarvitseekin erikoisesteillä hieman ylimääräistä rohkaisua. Maastossa varmajalkaine, mutta säikkyy helposti mikäli reitin varrella on jotain uutta.
Ajettaessa Erkki on hivenen laiska, muttei kuitenkaan aivan yhtä itsepäinen kuin ratsastettaessa. Oria pystyykin ohjaamaan vaikka ohjia yhdessä kädessä pitäen ja se tekee sen mitä siltä pyydetää kuuliaisesti kunhan sen moottorin on ensin saanut käyntiin. Aäniapuihin reagoi myoskin hyvin ja halutessaan sen ajaja voi ohjata oria pelkin ääniavuin.Koulukoe on varmaankin se oriin heikoin osa-alue, sillä se tekisi toisinaan liikkeet mieluusti hieman sinnepäin ellei sen ajaja pysy tiukkana. Tarkkuuskokeessa Erkki on hyvin varovainen että menee porttien läpi keskeltä eikä sen ajajan oikein tähdy tehdä muuta kuin ohjata ori oikeassa järjestyksessä porttien läpi. Kestävyyskokeessa ori ei ole siitä kaikkein kestävimmästä päästä ja sen kanssa onkin oltava tarkkana vauhdin säätelyn suhteen ettei ori pääse väsähtämään kesken radan.
Kilpailuissa Erkki on hieman levoton eikä oikein tahtoisi pysyä nahoissaan. Vähän kuin se ei oikein tietäisi kuinka päin sen pitäisi olla, minkä vuoksi tutun tallikaverin seura rauhoittaakin sitä. Muihin kilpailualueen hevosiin ragoi vähän vaihtelevasti toisia tervehtii iloisesti hirnahtaen kun taas toisia haluaisi näykkäistä, minkä vuoksi se on parasta pitää muista hieman etäämmällä. Lämmiteltäessä ei onneksi juuri kiinnitä huomiota muihin ympärillä oleviin ratsukoihin vaan keskittyy täysin omaan ratsastajaansa. Portilla odottaa vuoroaan maltillisesti, vaikka sen ratsastaja voikin tuntea oriin värisevän malttamattomuuttaan. Radalla mikäli Erkin huomiota ei heti saa käsillä olevaan tehtävään tulee sen suorituksesta täysi pannukakku, mutta mikäli sen saa suuntaamaan energiansa oikein ja keskittymään suoriutuu se siltä pyydetyistä liikkeistä moitteettomasti. Palkintojenjaossa ei oikein tahtoisi pysyä aloillaan vaan kuikuilee kyräilevästi, muita ympärillään olevia hevosia. Kunniakierroksella pitää yllä hyvää vauhtia joskaan useimmiten ei aivan täyttä vauhtia lähde kaahaamaan.
Rumour's Aslaug russ vkk 125cm |
Arvidssons Gert russ vrt 126cm |
Gudmar BKH evm |
Arvidssons Eugenia evm |
||
Ung Askungen russ rnvkk 123cm |
Pyroman evm |
|
Kumlingen Ulrika evm |
Stella Stjärnfall Ch,KTK III russ rnvkk 120cm |
Rovriddare russ hrkko 115cm |
Röveri evm |
Syrens Connie evm |
Svea Snöflinga russ vkk 122cm |
Jägare evm |
Blåogd Vimpel evm |
russ-t. Oudekerk Majsa, emä. Oudekerk Linnea, om. Radical Trotters
2* Prospect
|
kuuliaisuus ja luonne: 634.32 tahti ja irtonaisuus: 373.55 Kouluratsastuksessa vaikeustasolla 3! |
ERJ |
VVJ |