Stal Oudekerk

Rumour's Sirkitta

musta gotlanninruss tamma, synt. 19.11.2015 (10v), 125cm
omistaja VRL-00084, Stal Oudekerk, kasvattaja Rumour Ponies
koulupainotteinen, taso ko Helppo B
VH16-028-0036 / PKK5908


Hevosen kuva @ AnneH2023

Rumour's Sirkitta tuli meille hetkellisen mielijohteen tuloksena Rumour Poniesista. En varsinaisesti etsiskellyt talliin uusia russponeja törmätessäni helmikuun puolivälin paikkeilla Rumour Poniesin kasvattimyyntiin. Joukosta erottui kuitenkin kaksi lupaavan oloista kouluponin alkua. Toinen näistä oli jo 5-vuotiaaksi kääntynyt kasvattajansa kanssa muutamissa paikallisissa seurakisoissa kiertänyt mustan värityksen omaava russtamma Rumour's Sirkitta. Tamma ei ollut menestynyt kovinkaan kummoisesti, mutta vanhempien tulosten perusteella arvelin voivani valmentaa tammasta oikean kouluponin vähällä vaivalla. Niinpä sitten laitoin epäröimättä puumerkkini tamman kauppakirjaan etenkin kun Nennan hintapyyntö neidistä ei ollut suuren suuri.

Kitty on luonteeltaan mitä suloisin russiponi, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Tamma onkin yksi tallin henkilökunnan suosikeista, sillä se ei omaa huonoja tallitapoja ja on muutenkin kaikin puolin helposti käsiteltävä. Kittyä rakastavat myös tallilla vierailevat lapset, sillä neiti on loputtoman kärsivällinen lasten suhteen eikä menetä hermoja vaikka nämä kuinka metelöisivät tai kiskoisivat häntäjouhista. Kittyn voikin näin ollen pitää irrallaan hoitotoimenpiteiden aja, sillä tamma ei karkaa avoimestakaan karsinan ovesta minnekään, vaikka saattaakin pistää päänsä ulos karsinasta nähdäkseen mitä talli käytävällä tapahtuu. Harjattaessa tamma lähinnä vain nauttii saamastaan huomiosta ja hörisee tyytyväisenä. Varusteet tamma antaa laittaa vaikeuksitta. Talutettaessa seuraa kiltisti taluttajansa perässä eikä temppuile. Orien seurasta Kitty ei niin paljon välitä ja osoittaa tämän kyllä varsin selvästi potkimalla ja puremalla, mikäli oriit vain liian lähelle uskaltautuvat. Toisten tammojen ja ruunien seurassa neiti sen sijaan omaa moitteettomat käytöstavat eikä kiukuttele.

Ratsastettaessa Kitty on hyvin herkkä avuille eikä sitä saa missään nimessä vetää suusta tai potkia kylkiin tai tamma pistää oikean rodeon pystyyn. Herkkyytensä takia tamma vaatiikin pehmeä kätisen ja pohkeisen ratsastajan eikä näin ollen sovellukaan aivan aloittelijoiden tai pikkulasten ratsuksi. Oikeissa käsissä Kitty on hyvin miellyttämisenhaluinen ratsu ja vastaa ratsastajansa pienimpäänkin painopisteen muutokseen välittömästi. Tammalla on lisäksi elastiset ja ilmavat askellajit, joissa ei tosin ole kaikista mukavinta istua. Kitty yrittää aina parhaansa ratsastajansa hyväksi, mutta tarvitsee kunnollisen lämmittelyn yltääkseen parhaimpaansa eikä esimerkiksi pienten volttien tekemisestä tule yhtään mitään ellei tammaa ole taivuteltu jo alkulämmittelyn aikana runsaasti eri askellajeissa. Kunnolla lämmiteltynä Kitty on kuitenkin miellyttävä kouluratsu, jonka suoritukset yltävät kisoissakin usein ainakin kymmenen parhaan joukkoon.

Sukutaulu ja jälkeläiset

Sundvalls Ceasar
russ rn 122cm
SP's Caspar
russ rt 123cm
SP's Caarle
SP's Matilda
Sjöbergs Niki
russ rn 122cm
And's Hjalmar
Jansson Katylee
Blåtira Susan
russ prn 127cm
Jägare
russ tprn 128cm
Trä Troll
Förgäves Önskat
Blåogd Vimpel
russ vprt 123cm
Mirakel Människa
Skog Blommor

    russ-t. Signe Siv GW, isä. Rumour's Aslaug, om. Dimma (VRL-08204)
    russ-o. Oudekerk Martin, isä. Da Capo Stoffel, om. Tuire (VRL-00345)
    russ-o. Oudekerk Magnus, emä. Iltamäen Hubert , om. Stal Oudekerk

Näyttelyt ja muut palkinnot

Kisatulokset

kuuliaisuus ja luonne: 879.73
tahti ja irtonaisuus: 1026.08
Kouluratsastuksessa vaikeustasolla 5!

Päiväkirjamerkintä (kirjoittaja: Wilma Jansen)

Stal Oudekerkissä oli minulle tälle päivälle varattuna muutamakin hieronta-asiakas. En ollut tallilla vieraillut aiemmin, mutta saapuessani paikalle, ilahduin erittäin positiivisesti, että minulle oli varattu oma hierontakäytävä, jossa asiakaani olivat karsinoissa odottamassa. Kaikki oli valmiiksi harjattu, kaviot otettu ja niillä oli heinää naaman edessä. Käytävällä oli hiljaista, vain hevosten rouskutus kuului ympäriltä. Osan hevosista tunnistin kilpailuista, mutta suurin osa oli vieraita.

Olin muutaman asiakkaan saanut jo käytyä läpi ja seuraavana vuorossa oli Kitty. En ollut kyseistä ponia aikaisemmin tavannut, saati hieronut. Tausta tiedoiksi sain, että kyseessä on 10-vuotias kouluponi, jonka aktiivisimmat kisavuodet ovat jo takana. Poni oli hyvässä kunnossa, sen karva kiilsi, eikä sillä näyttänyt olevan turvotuksia tai haavoja. Ponin jalat olivat aivan kuivat ja lanta hyvännäköistä, ponin päättäessä näyttää mielipiteensä töllistelystäni.

Kittyn kanssa otimme ihan klassisen hieronnan, jota täydensin paikoittain kalvokäsittelytekniikoilla. Kittyllä ei suuria ongelmia missään tuntunut olevan, mikä oli paras hyvän hoitovasteen saamiseksi. Tein ponille muutamia venytyksiä, joista tamma oli aivan ihmeissään, mutta hitaasti ja rauhallisesti kun etenimme, oli ponille kaikki ihan ok.

Täydensin loppuun vielä Kittystä hoitoraportin, johon kirjasin "ongelmakohdat" sekä mitä tällä hierontakäynnillä kävimme läpi. Taputin ponia hellästi kaulalle ja kerroin sille ottavani sen kaltaisia pieniä poneja vastaan enemmänkin - puoliveristen kanssa kun joutuu aina kiipeilemään jakkaroilla, mikä on kovin epämukavaa.

Tämä on virtuaalitalli   |   Tämä on virtuaalihevonen   |   This is a sim-game stable and horse   |   Ulkoasu © turjake 2023   |   Grafiikat © M Layouts   |   Tausta © Amretas Graphics
Kuvat © tallin omistaja, Hannes Mauerer CC BY-NC-ND 2.0 & Rob Oo CC BY 2.0