Tervetuloa

Seisoessani tallinpihamaalla jouluaatto aamuna 2009 en voinut olla miettimättä, miten asiat olivat muuttuneet niin nopeasti. Tammikuussa olimme vielä asuneet USA:ssa, mutta ystäväni kanssa tapahtuneen välirikon vuoksi halusin muuttaa muualle. Eurooppa vaikutti etukäteen mieluisimmalta paikalta, joten aloin oitis etsiä sieltä sopivaa ratsutilaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta elokuussa löysin vihdoinkin etsimäni Alankomaista Zeelandin provinssista. Kyseessä oli pieni ratsutila Pohjanmeren rannalla, joka oli vain vähäisten uudistuksien tarpeessa.

Minun oli palattava takaisin Yhdysvaltoihin huolehtimaan hevosistani, joten annoin hollantilaisen asiamieheni Alfred Ingen hoitaa tilan remontin sekä omistajanvaihdokseen liittyvän paperisodan. Omassa hollannin kielentaidossani kun ei ole kehumista katsoin parhaaksi palata takaisin Yhdysvaltoihin hoitamaan asioita. Kävin kuitenkin pari kertaa seuraamassa remontin edistymistä ja joulukuussa sain ilokseni todeta tilan olevan siinä kunnossa, että sinne voisi jo muuttaakin. Itse joudun tosin vielä asumaan motellissa tammikuun 2010 loppuun asti, mutta hevoset ja työntekijät pääsivät uusittuihin tiloihin jo aikaisemmin.

Santorumin toiminnallinen tavoite ei ole kilpailuiden järjestäminen mahdollisimman usein vaan laadukkaiden puoliverihevosten jalostaminen. Emme kuitenkaan jätä kisojen järjestämistä täysin pois, sillä toisinaan saatamme pitää koulu- tai estekisat ja mikäli omistajatar sattuu oikein hyvälle tuulelle niin näyttelytkin voivat tulla kyseeseen. Kasvatuksessa emme kiinnitä huomiota hevosen suvun pituuteen vaan sen laatuun. Meillä pyritäänkin vaalimaan niin vanhoja kuin uusiakin hannover ja trakehner linjoja. Kasvattajaniminämme toimivat hannoverilaisilla takaliite ...SRM ja trakehnereilla takaliite ...Rhum.

Tuulia, VRL-00084
 01.01 Tallin sivuille saatu uusi ulkoasu vaihdettua vielä hevosille pitäisi vaihtaa
24.12 Uusi ulkoasu sekä muutto Yhdysvalloista Hollantiin