AMALINA DE POEMÉ


© Beate Langels

Nimi Amalina de Poemé "Liina" Rekisterinumero VH14-021-0524
Rotu trakehner-tamma Koulutus ko Vaativa B re 130cm kerj CIC3
Väri & säkä ruunikko, 169 cm Kasvattaja Kerppa,Poem's Warmbloods
Syntynyt 03.09.2014 (5v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Amalina de Poemé ostettiin Gateawayhin Poem's Warmbloodsista yhtäaikaa Sharon de Poemén ja Hercules de Poemén kanssa. Amalina oli paitsi kolmikon vanhin myös raisuin, minkä sain huomata käydessäni katsomassa tammaa kasvattajansa luona. Tuolloin jo 2-vuotiaaksi kääntynyt tamma pomotteli muita samalla laitumella olevia nuoria tammoja mielensä mukaisesti ja olikin näin ollen piskuisen lauman kiistaton pomo. Minua moinen meno lähinnä hymyilitti, sillä tiesin omasta laumastani löytyvän kovanaamoja, jotka ottaisivat neidiltä luulot pois. Tutkittuani Amalinan huolellisesti ja todettuani sen olevan kunnossa siirryimme tamman kanssa kentälle, missä sen kasvattaja juoksuttu tammaa edessäni. Olin tyytyväinen näkemääni, vaikkei Amaliinan askellus ollutkaan puhtaimmasta päästä, joten jätimme tamman hoitajan huomaan ja siirryimme tallin toimistoon allekirjoittamaan osotopaperit. Sovimme samalla, että Amalina lennätettäisiin yhdessä kahden muun ostamani hevosen kanssa Hollantiin kunhan Sharon ja Hercules olisivat ensin täyttäneet vuoden.

Hoidettaessa Amalina on kertakaikkiaan rasittava tapaus. Sen lisäksi, ettei tamma pysy aloillaan viittä minuuttia kauempaa sen tapoihin kuuluu myös uhittelu. Tosin uhittelun saa vähenemään tiukasti komentamalla, mutta aivan pieniä lapsia tai kovin arkoja ihmisiä ei tamman karsinaan tulisi kuitenkaan päästää. Liina kyllä tietää kenet saa uhittelullaan säikähtämään ja tarvitseekin napakan käsittelijän, joka ei vähästä säikähdä. Hoitotoimenpiteiden ajaksi tämä neiti olisi syytä sitoa kiinni ellei sitten halua olla kokoajan torjumassa näykkäisy yrityksiä. Kiinnisidottuna Liina nimittäin tyytyy lähinnä seisomaan aloillaan ja näyttämään happamalta sitruunalta kun taas irti ollessaan tamma tekee kaikkensa hoitajansa työn hankaloittamiseksi. Harjattaessa Liina on kova kutiamaan, joten sitä saa kyllä harjata ihan reippain ottein. Tosin tamman pään lähettyvillä kannattaa olla varovainen. Ei sen takia, että tamma olisi päänarka vaan sen takia, että tamma saattaa yrittää näykkäistä, mikäli se on sidottu liian löyhästi kiinni. Varusteiden ja etenkin suitsien laitto on Liinan kanssa aina yhtä tappelua. Tamma kun tuntuu liimaavan leukaperänsä yhteen aina kun kuolaimet pitäisi laittaa sen suuhun eikä neiti ihan vähällä suutaan avaakaan. Liinaa saakin maanitella hyvän aikaa ennen kuin se suostuu ottamaan kuolaimet suuhunsa. Talutettaessa tamman on aivan pakko flirttailla vastaan tuleville oreille ja ajaa nämä hulluksi. Kuten jo aiemmin sanottu Liina on luonteeltaan oikea pomottelija mitä toisiin hevosiin tulee eikä sitä voikaan laittaa samaan tarhaan muiden kovanaamojen kanssa. Tamma tarhataankin parin leppoisemman tamman kanssa, joille ei ole niin tärkeää olla lauman pomo.

Kaikeksi onneksi Liina ei ole samanlainen oikuttelija selästä käsin kuin maasta käsin käsiteltäessä. Päinvastoin saadessaan ratsastajan selkäänsä tammasta kuoriutuu hyvinkin yhteistyö- ja miellyttämishaluinen leidi, joka tekee kaikkensa ratsastajansa miellyttämiseksi. Liinan kanssa voi huoletta käyttää vähän kovempiakin apuja, sillä pienet ja hennot avut eivät aina tunnu menevän perilleasti. Liinan askellus ei nyt ole parhaimmasta päästä ja ratsastajalla meneekin hyvän aikaa tottua tamman pompottavaan ja paikoitellen töksähtäväänkin askellukseen. Kouluratsastuksessa Liina on saatu koulutetuksi Vaativa B tasolle asti, mutta sitä vaativammat liikkeet rupeavat tuottamaan tammalle vaikeuksia. Liina kun on hivenen jäykkä ja hidasoppimaan uusia asioita, joten kouluratsastus ei ole aivan tamman ykköslaji ainakaan ilman kunnollista lämmittelyä. Kunnolla lämmiteltynä Liina kyllä taipuu sulku-ja avotaivutuksiinkin, mutta piruetteja tekemään siitä ei ole. Esteillä Liinalta löytyy vauhtia, vaikka muille jakaa ja siinä kolisevat puomitkin mikäli ratsastaja ei löydä tamman jarruja. Onneksi ne jarrutkin löytyvät useimmiten, jolloin Liina hyppää tyylikkäästi esteiden yli jättäen itsensä ja esteen väliin runsaasti ilma varaa. Riemunkirjavilla esteillä tammalle saa antaa hieman reippaammin pohkeita, mutta muuten se kyllä hyppää yli kaikesta. Maastoesteillä Liina ei sitä vastoin kyttäile, vaikka vastassa olisi kuinka riemunkirjava este. Maastoradalla Liina hoitaakin työnsä tasaisen varmasti selviytyen radasta usein puhtaasti ja enimmäisajan puitteissa. Maastoesteharjoitusten ulkopuolella tamma ei niin kovasti välitä rauhallisista maastolenkeistä ellei niihin kuulu vauhdikasta laukkapätkää. Sen sijaan tamma nauttii suunnattomasti päästessään pitkille uintireissuille läheiselle rannalle.

i. Quinto de Poemé
KTK II
ii. Quill de Poemé iii. Chapassio
VIR MVA Ch
iie. Himalayan de Poemé
ie. Xina de Poemé iei. RH Last Revenge
iee. Classic Xena
e. Poem's Arabella ei. Poem's Dictator eii. Infernal Elite SIN
eie. Revania SIN
ee. Poem's Alliance
YLA II
eei. Quiero's Hurricane xx
eee. Allegra de Poemé

30.03.2016 fwb-o Stonehenge von Gateaway om. Viivuska
12.11.2021 kwpn-o Rouen von Gateaway om. Pierre

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa Kenttäratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

KRJ
ainoastaan sijoitukset
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.