ARCADIA FAD


© Kuhlemann

Nimi Arcadia FAD "Anni" Rekisterinumero VH14-011-0372
Rotu hannover-tamma Koulutus ko Intermediate II
Väri & säkä ruunikko, 166 cm Kasvattaja Pete M., Fashion Dressage
Syntynyt 08.02.2008 (9v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Anni on eloisa ja pirteä neiti, jolla on energiaa, vaikka muille jaettavaksi. Olin jo pitkään etsiskellyt sopivaa tammaa huippuorilleni Sweet Sensation. Törmättyäni Garizmaan tiesin, että se olisi juuri oikea puoliso Sennulle. Niimpä sovin astutuksesta Carizman silloisen omistajan Pete M:n kanssa. Joten heti vieroituksen jälkeen Anni muutti uuteen kotiinsa. Tulevaisuudessa tulemme kilpailemaan lähinnä kouluratsastuksessa.

Hoidettaessa Anni on melko rauhallinen, vaikka välillä kujeileekin. Ulkona hoidettaessa aika malttamaton eikä aina haluaisi pysyä aloillaan. Karsinassa hoidettaessa itse rauhallisuus ja pysyy kiltisti aloillaan. Harjattaessa saattaa vähän temppuilla, mutta käyttäytyy yleensä ihan siivosti. Ruokittaessa jokseenkin malttamaton eikä jaksa odottaa omaa vuuoroaan. Suitsittaessa ottaa kuolaimet kiltisti suuhunsa. Satuloitaessakaan ei mitään suurempia ongelmia ole. Mitä nyt saattaa vähän pullistella. Eläinlääkärille kiltti, vaikka välillä yrittääkin temppuilla. Kengitettäessä melko hankala, sillä neiti ei pidä toimenpiteestä lainkaan.

Taluttaessa Anni on levoton, mutta pysyy kuitenkin käsissä. Maastossa talutettaessa hieman säikky, joten taluttajalta vaaditaan jatkuvaa valppautta. Koskaan ei voi tietää, mitä neiti seuraavaksi säikähtää. Tarhalle mentäessä seuraa taluttajaansa nätisti ilman temppuiluja. Toisten tammojen lähettyvillä hieman arka ja pysytteleekin yleensä omissa oloissaan. Orien seurassa saattaa hieman uhitella, jos nämä tulevat liian lähelle. Nuoret ja varsat saavat aikamoista kyytiä, jos tulevat lähelle, sillä neiti ei näistä pidä. Maneesissa ja kentällä talutettaessa rauhallinen, vaikka vilkuileekin vähän väliä muita hevosia. Juoksutettaessa energinen eikä malta asettua aivan heti. Lastattaessa ei suurempia ongelmia ole, sillä neiti astelee oma-aloitteisesti traileriin.

Ratsastaessa Anni on eteenpäinpyrkivä sekä helposti käsiteltävä. Tammassa on kuitenkin sen verran menohaluja, ettei kokemattomilla ole sen selkään asiaa. Neidin askellajit ovat hieman töksähtävät, mutta muuten varsin näyttävät. Koulussa kaikkein parhaimmillaan ja tuleekin siinä isäänsä. Koulua mentäessä tämä neiti saa loistaa, kunhan selässä istuu taitava ratsastaja. Esteiden päälle ei kauheasti ymmärrä ja pitääkin tikkujen ylihyppimistä turhana puuhana. Maastossa melko rauhallinen, mitä nyt välillä saattaa säpsähdellä. Maastoesteillä ei aina pysy nahoissaan, mikäli ratsastajalla ei ole tarpeeksi kokemusta. Vedestä neiti ei kauheasti piittaa, muttei sen kanssa ilmene ongelmiakaan veden lähellä.

Kisoissa Anni on yleensä rauhallinen, vaikka hermoileekin välillä. Kilpailualueella käyttäytyy yleensä mallikkaasti, mutta innostuu välillä liikaa. Tallialueella katselee hälinää ihmeissään eikä oikein käsitä mikä saa normaalisti rauhalliset ihmiset ikävälle tuulelle. Muiden hevosten lähettyvillä vilkuilee näitä varuillaan, muttei tee mitään. Lämmiteltäessä hieman liian touhukas, joten aikaa meneekin liian virran purkamiseen. Portilla vuoroaan odottaessa ei hätiköi turhia vaan odottaa vuoroaan kuuliaisesti. Kouluradalla laittaa kaikkensa peliin ja jopa korjaa ratsastajansa pieniä virheitä. Esteradalla ratsastaja ei sen sijaan saa nukkua kyydissä, koska muuten tamma ei tee lainkaan töitä. Maastoradalla ei kaikkein taitavimpia, mutta tekee tasaistatyötä. Palkintojenjaossa ottaa ruusukkeen vastaan rauhallisena eikä diivaile liikoja. Kunniakierros mennään maltillisesti ilman suurempia temppuiluja.

i. Sweet Sensation
KTK III,KRJ III,YLA III
ii. Crazy Dream iii. Featsure's Lonely
iie. Miss Hopefull
ie. Lady Bag iei. Winston Q
iee. Butterfly Thinker
e. Carizma GER ei. Odisseas II eii. Odysseas
eie. Zevine GER
ee. Carminia GER eei. Pfips Phadon
eee. Camelia

05.08.2014 hann-o Pastoral von Gateaway om. Sachiyo

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 17.08.2014 Bridegroom lk 07: Intermediate II Kutsu 05/76
02 29.08.2014 Shangri La lk 02: Intermediate II Kutsu 04/30
03 29.11.2014 Brigadier Stud lk 08: Intermediate II Kutsu 02/30
04 06.12.2014 Shangri La lk 02: Intermediate II Kutsu 01/30
05 11.12.2014 Shangri La lk 02: Intermediate II Kutsu 04/30
06 20.01.2016 Skyline Sporthorses lk 02: Intermediate II Kutsu 05/50
07 22.01.2016 Skyline Sporthorses lk 02: Intermediate II Kutsu 02/50
08 26.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 10: Intermediate II Kutsu 03/56
09 14.03.2016 Mörkövaara lk 02: Intermediate II Kutsu 06/50
10 17.03.2016 Mörkövaara lk 02: Intermediate II Kutsu 05/50
11 18.03.2016 Mörkövaara lk 02: Intermediate II Kutsu 04/50
12 03.04.2016 Satulinna lk 04: Intermediate II Kutsu 02/30
13 09.04.2016 Vanima lk 05: Intermediate II Kutsu 01/42
14 12.04.2016 Vanima lk 05: Intermediate II Kutsu 03/42
15 15.04.2016 Marrasvaara lk 05: Intermediate II Kutsu 03/32
16 16.04.2016 Vanima lk 05: Intermediate II Kutsu 01/42
17 17.04.2016 Marrasvaara lk 05: Intermediate II Kutsu 05/32
18 17.04.2016 Vanima lk 05: Intermediate II Kutsu 05/42
19 03.05.2016 Jadessa Warmbloods lk 04: Intermediate II Kutsu 05/30
20 10.05.2016 Jadessa Warmbloods lk 04: Intermediate II Kutsu 05/30
21 19.05.2016 Jadessa Warmbloods lk 04: Intermediate II Kutsu 01/30
22 26.05.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate II Kutsu 01/29
23 28.05.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate II Kutsu 02/29
24 16.06.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate II Kutsu 01/19
25 18.06.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate II Kutsu 03/19
26 08.10.2016 Zodiac Stables lk 04: Intermediate II Kutsu 01/29
27 13.12.2016 Romilly lk 06: Intermediate II Kutsu 03/32
28 15.12.2016 Romilly lk 06: Intermediate II Kutsu 02/32
29 21.12.2016 Romilly lk 08: Intermediate II Kutsu 04/33
30 22.12.2016 Romilly lk 08: Intermediate II Kutsu 04/33
31 03.02.2017 Romilly lk 06: Intermediate I Kutsu 02/18
32 03.02.2017 Romilly lk 07: Intermediate II Kutsu 06/45
33 04.02.2017 Romilly lk 07: Intermediate II Kutsu 05/45
34 05.02.2017 Romilly lk 06: Intermediate I Kutsu 02/18
35 07.02.2017 Romilly lk 07: Intermediate II Kutsu 03/45
36 27.02.2017 Colosseum lk 02: Intermediate I Kutsu 04/23
37 26.03.2017 Viisikko lk 02: Intermediate II Kutsu 04/21
38 27.03.2017 Viisikko lk 02: Intermediate II Kutsu 04/21
39 30.04.2017 KRJ Cup Oldfinion Dressage lk 08: Intermediate I Kutsu 03/59
40 21.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 08: Intermediate I Kutsu 04/19
41 24.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 09: Intermediate II Kutsu 01/32
42 27.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 08: Intermediate I Kutsu 01/19
43 29.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 08: Intermediate I Kutsu 04/19
44 15.07.2017 Colder Creatures lk 09: Intermediate I Kutsu 02/06
45 16.07.2017 Colder Creatures lk 09: Intermediate I Kutsu 02/06
46 17.07.2017 Colder Creatures lk 09: Intermediate I Kutsu 01/06
47 27.07.2017 Kultahaiven lk 02: Intermediate II Kutsu 03/28
48 28.07.2017 Kultahaiven lk 02: Intermediate II Kutsu 04/28
49 29.07.2017 Kultahaiven lk 02: Intermediate II Kutsu 02/28
50 30.07.2017 Kultahaiven lk 02: Intermediate II Kutsu 02/28

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.