CABEIRÁ QT


© Akhalt-Service

Nimi Cabeirá QT "Ira" Rekisterinumero VH05-015-5075
Rotu rbsh-tamma Koulutus ko Helppo A re 110cm
Väri & säkä rautias, 168 cm Kasvattaja Jelena Ruslov
Syntynyt 29.08.2008 (9v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Yleisesti on erittäin kiltti neitokainen, joka ei juuri omaa pahoja tallitapoja. Minulle neiti tuli suoraan maahantuojalta, jonka tunsin jo entuudestaan. Hän oli lähdössä kiertelemään Eurooppaa, joten pyysin häntä samalla poikkeamaan Venäjällä ja tuomaan sieltä minulle hevosen. Sorel suostui, joten eräänä syyskuun aamuna tamma asteli trailerista tallin pihalle. Ja millaisen tamman tuttavani olikaan minulle tuonut en voinut kuin huokaista ihastuksesta. Siinä se seisoi jalo pää ylväästi korkealla ja häntä kaarella. Otin neidin riimunvarren käteeni ja talutin sen uuteen karsinaansa. Uuteen kotiinsa sopeutui vaivattomasti ja onnistui kietomaan kaikki sormensa ympäri.

Hoidettaessa Ira on kiltti ja suvaitsevainen eikä ihan vähästä hermostu. Ulkona hoidettaessa ei pahemmin vastustele, vaikka saattaakin vähän säikkyä äkillisiä ääniä. Karsinassa hoidettaessa käyttäytyy yleensä kuin enkeli, mutta huonoina päivinä kiukuttelee kuin mikäkin pikkulapsi. Harjattaessa kaikinpuolin asiallinen, vaikka välillä vähän pelleileekin. Ruokittaessa kurkkii kärsimättömästi karsinansa oven yli, muttei kuitenkaan pahemmin metelöi. Suitsittaessa ei pitäisi olla minkäänlaisia ongelmmia, mikäli kuolaimet vain ovat lämpimät. Satuloitaessa saattaa hieman pullistella, muttei sen pahempaa. Eläinlääkäriin suhtautuu hieman nuivasti ja näyttää tämän ajoittaisella temppuilulla. Kengitettäessä pysyy kuitenkin asiallisena.

Taluttaessa Ira pysyy hyvin käsissä eikä pahemmin temppuile. Maastossa talutettassa saattaa hieman steppailla, muttei sen pahempaa. Tarhalle mentäessä pysyy hyvin käsissä, vaikka onkin innokas pääsemään tarhaan piehtaroimaan. Toisten tammojen lähettyvillä saattaa käyttäytyä kuin pahinkin kakara. Orien seurassa käyttäytyy arvokkaasti ja saattaa katsoa näitä pitkin turpaansa. Nuorten ja varsojen seurasta ei pahemmin välitä, vaikka joskus leikkiikin näiden kanssa. Maneesissa ja kentällä talutettaessa kulkee hyvin taluttajansa rinnalla, vaikka onkin vähän rauhaton. Juoksutettaessa pysyy hyvin rentona eikä turhia jännitä. Lastaaminen ei tuota ongelmia.

Ratsastaessa Ira tottelee kiltisti kaikkia ratsastajansa apuja. Tamman askellajit ovat erittäin pehmeät, mutta myös hieman töksähtävät. Ratsastajaltaan vaatii hieman kärsivällisyyttä, sillä neiti on jokseenkin jäykkä kyljistään. Koulua menee suht mielellään, vaikkei kapasiteettia riitäkään kovin pitkälle. Esteillä tuppaa olemaan tahmea ja ratsastaja saakin tehdä tosissaan töitä saadakseen neidin hyppäämään kunnolla. Tamma omaa kuitenkin kauniin hyppytekniikan ja on myös ketterä jaloistaan. Maastossa näkee toisinaan mörköjä pusikoissa, mutta käyttäytyy yleensä kiltisti. Maastoesteillä hieman varomaton, joten ratsastajan on oltava tarkkana. Vedestä ei ole koskaan suuremmin välittänyt, vaikka pitääkin uimisesta.

Kisoissa Ira käyttäytyy asiallisesti eikä turhia hermoile. Kilpailualueen ilmapiiri saa neidin hieman jännittyneeksi, mutta se rentoutuu nopeasti. Tallialueella ei pidä itsestään mitään suurta meteliä ja sulautuukin joukkoon vaivattomasti. Muiden hevosten lähettyvillä käyttäytyy kuin mikäkin prinsessa pitäen itseään selvästi muita parempana. Lämmiteltäessä neiti alkaakin sitten esiintyä kunnolla ja ratsastajalla on täysi työ pitää innostunut tamma aisoissa. Portilla narskuttelee kuolaintaan, mutta odottaa muuten vuoroaan varsin sopuisasti. Kouluradalla on luvassa hikeä ja kyyneliä, sillä neidillä on taito luistaa hommista, jos ratsastajan huomio herpaantuu vähäänkään. Esteradalla tamman huomio pysyy hyvin radassa, mutta vauhtia saisi olla hieman vähemmän. Maastoradalla Ira on hieman lepsun oloinen, mutta tekee kuitenkin kaiken mitä ratsastaja käskee. Palkintojenjaossa seisoo arvokkaasti paikoillaan nauttien valokeilaan pääsemisestä. Kunniakierros mennään melko kovaa, mutta sävyisästi.

i. Charitéz
a.tek,rn,156cm
ii. Tarafah Razée
a.tek,prn,157cm
iii. Charlito
a.tek,rt,152cm
iie. Theresa
a.tek,m,156cm
ie. Cárlite
a.tek,trt,152cm
iei. Carlos
a.tek,tprn,150cm
iee. Arlan
a.tek,prt,156cm
e. Amata QT
budjonny,trn,162cm
ei. Travellero
budjonny,rt,158cm
eii. Travers
budjonny,m,165cm
eie. Ambria QT
budjonny,trt,168cm
ee. Pinafore IV
budjonny,prn,157cm
eei. Pinacolada
budjonny,rt,163cm
eee. Pinctada
budjonny,vrt,165cm

11.01.2015 rbsh-t Slava Chita om. Zack
01.07.2015 rbsh-o Slava Rustam om. HM

Charitéz ei ole mikään erityisen komea hevonen, mutta kilparadoilla se on menestynyt erinomaisesti. Luonteeltaan tulinen eikä oikein siedä vieraita ihmisiä, minkä takia onkin enemmän yhden ihmisen hevonen. Ratsastettaessa haasteellinen, sillä testaa ratsastajansa taitoja sekä hermoja jakuvasti. Kilparadoilla orin alku oli tuskaista, mutta iän karttuessa se alkoi menestyä. Sijoituksia keräsi etenkin laukkaradoilta sekä laukkauransa jälkeen esteiltä. Suvullisesti melko hieno pakkaus, sillä emä oli menestynyt kenttähevonen ja isä Venäjällä arvostettu laukkaratsu.

Amata QT on erittäin kaunis hevonen, joka ei harmi kyllä ole kilparadoilla pahemmin kierrellyt. Luonteeltaan erittäin kiltti, vaikka diivaileekin välillä. Ratsastettaessa haluaa miellyttää ratsastajaansa kaikin tavoin eikä juuri temppuile. Tamman kilpaura alkoi lupaavasti, kun se jo viisi vuotiaanan saavutti hyviä sijoituksia ikäluokka kilpailuissa. Amatan ura kuitenkin päättyi yllättäen, kun se loukkaantui vakavasti ollesaan kahdeksan, joten se siirrettiin jalostuskäyttöön. Neidin molemmat vanhemmat olivat kansainvälisesti menestyneitä kouluratsuja, joita on käytetty vain harkiten jalostuksessa.

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa porrastetuissa kenttäkilpailuissa 01.11.2014 lähtien Kenttäratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 13.08.2014 B Ponies lk 03: 110cm Kutsu 03/39
02 14.08.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 02/40
03 19.08.2014 B Ponies lk 01: 110cm Kutsu 06/39
04 20.08.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 02/40
05 28.08.2014 Mêl Seren lk 01: 110 cm Kutsu 03/30
06 03.09.2014 Mêl Seren lk 01: 110 cm Kutsu 02/30
07 11.11.2014 Taikakuun Kartano lk 07: 110cm Kutsu 07/50
08 14.11.2014 Taikakuun Kartano lk 07: 110cm Kutsu 06/50
09 26.11.2014 Marike lk 04: 110cm Kutsu 06/47
10 30.11.2014 Zafir lk 08: 110cm Kutsu 07/85
11 03.09.2016 Hortensia lk 02: 110cm Kutsu 02/34
12 05.09.2016 Hortensia lk 02: 110cm Kutsu 03/34
13 10.09.2016 Hortensia lk 02: 110cm Kutsu 02/34
14 20.09.2016 Hortensia lk 02: 110cm Kutsu 06/40
15 22.09.2016 Hengenvaara lk 02: 110cm Kutsu 05/50
16 27.09.2016 Hortensia lk 02: 110cm Kutsu 04/40
17 28.09.2016 Hortensia lk 02: 110cm Kutsu 03/40
18 29.09.2016 Hengenvaara lk 02: 110cm Kutsu 05/50
19 30.09.2016 Hengenvaara lk 02: 110cm Kutsu 06/50
20 01.11.2016 Noise Sporthorses lk 04: 110cm Kutsu 04/31
21 01.05.2017 Pirunkorpi lk 01: 110cm Kutsu 01/40
22 02.05.2017 Kultahuisku lk 01: 110cm Kutsu 06/40
23 03.05.2017 Pirunkorpi lk 01: 110cm Kutsu 02/40
24 03.05.2017 Vähäpelto lk 01: 110cm Kutsu 05/40
25 04.05.2017 Kultahuisku lk 01: 110cm Kutsu 04/40
26 04.05.2017 Varjon Oriasema lk 01: 110cm Kutsu 06/40
27 05.05.2017 Cranleigh Equestrian Centre lk 01: 110cm Kutsu 01/40
28 08.05.2017 Pirunkorpi lk 01: 110cm Kutsu 03/40
29 20.05.2017 Teilikorpi lk 01: 110cm Kutsu 06/40
30 25.05.2017 Teilikorpi lk 01: 110cm Kutsu 03/40
31 26.05.2017 Teilikorpi lk 01: 110cm Kutsu 01/40
32 31.05.2018 Duán Stable lk 02: 110cm Kutsu 06/50
33 07.07.2018 Cadogan Ponies lk 01: 110cm Kutsu 03/30
34 16.07.2018 Lupsakan Suomenhevoset lk 04: 110cm Kutsu 04/20
35 17.07.2018 Lupsakan Suomenhevoset lk 04: 110cm Kutsu 04/20
36 21.07.2018 Lupsakan Suomenhevoset lk 04: 110cm Kutsu 01/20
37 27.07.2018 Cadogan Ponies lk 01: 110cm Kutsu 03/30
38 29.07.2018 Cadogan Ponies lk 01: 110cm Kutsu 04/30
39 09.08.2018 Supernatural lk 03: 110cm Kutsu 06/40
40 19.12.2020 KK Bailador lk 06: 110cm 04/40
41 24.12.2020 KK Bailador lk 06: 110cm 05/40
42 11.01.2021 Viljalehto lk 04: 110cm 05/50
43 12.01.2021 Viljalehto lk 04: 110cm 01/50
44 10.02.2021 Holmberg lk 02: 110cm 01/50
45 17.02.2021 Holmberg lk 02: 110cm 04/50

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 10.03.2016 Turmeltaja lk 04: Helppo A Kutsu 03/30
02 17.03.2016 Turmeltaja lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
03 18.03.2016 Turmeltaja lk 04: Helppo A Kutsu 04/30
04 07.04.2016 Heili lk 04: Helppo A Kutsu 02/49
05 07.04.2016 Heljävirta lk 06: Helppo A Kutsu 04/40
06 09.04.2016 Heljävirta lk 06: Helppo A Kutsu 02/40
07 12.04.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
08 13.04.2016 Heljävirta lk 06: Helppo A Kutsu 01/40
09 13.04.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
10 17.04.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
11 05.08.2016 Wayward Dressage lk 03: Helppo A Kutsu 05/40
12 06.08.2016 Harmonia lk 03: Helppo A Kutsu 01/40
13 08.08.2016 Wayward Dressage lk 03: Helppo A Kutsu 05/40
14 13.08.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 03/50
15 18.08.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 02/50
16 21.08.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 06/50
17 26.08.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 03: Helppo A Kutsu 04/40
18 27.08.2016 Huvitutti lk 04: Helppo A Kutsu 04/50
19 28.08.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 03: Helppo A Kutsu 01/40
20 30.08.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 03: Helppo A Kutsu 05/40
21 05.09.2016 Heljävirta lk 04: Helppo A Kutsu 06/40
22 05.09.2016 Pikkupellon talli lk 04: Helppo A Kutsu 01/40
23 07.09.2016 Pikkupellon talli lk 04: Helppo A Kutsu 01/40
24 18.09.2016 Heljävirta lk 04: Helppo A Kutsu 04/40
25 22.09.2016 Heljävirta lk 04: Helppo A Kutsu 01/40
26 28.09.2016 Heljävirta lk 04: Helppo A Kutsu 04/40
27 05.08.2018 KK Bailador lk 03: Helppo A Kutsu 05/40
28 06.08.2018 KK Bailador lk 03: Helppo A Kutsu 02/40
29 14.08.2018 KK Bailador lk 03: Helppo A Kutsu 05/40
30 23.01.2021 Viljalehto lk 03: Helppo A 02/50
31 02.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 03/50
32 03.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 07/50
33 04.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 02/50
34 11.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 07/50
35 13.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 03/50
36 14.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 02/50
37 11.01.2022 Juksula lk 04: Helppo A 01/56
38 11.02.2022 Katlahus lk 03: Helppo A 06/40
39 25.02.2022 Katlahus lk 03: Helppo A 01/40
40 09.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Helppo A 06/40
41 12.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Helppo A 04/40
42 13.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Helppo A 06/40
43 15.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Helppo A 01/40
44 19.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Helppo A 05/40
45 01.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Helppo A 05/30
46 16.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Helppo A 03/30
47 25.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Helppo A 03/30

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.