DARK AGES PB ERJ II


© Hans Horn

Nimi Dark Ages PB "Dan" Rekisterinumero VH05-044-3817
Rotu holstein-ori Koulutus ko Helppo A re 150cm
Väri & säkä tummanruunikko, 163 cm Kasvattaja Skurvash
Syntynyt 31.03.2008 (9v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Esteratsastusjaoksen Laatuarvostelu 30.04.2017
8 + 40 + 25 + 20 + 5 = 98 p. ERJ II

Yleisesti Dan on hyvin paikkansa tietävä oriherra, joka ei siedä pomottelua. Tämän herran kanssa saakin olla erittäin varovainen, ettei se vain loukkaannu. Minulle herra ei tullut aivan sattuman kautta, mutta onnekkaasti kuitenkin. Tämän herran ostoa en epäröinyt kauan, nähtyäni sen ensimmäistä kertaa. Olen ollut herraan hyvin tyytyväinen ja toivon, että se osoittuu jatkossakin toiveideni mukaiseksi. Uuteen kotiinsa sopeutui vaivattomasti eikä pitkä matkakaan näyttänyt rasittavan.

Hoidettaessa Dan on pidättyväinen jopa arka eivätkä kaikki ihmiset tulekaan sen kanssa toimeen. Ulkona hoidettaessa pysyy kauniisti paikoillaan ja kuuntelee samalla ympäristön ääniä. Karsinassa hieman levoton, joten olisi viisasta sitoa kiinni. Harjattaessa rentoutuu ja nauttii täysin siemauksin huomiosta. Ruokittaessa suht rauhallinen, vaikka välillä metelöikin. Suitsittaessa malttaa pysyä nahoissaan eikä liikoja temppuile. Satuloitaessa hieman malttamaton. Eläinlääkärin kanssa varautunut, muttei kuitenkaan satuta tätä. Kengitettäessä malttaa jotenkin pysyä nahoissaan, vaikka inhoaakin toimenpidettä.

Taluttaessa Dan ei aina käyttäydy parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka yrittääkin. Maastossa talutettaessa arka eikä pidä uusista reiteistä vaan haluaa pysyä tutuilla poluilla. Tarhalle mentäessä tepsuttelee taluttajansa rinnalla. Toisten orien seurassa hermostunut eikä ole kovinkaan mielellään näiden läheisyydessä. Tammojen seurassa hivenen arvaamaton, mutta neidit osaavat kyllä näyttää sille paikkansa. Nuorten ja varsojen läheisyyttä ei voi oikein sietää. Maneesissa ja kentällä talutettaessa kuuliainen, vaikkei aina maltakkaan mieltään. Juoksutettaessa aluksi liiankin energinen, mutta rauhoittuu vähitellen. Lastattaessa astelee pienen temppuilun jälkeen kiltisti traileriin.

Ratsastaessa Dan on jokseenkin oikukas ja koettelee tuontuosta ratsastajansa hermoja. Herralla on melko hyvät askellajit, vaikka niissä saisikin olla lisää pehmeyttä. Ratsastajalta vaaditaan päättäväisyyttä, muttei taitokaan olisi haitaksi. Koulua vääntää kohtuullisesti, vaikkei siitä kauheasti pidäkään. Perusasioissa on tietenkin aina hiomista, mutta ne hioutuvat koko ajan. Esteitä hyppää enemmän kuin mielellään, vaikka onkin välillä vähän tahmea. Maastossa hieman säikky, mutta muuten tottelevainen. Maastoesteillä ei kovinkaan varma, vaikka hyppääkin niitä hyvällä tekniikalla. Vedestä pitää melko paljon, muttei silti suinkaan aina nauti siitä.

Kisoissa Dan on hivenen hermostunut, muttei muuten pahemmin hötkyile. Kilpailualueen hälinäkään ei vaikuta oriin juuri ollenkaan ellei se ole sitten poikkeuksellisen huonolla tuulella. Tallialueella hivenen hermostuneempi, kun ympärillä on niin paljon vieraita ihmisiä ja hevosia. Muiden hevosten ei kannata tulla liian lähelle, sillä kisoissa hivenen arka ori saattaa olla aggressiivinenkin. Lämmittelyyn mennessä rauhoittunut eikä niinkän paljon enää välitä ympäristön metelistä. Portilla steppailee innostuneena, koska tietää pääsevänsä pian radalle. Kouluradalla hivenen jäykkä eikä välttämättä pysty parhaimpaansa. Esteradalla melko kuuma, joten ratsastajalla voi olla töitä hallinnan kanssa. Maastoradalla tasainen ja varman päälle pelaava. Palkintojenjaossa saattaa hieman pelleillä, muttei sen pahempaa. Kunniakierros menee yleensä kunnialla läpi, vaikkei herra suinkaan ole niitä yhteistyöhaluisimpia.

i. Tristan GER
VIR MVA Ch,ERJ I,YLA I
ii. Galahad iii. Second Bloodbath
iie. Skin Stripper
ie. Guilt On Skin iei. Jack Luminous
iee. Knee-Deep
e. Shadegrown
ERJ II, YLA II
ei. Wanderer C eii. Malorum
eie. Madrigal Of Sorrow
ee. Nocternity eei. Snakebite
eee. Punishment

01.04.2015 holst-o Darkseid von Gateaway om. Joe
16.05.2015 holst-o Cranleigh Damon om. lottis

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 27.08.2014 Aittohaara lk 08: 140 cm Kutsu 05/50
02 29.08.2014 Aittohaara lk 08: 140 cm Kutsu 02/50
03 01.09.2014 Gateaway lk 03: 150cm Kutsu 02/40
04 01.09.2014 Mêl Seren lk 05: 150 cm Kutsu 05/30
05 05.09.2014 Mêl Seren lk 05: 150 cm Kutsu 03/30
06 08.09.2014 Mêl Seren lk 06: 150 cm Kutsu 05/30
07 10.09.2014 Mêl Seren lk 06: 150 cm Kutsu 03/30
08 12.09.2014 Mêl Seren lk 06: 150 cm Kutsu 04/30
09 03.10.2014 Stajnia Trzebielino lk 03: 150cm Kutsu 02/50
10 04.10.2014 Stajnia Trzebielino lk 03: 150cm Kutsu 06/50
11 06.10.2014 Stajnia Trzebielino lk 03: 150cm Kutsu 01/50
12 26.10.2014 Virginia Ness lk 01: 150cm Kutsu 06/50
13 28.10.2014 Virginia Ness lk 01: 150cm Kutsu 05/50
14 01.11.2014 Virginia Ness lk 01: 150cm Kutsu 06/50
15 24.11.2014 Petäjävaara lk 05: 150cm Kutsu 06/40
16 29.11.2014 Ramya Ranch lk 01: 150cm Kutsu 01/50
17 06.12.2014 Zurück lk 04: 150cm Kutsu 04/27
18 13.12.2014 Cheval Delamer lk 01: 150cm Kutsu 02/50
19 18.12.2014 Cheval Delamer lk 01: 150cm Kutsu 02/50
20 19.12.2014 Cheval Delamer lk 01: 150cm Kutsu 04/50
21 19.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 13: 150cm Kutsu 03/84
22 22.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 13: 150cm Kutsu 03/84
23 23.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 13: 150cm Kutsu 06/84
24 25.01.2016 KF Ponies lk 02: 150cm Kutsu 04/50
25 28.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 13: 150cm Kutsu 02/84
26 12.03.2016 Mörkövaara lk 04: 150cm Kutsu 01/48
27 13.03.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 03/29
28 23.03.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 03/29
29 28.03.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 05/29
30 01.04.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 05/27
31 08.04.2016 Whitehall lk 04: 150cm Kutsu 03/24
32 10.04.2016 Holsteininhevosyhdistys lk 01: 150cm Kutsu 03/30
33 12.04.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 04/27
34 14.04.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 04/27
35 15.04.2016 Holsteininhevosyhdistys lk 01: 150cm Kutsu 02/30
36 19.04.2016 Holsteininhevosyhdistys lk 01: 150cm Kutsu 01/30
37 20.04.2016 Holsteininhevosyhdistys lk 01: 150cm Kutsu 04/30
38 20.04.2016 Satulinna lk 06: 150cm Kutsu 03/27
39 24.04.2016 Satulinna lk 05: 150cm Kutsu 04/29
40 26.04.2016 Holsteininhevosyhdistys lk 01: 150cm Kutsu 04/30
41 02.05.2016 Metsovaara lk 05: 150cm Kutsu 03/23
42 05.05.2016 Metsovaara lk 05: 150cm Kutsu 01/23
43 10.05.2016 Satulinna lk 05: 150cm Kutsu 03/27
44 15.05.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 02/18
45 16.05.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 02/15
46 17.05.2016 Satulinna lk 05: 150cm Kutsu 03/27
47 18.05.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 01/18
48 18.05.2016 Satulinna lk 05: 150cm Kutsu 04/27
49 21.05.2016 Satulinna lk 05: 150cm Kutsu 03/27
50 22.05.2016 Metsovaara lk 05: 150cm Kutsu 04/23
51 24.05.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 04/18
52 24.05.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 02/15
53 26.05.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 02/15
54 29.05.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 02/15
55 30.05.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 03/15
56 02.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 04/18
57 06.06.2016 Petäjävaara lk 04: 150cm Kutsu 02/21
58 09.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 01/18
59 11.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 03/18
60 12.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 04/18
61 13.06.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 02/15
62 14.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 03/18
63 14.06.2016 Kultahuisku lk 04: 150cm Kutsu 02/15
64 15.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 01/18
65 19.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 01/18
66 22.06.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 03/15
67 23.06.2016 Filmür lk 06: 150cm Kutsu 01/15
68 25.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 01/18
69 26.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 03/18
70 26.06.2016 Rêve de Haussea lk 01: 150cm Kutsu 02/27
71 29.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 02/18
72 30.06.2016 Filmür lk 03: 150cm Kutsu 03/18
73 21.07.2016 Stall Silverlycka lk 05: 150cm Kutsu 01/11
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.