DAWNFROST WALDORFF


© Landgestüt Celle

Nimi Dawnfrost Waldorff "Valdo" Rekisterinumero VH15-048-0089
Rotu westfalen-ori Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä tummanrautias, 168 cm Kasvattaja Kida,Dawnfrost
Syntynyt 08.06.2015 (4v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Dawnfrost Waldorff oli vielä aivan pieni nähdessäni sen ensimmäistä kertaa peuhaamassa Dawnfrostin laitumella yhdessä muiden orivarsojen kanssa. Olin saapunut Dawnfrostiin vain hetkeä aiemmin tuttavani Kidan soitettua ja kerrottua, että hänellä olisi myynnissä pari mielenkiintoista orivarsaa, jotka voisivat hyvinkin sopia Gateawayhin. Varasinkin liput heti seuraavalle reittilennolle Iso-Britanniaan, missä minua odotti lauma toinen toistaan upeampia varsoja laitumella peuhaamassa päästyäni Dawnfrostiin. Waldorff oli varsoista ensimmäinen, joka tuli minua portille tervehtimään ja ihastuinkin oitis oriin uteliaaseen luonteeseen eikä varsan rakenteessakaan ollut mitään valittamista. Kidan vielä kerrottua varsalla olevan kapasiteettia pitkälle, sillä sen vanhemmat olivat kilpailleet menestyksekkäästi Grand Prix-tasolla kouluratsastuksessa päätin tarjota orivarsalle kodin Gateawaystä, sillä tallin sen hetkisessä westfalen kannassa ei ollut hurraamista.

Valdo on luonteeltaan oikea herrasmies, jolla on kuitenkin joitain orimaisia piirteitä. Tammojen lähettyvillä Valdo nimittäin tuppaa olemaan oikea machoilija. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Valdo olisi hyvä sitoa kiinni, sillä vaikka ori onkin kuuliainen hoidettava ei se jaksa seistä kovinkaan kauaa aloillaan. Kiinnisidottunakin ori liikehtii jatkuvasti, joten se olisi syytä sitoa kiinni mahdollisimman lyhyellä narulla, ettei se pääse häseltämään ympäriinsä. Harjauksesta Valdo ei niin välitä ja olisikin mieluummin jatkuvasti likaisena, sillä etenkin perusteellinen puunaus on oriin mielestä yhtä tuskaa. Pahaksi onneksi herra on melko usein perusteelisen putsauksen tarpeessa, sillä oriilla on tapana piehtaroida tarhansa kuraisimmissa lätäköissä. Varusteet Valdo antaa laittaa ongelmitta, vaikka saattaakin välillä pullistella. Talutettaessa Valdo saattaa vähän esiintyä tammojen lähettyvillä, mutta muuten ori seuraa kiltisti taluttajansa perässä. Muiden hevosten seurassa ori käyttäytyy muuten moitteettomasti, mutta saattaa vähän uhitella muille oreille tammojen ollessa lähettyvillä.

Ratsastettaessa Valdo on hyvin kuuliainen avuille ja kuuntelee ratsastajaansa hyvin. Ori ei kuitenkaan kelpuuta selkäänsä aivan ketä tahansa vaan vaatii selkäänsä määrätietoisen ja asiansa osaavan ratsastajan, sillä herralla on taipumusta testailla ratsastajaansa. Alkulämmittelyjen aikana Valdolle voi antaa hieman periksi, sillä mikäli oriille alkaa nipottaa joka asiasta vetää se äkkiä herneet nenään ja alkaa oikutella oikein urakalla. Mikäli oriille kuitenkin antaa hieman tilaa tehdä vähän omiaan alkulämmittelyjen aikana tottelee se ratsastajaansa moitteettomasti kun on aikaa aloittaa kunnon työnteko. Valdo on hyvin nopea oppinen ja oppii uudet liikkeet hetkessä. Ori myös tuntuu nauttivan saadessaan suorittaa vaikean tason koululiikkeitä, vaikka osaakin välillä olla melkoinen hutilus. Valdo ei nimittäin ole siitä kaikista huolellisimmasta päästä ja mikäli ratsastaja ei käytä tarpeeksi selkeitä ja voimakkaita apuja voi tuloksena olla vain katastrofi. Kouluradoilla Valdo on hutiloinnistaan huolimatta kuitenkin omimmassa elementissään saadessaan ihastuttaa yleisöä suoriutumalla vaikeista kouluratsastusliikkeistä keveästi kuin balettitanssija.

i. Wahnfriede ii. Wahnsinn iii. Wiferorn
iie. Letze Opfer
ie. Freiheitskämpfer iei. Flymorn
iee. Kämpferseele
e. Nerine ei. Namaskos eii. Nantilus
eie. Viola
ee. Umbra eei. Umberto
eee. Dreamkeeper

11.03.2016 fwb-t Wilhelmine v.d. Zelos om. Loci

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee vain porrastetuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.