FANTASTICA CRE

@ kuvat tulossa

Nimi Fantastica CRE "Fanni" Rekisterinumero VH15-177-0054
Rotu american miniature horse - tamma Koulutus vvj Vaativa
Väri & säkä musta, 85 cm Kasvattaja Suvi,Cresendo
Syntynyt 12.05.2015 (0v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Fantastica CRE saapui meille Cresendon toukokuisesta kasvattimyynnistä, jossa oli myynnissä vähän kaikenlaisia poneja. Fantastica ei tosin vielä ollut syntynytkään varatessani sen itselleni vähän huhtikuun puolen välin jälkeen. Sen vanhemmat olivat kuitenkin menestyneet hyvin paitsi valjakkoajokilpailuissa myös näyttelyissä, joten en kauaa epäröinyt ennenkuin tein vielä syntymättömästä varsasta tarjousta, jonka sukupuolesta kasvattajalla ei ollut tässä vaiheessa vielä aavistustakaan. Gateawayhin kuitenkin tarvittiin lisää miniatyyrihevosia, joten minulle oli yksi ja sama olisiko syntyvä varsa ori vai tamma. Toukokuun puolenvälin paikkella Fantastican emä Wishful Fantasies sitten pyöräytti maailmaan mustan tammavarsan, jolta voidaan vielä odottaa paljoa valjakkoajon saralla.

Hoidettaessa Fanni on hyvin leikkisä ja kiusaakin hoitajaansa tuontuostakin erilaisilla kepposilla. Fannin kanssa saakin olla jatkuvasti varuillaan tai tamma kyllä näykkäisee varomatonta hoitajaansa takapuolesta tai käsivarresta. Ei tamma tosin kovin kovaa näykkäise, joten sen näykkäisyistä jää vain harvoin jälki. Hoidettaessa tammaa on miltei mahdoton saada seisomaan aloillaan, joten se onkin viisainta sitoa kiinni ellei vallatonta tammaa halua kokoajan käskeä seisomaan aloillaan. Tämän käskytyskilvan hoitaja tosin lähestulkoon aina häviää. Valjastettaessa Fanni tosin käyttäytyy lähestulkoon aina käyttäytyy moitteettomasti, vaikka saattaakin toisinaan hieman näplätä varusteitaan hoitajan kiinnittäessä niitä paikoilleen. Talutettaessa Fanni on hieman levoton eikä aina oikein jaksaisi seurata kiltisti taluttajansa perässä. Olemattomien säikkyminen kun on niin paljon mukavampaa kuin kiltisti käyttäytyminen. Muiden hevosten seurassa tamma käyttäytyy hieman arvaamattomasti ja saattaa aiheuttaa ongelmia etenkin itseään isompien seurassa. Fannilla kun on iso ego ja se kuvittelee voivansa pomotella ketä tahansa ilman seurauksia.

Ajettaessa Fannin kanssa kannattaa ensin purkaa turhat energiat ulos, sillä tamma on välillä turhankin energinen. Turhat energiat purettuaan tamma kuitenkin malttaa keskittyä paremmin ohjastajansa ohjasapuihin. Yleisesti ottaen tammahan vastaa ohjastajansa apuihin hyvin, mutta mikäli se ei ole ensin saanut ylimääräisiä höyryjä pihalle, painaa se ohjille melko voimakkaasti. Tarkkuusajo ei ole Fannin vahvinta osa-aluetta, sillä kärsimätön tamman mielestä porttien kiertely on hyvin tylsää. Ohjastajan täytyykin pysyä tarkkana, että tamma varmasti menee porttien välistä eikä yritä kiertää niitä, sillä täsmälleen niin tamma tekee mikäli ohjastajan huomio herpaantuu hetkeksikään. Koulukokeen tamma puolestaan hoitaa aina ammattimaisesti laittaen aina kaikkensa peliin. Pienikokoinen tamma kerääkin kaikki sympatiapisteet niin tuomareilta kuin katsojiltakin. Marathonosuus taas ei ota Fannilta luonnistuakseen ainakaan kuraisella kelillä, jolloin rata on tammalle useimmiten liian raskas. Kuivallakelillä tamma taas tekee kohtuu hyviä suorituksia kun se ei joudu tarpomaan voimia kuluttavassa mudassa.

i. Made-Up Rulz
KTK III
ii. Regality Rulz iii. Noble Sir
iie. Bend the Rulz
ie. Lady Estelle iei. Erskine
iee. Estella Hope
e. Wishful Fantasies
KTK III
ei. Wishful Amor eii. Adam Kruz
eie. Wishful Benefic
ee. Wishful Hope eei. Mr. Magnus
eee. Wishful Holy

11.11.2015 amh-t Final Fantasy GW om. Calla

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee vain porrastetuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.33
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 1677.63
Tahti ja irtonaisuus: 13.42
Tarkkuus ja ketteryys: 2436.95

Valjakkoajossa 4114.58 op (vaikeustasolla 8)!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.