FIYERO DEI


@ tallin omaisuutta

Nimi Fiyero Dei "Jeri" Rekisterinumero VH16-017-0198
Rotu shetlanninponi-ori Koulutus vvj Vaativa
Väri & säkä kimo, 91 cm Kasvattaja Leandra,Virtuaalitalli Dei
Syntynyt 30.08.2015 (8v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Fiyero Dei tuli Gateawayhin virtuaalitalli Deistä tilausvarsana yhdessä kuuden muun varsan kanssa syyskuussa 2015. Minulla ei ennestään ollut virtuaalitalli Deistä kasvattia, joten kun minulle sattui tilaisuus saada Deistä tilausvarsaa tartuin oitis tilaisuuteen. Innostuin ehkä hiukan liikaa, sillä päädyin pyytämään varsaa peräti seitsemästä yhdistelmästä, joista kolmessa isäoriina toimi oma orini. Fiyero Dein vanhemmiksi valikoituivat hieman harvinaisemmista sukulinjoista tulevat Hughes v. Cornell ja Caldwell Venya, jotka molemmat olivat menestyneet erinomaisesti valjakkoajokilpailuissa. Olin enemmän kuin innoissani kun Caldwell Venya sitten elokuun lopussa 2015 pyöräytti maailmaan kimon orivarsan, sillä olin salaa toivonut kimoa varsaa. Nimeksi varsalle annettiin kasvattajan ehdotuksesta Fiyero Dei.

Jeri on luonteeltaan suhteellisen leppoinen oriherra, jolta kuitenkin löytyy omat oikkunsa. Perusluonteeltaan Jeri on hyvin helpostikäsiteltävä joskin melkoinen lukkoseppä. Tosin Jerin tapoihin ei kuulu availla lukkoja muulloin kun ori on pitkästynyt, joten mikäli sille tarjoaa muuta tekemistä ei ori puuhaile lukkojen parissa. Hoidettaessa Jeri on siitä helpoimmasta päästä eikä juuri koskaan aiheuta hankaluuksia. Ori saattaa välillä vähän liikehtiä mikäli sitä pitkästyttää, mutta muuten se seisoo kiltisti aloillaan hoitotoimenpiteiden ajan. Harjattaessa Jeri kutiaa helposti, joten sitä saa harjata etenkin vatsan alta ja ryntäiden kohdalta ihan reippain ottein ilman, että ori rupeaa protestoimaan. Valjaat herra antaa laittaa ongelmitta kunhan mahavyöt vain kiristää varovasti niin ettei ihoa jää vyön väliin. Talutettaessa saattaa silloin tällöin säikkyä pusikoissa piileksiviä mörköjä, mutta seuraa yleensä hyvin taluttajansa perässä ilman orikuolaimia tai suuhun laitettavaa ketjua. Muiden hevosten seurassa käyttäytyy aina moitteettomasti eikä haasta riitaa.

Ajettaessa Jeri on hyvin tottelevainen ja vastaa täsmällisesti ohjastajansa pienimpäänkin apuun. Ori on kuitenkin hyvin herkkä suustaan, joten aloittelijoilla tai koväkätisillä ajajilla ei ole mitään asiaa oriin rattaille, herra kun ei siedä yhtäkää hieman kovempaa nyppäisyä suustaan vaan tekee täyden stopin tai pahimmassa tapauksessa alkaa potkia takajaloillaan taaksepäin. Jeri tarvitseekin näin ollen pehmeäkätisen, mutta napakan ohjastajan, joka ei anna oriin laiskotella. Jerillä kun on kotona taipumusta laiskotella työnteon sijaan. Kilpailuissa yleisön eteen päästessään ori on kuitenkin hyvinkin energinen eikä kotona ilmenevästä laiskuudesta näy jälkeäkään. Erityisesti koulukoe on kovasti Jerin mieleen sen saadessa esitellä taitojaan koulukuvioiden parissa suuren yleisön edessä. Tarkkuuskokeen aikana ohjastajan on syytä olla tarkkana, sillä Jerillä on taipumusta kiertää keilat sen sijaan että menisi näiden muodostaman portin läpi, mikäli ohjastajan huomio herpaantuu hetkeksikään muualle. Kestävyyskokeesta Jeri selviytyy yleensä hyvin enimmäisajan puitteissa, mutta saattaa säikkyä joitain kierrettäviä esteitä mikäli nämä ovat riemunkirjavan värisiä.

i. Hughes v. Cornell ii. Daniel v.d. Moran iii. CW Sublime
VIR MVA Ch, KTK II
iie. Vaapukan Emelie
ie. Ilolan Huliviliina iei. Thethrawir Irwin
iee. Ilolan Hiluvinkutin
e. Caldwell Venya
VIR MVA Ch
ei. CW Downtown Superior eii. CW Rock 'n Roll
kadonnut
eie. CW Grace Kelly
kadonnut
ee. Vilaflor Dei
kadonnut
eei. Agosto's Contrabandista
eee. Edenelle Toshie
VVJ II,YLA II

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa
Valjakkoajossa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.