HORNETTÉ


@ Beate Langels

Nimi Hornetté "Horna" Rekisterinumero VH14-021-0358
Rotu trakehner-tamma Koulutus ko Vaativa B re 130cm
Väri & säkä tummanruunikko, 170 cm Kasvattaja Jonathan Lemeré
Syntynyt 01.05.2009 (8v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Hornetté on jo lopettaneen Rowland Trakehnersin tuontipalvelun tuonteja. Kipakkaluonteinen Hornetté tuotiin suoraan kasvattajalta Ranskasta Iso-Britanniaan, missä kävin sitä katsomassa. Tammalla oli alla hyviä suorituksia nuorille hevosille suunnatuista kenttäkilpailuista, joten kyseessä ei ollut aivan raaka tapaus. Kokeiltuani tammaa niin kouluratsastuksessa kuin maastoradallakin vakuutuin tamman lahjoista, mutta sain myös huomata Hornan olevan kaikkea muuta kuin helppo ratsu. Kyseltyäni lisää neidistä sain kuulla sen vanhempien olevan kansainväliselläkin tasolla menestyneitä kenttähevosia. Sain pulittaa itseni melkein kipeäksi lahjakkaasta tammasta, mutta loppujen lopuksi Horna lähti mukaani.

Hoidettaessa Horna on oikea diiva, joka ei voi sietää likatahroja turkissaan tai mutaa ympärillään. Sateisina päivinä tai sateen jälkeisinä päivinä tammaa onkin vaikea saada ulos tarhailemaan. Sadeloimen kanssa Horna kuitenkin suostuu joskin vastahakoisesti ulkoilemaan myös sadesäällä. Tammaa harjattaessa saa olla tarkkana, ettei vain satuta neidin herkkää hipiää ja näin ollen neitiä saakin harjata silkkihansikkain. Liian kovaotteisesta harjauksesta Horna kyllä älähtää ja saattaa jopa yrittää näykkäistä käsittelijäänsä. Satulan tamma antaa laittaa ongelmitta kunhan vyön vain muistaa kiristää mahdollisimman hellävaraisesti. Suitsittaessa Horna viskelee päätään mahdollisimman ylös ja tammaa saakin maanitella ihan kunnolla ennenkuin neiti suostuu suitsittavaksi. Talutettaessa Horna on vaikeasti käsiteltävä ja tarvitseekin määrätietoisen käsittelijän, joka ei tamman metkuilusta hätkähdä. Muiden hevosten seuraa Horna ei arvosta ja nämä saavatkin tuta tamman terävät hampaat tai kaviot, mikäli tulevat liian lähelle.

Ratsastettaessa Horna on aivan yhtä hankala kuin maastakin käsin käsitellessä. Tamman ratsastajalta vaaditaankin pitkänpinnan lisäksi rutkasti kärsivällisyyttä, sillä Horna kyllä tietää kuinka ratsastajan hermoja koetellaan. Neiti testaakin ratsastajaan miltei jatkuvasti ja mikäli tämän huomio herpaantuu hetkeksikään tamma käyttää sitä sumeilematta hyväkseen tekemällä mitä tahtoo. Koulua Horna kyllä osaa mikäli siltä vain vaaditaan asioita tarpeeksi. Osaamattomissa käsissä tamma tekee asiat vähän sinnepäin, mutta kokeneilla jotka osaavat pistää tamman töihin se toimii kuin unelma. Esteillä Hornalla on taipumusta perfektionismiin ja jokaista pudotusta seuraa rodeo. Tamma on kuitenkin todella nopea, mikä on etenkin uusinnoissa valttia sillä neiti pystyy kääntymään tiukasti kovassakin vauhdissa. Maastoesteillä Horna tekee kellontarkkaa työtä eikä koskaan kiellä tai epäröi erikoisimmillakaan esteillä. Tamman on myös erittäin kestävä ja jaksaa raskaan maastoradan hieman kovemmassakin vauhdissa uupumatta koskaan. Tavallisilla maastolenkeillä Horna on oikea kiusankappalle. Kun tammalla ei ole esteitä viemässä huomiota metkuilusta se säikkyy vähän kaikkea vastaantulevaa.

i. Aiaré
trak trt 175 cm
ii. Red Fever
xx tprt 172 cm
iii. Thunderbird
xx km 170 cm
iie. Red Promises
xx tprt 168 cm
ie. Deurenetté
trak trn 170 cm
iei. Dexter Moon
trak trt 168 cm
iee. Neulenoer
trak prn 169 cm
e. Grundberg's Nanja
trak trn 168 cm
ei. Natalio
trak trn 166 cm
eii. Volgaire
trak trn 159 cm
eie. Natalie
trak tprn 168 cm
ee. Leberte Labas
x trt 170 cm
eei. Lebertamus
xx trn 168 cm
eee. Oneaphlia Labelia
ox prt 148 cm

19.06.2014 trak-o Leonardo von Gateaway om. Sani
22.06.2015 trak-t Hashtag von Gateaway om. Filmür
15.03.2016 trak-t Hessite von Gateaway om. miivi VRL-13320

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 23.08.2014 Whispering Heaven lk 03: 130 cm Kutsu 01/28
02 31.08.2014 Mêl Seren lk 03: 130 cm Kutsu 04/30
03 03.09.2014 Mêl Seren lk 02: 120 cm Kutsu 04/30
04 04.09.2014 Mêl Seren lk 02: 120 cm Kutsu 05/30
05 05.09.2014 Mêl Seren lk 02: 120 cm Kutsu 01/30
06 06.09.2014 Mêl Seren lk 02: 120 cm Kutsu 05/30
07 10.09.2014 Mêl Seren lk 03: 130 cm Kutsu 03/30
08 14.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 02: 130cm Kutsu 02/30
09 16.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 02: 130cm Kutsu 01/30
10 29.09.2014 Pirunportti lk 05: 130cm Kutsu 04/30
11 30.09.2014 Pirunportti lk 06: 130cm Kutsu 02/30
12 08.10.2014 Pirunportti lk 05: 130cm Kutsu 03/30
13 23.12.2014 Gateaway lk 01: 130cm Kutsu 05/34
14 24.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 11: 130cm Kutsu 04/57
15 26.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 11: 130cm Kutsu 02/57
16 02.03.2016 Devilsfair lk 02: 130cm Kutsu 02/22
17 05.03.2016 Devilsfair lk 02: 130cm Kutsu 02/22
18 15.03.2016 Marrasvaara lk 06: 130cm Kutsu 01/30
19 17.03.2016 Marrasvaara lk 06: 130cm Kutsu 01/30
20 17.03.2016 Mörkövaara lk 02: 130cm Kutsu 05/29
21 16.04.2016 Vanima lk 06: 130cm Kutsu 02/30
22 17.04.2016 Shadow lk 01: 130cm Kutsu 01/24
23 08.05.2016 Metsovaara lk 01: 130cm Kutsu 03/35
24 21.05.2016 Metsovaara lk 01: 130cm Kutsu 05/28
25 28.05.2016 Metsovaara lk 02: 130cm Kutsu 04/28
26 29.05.2016 Metsovaara lk 01: 130cm Kutsu 03/28
27 29.05.2016 Metsovaara lk 02: 130cm Kutsu 02/28
28 30.05.2016 Metsovaara lk 01: 130cm Kutsu 01/28
29 10.07.2016 Yemene lk 03: 130cm Kutsu 03/30
30 13.07.2016 Yemene lk 03: 130cm Kutsu 03/30
31 18.07.2016 Yemene lk 03: 130cm Kutsu 01/30
32 18.07.2016 Yemene lk 04: 130cm Kutsu 02/30
33 07.08.2016 Edelsten Ponies lk 05: 130cm Kutsu 03/30
34 11.08.2016 Edelsten Ponies lk 05: 130cm Kutsu 01/30
35 15.08.2016 Edelsten Ponies lk 05: 130cm Kutsu 02/30
36 15.08.2016 Edelsten Ponies lk 05: 130cm Kutsu 02/27
37 16.08.2016 Viisikko lk 02: 130cm Kutsu 02/14
38 21.08.2016 Viisikko lk 02: 130cm Kutsu 03/14
39 23.09.2016 Mandelbacke lk 08: 130cm Kutsu 02/16
40 30.09.2016 ERJ Cup KK Bailador lk 11: 130cm Kutsu 03/57
41 03.10.2016 Mörkövaara lk 03: 130cm Kutsu 01/25
42 06.10.2016 Mörkövaara lk 03: 130cm Kutsu 03/25
43 07.10.2016 Mörkövaara lk 03: 130cm Kutsu 01/25
44 17.10.2016 Mörkövaara lk 03: 130cm Kutsu 05/29
45 19.10.2016 Mörkövaara lk 03: 130cm Kutsu 03/29
46 01.11.2016 Metsovaara lk 05: 130cm Kutsu 01/23
47 02.11.2016 Metsovaara lk 03: 130cm Kutsu 01/22
48 03.11.2016 Metsovaara lk 04: 130cm Kutsu 03/22
49 04.11.2016 Metsovaara lk 04: 130cm Kutsu 04/22
50 05.11.2016 Metsovaara lk 03: 130cm Kutsu 02/22
51 05.11.2016 Metsovaara lk 04: 130cm Kutsu 02/22
52 05.11.2016 Metsovaara lk 05: 130cm Kutsu 02/23
53 05.11.2016 Metsovaara lk 06: 130cm Kutsu 01/23
54 05.11.2016 Ros Cirein lk 08: 130cm Kutsu 03/18
55 09.11.2016 Metsovaara lk 03: 130cm Kutsu 04/22
56 09.11.2016 Metsovaara lk 05: 130cm Kutsu 04/23
57 10.11.2016 Metsovaara lk 03: 130cm Kutsu 04/22
58 10.11.2016 Metsovaara lk 05: 130cm Kutsu 02/23
59 10.11.2016 Ros Cirein lk 08: 130cm Kutsu 04/18
60 13.11.2016 Metsovaara lk 05: 130cm Kutsu 03/23
61 14.11.2016 Metsovaara lk 05: 130cm Kutsu 03/23
62 15.11.2016 Ros Cirein lk 08: 130cm Kutsu 04/18
63 16.11.2016 Metsovaara lk 06: 130cm Kutsu 02/23
64 17.11.2016 Ros Cirein lk 08: 130cm Kutsu 03/18
65 12.12.2016 Ros Cirein lk 07: 130cm Kutsu 05/30
66 14.12.2016 Ros Cirein lk 08: 130cm Kutsu 02/30
67 18.12.2016 Romilly lk 06: 130cm Kutsu 02/42
68 19.12.2016 Romilly lk 06: 130cm Kutsu 01/42
69 19.12.2016 Ros Cirein lk 08: 130cm Kutsu 05/30
70 21.12.2016 Romilly lk 06: 130cm Kutsu 05/42
71 26.12.2016 Romilly lk 06: 130cm Kutsu 06/42

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 15.09.2014 Stal Lycan lk 06: Vaativa B Kutsu 07/100
02 16.09.2014 Aittohaara lk 03: Vaativa B Kutsu 03/50
03 20.09.2014 Aittohaara lk 04: Vaativa B Kutsu 02/50
04 18.11.2014 vrt Wuki lk 07: Vaativa B Kutsu 01/60
05 13.04.2016 Heili lk 04: Vaativa B Kutsu 06/39
06 30.04.2016 Mirrormere lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
07 31.05.2016 KRJ Cup Hukkapuro lk 05: Vaativa B Kutsu 21/319
08 03.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 05/30
09 04.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 04/40
10 05.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 04/30
11 08.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 06/40
12 09.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 05/40
13 10.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 03/40
14 11.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 02/30
15 12.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 02/40
16 13.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 01/30
17 15.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 02/30
18 17.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 03/30
19 19.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 04/40
20 20.08.2016 Wayward Dressage lk 07: Vaativa B Kutsu 03/30
21 02.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 03/40
22 08.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 05/40
23 17.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 03/40
24 18.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 01/40
25 23.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 05/40
26 25.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 05/40
27 30.09.2016 Heljävirta lk 06: Vaativa B Kutsu 02/40
28 07.01.2021 Kilpakeskus Chermia lk 04: Vaativa B 01/30
29 26.12.2021 Yemene lk 04: Vaativa B 03/40
30 15.01.2022 Yemene lk 03: Vaativa B 05/40
31 02.02.2022 Holmberg lk 06: Vaativa B 02/50

KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 11.08.2014 Breawa lk 04: CIC3 Kutsu 05/27
02 30.08.2014 KK Bailador lk 05: CIC3 Kutsu 04/50
03 15.09.2014 VSPY lk 03: CIC3 Kutsu 04/40
04 18.09.2014 VSPY lk 03: CIC3 Kutsu 04/40
05 18.09.2014 VSPY lk 03: CIC3 Kutsu 05/40
06 20.09.2014 Saanilan Suomenhevoset lk 03: CIC3 Kutsu 06/40
07 31.10.2014 Kadotetut Suomenhevoset lk 01: CIC3 Kutsu 05/27
08 04.11.2014 Niininki lk 04: CIC3 (he) Kutsu 04/24
09 08.11.2014 Breawa lk 02: CIC3 Kutsu 01/30
10 09.11.2014 Breawa lk 02: CIC3 Kutsu 05/30
11 09.11.2014 Taikakuun Kartano lk 08: CIC3 Kutsu 04/37
12 10.11.2014 Kadotetut Suomenhevoset lk 01: CIC3 Kutsu 04/27
13 26.11.2014 Whispering Heaven lk 03: CIC3 Kutsu 04/30
14 29.11.2014 Taikakuun Kartano lk 08: CIC3 Kutsu 05/40
15 30.11.2014 Taikakuun Kartano lk 08: CIC3 Kutsu 03/40
16 03.12.2014 Devilsfair lk 04: CIC3 Kutsu 01/24
17 11.12.2014 Zurück lk 03: CIC3 Kutsu 02/38
18 13.12.2014 Zurück lk 03: CIC3 Kutsu 01/38
19 22.12.2014 Tuiskulan Talli lk 07: CIC3 Kutsu 06/40
20 26.12.2014 Taikakuun Kartano lk 06: CIC3 Kutsu 07/49
21 29.02.2016 Shadow lk 02: CIC3 Kutsu 04/19
22 31.03.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 02/30
23 04.04.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 03/30
24 08.04.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 05/30
25 09.04.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 01/30
26 22.04.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 05/30
27 27.04.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 05/30
28 06.05.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 01/30
29 19.05.2016 Satulinna lk 05: CIC3 Kutsu 05/30
30 24.05.2016 Metsovaara lk 05: CIC3 Kutsu 01/29
31 25.05.2016 Metsovaara lk 05: CIC3 Kutsu 03/29
32 29.05.2016 Metsovaara lk 05: CIC3 Kutsu 03/29
33 01.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 03/42
34 08.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 04/42
35 09.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 04/42
36 11.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 05/34
37 19.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 05/34
38 29.06.2016 Rhaegal Stud lk 04: CIC3 Kutsu 04/38
39 25.07.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 03/27
40 27.07.2016 Metsovaara lk 07: CIC3
02/27
41 24.08.2016 Whispering Heaven lk 05: CIC3
Kutsu 02/14
42 30.08.2016 KERJ Cup KK Bailador lk 08: CIC3 Kutsu 01/55
43 05.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 02/21
44 06.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/21
45 07.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/21
46 07.10.2016 Satulinna lk 04: CIC3 Kutsu 04/24
47 10.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 02/21
48 13.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/21
49 18.10.2016 Kultahuisku lk 03: CIC3 Kutsu 02/16
50 20.10.2016 Kultahuisku lk 03: CIC3 Kutsu 02/16
51 22.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 03/16
52 23.10.2016 Valmarya lk 04: CIC3 Kutsu 01/16
53 09.11.2016 Yorca Warmbloods lk 01: CIC3 Kutsu 04/22
54 12.11.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 02/15
55 15.11.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 03/15
56 21.11.2016 Mörkövaara lk 06: CIC3 Kutsu 03/12
57 26.11.2016 Mörkövaara lk 06: CIC3 Kutsu 03/12
58 27.11.2016 Mörkövaara lk 06: CIC3 Kutsu 02/12
59 30.11.2016 Mörkövaara lk 06: CIC3 Kutsu 01/12
60 07.12.2016 Mörkövaara lk 06: CIC3 Kutsu 03/25
61 09.12.2016 Mörkövaara lk 06: CIC3 Kutsu 01/25
62 10.12.2016 Brentwood Warmbloods lk 03: CIC3 Kutsu 04/39

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.