JACKNIFE JOHNNY BO


@ Beate Langels

Nimi Jacknife Johnny Bo "Jonny" Rekisterinumero VH03-021-7594
Rotu trakehner-ori Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä ruunikko, 170 cm Kasvattaja noah
Syntynyt 07.10.2007 (11v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

En ollutkaan vähään aikaan vieraillut tuontitalli Alegressa käydessäni siellä elokuussa 2015. Myytävänä oli edelliskertaisen vierailuni tapaan toinen toistaan upeampia hevosia ja poneja, jotka kaikki etsivät itselleen uutta rakastavaa kotia. Kierreltyäni hetken ympäri tallia ympäröiviä tarhoja näin jonkun harjoittelevan läheisellä kentällä ruunikon puoliverisen kanssa ja suuntasin oitis kulkuni kentälle, sillä kaukaakin katsottuna ratsukon yhteistyö vaikutti sulavalta. Ratsastajan pysäytettyä ratsunsa kentän keskelle huomasin ratsastajan olevan lumienkuli, joka alkoi oitis kertomaan minulle ratsunaan toimivasta trakehner oriista nimeltä Jacknife Johnny Bo. Lumienkulin kerrottua minulle oriilla olevan vanhahkon sukutaulun en voinut kuin tehdä siitä tarjouksen, sillä Gateaway on tunnettu juuri vanhalinjaisten hevosten jalostuksesta ja ori sopi joukkoon kuin nakutettu sukunsa puolesta, sillä sen suvusta löytyivät muun muassa Skyé, Waldnymphe ja Cocaine Blues SIN.

i. B.C. Cremate ii. Flaming Fire
kadonnut
iii. Flying Flame
iie. Fire Glory
ie. WW` Jessica iei. Skyé
VIR MVA Ch, KTK II
iee. Donaubird
kuollut
e. Lily Maid 54 ei. Cocaine Blues SIN
Ch, KRJ II
eii. Wolfie D
KRJ II, YLA II
eie. Waldnymphe
ee. Andromeda WL
Ch, KTK III, KRJ II
eei. Captain Morgan
KRJ II
eee. Serafi Sun
KRJ II

17.08.2012 trak-t Pacifist Case om. Emilie
30.03.2012 trak-t Bloody Mirella om. Ljusia
02.06.2013 rp-o Art Brass Monkey om. Viivuska

OMINAISUUSPISTEET
Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!


Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.