CH JARONÉTT KTK II


© Landgestüt Celle

Nimi Jaronétt "Jaro" Rekisterinumero VH05-015-5087
Rotu RBSH-ori Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä rautias, 163 cm Kasvattaja Nétts
Syntynyt 27.08.2008 (9v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Champion-arvonimi myönnetty 09.05.2016

Kantakirjattu 15.12.2015
18 + 20 + 20 + 19 = 77p. KTK-II

Yleisesti Jarolta löytyy tempperamenttia, vaikka muille jaettavaksi. Jo varsana se osoitti tarvitsevansa määrätietoista käsittelyä tai muuten se saattoi ottaa ohjat omiin käsiinsä. Minulle herra tuli kun aikoinaan ihailemani koulutalli Nétts palasi tauoltaan. Viimeksi en ollut ehtinyt heiltä kasvattia ostaa, joten nyt käytin tilaisuuttani hyväkseni, kun ensimmäinen uusi varsarypäs tuli myyntiin. Jaroon ihastuin heti, sillä sen suku on mitä mainioin. Niinpä tein siitä tarjousta ja pari päivää myöhemmin ori myytiin minulle. Uuteen kotiinsa herra muutti syyskuun lopulla 2008. Paljon oli hontelo varsa kasvanut ja vahvistunut sitten viimenäkemän.

Hoidettaessa Jaro on hieman vaikeahko tapaus, sillä se ei oikein haluaisi päästää ihmisiä lähelleen. Tuttujen ihmisten kesken kuitenkin erittäin helppo hoidettava. Ulkona hoidettaessa tuppaa vähän steppailemaan, joten sitä saa komentaa tuontuostakin pysymään aloillaan. Karsinassa hoidettaessa rupeaa aivan mahdottomaksi, mikäli ei sidota kiinni. Harjattaessa malttaa hieman rentoutua, mutta harjaajan on oltava nopea sillä herra ei malta kovinkaan kauan olla paikoillaan. Ruokittaessa herralle olisi parasta antaa ruoka ensimmäisten joukossa, sillä muuten se nostaa aikamoisen metelin. Suitsittaessa nostelee jatkuvasti päätään ylös, joten puuha on melko vaikeaa. Satuloitaessa ei pullistele, mutta on muuten jännittyneen oloinen. Eläinlääkärin seurassa varautunut, muttei varsinaisesti kyllä tee mitään. Kengitettäessä pysyy suht hyvin aloillaan, mitä nyt alussa saattaa hieman temppuilla.

Taluttaessa Jaro steppailee, pyörittelee silmiään ja yrittää nousta pystyyn. Siinä onkin taluttajalla pitelemistä, kun herra ei tahtoisi sitten millään pysyä käsissä. Maastossa talutettaessa näkee mörköjä vähän joka paikassa. Tarhalle mentäessä tanssahtelee levottomasti, mutta tulee kuitenkin suht nätisti taluttajansa perässä. Toisten orien lähettyville herraa ei auta päästää, sillä siitä vasta soppa syntyisikin. Tammojen lähettyvillä herran ego ja taluttajan mielipiteet eivät oikein tahdo pysyä samassa mittakaavassa. Nuorten ja varsojen ei auta mennä kovin lähelle, sillä herra antaa näille mieluusti kyytiä. Maneesissa ja kentällä talutettaessa kulkee suht hyvin taluttajansa rinnalla mitä nyt välillä yrittää temppuilla. Juoksutettaessa kulkee hyvin mikäli vain malttaa hieman rentoutua. Lastattaessa ei yleensä ole ongelmia ilmennyt.

Ratsastaessa Jaro kulkee oikein nätisti, vaikka onkin välillä aikamoinen tohelo. Orin askellajit ovat pitkät ja pehmeät eikä niissä ole moittimisen sijaa. Ratsastajaltaan vaatii päättäväisyyttä, sillä tuppaa välillä unohtamaan, että tarkoituksena olisi tehdä töitä eikä leikkiä. Koulua herra rakastaa ja jaksaisi mennä sitä vaikka koko päivän. Aluksi tosin saattaa koetella ratsastajaansa. Esteitä ei hyppää kovinkaan mielellään, joten sen kanssa saakin tehdä runsaasti töitä. Maastossa kulkee rauhallisesti, muttei silti ole täysin pomminvarma. Maastoesteillä tuppaa innostumaan, sillä se pitää enemmän kiinteistä esteistä kuin rataesteistä. Vedestä ori ei pidä sitten lainkaan ja esimerkiksi peseminen on työn ja tuskan takana.

Kisoissa Jaro antaa tempperamenttinsa näkyä, joten se tarvitsee erittäin määrätietoista käsittelyä. Kilpailualueen ilmapiiristä ei pidä lainkaan ja onkin kokoajan kireä kuin viulunkieli. Tallialueella pyörii levottomasti karsinassaan ja uhittelee kaikille, jotka kulkevat karsinan ohi. Muista hevosista ei pidä lainkaan eikä epäröi potkaista, jos nämä tulevat liian lähelle. Lämmiteltäessä aluksi haluton, mutta muuttuu halukkaammaksi sitä mukaan kuin lämmittely etenee. Portilla odottaa vuoroaan kärsimättömästi steppailen paikoillaan. Kouluradalla tekee töitä halukkaasti ja on oikea ilo silmälle. Palkintojenjaossa malttaa pysyä nahoissaan joten kuten. Kunniakierroksella ei kuitenkaan malta pysyä nahoissaan.

i. Jarkonov
RBSH
KTK I
ii. Jakortan iii. Jarkora
iie. Malinka
ie. Mirano iei. Kalingrad IV
iee. Myran
e. Lenétt
budjonny
KTK II
ei. Ledik
KTK II
eii. Luron
eie. Zyrjanka
ee. Chanétt
KRJ II,YLA II
eei. Viktor
eee. Navett

23.03.2015 rbsh-o Jirov Slava om. HM
04.01.2017 rbsh-o Jareth Ion om. Vibaja

NJ
30.01.2015 Il'ya Racehorses lk 03: Russian-based Sport Horse -orit 02/07 irtoSERT
24.03.2015 Il'ya Racehorses lk 03: Russian-based Sport Horse -orit 04/07 irtoSERT
28.06.2015 Il'ya Racehorses lk 03: Russian-based Sport Horse -orit 01/05 BIS1,MVA-SERT

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
</