LAUDATUR TA

kuvat tulossa

Nimi Laudatur TA "Laura" Rekisterinumero VH03-029-7357
Rotu ratsuponi-tamma (78,125%) Koulutus ko Vaativa B
Väri & säkä kimo, 139 cm Kasvattaja Heidi C,Te Adoro Estate
Syntynyt 16.10.2007 FIN (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Yleisesti Laura on kiltti, mutta silti hieman arvaamaton neitokainen. Kuitenkin neiti on varsin taitava kouluradoilla. Te Adoro Estaten kasvatit ovat aina olleet suosiossani. Olin etsimässä itselleni uutta kouluponia, joten otin yhteyttä Te Adoroon. Sainkin selville, että heillä oli myynnissä minulle juuri sopiva poni. Lensin saman tien Suomeen katsomaan varsaa ja ihastuin siihen ensi silmäyksellä. Niimpä laitoimme paperit kuntoon ja vieroituksen jälkeen neiti matkasikin uuteen kotiinsa.

Hoidettaessa Laura on rauhallinen, mutta keksii välillä jekkuja hoitajansa päänmenoksi. Ulkona hoidettaessa tamma katselee kiinnostuneena ympärilleen ja tukii ympäristöään hyvin tarkasti. Karsinassa hoidettaessa neiti saattaa hieman pyöriä, mutta käyttäytyy muuten asiallisesti. Harjattaessa tamma kutiaa todella herkästi, joten hoitajan on harjattava hieman napakammalla otteella. Ruokittaessa neiti on aina kovin malttamaton eikä jaksaisi odottaa omaa vuoroaan. Sutsittaessa tamma nostaa päätään ylös, mutta laskee sen kyllä suosiolla alas pienen maanittelun jälkeen. Satuloitaessa neiti on ihan kiltisti, vaikka saattaakin välillä yrittää näykkiä. Eläinlääkärille Laura on aina kiltisti ja melkeinpä torkkuu tämän tutkimusten ajan. Kengitettäessä tamma sitävastoi osaa olla oikea pikkupiru halutessaan.

Taluttaessa Laura on oikein rauhallinen eikä turhia hätiköi. Maastossa talutettaessa neiti aina välillä hieman innostuu esittämään hirveän säikkyä, jolloin taluttajalta vaaditaan napakkuutta. Tarhalle mentäessä neiti on yleensä aika kiireinen, mutta pysyy siitä huolimatta kuitenkin melko hyvin hallinnassa. Toisten tammojen seurassa Laura on jokseenkin arka ja viihtyykin paremmin yksikseen. Orien lähettyvillä neiti osaa kyllä pitää varansa, mutta kohtelee näitä usein varsin ystävällisesti. Nuoriin ja varsoihin tamma suhtautuu suopeasti eikä piittaa vaikka ne välillä kiskoisivatkin hännästä. Maneesissa ja kentällä talutettaessa neiti kulkee taluttajansa vierellä kuin koira eikä hötkyile. Juoksutettaessa tamma koettelee aina aluksi juoksuttajansa hermoja ennen kuin asettuu. Lastattaessa neiti astelee traileriin reippaasti eikä juuri temppuile.

Ratsastaessa Laura on itsepäinen, mutta kuitenkin rauhallinen ratsu. Tammalle eivät aivan aloittelijat pärjää, sillä se osaa välillä olla todella hankala. Neiti on kuitenkin hyvä opetusmestari eikä anna ratsastajan virheitä helposti anteeksi. Koulua mentäessä tamma on pirteä ja jaksaa aina yrittää parhaansa. Lauran kanssa voi aluksi olla vaikeata saada yhteistyö sujumaan, koska neiti ei aluksi ole kovinkaan yhteistyöhaluinen. Perusasiat neiti osaa mainiosti, muttei vain aina ole halukas näyttämään taitojaan. Esteillä tamma on laiska eikä koskaan jaksa nostaa jalkojaan tarpeeksi. Kapasiteettia ja taitoa Lauralta kyllä löytyisi, mutta se ei ole järin halukas hyppimään puomien yli. Maastossa neiti säikkyy helposti, joten sen kanssa ei paranisikaan lähteä yksin maastoon. Maastoesteillä tamma on hieman pirteämpi kuin rataesteillä, mutta tuntuu edelleenkin tahmealta. Vedestä neiti ei juuri piittaa, mutta keväisin siitä on hauska leikkiä laineilla rannalla käytäessä.

Kilpailuissa Laura on kuin viilipytty eikä mikään saa sitä hermostumaan. Kilpailualueella tamma katselee melko välinpitämättömästi ympärilleen eikä juuri piittaa hälinästä. Tallialueella neiti on aina hieman rauhaton, mutta pysyy kuitenkin melko rauhallisena. Muiden hevosten lähettyvillä tammalla on taipumusta luimistella ja näytellä hampaitaan, muttei kuitenkaan koskaan tee mitään. Lämmiteltäessä Laura on innostunut eikä malttaisi enää nahoissaan pysyä. Portilla vuoroaan odottaessa neiti alkaa olla jo malttamaton, sillä hänellä olisi kova kiire päästä tekemään omaa suoritustaan radalle. Kouluradalla Laura suorastaan loistaa ja se onkin yksi lahjakkaimmista kouluratsuista mitä minulla on ikinä ollut. Palkintojen jaossa neiti pysyy aina tyynenä eikä turhia pelleile. Kunniakierroksella tamma aina välillä hupsuttelee, vaikka käyttäytyykin useimmiten asiallisesti.

i. Calvino Zi
KRJ I
rp(75%)
ii. Caerwyn Fay
VIR MVA Ch
wm
iii. H.T. Chantess
wm
iie. H.T. Rochelle
wm
ie. CW Never Saga
rp (50%)
iei. Cefn Monroe
conn
iee. Mäntysuon Nightguest
trak
e. Laura TA
KRJ II
rp (81,25%)
ei. Debacle Bustle
KRJ IV
conn
eii. Nerian Donald
KTK I
conn
eie. Horizon's Julia
KRJ I
ee. Liliana TA
KRJ I
rp (62,5%)
eei. Jack Skellington
KRJ III
rp (75%)
eee. Brigantia TA
KRJ I
rp (50 %)

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 15.09.2014 Stal Lycan lk 06: Vaativa B Kutsu 08/100
02 17.09.2014 Stal Lycan lk 06: Vaativa B Kutsu 04/100
03 22.09.2014 Aittohaara lk 03: Vaativa B Kutsu 05/50
04 02.11.2014 Yemene lk 03: Vaativa B Kutsu 01/39
05 03.11.2014 Yemene lk 03: Vaativa B Kutsu 01/39
06 25.11.2014 Honeydale Ponies lk 03: Vaativa B Kutsu 06/59
07 29.11.2014 Honeydale Ponies lk 03: Vaativa B Kutsu 02/59
08 30.11.2014 Honeydale Ponies lk 04: Vaativa B Kutsu 06/59
09 12.04.2016 Heili lk 04: Vaativa B Kutsu 01/39
10 15.04.2016 Heili lk 02: Vaativa B Kutsu 03/47
11 22.04.2016 Mirrormere lk 03: Vaativa B Kutsu 02/30
12 30.04.2016 Mirrormere lk 03: Vaativa B Kutsu 01/30
13 30.06.2016 KRJ Cup Aittohaara lk 05: Vaativa B Kutsu 31/315
14 13.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 02/40
15 18.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 04/40
16 19.08.2016 Harmonia lk 07: Vaativa B Kutsu 03/40
17 31.08.2016 KRJ Cup Runoratsut lk 05: Vaativa B Kutsu 19/300
18 13.09.2016 Heljävirta lk 07: Vaativa B Kutsu 02/40
19 15.09.2016 Heljävirta lk 07: Vaativa B Kutsu 01/40
20 18.09.2016 Heljävirta lk 07: Vaativa B Kutsu 04/40
21 20.09.2016 Heljävirta lk 07: Vaativa B Kutsu 03/40
22 22.09.2016 Heljävirta lk 07: Vaativa B Kutsu 02/40
23 29.09.2016 Heljävirta lk 07: Vaativa B Kutsu 02/40
24 03.02.2019 Huvitus lk 02: Vaativa B 04/30
25 06.02.2019 Huvitus lk 02: Vaativa B 01/30
26 14.02.2019 Huvitus lk 02: Vaativa B 01/30
27 20.02.2019 Huvitus lk 02: Vaativa B 05/30
28 01.03.2019 Huvitus lk 02: Vaativa B 02/30
29 15.01.2021 Holmberg lk 01: Vaativa B 06/50
30 19.01.2021 Holmberg lk 01: Vaativa B 03/50
31 21.01.2021 Holmberg lk 01: Vaativa B 04/50
32 25.01.2021 Holmberg lk 01: Vaativa B 01/50
33 22.12.2021 Yemene lk 04: Vaativa B 01/40
34 24.12.2021 Yemene lk 04: Vaativa B 02/40
35 14.01.2022 Yemene lk 03: Vaativa B 05/40
36 15.01.2022 Yemene lk 03: Vaativa B 01/40
37 16.01.2022 Yemene lk 03: Vaativa B 02/40
38 18.01.2022 Yemene lk 03: Vaativa B 06/40
39 02.02.2022 Holmberg lk 06: Vaativa B 01/50
40 06.02.2022 Holmberg lk 06: Vaativa B 01/50
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.