LUDVIG DE POEMÉ


© Erik Laenen

Nimi Ludvig de Poemé "Ludo" Rekisterinumero VH14-048-0028
Rotu westfalen-ori Koulutus ko Vaativa B re 140cm kerj CIC3
Väri & säkä tummanruunikko, 165 cm Kasvattaja Kerppa,Poem's Warmbloods
Syntynyt 10.01.2014 (9v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Ludvig de Poemé on tilausvarsa Kerpan omistamasta kauniista Dri Suntanzerista, joka valittiin puolisoksi westfalen oriilleni Warcraft SWA. Itselläni ei Warcraftin lisäksi muita westfaleneita ollut, joten jouduin etsimään oriille morsmaikun muualta. Hetken etsittyäni törmäsin Kerpan omistamaan Dri Suntanzeriin, joka vaikutti sopivalta tammalta mieleeni. Niinpä sovimme Kerpan kanssa astutuksesta, minkä jälkeen jäin odottamaan Suntanzerin varsomista. Suntanzer varsoi kauan odotetun varsansa tammikuun alussa vuonna 2014. Koska en itse ehtinyt lähteä varsaa Suomeen katsomaan lähetti Kerppa minulle kauniin tummansuklaan värisestä orista kuvia. En voinut olla ihastumatta tummanruunikkoon varsaan, joka otsaa komistavaa tähteä lukuunottamatta, oli kokonaan tummansuklaan värinen. Orivarsan vieroituksen koittaessa maaliskuussa 2014 lähdin itse sitä hakemaan. Tuolloin jo vuotiaaksi kääntynyt orivarsa oli oikea energiapakkaus ja isänsä tavoin siinä oli hieman sählärin vikaa. Traileriin nuori ori meni kuitenkin sopuisasti ja varmistettuani kasvattajalta, että Ludvigin kauppakirja oli kunnossa huristelin lähimmälle lentokentälle peräkärry auton perässä keikkuen.

Sählä mikä sählä voisi Ludosta sanoa hyvällä omalla tunnolla. Ori on aina työntämässä turpansa väärään paikkaan ja joutuukin usein pienimuotoisiin vaikeuksiin liika uteliaisuutensa tähden. Olenkin joutunut useammin kuin kerran kutsumaan eläinlääkärin paikalle Ludon työnnettyä turpansa esimerkiksi piikkilankaan tai mentyä tekemään tuttavuutta vihamielisempienkin hevosten kanssa. Oriilta näyttää lähestulkoon kokonaan puuttuvan itsesuojeluvaisto. Kaiken kaikkiaan Ludo on kuitenkin erittäin kiltti käsiteltävä, joten sen uskaltaa hyvin jättää yksin perheen pienempien kanssa. Harjaaminen tuppaa kutittamaan oria oikein urakalla, joten sitä saa harjata ihan reippaasti. Ori kyllä nimittäin kiemurtelee pois harjan alta, mikäli sitä harjataan liian pehmeällä kädellä. Varusteet Ludo antaa laittaa ilman vaikeuksia ja jopa laskee päänsä alas, että suitset olisi helpompi laittaa. Talutettaessa ori haluaisi mennä vähän joka suuntaan ja jääkin täysin taluttajan vastuulle raahata ori haluamaansa suuntaan orin yrittäessä samalla vetää kaikkiin muihin mahdollisiin suuntiin. Muiden hevosten lähettyvillä Ludo käyttäytyy kuin aito herrasmies.

Ratsastettaessa Ludosta ei ainakaan vauhtia puutu ja tämän oriin kanssa runsaat puolipidätteet ovatkin paikallaan. Ori kuitenkin tottelee ratsastajaansa hyvin, mikäli vain puolipidätteet ovat paikallaan. Ihan aloittelijoille en kuitenkaan suosittelisi Ludon selkään nousua, sen verran vauhdikas oripoika on kyseessä, vaikka kiltti onkin. Etenkin kouluratsastuksessa Ludon liika vauhdikkuus on haitaksi, se kun ei aina jaksaisi keskittyä tarkkuutta vaativien koululiikkeiden huolelliseen suorittamiseen. Hyvänä päivänään ori kuitenkin selviytyy leikiten Vaativa B tasoisista liikkeistä ja hieman vaikeammistakin. Esteet ovat kuitenkin tämän orin pääsääntöinen laji, joissa se esittää parastaan. Uusinnoissa Ludon nopeus on vain valttia, minkä lisäksi ori on erittäin varovainen jaloistaan. Ludo ei siis pudota kovinkaan usein ja selviää myös tiukoista käännöksistä helposti yllättävänkin kovassa vauhdissa. Maastoesteillä Ludo venyy aina hieman ekstraa ikään kuin varmistaen, ettei varmastikaan hipaise kiinteitä esteitä. Rauhallisista maastolenkeistä pienillä kinttupoluilla ori nauttii täysin siemauksin ja sen viikon kohokohtiin kuuluukin kinttupoluilla pidettävä retki joka sunnuntai.

i. Warcraft SWA ii. Walzertänzer
Ch
iii. Rosentänzer
iie. Ballettänz
ie. Antelope H
ERJ III
iei. Lore
iee. Antenna H
e. Dri Suntanzer ei. Braveheart II eii. The Brave One
eie. Herzlich
ee. Sonette eei. Pit
eee. Pazifik x Wolfsburg

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee porrastettua kenttää ja koulua Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!
Kenttäratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 12.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 03: 140cm Kutsu 04/30
02 13.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 03: 140cm Kutsu 03/30
03 14.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 03: 140cm Kutsu 04/30
04 19.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 03: 140cm Kutsu 03/30
05 02.10.2014 Stajnia Trzebielino lk 01: 140cm Kutsu 06/47
06 12.10.2014 Gimpius lk 08: 140cm Kutsu 03/25
07 21.10.2014 Aittohaara lk 02: 140cm Kutsu 03/25
08 22.10.2014 Juksula lk 07: 130cm Kutsu 02/53
09 26.10.2014 Juksula lk 07: 130cm Kutsu 02/53
10 25.10.2014 Marike lk 08: 130cm Kutsu 01/38
11 27.10.2014 Marike lk 08: 130cm Kutsu 01/38
12 30.10.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: 140cm Kutsu 02/30
13 01.11.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: 140cm Kutsu 03/30
14 04.11.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: 140cm Kutsu 04/30
15 03.12.2014 Whispering Heaven lk 04: 140cm Kutsu 04/16
16 04.12.2014 Whispering Heaven lk 04: 140cm Kutsu 03/16
17 04.12.2014 Zurück lk 01: 140cm Kutsu 02/17
18 06.12.2014 Zurück lk 01: 140cm Kutsu 01/17
19 22.12.2014 Gateaway lk 03: 140cm Kutsu 01/40
20 17.01.2016 Yemene lk 05: 140cm Kutsu 01/34
21 25.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 11: 130cm Kutsu 07/57
22 25.01.2016 Yemene lk 05: 140cm Kutsu 01/34
23 27.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 12: 140cm Kutsu 06/56
24 03.03.2016 Devilsfair lk 03: 140cm Kutsu 01/30
25 05.03.2016 Devilsfair lk 03: 140cm Kutsu 03/30
26 08.03.2016 Devilsfair lk 03: 140cm Kutsu 03/30
27 10.03.2016 Devilsfair lk 03: 140cm Kutsu 01/30
28 13.03.2016 Mörkövaara lk 03: 140cm Kutsu 05/36
29 05.04.2016 Whitehall lk 01: 140cm Kutsu 04/23
30 16.04.2016 Shadow lk 03: 140cm Kutsu 04/29
31 18.04.2016 Shadow lk 03: 140cm Kutsu 05/29
32 02.05.2016 Metsovaara lk 04: 140cm Kutsu 04/29
33 04.05.2016 Metsovaara lk 04: 140cm Kutsu 04/29
34 05.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 05/29
35 05.05.2016 Metsovaara lk 04: 140cm Kutsu 03/29
36 06.05.2016 Metsovaara lk 04: 140cm Kutsu 02/29
37 21.05.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 02/18
38 22.05.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 02/18
39 23.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 04/25
40 26.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 03/25
41 28.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 01/25
42 29.05.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 03/18
43 30.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 02/25
44 09.06.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 03/18
45 10.06.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 03/18
46 15.06.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 01/18
47 23.06.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 01/18
48 27.06.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 01/18
49 29.06.2016 Filmür lk 02: 140cm Kutsu 03/18
50 10.07.2016 Yemene lk 05: 140cm Kutsu 03/30
51 16.07.2016 Yemene lk 05: 140cm Kutsu 02/30
52 16.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 02/07
53 17.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 01/07
54 20.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 01/07
55 21.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 02/07
56 23.08.2016 Rappadan lk 07: 140cm Kutsu 06/40
57 24.08.2016 Rappadan lk 07: 140cm Kutsu 01/40

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.