NELDA'S CASANOVA


@ Heinz- Dietrich Grambow

Nimi Nelda's Casanova "Kasi" Rekisterinumero VH02-021-9156
Rotu trakehner-ori Koulutus ko Intermediate II
Väri & säkä ruunikko, 169 cm Kasvattaja shonna,Nelda Warmbloods
Syntynyt 05.03.2007 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Yleisesti Kasi on varsin selväpäinen herra jolta ei järkeä puutu. Suuresta järjellisyydestään huolimatta orista on joskus mukavaa heittäytyä aivan lapseksi. Minulle Kasi tuli kun näin siitä lupaavan ilmoituksen lehdessä. Soitinkin siltä istumalta Neldan omistajalle shonnalle ja sovimme tapaamisesta. Nähdessäni pienen ja hontelon orin muiden joukossa minulle tuli vastustamaton tunne ostaa se. Herra sulattikin sydämeni välittömästi upealla luonteellaan ja kauniilla suklaanruskeilla silmi llään.

Hoidettaessa Kasi on varsinainen vekkuli, mutta malttaa kuitenkin useimmiten käyttäytyä kunnolla. Ulkona hoidettaessa ori nuokkuu paikallaan puoliunessa ja viuhtoo silloin tällöin hännällään laiskahkosti ympärillä pörrääviä ötököitä tiehensä. Karsinassa hoidettaessa Kasi on melko rauhallinen eikä turhia hoppuile. Harjattaessa herra seisoo aina nätisti paikallaan eikä temppuile. Suitsittaessa Kasi ottaa kuolaimet pienen lämmityksen jälkeen kiltisti suuhunsa, mutta aivan kylmiä kuolaimia ei herra suuhunsa suostu ottamaan. Satuloitaessa pitää olla varovainen sillä ori saattaa yrittää näykkäistä hoitajaansa satulavyötä kiristettäessä. Ruokittaessa Kasi odottaa ruokaansa maltillisesti vaikka orilla olisikin kiire syömään. Eläinlääkärille Kasi on oikein kiltti ja seisoo nätisti paikallaan tämän toimenpiteiden ajan. Kengittäessä herra saattaa hiukan yrittää pomotella, mutta kengittäjän napakka ei komento riittää siihen, että lopun aikaa ori seisoo kiltisti paikallaan.

Taluttaessa Kasi on enimmäkseen kiltisti, mutta saattaa joskus yrittää hiukan tanssahdella. Maastossa ori saattaa yrittää jotain pientä jekkua, mutta ei mitään pahempaa kyllä tee. Tarhalle mentäessä Kasi on oma rauhallinen itsensä vaikka sillä onkin kova kiire tarhaan. Tammojen lähettyvillä herra käyttäytyy kuin herrasmies ikään ja onkin ansainnut nopeasti tammalauman johtajan arvostuksen. Toisia oreja Kasi kohtelee hyvin mikäli nämä vain eivät tule liian lähelle jolloin ori kyllä näyttää ettei kaipaa muiden seuraa. Nuoria ja varsoja kohtaan herra pyrkii olemaan mahdollisimman ystävällinen ja antaakin niiden usein roikkua itsessään kiinni. Maneesissa ja kentällä taluttaessa ori on hieman levoton, mutta rauhoittuu kyllä pian. Juoksuttaessa Kasi on oikein kiltisti, mutta saattaa silloin tällöin heittäytyä hankalaksi. Lastattaessa herra nousee useimmiten pienen alkutemppuilun jälkeen kiltisti ramppia ylös.

Ratsastaessa Kasi ei ole mikään lastenratsu sillä herra tuppaa kuumenemaan melko helposti. Herra ei kuitenkaan ole millään tavalla ilkeä ja kulkeekin nätisti oikean ratsastajan käsissä. Kasin askeleet ovat melko pehmeät, mutta hiukan tökkivät. Koulua ori vetää enemmän kuin innoissaan ja on vain innoissaan päästessään sitä treenaamaan. Kasi ei kuitenkaan ole aloittelijoille tarkoitettu, koska nämä ovat usein orille liian kovakouraisia. Herra tarvitseekin pehmeän ja vakaan käden omaavaa ratsastajaa, joka pystyy tekemään orin kanssa yhteistyötä pieniä apuja käyttäen. Liikkeet Kasi taitaa vallan hyvin ja oikean ratsastajan kanssa herra kulkeekin kuin unelma. Esteillä Kasi on hiukan malttamaton, mutta malttaa kyllä rauhoittua aina jonkin ajan kuluttua. Orilla on mainio hyppytekniikka, mutta vauhtia tuppaa joskus olemaan aivan liikaa. Kasin kanssa pitäisikin pitää ennen hyppäämistä pieni vauhtilenkki jotta herrasta olisi liika puhti pois. Aloittelijoille herraa ei parane antaa sillä sen vauhti saattaa olla näille ja hieman kokeneemmillekin liikaa. Esteille Kasi tarvitseekin jämäkän ratsastajan joka ei anna orin sortua vauhti iloitteluun. Maastossa ori on rauhallinen, mutta saattaa joskus säikkyä pusikoissa olevia mörköjä. Maastoesteillä Kasi on ehkä hiukan kiihtynyt, mutta rauhoittuu kyllä parin hypyn jälkeen. Vedestä ori ei pidä laisinkaan ja sen peseminen uittamisesta puhumattakaan on täyttä tuskaa.

Kisoissa Kasi on melko rauhallinen eikä turhia hermoile. Kilpailualueen jännittynyt tunnelma saa orin lähinnä tuntemaan olonsa huvittuneeksi. Herra katselee lähinnä huvittuneena joidenkin muiden hevosten hermostunutta tanssahtelua. Tallialueella Kasi on oma rauhallinen itsensä ja katselee kiinnostuneen näköisenä ympärilleen. Muihin hevosiin herra ei juurikaan kiinnitä huomiota, mitä nyt saattaa tammoille hiukan flirttailla. Lämmiteltäessä Kasi on rauhallinen ja kylmäpäinen. Ori tottelee lämmittelyssä ratsastajansa pienintäkin apua lähes moitteettomasti. Portilla vuoroaan odottaessa herra saattaa hiukan pureskella kuolaintaan muttei mitään sen pahempaa tee. Kouluradalla Kasi on aluksi ehkä hiukan tahmea, mutta rentoutuu sitä mukaan mitä pidemmälle suoritus etenee. Loppua kohtin ori tuntuukin paljon vetreämmältä kuin alussa. Kasi ei ehkä hurmaa yleisöä ja tuomaria charmillaan, mutta ansaitsee kuitenkin rehellisyydestään täydet pisteet. Esteradalla ori on hiukan levoton, mutta rauhoittuu kyllä kellon soitua lähtömerkiksi. Kasi etenee valtavin askelin esteeltä toiselle eivätkä sitä häiritse edes tiukat käännökset. Herra ei kuitenkaan pysty hyppäämään vinosti joten sen on lähestyttävä estettä aina kohtisuoraan. Maastoradalla Kasi on täysin rauhallinen eikä hermoile. Maastossa ori uskaltaakin nauttia täysin simauksin saamastaan vapauden tunteesta. Palkintojenjaossa Kasi seisoo arvokkaan näköisenä aloillaan ja ottaa palkintonsa ylpeänä vastaan. Kunniakierroksen ori menee melko hallitusti, mutta kuitenkin vauhdilla.

i. Verano Starr SIN ii. Chalyén
iii. Cantur
iie. Marycas
ie. Waldnymphe iei. Wallen II
iee. Nymphador
e. Adoro's Magnolia
VIR MVA Ch,KRJ III
ei. Dance of Death
VIR MVA Ch,KTK III,KRJ III,YLA II
eii. Decathlon
eie. Elouise
ee. Petronille GER
KRJ II
eei. Waldborga GER
eee. Rosamund GER

26.08.2014 trak-t Neurotic Stinder om. Chiara

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee vain porrastetuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 2533.10
Tahti ja irtonaisuus: 3148.61
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 5681.71 op (vaikeustasolla 10)!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.