NERIAN HEAVEN'S BREAK


@ nfponypictures

Nimi Nerian Heaven's Break "Henna" Rekisterinumero VH13-027-0301
Rotu new forest - tamma Koulutus ko Vaativa B
Väri & säkä ruunikko, 145 cm Kasvattaja Heini H.,Nerian
Syntynyt 02.01.2013 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Nerian Heaven's Breakiin ihastuin oitis nähdessäni sen Nerian kasvattimyynnissä kesäkuussa 2015. Olin jo pitkään haaveillut omasta nerialaisesesta, mutta mitään sopivaa ei siihen asti ollut osunut vastaan. Nerian Heaven's Break kuitenkin hurmasi minut oitis sukutaulullaan, sillä tamman suvusta löytyivät sellaiset ihailemani nimet kuten Doc Holliday, Katinka II ja Honeydew, joten en kauan epäröinyt ennen kuin tein tarjouksen tästä suloisen ulkomuodon omaavasta tammasta. Heinin mietittyä tarjoustani pari päivää sain puhelinsoiton, jonka aikana Heini kertoi, että Heaven's Break voisi hyvinkin lähteä Gateawayhin. Sovimme siinä samalla, että tamma lennätettäisiin Hollantiin rahtilennolla viikkoa myöhemmin. Heini faksasi minulle vielä Heaven's Breakin kauppakirjan, jonka allekirjoitin tohkeissani. Kauppakirjan allekirjoitettuani oli tamma virallisesti omaisuuttani ja jäin kiihkeästi odottelemaan ensimmäisen nerialaiseni saapumista talliin.

Henna on mitä suloisin ponineiti, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Tamma on aina valmis piristämään tallinväen päivää välillä hivenen ilkikurisilla tempauksillaankin. Aina Hennan tempaukset eivät kuitenkaan huvita eikä tamma tunnu aina tajuavan, etteivät ihmiset välttämättä kestä rajuja leikkejä. Tahallaan tamma ei kuitenkaan ketään satuttaisi ja neiti painuukin karsinansa perimmäiseen nurkkaan mököttämään mikäli se sattuisi jotakuta vahingossa satuttamaan. Jekkumaisen luonteensa takia Henna olisikin hyvä sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, ettei tammaa joudu kokoajan komentamaan seisomaan aloillaan. Harjauksesta tamma kyllä nauttii, mutta sen mielestä aloillaan seisominen on tappavan tylsää, joten tammalle tulisikin tarjota virikkeitä, jottei se pääsisi aivan tylsistymään. Varusteet Henna antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa Henna seuraa yleensä kiltisti taluttajansa perässä, vaikka saattaakin välillä nähdä mörköjä piileksimässä puskissa. Tamman taluttajan olisikin syytä pysyä kokoajan valppaana. Leikkisä tamma saattaa välillä käydä muiden hevosten hermoille, sillä kaikkia ei huvittaisi liittyä neidin leikkeihin.

Ratsastettaessa Henna on vähän sellainen sählä, jonka kanssa täytyy pysyä tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa, sillä tamman keskittyminen herpaantuu helposti muualle, mikäli ratsastaja rupeaa haaveilemaan pilvilinnoissa. Rauhallisen ja johdonmukaisen ratsastajan kanssa Henna kuitenkin toimii kuin unelma eikä pahemmin häsellä. Tammalla on mukavan pehmeä ja pitkä askel, jossa ratsastajankin on mukava istua, vaikka ravi onkin hivenen pompottavaa. Ratsastajansa apuihin Henna vastaa täsmällisesti, mutta saattaa joskus yrittää liikaa, jolloin neiti on sotkeutua omiin jalkoihinsa. Kuitenkin kun tamman saa pysymään rauhallisena suoriutuu se kaikista siltä pyydetyistä liikkeistä moitteettomasti. Henna onkin omaa luokkaansa kouluratsuna ja erityisen lahjakas tamma on sulku-ja avotaivutusten kanssa kun taas suurta huolellisuutta vaativat laukanvaihdot tuottavat tammalle hieman vaikeuksia.

i. Väinölän Casanova ii. Pennhurst Sovereign
KRJ II
iii. Pennhurst Submarine
iie. Seakiln Superstar
ie. Katinka II
KRJ II
iei. Grey St. Burton
iee. Dika's Karoline
e. Nerian Hippy Shake
KTK II,KRJ I
ei. Doc Holliday
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ II,YLA II
eii. Dr Knowhow
eie. Holla Up
ee. Honeydew
KRJ II,YLA II
eei. Hadley
eee. Marcella

22.05.2013 rp-o Sky's Rime SME om. Jazzumi
21.01.2016 nf-o GW Seven Sins om. Bris

NJ
09.04.2017 Adina 8. Newforest tammat irtoSERT

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 95.20
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 1142.07
Tahti ja irtonaisuus: 1309.52
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 2451.59 op (vaikeustasolla 6)!


Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.