PENCALOW CAIR


@ A. Booth

Nimi Pencalow Cair "Ari" Rekisterinumero VH15-025-0008
Rotu welsh, sektio C - ori Koulutus re 110cm
Väri & säkä rautiaanpäistärikkö, 134 cm Kasvattaja Kida, Pencalow
Syntynyt 01.01.2014 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Pencalow Cair saapui Gateawayhin yhdessä viiden muun pencalowilaisen kanssa vierailtuani Pencalow:n kasvattimyynnissä tammikuun puolen välin paikkeilla vuonna 2015. Pääasiassa myynnissä oli ollut hieman vanhempia hevosia, vaikka joukkoon mahtui muutama nuorempikin tapaus. Olin itse kuitenkin enemmän kiinnostunut vanhemmista poneista, joista voisi saada kisakumppanin kilparadoille, vaikka heti. Myytävänä olevien sektio D orien esittelyn jälkeen kentälle saapuivat 10 vuotiaat ja sitä nuoremmta sektio C oriit, joista kiinnitin huomioni heti ensimmäisenä esittelyvuorossa olevaan rautiaanpäistärikköön. Orin komea olemus ja sulavat hypyt irtohypytysesteiden yli saivat minut tekemään siitä tarjouksen oikopäätä, mutta valitattavasti vain moni muukin oli kiinnostunut oriista jonka nimi oli Pencalow Cair käsiohjelman mukaan. Jouduinkin huutamaan ääneni kipeäksi ennen kuin vastahuutajani lopulta antoi periksi ja niin maksettuani Pencalow Cairin huutokaupan lopuksi ori lastattiin hevosautooni.

Luonteellisesti Ariksi ristitty ori on aivan yhtä suloinen kuin ulkonäöllisesti ja kuuluukin näin ollen tallin henkilökunnan suosikkeihin. Toki Arilla orimaisiakin piirteitä löytyy tammojen lähettyvillä eikä se sen vuoksi sovellukaan aivan pienten lasten käsiteltäväksi. Yleisesti ottaen ori on kuitenkin oikein hellyyttävä tapaus, joka tulee toimeen miltei kaikkien kanssa. Ari rakastaa rapsuttelua ja onkin koko ajan kärttämässä huomiota karsinansa ohi kulkijoilta. Harjaaminen onkin näin ollen Arin lempiasioita ja se nauttiikin harjan hierovista liikkeistä täysin siemauksin. Varusteet Ari antaa laittaa yleensä mukinoimatta, mutta kuolainten kanssa voi toisinaan joutua tappelemaan ennenkuin ori suostuu ottamaan ne suuhunsa. Talutettaessa ori seuraa kiltisti taluttajaansa paitsi jos tammoja sattuu tulemaan lähettyville, jolloin ori saattaa hieman esiintyä. Muiden hevosten seurassa käyttäytyy kuin aito herrasmies konsanaan.

Ratsastettaessa Ari on miellyttämisenhaluinen ja kuuliainen eikä temppuile. Oriin askellus on energistä ja pehmeää mikä tekee oriin askelluksesta ratsastajalleen helposti istuttavan. Arin kuuliaisuuden ja rauhallisuuden takia sillä voivat ratsastaa pienemmätkin lapset, sillä nämä seurassaan ori tuntuu olevan suorastaan ekstra varovainen siinä missä kokeneita ratsastajia Ari hieman testailee. Ori olisi ruunikonpäistärikköine värityksineen ja ilmavine askelineen kertakaikkiaan upea näky kouluradoilla, mutta valitettavasti oriin kärsivällisyys ei vain riitä koulukuvioiden vääntämiseen. Esteillä ori on hyvin innostunut ja malttaa tuskin pysyä nahoissaan. Puolipidätteet menevät onneksi hyvin läpi, joten ratsastajan ei täydy pelätä, että ori lähtisi käsistä, vaikka meno välillä tuntuisikin hurjalta. Vanhemmiltaan Ari on perinyt puhtaan hyppytuulin ja leijailee vaivattomasti eteensä tulevien esteiden yli. Ori ei myöskään pelkää erityisesti mitään estetyyppiä vaan hyppää rohkeasti yli kaikesta mitä eteen tulee. Maastossa Ari on hyvin rauhallinen eikä säiky, mutta toisinaan ori saattaa yrittää syödä tienpientareella kasvavaa ruohoa.

i. Pencalow Ceiriog ii. Gwynfor Clarach iii. Gwynfor Alaw
iie. Gwynfor Gbrwy
ie. Penbryn Ofydd iei. Taf Fechan
iee. Penbryn Rhymney
e. Pencalow Dwynwen ei. Tryweryn Drych eii. Wynn Sieffre
eie. Tryweryn Tiwlip
ee. Fychan Dewydd eei. Fychan Bangor
eee. Fychan Dewi

11.05.2016 wC-o Gwynedd Meriadoc om. Jannica

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee vain porrastetuissa esteratsastuskilpailuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1048.13
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 1428.75
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Esteratsastuksessa 2476.88 op (vaikeustasolla 6)!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.