PROTOTYPE HEXEN


@ Beate Langels

Nimi Prototype Hexen "Proto" Rekisterinumero VH13-021-0090
Rotu trakehner-ori Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä ruunikko, 167 cm Kasvattaja Viivuska, Hex Sporthorses
Syntynyt 22.05.2012 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Prototype Hexen tuli meille tuontitalli Alegresta maaliskuussa 2016 yhdessä kahdeksan muun hevosen kanssa. En ollutkaan vieraillut Alegressa pitkään aikaan, joten kun maaliskuussa 2016 kaarsin tallinpihaan saatoin vain arvailla millaisen hevoslastin kanssa tällä kertaa lähtisin, sillä en koskaan voinut olla ostamatta enemmän kuin yhden hevosen. Jätettyäni hyvästit tallitytölle, joka oli luvannut huolehtia Syncopate Hexenin autoon suuntasin kulkuni ulos tallista kohti kenttiä. Eräällä kentällä huomasin yhden Alegren omistajista Minttusen ratsastavan hyvännäköisellä puoliverioriilla. Katselin kuinka Minttunen sai ratsunsa menemään niin piaffea ja passagea kuin laukkapiruettejakin vaivattoman näköisesti tuskin havaittavia apuja käyttäen. Minttusen lopetettua ratsastuksensa ja siirrettyä ratsunsa käyntiin astelin lähemmäksi ja huikkasin Minttuselle josko voisin koeratsastaa hänen ratsastamansa oriin. Minttunen kertoi oriin olevan Prototype Hexen ja totesi oriin tehneen riittävästi hommia tälle päivälle, mutta voisin siitä huolimatta koeratsastaa Prototypen mikäli tyytyisin pysymään käynnissä ja ravissa. Nyökkäsin ymmärtäneeni ja niin Minttunen auttoi minut oriin selkään. Prototype taisi hiukan ihmetellä uutta ratsastajaa selässään, mutta hyväksyi minut selkäänsä nopeasti. Ravailtuamme hetken erilaisia ympyröitä tehden kokeilin tehdä Prototypen kanssa pohkeenväistöä, mistä ori suoriutui helposti. Tämän jälkeen kävelimme vielä hetken aikaa kunnes ohjasin Prototypen Minttusen luo kentä keskelle ja totesin haluavani ostaa oriin. Minttunen kertoi lumienkulin olevan toimistossa ja että voisin kysellä tältä oriin kauppakirjoja, sillä aikaa kun Minttunen laittaisi oriin matkakuntoon. Kävelinkin tallin toimistoon miltei puolijuoksua, missä lumienkuli odottikin minua jo Prototypen kauppakirjojen kanssa, jotka allekirjoitin epäröimättä. Minttunen oli tällä välin saanut laitettua Prototypen matkakuntoon, joten saatoin taluttaa oriin mukanani olevaan kuljetusautoon.

Proto on näitä hevosia, jotka kelpuuttavat hoitajakseen vain yhden ihmisen ja sen yhdenkin suhteen ori on erittäin valikoiva. Ori ei siedä karsinassaan aivan ketä tahansa ja käännyttääkin sellaiset henkilöt joiden energiasta ei pidä potkimalla ja puremalla pois karsinastaan. Herralle onkin näin ollen hyvä tehdä heti selväksi kuka määrää enne kuin ori ehtii ottaa ohjat omiin käsiinsä. Tuttujen kesken ori on kuitenkin oikea nallekarhu eikä tekisi näille pahaa. Hoitotoimenpiteiden ajaksi ori olisi kuitenkin syytä sitoa kiinni, sillä herralla on tapana kiljua haastavasti karsinansa ohi kulkevien hevosten perään. Harjattaessa Proto nauttii saamastaan huomiosta, mutta hoitajan on oltavana tarkkana, ettei harjaa oria liian lujaa tai herra protestoi yrittämällä puraista hoitajaansa. Varusteet ori antaa laittaa ongelmitta, mikäli satulavyön muistaa kiristää varovasti niin ettei herran iho jää satulavyön väliin. Talutettaessa Proto ei ole siitä kaikista helpoimmasta päästä, sillä ori machoilee tammojen lähettyvillä ja hyppii muutenkin tuon tuostakin sivulle. Muiden hevosten seurassa ori osaa olla melko agressiivinen eikä sitä kannata viedä ainakaan toisten orin lähettyville, sillä toisten orien kanssa herra rupeaa heti haastamaan riitaa.

Ratsastettaessa Proto on samanlainen kuin hoidettaessakin eli yhden ihmisen hevonen. Ori kelpuuttaa selkäänsä ainoastaan helläkätisen ja varman ratsastajan, sillä liian kovakätistä käsittelyä ei herra katso hyvällä vaan yrittää nousta pystyyn ja pukittelee. Oikean ratsastajan kanssa, joka osaa käyttää hellää kättä ja täsmällisiä pohjeapuja ori kuitenkin toimii mutkattomasti tehden kaikkensa ratsastajansa hyväksi. Proto on myöskin hyvin nopea oppinen ja oppii uudet liikkeet hyvin nopeasti. Tämä luonnollisesti tekee oriista ensi luokan kouluratsun, sillä vaikeatkaan koululiikkeet eivät tuota sille vaikeuksia. Proto omaa myöskin näyttävät ja korkeat askellajit. Erityisen taitava ori on piaffen ja passagen kanssa, mutta sujuvat siltä myös piruetit ja erilaiset taivutukset. Protoa ei ole vaikeaa saada kulkemaan muodossa, sillä herra suorastaan putoaa kuolaimelle ratsastajan kerättyä ohjat käsiinsä.

i. Tokioholic ii. Ewigkeit W iii. Upmax UP
iie. Reksann IV
ie. Heart&Mind iei. Rangerover
iee. Lovelorn
e. Prettyaholic
KRJ I,YLA II
ei. Lovekorn
KRJ II,YLA II
eii. Kornefer II
eie. Loveleía
ee. Prettydeath
KTK III
eei. Commodor
eee. Prettyvacant

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 50.05
Nopeus ja kestävyys: 22.27
Kuuliaisuus ja luonne: 2875.37
Tahti ja irtonaisuus: 3764.84
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 6640.21 op (vaikeustasolla 11)!



Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.