QUEENIE ROUGE


@ Beate Langels

Nimi Queenie Rouge "Queen" Rekisterinumero VH15-021-0065
Rotu trakehner-tamma Koulutus ko Intermediate II
Väri & säkä tummanruunikko, 164 cm Kasvattaja Siiri K.,HR Warmbloods
Syntynyt 13.01.2014 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Queenie Rouge tuli meille HR Warmbloodsista yhdessä kuuden muun hevosen kanssa Siiri K:n pitäessä suuren kasvattimyynnin HR Warmbloodsin tauolta paluun kunniaksi. Mahdollisuus oli paitsi tuoreisiin tilausvarsoihin myös hieman vanhempien hevosten ostamiseen. Gateawayssä alkoi jo olla aikalailla nuorta verta, joten tiedustelin Siiriltä millaisia vanhempia vanhasukuisia hevosia häneltä löytyisi. Siiri antoikin minulle oitis listan mahdollisista myytävistä vanhemmista hevosista joiden kanssa ei tosin oltu vielä saatu paljon aikaiseksi. Olisin voinut tarjota kodin, vaikka kaikille listalla oleville hevosille, mutta lopulta päädyin tarjoamaan kodin kolmelle oriille ja neljälle tammalle. Queenie Rouge oli yksi valitsemistani tammoista, sillä löytyihän sen suvusta paljon ihailemani 8r Golden Skansin lisäksi myös monia muita hienoja nimiä kuten Alté ja Oroaq. Minulta ei kauaa mennytkään kun jo huomasin lastaavani Queenien mukanani tuomaan hevoskuljetusautoon allekirjoitettuani tamman kauppakirjan. Queenien myyntihinta oli ollut hieman alhaisempi kuin samalla kerralla hankkimani Ikaros Rouge nimisen oriin, joten ainakin yhden hevosen suhteen pysyimme budjetissa.

Queen on vanhempiensa tavoin hieman arvaamaton persoona ja siltä voikin odottaa miltei mitä tahansa. Yhtenä hetkenä tamma hörisee hoitajalleen ystävällisesti kun taas toisena se yrittää näykkiä varomatonta hoitajaansa. Queen olisikin suotavaa sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, sillä huonolle päälle sattuessaan tamma ei jaksa seistä aloillaan sitten lainkaan.Siinä missä muut hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin tai huonosti neidin mielialasta riippuen sujuu tamman peseminen lähestulkoon poikkeuksetta huonosti, sillä tamma inhoaa vettä. Harjaamisesta Queen sen sijaan usein nauttii ja harvemmin keksii mitään ikävää hoitajansa päänmenoksi harjauksen aikana. Varusteet tamma antaa laittaa pienen tappelun jälkeen, mutta asettuu lopulta varustettavaksi kunhan sitä oikein komennetaan. Talutettaessa Queen on säpsäkkä tapaus ja näkeekin mörköjä vähän joka paikassa joten taluttajan olisikin syytä olla valppaana ettei tamma vain saa itseään repäistyä irti. Muiden hevosten seurasta tamma ei sen pahemmin välitä, muttei toisaalta ole ensimmäisenä riitaakaan haastamassa.

Ratsastettaessa Queen on hyvin voimakastahtoinen tapaus ja ellei sille tehdä heti selkäännoustua selväksi kuka määrää tamma kyllä pompottelee ratsastajaansa mennen tullen. Määrätietoinen ja itsepäinen ratsastaja voi kuitenkin saada tammasta paljonkin irti neidin huomattua ettei ratsastaja aio antaa sille periksi. Queenillä on kaunis askellus, jonka se on varmasti perinyt isältään, joten se onkin omiaan kouluratsuna, vaikka Queenin saaminen muotoon edellyttääkin verta, hikeä ja kyyneleitä. Kunnollisen alkulämmittelyn jälkeen tamma alkaa kuitenkin vähitellen kulkea muodossa ja kuunnella ratsastajaansa paremmin. Ollessaan täysin kuulolla Queen suoriutuu vaativistakin koululiikkeistä helpon näköisesti, mutta tämä tosiaan edellyttää pitkää pinnaa ja kunnollista alkuveryttelyä. Maastossa Queen on aivan yhtä säpsy kuin talutettaessakin, joten sen kanssa onkin pysyttävä jatkuvasti valppaana.

i. Adoro's Grotesque ii. 8r Golden Skans
KTK II,KRJ I
iii. Oroaq
VIR MA Ch,KTK II
iie. Elfenbein
VIR MVA Ch,KTK III
ie. Adoro's Dredelle
KRJ I
iei. Dermot Owin
KRJ I
iee. Petronille GER
KRJ II
e. WLB Queensland ei. Millennium Star T
VIR MVA Ch,KTK II
eii. Alté
eie. Crazy Drachen
ee. Madeira v. Rouce eei. 8th Commandment
eee. Midamiaba
KRJ III,YLA III

04.02.2016 trak-t Quer von Gateaway om. Odeya

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.