RAGAMUFFYN HEXEN


@ Beate Langels

Nimi Ragamuffyn Hexen "Rasva" Rekisterinumero VH13-031-0110
Rotu suomalainen puoliverinen-tamma Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä rautias, 166 cm Kasvattaja Viivuska, Hex Sporthorses
Syntynyt 04.11.2012 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Ragamuffyn Hexen tuli meille tuontitalli Alegresta maaliskuussa 2016 yhdessä kahdeksan muun hevosen kanssa. En ollutkaan vieraillut Alegressa pitkään aikaan, joten kun maaliskuussa 2016 kaarsin tallinpihaan saatoin vain arvailla millaisen hevoslastin kanssa tällä kertaa lähtisin, sillä en koskaan voinut olla ostamatta enemmän kuin yhden hevosen. Lähtiessäni toimistostajo toista kertaa saman päivän aikana suuntasin kulkuni kohti Alegren laitumia. Yhdellä laitumella yhdessä muiden tammojen kanssa laidunsin rautiaan värityksen omaava hieman tukevahkossa kunnossa oleva puoliveritamma, joka kuitenkin kiinnitti huomioni säikähdettyään jotain ja lähdettyään ravaamaan laitumen toiseen päähän. Tammalla oli kaunis ravi ja päätinkin siinä samassa etsiä lumienkulin käsiini kyselläkseni lisää tammasta. Löydettyäni lumienkulin hän kertoi kyseessä olevan huippusuvusta tulevan Ragamuffyn Hexen, joka oli kuitenkin päässyt tukevaan kuntoon, koska tallinväellä ei riittänyt aikaa liikuttaa ruoan perään olevaa tammaa niin paljon kuin se olisi vaatinut. Samaan hengenvetoon lumienkuli kuitenkin totesi, että Ragamuffynistä saisi oikein mukavan projektihevosen aina Grand Prix-tasolle asti, kunhan se vain laitettaisiin tiukalla dietille enne treenauksen aloittamista. Ragamuffynistä pyydettävä hintakaan ei ollut kovin paha, joten tarjouduin ostamaan tamman, mihin lumienkuli suostuikin. Siirryimmekin jälleenkerran toimistoon laittamaan kauppakirjat kuntoon, minkä jälkeen Ragamuffyn lastattiin mukanani tuomaan kuljetusautoon.

Rasva on oikea herkkusuu, jolle kelpaavat kaikenlaiset herkkupalat sokeripaloista omenoihin, joita se kerjää alituiseen karsinansa ohi kulkevilta ihmisiltä. Paha vain, että tammalla on taipumusta lihomiseen, joten sille ei saisi syöttää minkäänlaisia herkkupaloja. Tamman pyöreästä olemuksesta voisi tosin päätellä, että se saisi jatkuvasti kaikenlaisia herkkupaloja, vaikka se todellisuudessa onkin tiukalla ruokavaliolla. Ruokakuppinsakin kimppuun tamma syöksyy kovalla kiireellä, joten ruokitsijan olisikin syytä väistää vikkelästi, ettei vain jää neidin jalkoihin. Karsinaansa tulijat Rasva tutkii päästä varpaisiin herkkupalojen varalta, joten taskuihin ei kannata jättää pienintäkään karkin tai sokeripalan murusta, mikäli haluaa vaatteiden säilyvän ehjänä. Suurta persoutta ruokaa kohtaan lukuunottamatta Rasva on erittäin kiltti käsiteltävä eikä omaa mitään pahoja tallitapoja. Tammaa voivat hyvin hoitaa myös lapset aikuisen valvonnan alla, sillä ruoka-aikaa lukuunottamatta, ei tammalla ole taipumusta rynnistelyyn tai sen suurempaan liikkumiseen vaan se seisoo rauhallisesti aloillaan hoitotoimenpiteiden ajan kiinnisitomattakin. Harjauksesta Rasva nauttii aivan erityisesti ja etenkin kun sitä harjaa napakalla otteella vatsanalta, josta tamma on normaalisti herkkä kutiamaan. Varusteet tamma antaa laittaa ilman sen kummempia vaikeuksia, vaikka välillä vähän pullisteleekin. Talutettaessa Rasva haluaisi pysähtyä joka ikiselle vastaantulevalle ruohomättäälle syömään, mutta seuraa tätä lukuunottamatta kiltisti taluttajansa perässä. Muiden hevosten seurasta neiti ei pahemmin välitä vaan viihtyy paremmin omissa oloissaan.

Ratsastettaessa Rasva on oikea viheliäinen laiskamato, jos suoraan sanotaan, sillä neitiä ei tunnu paljon työnteko kiinnostavan. Rasvaa saakin ihan kunnolla ratsastuksen aluksi herätellä ihan raippaakin käyttämällä sekä tekemällä paljon erilaisia taivuttavia liikkeitä ja kuvioita sekä temmonvaihdoksia eri askellajeissa. Tammalle tulevat muutenkin taivuttavat liikkeet tarpeeseen, sillä se on jäykkä kyljistään ja vaatii perusteellisen alkulämmittelyn ennen töihin ryhtymistä. Selkäänsä Rasva tarvitsee napakan ja päättäväisen ratsastajan, joka ei anna tamman mennä sieltä missä aita on matalin vaan vaatii siltä kunnollisia suorituksia. Rasva toimii kyllä hyvin pikkul lasten köpöttelyratsunakin, mutta vaikeita koululiikkeitä tehtäessä neiti vaatii selkäänsä osaavan ratsastajan, jolla on selkeät ja napakat avut. Erityisen herkkä avuillehan Rasva ei ole, joten sen kanssa saa käyttää pohjeapuja ihan reippaastikin. Tamman askellajit eivät ole siitä kaikista pehmeimmästä päästä ja etenkin neidin ravi vaatii ratsastajalta melkoisia vatsalihaksia. Rasvan kulkiessa muodossa kaula kaarella ja selkäpyöreänä on se melkoisen vaikuttava näky, vaikka Rasvan saaminen muotoon ei ihan helppoa olekaan, sillä neiti itse kulkisi mieluummin pitkänä makkarana.

i. Rabastan PB
KRJ I
ii. Rodolphus PB
KRJ I
iii. Doom N' Gloom PB
KTK II, KRJ I
iie. Heads Will Roll PB
ie. Avery K
KTK III
iei. TN Will of Iron
Ch,KRJ II
iee. Sinner's Serenade PB
VIR MVA Ch, KRJ I
e. MST Melody ei. Kingston Falcon
KRJ I
eii. Arson Rox
VIR MVA Ch,KRJ I,YLA II
eie. Hypnotic Gaze SIN
ee. Melanic Roth eei. Blackrock Rox
eee. Backstreetaholic

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!



Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.