RAMANT MAEVE


@ Gál Ildikó

Nimi Ramant Maeve "Mava" Rekisterinumero VH15-031-0618
Rotu suomalainen puoliverinen-tamma Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä ruunikko, 164 cm Kasvattaja Cannabia, Ramant Warmbloods
Syntynyt 07.04.2015 (8v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Ramant Maeve tuli meille yhdessä neljän muun hevosen kanssa Ramant Warmbloodsista nähdessäni tuttavani Cannabian kaupittelevan kyseisen tallin hieman vanhempia kasvatteja usein vierailemallani foorumilla. Kaikki myytävänä olevat hevoset olivat jo aloittaneet kilpailemisen, joten aivan raakoja tapauksia en tällä kertaa joutunut ostamaan. Käytyäni huolella läpi myytävänä olevien hevosten tiedot pääydin tekemään tarjouksen yhdestä hannoverista ja neljästä suomalaisesta puoliverisesta. Hevosten kasvattaha Cannabia hyväksyi tarjoukseni oikopäätä, joten allekirjoitettuani ostamieni hevosten kauppakirjat ne kuljetettiin lähimmälle lentokentälle, mistä ne lennätettiin Hollantiin. Maeve tulee erinomaisista sukulinjoista, sillä sen suvusta löytyy paljon KRJ:n laatuarvostelussa palkittuja hevosia eikä neidin suku ole muutenkaan pöllömpi, sillä sen suvusta löytyy paljon skurvashilaisia ja yavelaisia, mutta myös muutamia uudempia tapauksia.

Luonteeltaan Mava on hyvin rauhallinen ja leppoisa tapaus eikä jaksa pahemmin hätiköidä. Tammaa voivat huoletta siis käsitellä myös perheen pienimmät, sillä näiden seurassa Mava tuntuu olevan suorastaan ekstra varovainen. Aikuisia kohtaan Mava tosin saattaa olla välillä hieman kujeilevakin ja nipistää takapuolesta kun neidille selkänsä kääntää, mutta lasten seurassa Mava käyttäytyy kuin enkeli. Hoitotoimenpiteiden ajaksi tammaa ei täydy sitoa kiinni, sillä se kyllä tietää, milloin sen täytyy seisoa aloillaan. Eläinlääkärin käydessä muuten niin rauhallinen tamma on saada hepulin ja olisikin hyvä jos tuttu ja turvallinen hoitaja olisi tammaa pitelemässä, jolloin neiti saa turvaa tutun ihmisen läheisyydestä. Harjattaessa Mava nuokkuu aloillaan silmät puoliummessa toista takajalkaansa lepuuttaen nauttien harjan hierovista vedoista. Varusteet Mava antaa laittaa suurimmaksi osaksi ongelmitta, mutta kuolaimet olisi hyvä lämmittää nopeasti käsissä ennen kuin niitä yrittää tamman suuhun laittaa. Mava nimittäin sylkäisee kylmät kuolaimet muittamutkitta pois suustaan. Talutettaessa Mava seuraa kiltisti taluttajansa perässä kuin koira eikä pahemmin piittaa ympäristön tapahtumista. Muihin hevosiin ja etenkin nuoriin ja varsoihin tamma suhtautuu suurella kärsivällisyydellä eikä ärsyynny helposti.

Ratsastettaessa Mava on mukavan herkkä olematta kuitenkaan liian herkkä. Tamma ei kauheasti piittaa jos sitä vähän kovempaa nyppäisee suusta, mutta kylkiin Mavaa ei kannata potkia, sillä tamma on erittäin herkkä kyljistään ja saa äkkiä slaagin, jos sitä jatkuvasti potkitaan kylkiin. Slaagilla tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että tamma alkaa menemään mieletöntä pukkilaukkaa ympäri kenttää niin kauan kunnes uupuu. Mava tarvitseekin pehmeäpohkeisen ratsastajan, joka käyttää vain aivan minimalistisia pohjeapuja. Tamman askellus on mukavan pehmeää ja ilmavaa, muttei ehkä kaikista näyttävintä. Mava ei hurmaakaan kouluratojen tuomareita askelluksellaan vaan taidoillaan, sillä Mava on erittäin taitava kouluratsu ja saa vaikeatkin GP-tason koululiikkeet näyttämään lasten leikiltä. Tosin ei Mava mikään automaatti ole vaan vaatii ratsastajaltaan selkeät ja johdonmukaiset avut selvitäkseen siltä pyydetyistä liikkeistä. Erityisen taitava Mava on avo-ja sulkutaivutuksissa kun taas piaffe ja passage tuottavat tammalle toisinaan hieman vaikeuksia. Mava kun kulkisi mieluummin pitkänä makkarana kuin hyvin koottuna.

i. Suprant Virus ii. Viserion PB
KTK III,KRJ I
iii. Leviathan
VIR MVA Ch,KTK I,KRJ I
iie. Vamps&Wolves
KRJ I
ie. Elburn Raphaëlle
KTK II
iei. Caminau Sereno
iee. Raedanoran
e. Crayon Maelyn ei. Hary Poter 54 eii. Shanghai
VIR MVA Ch,KRJ II,YLA II
eie. Phantome
VIR MVA Ch,KRJ II,YLA II
ee. Macy Woods eei. Brighgaze
KTK III,KRJ I
eee. Meringue GER

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!



Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.