RAMANT MONSIEUR


@ Gál Ildikó

Nimi Ramant Monsieur "Monsi" Rekisterinumero VH14-031-1142
Rotu suomalainen puoliverinen-ori Koulutus re 160cm
Väri & säkä ruunikko, 165 cm Kasvattaja Cannabia, Ramant Warmbloods
Syntynyt 26.11.2014 (12v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Ramant Monsieur tuli meille yhdessä neljän muun hevosen kanssa Ramant Warmbloodsista nähdessäni tuttavani Cannabian kaupittelevan kyseisen tallin hieman vanhempia kasvatteja usein vierailemallani foorumilla. Kaikki myytävänä olevat hevoset olivat jo aloittaneet kilpailemisen, joten aivan raakoja tapauksia en tällä kertaa joutunut ostamaan. Käytyäni huolella läpi myytävänä olevien hevosten tiedot pääydin tekemään tarjouksen yhdestä hannoverista ja neljästä suomalaisesta puoliverisesta. Hevosten kasvattaha Cannabia hyväksyi tarjoukseni oikopäätä, joten allekirjoitettuani ostamieni hevosten kauppakirjat ne kuljetettiin lähimmälle lentokentälle, mistä ne lennätettiin Hollantiin. Monsieur oli meille tullessaan kisansa jo kisannut, joten se ostettiinkin lähinnä siitosoriksi. Monsieur tulee ehkä hieman tuntemattomammista sukulinjoista, mutta löytyy siitä hieman skurvashilaista ja suprantilaista verta, joten aivan tuntemattomista talleista sen sukulaiset eivät tule.

Luonteeltaan Monsiksi ristitty ori on erittäin huumorintajuinen ja siltä löytyykin pilkettä silmäkulmasta vaikka muille jaettavaksi. Monsin kanssa ei takuulla käy aika pitkäksi, sillä koskaan ei tiedä mitä ori seuraavaksi saa päähänsä. Tästä syystä Monsi raevitsee myös valppaan ja kokeneen hoitajan, joka ei anna oriin jekuille periksi. Hoitotoimenpiteiden ajaksi jekkumestarimme olisi syytä sitoa kiinni, jotta sen jekuilta saa edes hetken rauhaa. Tosin Monsi kyllä avaa kaiken maailman solmut vikkelään, mutta ainakin solmujen avaaminen tarjoaa sille hetkeksi muuta puuhaa kuin hoitajarukan kiusaaminen. Harjattaessa Monsi on levoton ja sitä saakin olla yhtenään komentamassa jotta ori seisoisi edes minuutin aloillaan. Varusteet Monsi antaa laittaa ongelmitta, vaikka tekeekin jatkuvasti jotain pientä liikettä. Talutettaessa Monsi näkee tuon tuostakin mörköjä puskissa, joten sen kanssa olisikin syytä pysyä valppaana. Muita hevosia ori tykkää vähän ärsyttää, joten se onkin pidettävä erillään helposti ärsyyntyvistä hevosista.

Ratsuna Monsi on hyvin eteenpäin pyrkivä ja miellyttämisenhaluinen, mutta myös hivenen säikky, minkä takia ori ei olekaan mikään aloittelijoiden ratsu. Kokeneissa ja varmoissa käsissä ori kuitenkin kulkee siivosti temppuilematta kunhan sille on ensin tehty selväksi kuka määrää. Ori hyppää hyvällä tekniikalla yli esteestä kuin esteestä, mutta pituusesteet saattavat tuottaa oriille hieman vaikeuksia, sillä herralla on tapana hypätä enemmän ylös kuin eteen. Monsi ei myöskään osaa itse etsiä sopivia ponnistuspaikkoja ja ajaantuu herkästi liian lähelle esteitä. Ratsastajan tehtävänä onkin ohjaamisen lisäksi auttaa oria löytämään sopivat ponnistuspaikat. Nopeahan Monsi on ja näin ollen hyvä myös uusinnoissa etenkin kun ottaa huomioon että ori on myös hyvin ketterä.

i. Morphine F
ERJ I,YLA I
ii. Mordalfus
VIR MVA Ch,ERJ I,YLA I
iii. Ophidian Morfin ITH
ERJ I,YLA II
iie. Illuminati PB
ERJ I,YLA II
ie. Initial von Master
ERJ II,YLA III
iei. Rience 16
iee. Shocktoberfest PB
e. Suprant Cha Cha Cha
ERJ III
ei. Fleetwood BG
KTK II,ERJ III,YLA I
eii. Applejack Barrier
eie. Sidekick Scorpio CTN
ee. Salsa Rueda eei. Graveyard Cancan
eee. Suprant Savanna

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa Esteratsastuksessa op (vaikeustasolla )!



Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.