RHEDIAD GALADRIEL


@ A. Booth

Nimi Rhediad Galadriel "Kala" Rekisterinumero VH15-025-0039
Rotu welsh sektio C-tamma Koulutus ko Helppo A
Väri & säkä voikko, 132 cm Kasvattaja Assi,Murroksen Ratsutila
Syntynyt 29.01.2015 (2v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Rhediad Galadriel sai alkunsa Assin tarjotessa orejaan ulkopuoliseen jalostuskäyttöön. Parille ihailemalleni oriille minulta ei kuitenkaan löytynyt omaa tammaa, joten kysäisin Assilta olisiko häneltä mahdollista saada tilausvarsoja haluamistani oreista. Onnekseni Assilta löytyi sopivat morsiamet niille parille oriille, joille itseltäni ei morsianta löytynyt. Saatuamme näin sovittua tulevien varsojen vanhemmista jäin odottamaan uusien tulokkaiden syntymää. Tammikuun lopulla vuonna 2015 maailmaan sitten putkahti kolme varsaa, joista yksi oli emänsä tavoin voikko welsh cob tamma Rhediad Galadriel. Käytyäni erään Suomen vierailuni yhteydessä tarkistamassa Galadrielin sovimme Assin kanssa, että varsa lennätettäisiin uuteen kotiinsa kunhan se olisi ensin täyttänyt vuoden.

Suloinen on ainoa sana, jolla Kalaa voisi tyystin kuvailla. Pörröiset häntä-ja harjajouhet saavat tamman näyttämään kertakaikkiaan syötävän suloiselta eikä sen luonteessakaan mitään vikaa ole. Kala ei nimittäin omaa mitään pahoja tapoja ja käyttääkyykin aina moitteettomasti tilanteesta riippumatta. Tamman pörröisten jouhien selvittelyyn tosin saattaa kulua hieman aikaa, sillä niihin tuppaa tarttumaan paljon risuja sun muuta vastaavaa neidin piehtaroidessa laitumella. Kaikeksi onneksi Kalaa ei tosin haittaa, vaikka harjaamiseen kuluisi pitkäkin tovi neiti kyllä jaksaa seistä aloillaan niin kauan kuin tarvitaan. Varusteet tamma antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa seuraa kiltisti taluttajaansa, vaikka saattaakin aikaajoin pysähtyä tienpientareelle aterioimaan. Muiden hevosten seurassa käyttäytyy asiallisesti eikä aiheuta riitoja.

Ratsastettaessa Kala on hyvin kuuliainen ja rauhallinen eikä yleensä keksi mitään jekkuja ratsastajansa päänmenoksi. Toisinaan tamma kuitenkin saattaa nähdä mörköjä kentän kulmissa tai muuten vain vähän säpsyä. Kala ei kuitenkaan lähde käsistä mikäli ratsastaja vain pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Ratsastajansa apuihin tamma vastaa suurella tarkkuudella tehden juuri niin kuin ratsastaja pyytää. Epäselvistä avuista tamma ei kuitenkaan pidä ja epäselvät avut saavatkin sen menettämään kaiken kunnioituksen ratsastajaansa kohtaan ja esittämään epämääräisiä liikkeitä. Tarkat ja selkeät avut ovatkin näin ollen erityisen tärkeitä Kalan kanssa työskennellessä. Koulua Kala vääntää erityisen mielellään kunhan selässä vain istuu kokenut ratsastaja. Kala kilpailee kouluratsastuksessa Helppo A tasolla, mutta kotioloissa tamma suoriutuu hyvin jopa joistain Vaativa A tason liikkeistä, joten lahjoja sillä kyllä olisi Helppoa A:ta pidemmällekin. Maastossa Kala ei säiky juuri mitään paitsi ehkä vastaantulevia peuroja, joita tamma tuntuu pitävän pelottavina.

i. Rhediad Padrig ii. Penrhys Peredur iii. Brondehyd Hywell Peregrin
iie. Pernhys Sioned
ie. Glantyle Briallen iei. Glantyle Cedric
iee. Cwrtais Bethan
e. Rhediad Golden Cariad ei. Radyr Ambitious
KTK I
eii. Llwyn Survivor
eie. Radyr Melynell
ee. Marchwiel Lady Carys
KTK II
eei. Marchwiel Welsh Spring
eee. Marchwiel Lady Carly

11.05.2016 wC-o Gwynedd Meriadoc om. Jannica

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 80.63
Nopeus ja kestävyys: 4.91
Kuuliaisuus ja luonne: 838.03
Tahti ja irtonaisuus: 998.73
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 1836.76 op (vaikeustasolla 5)!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.