ROMANTIC FS


@ Equiros

Nimi Romantic FS "Rosa" Rekisterinumero VH15-031-0027
Rotu suomalainen puoliverinen-tamma Koulutus ko Vaativa A
Väri & säkä tummanruunikko, 168 cm Kasvattaja Elina,Flash Stables
Syntynyt 25.05.2007 (11v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Yleisesti Rosa on varsin herttainen neiti, jonka kaikkein vähiten luulisin satuttavan ketään. Näin neidin ensimmäistä kertaa sen ollessa vuotias. Olin tuolloin käymässä Rosan kasvattajatilan tiluksilla katsomassa löytäisinkö hevosteni joukkoon uuden kyvyn. Ihastuin tamman olemukseen ensisilmäyksellä. Neiti vaikutti pirteältä ja elämäniloiselta veijarilta, jolla olisi lahjakkutta aina huipulle asti. Noin kuukauden kuluttua tästä päivästä Rosa saapuikin Chiileen. Chilessä olevan tallini lopetettua äkillisesti Rosa muutti yhdessä monen muun hevosen kanssa Hollannissa sijaitsevalle ratsutilalleni.

Hoidettaessa Rosa nostaa äkkiä metelin, jos ei saa tarpeeksi huomiota osakseen. Neiti hermostuu myös äkkiä, joten hoitajan on syytä noudattaa liikkeissään varovaisuutta tamman lähellä. Ulkona hoidettaessa Rosa on paljon kiinnostuneempi ympärillään tapahtuvista asioista eikä jaksakaan aina seistä paikallaan. Karsinassa hoidettaessa neiti haluaa toisinaan hieman leikitellä hoitajansa kustannuksella. Harjattaessa Rosa saattaa joskus yrittää hieman nappaista hoitajaansa hihasta, jos lopputulos ei miellytä, muttei kuitenkaan tee mitään sen pahempaa. Ruokittaessa neiti odottaa kiltisti, että saa ruuan eteensä eikä hotki sitä välittömästi. Satuloitaessa neidin kanssa ei ole mitään ongelmia edes vyötä kiristettäessä. Suitsittaessa Rosa ei ota kuolaimia millään suuhunsa, jos ne ovat kylmät, mutta muita ongelmia ei pitäisi juuri olla. Kengitettäessä Rosa nostaa nätisti jalat ylös ilman mukinoita. Eläinlääkärille neiti saattaa joskus olla hieman hankala, mutta malttaa useimmiten käyttäytyä.

Taluttaessa Rosa tykkää hieman säntäillä sinne sun tänne, mutta tottelee kyllä napakalla komennolla. Tamman kanssa ei kuitenkaan ihan aloittelija pärjää, vaikka se onkin yleensä suhkoht helposti käsiteltävä. Maastossa talutettaessa Rosa saattaa säikähtää pienintäkin oksan rasahdusta, jolloin neidissä onkin pitelemistä. Tarhalle mentäessä tamma tottelee hyvin eikä yritä rynniä tai muuta vastaavaa. Toisia tammoja Rosa kohtelee kunnioittavasti, muttei alistu kuitenkaan nuorempien määräiltäväksi. Oreilta neiti ei siedä minkäänlaista pompottelua ja antaakin niille kyytiä, jos ne käyvät liian uteliaiksi. Nuorten ja varsojen kanssa Rosa tykkää telmiä, mutta jotkut nuorten leikeistä menevät yli neidin ymmärryksen. Juoksuttaessa tamma on hiukan häslä eikä oikein tahdo rauhoittua. Maneesissa ja kentällä talutettaessa Rosa käyttäytyy varsin kiltisti eikä yleensä yritä mitään temppuja. Lastattaessa tamma menee traileriin yleensä pienen hangoittelun jälkeen.

Ratsastaessa Rosa on oikein mukava, kunhan neidin saa vain ensiksi kuuntelemaan ratsastajaansa. Tamma nimittäin häslää aluksi kaikenlaista eikä tahtoisi millään keskittyä itseasiaan. Kouluratsastus on neidin mielestä varsin mukavaa, vaikka Rosan jalat tuppaavatki menemään välillä solmuun. Kun ratsastajan ja tamman välinen yhteistyö sitten pelaa neiti kulkee kuin unelma. Rosahan omaa varsin näyttävät askeleet jokaisessa askellajissa. Koulun kiemurat neiti taitaa varsin hyvin vaikka joskus onkin joitain hankaluuksia. Esteillä Rosa on melko laiskan oloinen eikä nosta jalkojaan tarpeeksi. Ponnistuspaikan neiti osaa kyllä itse katsoa, mutta itse hyppääminen tuppaa tamman mielestä olemaan täysin turhaa. Maastossa Rosa on itserauhallisuus eikä hötkyile juuri lainkaan. Maastoesteillä neiti kuitenkin saattaa tavoistaan poiketen hieman kuumua. Vedestä tamma ei kamalasti pidä ja pesemisestä tuleekin usein tahtojen taisto.

Kilpailuissa Rosa on varsin utelias ja tutkailee kaikkea ympärillään olevaa kiinnostuneena. Kilpailualueen melu ei häiritsekään tätä tammaa juuri lainkaan. Tallialueella Rosa haluaisi mennä tutustumaan muihin hevosiin, miksi se onkin pidettävä vähän kauempana muista. Muut hevoset kiinnostavatkin neitiä kovasti ja se haluaisikin mennä tekemään niiden kanssa lähempää tuttavuutta. Lämmiteltäessä neiti ei oikein malta keskittyä vaan sählää oman päänsä mukaisesti. Portilla vuoroaan odottaessa tamma on hermostunut eikä tahtoisi pysyä sekuntiakaan aloillaan. Kouluradalla Rosa menee joskus askeleissaan sekaisin silkkaa touhukkuttaan eikä radasta tällöin tule aivan tyylipuhdasta. Esteradalla neiti saattaa innostua kilpailutilanteesta ja hyppääkin usein kilpailuissa paremmin kuin kotona. Maastoradalla Rosan suoritukset vaihtelevat aivan neidin mielialan mukaan. Palkintojenjaossa Rosa malttaa seistä arvokkaasti paikallaan eikä höslää niin kuin yleensä. Kunniakierroksella neidin on aivan pakko tehdä parit ilopukit, mutta muuten se malttaa olla kunnolla.

i. Kidnaper COS
VIR MVA Ch
ii. Kronewald M
Ch,KTK III,KRJ I,KERJ I
iii. Agosto's Gaviota Perezoso
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I,KERJ II,YLA I
iie. Vivienne Luna
VIR MVA Ch,KTK III,KRJ II,ERJ II,YLA II
ie. Aisha's Anastacia iei. Ravel E
kadonnut
iee. Keinukallion Aerith
e. Romanticide KL ei. Treble Dartakan
KRJ I
eii. Darius KW
YLA III
eie. Treble Vilma
ee. Magnolia's Penny Lane
VIR MVA Ch,KTK III
eei. KWB Smash Me
VIR MVA Ch,KTK II
eee. Estelle
Ch,KTK III,ERJ I,KRJ I,YLA II

17.03.2015 fwb-o Sundowner von Gateaway om. Ratsutila Gateaway

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.