ROSENHOF KIKI KTK II


@ Beate Langels

Nimi Rosenhof Kiki "Kiki" Rekisterinumero VH15-021-0554
Rotu trakehner - tamma Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä mustanruunikko, 173 cm Kasvattaja Kati, Rosenhof
Syntynyt 03.07.2015 (3v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Kantakirjattu 15.01.2016
19 + 18 + 19 + 18 = 74p KTK-II

Rosenhof Kiki ostettiin meille Rosenhofista Katin kaupitellessa kyseisen tallinsa kasvatteja eräällä usein vierailemallani foorumilla. Rosenhofin kasvatit joita olin kilparadoilla nähnyt olivat paitsi lahjakkaita myös hyvärakenteisia, joten luonnollisesti minua kuumotti ajatus saada oma rosenhofilainen tai useampi talliin. Käytyäni myytävänä olevat kasvatit läpi päädyin tekemään tarjouksen kolmesta myytävästä olevasta kasvatista, joista kaksi Kati suostui minulle myymään. Kantakirjauskelpoinen Rosenhof Kiki oli näistä kasvateista toinen eikä tamman täydy ainakaan suvullaan häpeillä, sillä moni sen sukulainen on paitsi krj:n laatuarvostelussa palkittu myös kantakirjattu.

Kiki on luonteeltaan oman arvonsa tunteva tammaneiti, joka ei kelpuuta aivan ketä tahansa hoitajakseen. Tamma ei voi sietää meluavia pikkulapsia eikä näillä olekaan mitään asiaa herkän tamman karsinaan. Rauhallisten aikuisten kanssa Kikikin pysyy rauhallisena eikä temppuile vaan käyttäytyy kaikin puolin mallikkaasti. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Kiki olisi kuitenkin syytä sitoa kiinni, sillä kovin kauaa ei tammaneitimme jaksa pysyä paikoillaan. Harjaaminenkin on tamman mielestä lähinnä pakkopullaa ja pitkät harjaustuokiot Kikin kanssa esimerkiksi ennen näyttelyitä ovatkin täyttä tuskaa. Varusteiden laitto ei Kikin kanssa ole siitä kaikista helpoimmasta päästä, sillä tammalla olisi aina kova kiire päästä ulos eikä se sen takia oikein jaksaisikaan seistä aloillaan. Talutettaessa Kiki on aina menossa ja sen kanssa onkin pysyttävä tarkkana, sillä tamman ei missään nimessä saa antaa päättää meno suuntaa tai siltä menee kunnioitus kokonaan taluttajaansa. Muiden hevosten seurassa neiti käyttäytyy useimmiten ihan siivosti, mikäli nämä vain pitävät etäisyytensä eivätkä tuppaudu liian lähelle.

Ratsastettaessa Kiki on mukavan herkkä, mutta myös jonkin verran kuuma, minkä takia tamma ei olekaan mikään aloittelijoiden ratsu. Kiki vaatiikin vain pienen pienet avut eikä pidä voimakkaista avuista. Mikäli Kikille antaa turhan voimakkaat avut alkaa tamma oikutella ja siinä meneekin hetki, että tamman saa takaisin avuille ja tottelemaan. Tamman askellajit ovat pehmeät ja lennokkaat, minkä lisäksi niistä löytyy myös tietynlaista näyttävyyttä. Kiki vaatii ratsastajaltaan paljon kärsivällisyyttä, sillä tamma ei ole kaikista nopea oppisimmasta päästä. Kuitenkin kun tamma oppii kerran uuden liikkeen suorittaa se vaaditun liikkeen jatkossa moitteettomasti. Kouluaitojen sisäpuolella Kiki onkin sangen näyttävä ilmestys suorittaessaan vaativan tason koululiikkeitä kaula kauniisti kaarella ja selkä pyöreänä. Erityisen taitava Kiki on suurta kokoamista vaativissa likkeissä kuten piaffessa ja passagessa kun taas lisäykset eri askellajeissa tuottavat tammalle hieman vaikeuksia. Kiki kun ei meinaa pidentää askeliaan tarpeeksi lisäyksiin.

i. Rosenhof Eckhart
KTK I,KV II
ii. Ringwraith PB
KRJ I,YLA II
iii. Nazgûl
VIR MVA Ch,KTK III,KRJ I
iie. Cherri's Chick
KRJ III
ie. Rosenhof Edda
KTK II,KRJ I
iei. Red State
iee. Elke
VSN Champion,KTK II,KRJ II
e. Rosenhof Karrera
KTK II,KV II
ei. Cartel NON eii. Gerraent
KRJ I
eie. Carrar
KRJ II
ee. Rosenhof Karmen
KTK II,KRJ I
eei. Moristel
eee. Kassandra
VSN Champion,KTK II,KRJ I

28.04.2022 NJ Gestüt Ahlershof irtoSERT pt: Lissu T. (VRL-12701)

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!


Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.