SÁNDOR MV KTK III


@ kasvattaja

Nimi Sándor MV "Sad" Rekisterinumero VH14-195-0001
Rotu gidran-ori Koulutus ko Vaativa B re 140cm
Väri & säkä punarautias, 164cm Kasvattaja Vibaja,Mitar Warmbloods
Syntynyt 02.02.2008 (9v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Kantakirjattu 30.06.2022
16 + 16 + 16 + 16 = 64p. KTK-III

Yleisesti Sad on oikein komea herra, jolta ei huumoria puutu. Herran kanssa on kuitenkin aina mukava touhuta, sillä se on oikein kiltti. Törmäsin oriin sattumalta ollessani katsomassa tamma- ja varsanäyttelyitä. Katselin varsojen menoa kehässä ja erityisesti tämän herran esiintyminen kehässä teki vaikutuksen. Ohjelmassa luki varsan olevan rodultaan gidran. Vaikken tiennytkään rodusta juuri mitään päätin kysäistä olisiko varsa myynnissä. Olihan se, seuraavaksi sainkin huomata varsaa jo lastattavan traileriin. Tulevaisuudessa tulemme pääasiallisesti kilpailemaan esteradoilla, mutta myös muissa lajeissa siinä sivussa.

Hoidettaessa Sad on erittäin mukava pakkaus, vaikka välillä oikutteleekin. Ulkona hoidettaessa hivenen hankala eikä suinkaan käyttädy aina mallikkaasti. Karsinassa hoidettaessa tykkää jekkuilla hoitajansa kustannuksella, vaikkei ikinä satuttaisikaan ketään tahallaan. Harjattaessa seisoo suht kiltisti aloillaan, vaikka saattaakin välillä temppuilla. Ruokittaessa odottaa vuoroaan kärsivällisesti eikä metelöi liikoja. Suitsittaessa ei ongelmia ilmene. Satuloitaessa ori hieman pullistelee, muttei mitään sen vakavampaa. Eläinlääkärin kanssa itserauhallisuus eikä liikahdakaan tutkimusten aikana. Kengitettäessä saattaa joskus kenkkuilla, mutta nämä päivät ovat harvassa.

Taluttaessa Sad on melko malttamaton eikä taluttaja tahtoisikaan pysyä vilkkaan oripojan vauhdissa mukana. Maastossa talutettaessa säikkyy uusia asioita, mutta rauhoittuu huomatessaan, ettei niistä ole vaaraa. Tarhalle mentäessä herralla on todella kiire ja taluttaja saakin pidätellä sitä ihan tosissaan. Toisten orien seurassa ei arkaile puolustaa itseään, jos joku rupeaa ahdistelemaan. Tammojen lähettyvillä aina tyyni ja rauhallinen sekä pysyttelee näistä aina pienen välimatkan päässä. Nuorien ja varsojen seuraa ori sen sijaan välttelee, näiden leikit, kun tuppaavat olemaan herralle liian rajuja. Maneesissa ja kentällä talutettaessa poikkeuksellisen rauhallinen eikä juuri hätiköi. Juoksutettaessa aikamoinen sähläri, joka ei tahdo suhtautua hommaan vakavasti. Lastattaessa kiukuttelee hiukan ennenkuin astelee suosiolla sisälle traileriin.

Ratsastaessa Sad tykkää koetella ratsastajansa hermoja. Ori vaatiikin napakan ratsastajan, joka ei piittaa sen pelleilystä. Herra omaa kolme puhdasta ja näyttävää askellajia, joissa on erittäin mukava istua. Koulusta Sad ei kauheasti pidä, vaikka onkin siinä hyvä. Herra vain ei tahdo ymmärtää mitä virkaa on itsensä solmuun laittamisella. Ainakin tämä tuntuu olevan herran näkemys kouluratsastuksesta. Esteistä ori kuitenkin pitää ja voisi hypätä vaikka koko päivän. Sad omaa myös hyvän hyppytekniikan, joka ei kuitenkaan ole suoraan oppikirjasta. Maastossa meno on aikamoista, koska herra tuppaa siellä aina innostumaan. Maastoesteillä saattaa olla hivenen epävarma, joten tarvitsee tukea ratsastajaltaan. Vedestä ei niin kauheasti pidä, muttei sitä pelkääkkään.

Kisoissa Sad on aika vaisunoloinen ja ehkä jopa hieman hämmentynyt uudesta paikasta. Kilpailualueen jännitys ei olekaan omiaan piristämään herraa. Tallialueella hieman pirteämpi, muttei silti jaksa tarkkailla ympäristöään. Toisten hevosten lähettyvillä saattaa uhitella, joten varmuudenvuoksi sen häntään on kiinnitetty punainen rusetti. Lämmiteltäessä alkaa osoittaa piristymisen merkkejä ja temppuilee tuttuun tapaansa. Portilla vuoroaan odottaessa innoissaan eikä malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kouluradalla Sad on aikamoinen sähläri eikä jaksaisi aina edes yrittää. Esteradalla sitävastoin on menoa ja meininkiä eikä merkkiäkään laiskuudesta. Maastoradalla herra etenee tasaisen varmasti eikä pidä turhaa kiirettä. Palkintojenjaossa seisoo kauniisti aloillaan, vaikka vilkuileekin samalla muita hevosia arvioivasti. Kunniakierros mennään tämän herran kanssa aina hillitysti, ettei se vain kuumene liikaa.

i. Szabad Erod ii. Szabad Akarat iii. Nemleges
iie. Híres Olga
ie. Szabad Szuz iei. Porcelán Csók
iee. Egyetlen
e. Sugrel FA ei. Hópehely eii. Szoros
eie. Lavinar
ee. Virágzás eei. Sotétség
eee. Fényes

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa porrastetuissa kouluratsastuskilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 01.09.2014 Gateaway lk 02: 140cm Kutsu 01/40
02 16.09.2014 Mêl Seren lk 02: 140cm Kutsu 01/30
03 24.09.2014 Kingsvalley lk 02: 140cm Kutsu 03/30
04 21.10.2014 Aittohaara lk 01: 140cm Kutsu 05/25
05 23.10.2014 Crash lk 05: 140cm Kutsu 02/28
06 25.10.2014 Crash lk 05: 140cm Kutsu 03/28
07 23.12.2014 Gateaway lk 04: 140cm Kutsu 04/40
08 23.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 12: 140cm Kutsu 01/56
09 17.03.2016 Mörkövaara lk 03: 140cm Kutsu 02/36
10 06.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 02/29
11 09.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 05/29
12 21.05.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 01/21
13 23.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 05/25
14 24.05.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 03/21
15 25.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 03/25
16 26.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 01/25
17 28.05.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 03/21
18 29.05.2016 Storywoods lk 01: 140cm Kutsu 01/21
19 30.05.2016 Metsovaara lk 03: 140cm Kutsu 01/25
20 31.05.2016 ERJ Cup Ventos lk 12: 140cm Kutsu 11/140
21 01.06.2016 Storywoods lk 02: 140cm Kutsu 04/21
22 02.06.2016 Storywoods lk 02: 140cm Kutsu 01/21
23 04.06.2016 Storywoods lk 01: 140cm Kutsu 02/21
24 07.06.2016 Storywoods lk 01: 140cm Kutsu 03/21
25 08.06.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 03/21
26 10.06.2016 Storywoods lk 02: 140cm Kutsu 02/21
27 16.06.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 04/21
28 25.06.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 01/21
29 26.06.2016 Filmür lk 01: 140cm Kutsu 03/21
30 18.07.2016 Yemene lk 06: 140cm Kutsu 02/30
31 16.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 01/07
32 23.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 02/07
33 24.08.2016 Rappadan lk 08: 140cm Kutsu 06/40
34 24.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 02/07
35 25.08.2016 Viisikko lk 03: 140cm Kutsu 02/07
36 26.08.2016 Rappadan lk 07: 140cm Kutsu 04/40
37 29.10.2016 Metsovaara lk 04: 140cm Kutsu 02/15
38 31.10.2016 ERJ Cup Hortensia lk 11: 130cm Kutsu 10/105
39 01.11.2016 Waldswood lk 02: 140cm Kutsu 02/10
40 02.11.2016 Waldswood lk 01: 140cm Kutsu 01/10
41 02.11.2016 Waldswood lk 02: 140cm Kutsu 01/10
42 03.11.2016 Waldswood lk 01: 140cm Kutsu 02/10
43 14.11.2016 Rappadan lk 05: 140cm Kutsu 01/22
44 19.11.2016 Rappadan lk 05: 140cm Kutsu 01/22
45 21.11.2016 Rappadan lk 05: 140cm Kutsu 02/22
46 30.11.2016 ERJ Cup Ventos lk 11: 130cm Kutsu 09/88
47 17.12.2016 Romilly lk 07: 140cm Kutsu 03/52
48 22.12.2016 Romilly lk 07: 140cm Kutsu 05/52
49 22.12.2016 Yemene lk 05: 140cm Kutsu 03/30
50 25.12.2016 Romilly lk 07: 140cm Kutsu 02/52
51 26.12.2016 Romilly lk 07: 140cm Kutsu 07/52
52 27.12.2016 Yemene lk 06: 140cm Kutsu 01/30
53 07.01.2017 Romilly lk 06: 130cm Kutsu 04/25
54 10.01.2017 Romilly lk 03: 130cm Kutsu 02/26
55 13.01.2017 Romilly lk 03: 130cm Kutsu 03/26

KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 23.08.2014 Thrillium lk 07: CIC3 Kutsu 06/48
02 25.08.2014 KK Bailador lk 05: CIC3 Kutsu 07/50
03 03.11.2014 Taikakuun Kartano lk 08: CIC3 Kutsu 04/37
04 23.11.2014 KK Bailador lk 03: CIC3 Kutsu 05/34
05 11.12.2014 Zurück lk 03: CIC3 Kutsu 03/38
06 12.12.2014 Zurück lk 03: CIC3 Kutsu 04/38
07 30.12.2014 Taikakuun Kartano lk 06: CIC3 Kutsu 04/49
08 26.02.2016 Shadow lk 03: CIC3 Kutsu 04/23
09 28.02.2016 Shadow lk 03: CIC3 Kutsu 04/23
10 02.03.2016 Mörkövaara lk 07: CIC3 Kutsu 05/41
11 08.03.2016 Mörkövaara lk 07: CIC3 Kutsu 02/41
12 27.03.2016 Eterno lk 02: CIC3 Kutsu 03/12
13 23.05.2016 Metsovaara lk 06: CIC3 Kutsu 04/24
14 24.05.2016 Metsovaara lk 06: CIC3 Kutsu 04/24
15 26.05.2016 Metsovaara lk 06: CIC3 Kutsu 01/24
16 09.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 05/42
17 18.06.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 02/34
18 21.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/16
19 22.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 04/16
20 28.10.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/16
21 11.11.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 03/15
22 16.11.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 03/15
23 18.11.2016 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/15
24 05.12.2016 Brentwood Warmbloods lk 03: CIC3 Kutsu 04/39
25 06.12.2016 Brentwood Warmbloods lk 03: CIC3 Kutsu 01/39
26 07.12.2016 Brentwood Warmbloods lk 03: CIC3 Kutsu 04/39
27 29.12.2016 Romilly lk 07: CIC3 Kutsu 02/25
28 17.01.2017 Romilly lk 07: CIC3 Kutsu 02/11
29 13.02.2017 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 04/27
30 16.02.2017 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 02/27
31 16.02.2017 Romilly lk 09: CIC3 Kutsu 03/30
32 18.02.2017 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 04/27
33 22.03.2017 Viisikko lk 03: CIC3 Kutsu 03/11
34 25.03.2017 Viisikko lk 03: CIC3 Kutsu 01/11
35 30.03.2017 Viisikko lk 03: CIC3 Kutsu 01/11
36 02.04.2017 Metsovaara lk 07: CIC3 Kutsu 01/19
37 12.02.2018 Gealán lk 07: CIC3 Kutsu 01/29
38 01.09.2018 Namyshill lk 02: CIC3 Kutsu 04/24
39 02.09.2018 Namyshill lk 02: CIC3 Kutsu 04/24
40 13.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 03: CIC3 01/25
41 20.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 03: CIC3 03/25
42 26.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 03: CIC3 04/25
43 30.09.2018 Hunajakumpu lk 07: CIC3 02/16
44 02.10.2018 Hunajakumpu lk 07: CIC3 01/16
45 30.04.2019 KERJ Cup Kannelniemi lk 07: CIC3 05/50
46 24.12.2020 KK Bailador lk 06: CIC3 05/34
47 25.12.2020 Breawa lk 03: CIC3 04/30
48 26.12.2020 KK Bailador lk 06: CIC3 05/34
49 27.12.2020 Breawa lk 03: CIC3 05/30
50 27.12.2020 KK Bailador lk 06: CIC3 04/34
51 29.12.2020 Breawa lk 03: CIC3 01/30
52 30.12.2020 Breawa lk 03: CIC3 05/30

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.