SILVERLODE HAPPY PINEAPPLE


@ Gál Ildikó

Nimi Silverlode Happy Pineapple "Pinja" Rekisterinumero VH14-031-1166
Rotu suomalainen puoliverinen-tamma Koulutus re 160cm
Väri & säkä ruunikko, 168 cm Kasvattaja Natalia,Silverlode
Syntynyt 17.11.2014 (1v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Silverlode Happy Pineapple tuli meille samaisesta kasvattimyynnistä kuin muutkin Silverlodesta ostamani kasvatit vuonna 2014. Olin nähnyt hevosurheilulehdessä ilmoituksen Silverlodessa pidettävästä varsahuutokaupasta,joka minun oli luonnollisesti käytävä tarkastamassa. Juuri ennen lähtöäni mieheni vielä varoitteli, ettei takaisin olisi tulemista täyden hevosauton kanssa. Saavuin perille Silverlodeen kun varsa huutokauppa oli jo meneillään, joten etsin kiireesti itselleni hyvän paikan kentän laidalta, missä varsoja esiteltiin. Numeron viisi, siron tammavarsan astellessa kentälle saatoin kuulla vieressäni seisovan parin sanovan aivan liian siro. No tottahan se oli, tammavarsa oli todella siro ja hentorakenteinen, mikä sai monet katsojan pudistelemaan päätään ja kuiskailemaan keskenään. Minun kävi sääliksi tammavarsaa, josta ei juuri kukaan näyttänyt olevan kiinnostunut, joten ostin sen epäröimättä itselleni. Toivoin salaa varsan varttuessaan hieman tukevoituvan, jotta se pääsisi näyttämään kyntensä esteradoille. Käytyäni allekirjoittamassa tammavarsan ja kolmen muun ostamani varsan kauppakirjat sovimme yhdessä Natalian kanssa, että varsat saisivat varttua rauhassa kasvattajansa luona ennenkuin ne vuoden vanhoina kuljetettaisiin uuteen kotiinsa Hollantiin.

Luonteeltaan Pinja on oikea ilopilleri joka valaisee iloluontoisuudellaan harmaimmankin arjen. Tamma ei voi sietää surullisia ihmisiä lähettyvillään ja tekeekin parhaansa masentuneiden ihmisten piristämiseksi. Tämän neidin lähellä ei voi kukaan olla kauaa surullinen, sillä Pinja kyllä tietää kuinka pahinkin mörökölli saadaan hyvälle tuulelle. Pinja on muutenkin todella helposti käsiteltävä eikä koskaan aiheuta ongelmia hoitotoimenpiteiden aikana tai muutenkaan. Tosin välillä tammasta on hauskaa levittää harjapakin sisältö ympäri karsinaansa tai tehdä muuta vastaavaa pikkujäynää, joten harjapakki kannattaa suosiolla jättää karsinan ulkopuolelle minne tamma ei yllä. Harjauksesta Pinja nauttii etenkin, jos hoitaja rapsuttaa oikein kunnolla kutiavasta kohdasta. Varusteet tamma antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa Pinja seuraa taluttajaansa kuuliaisesti, mutta tarhalle päin mentäessä taluttaja saa kyllä pistää juoksuksi, että pysyisi tamman perässä. Muiden hevosten seurassa Pinja viihtyy mainiosti ja onkin iloisenluonteensa ansiosta vähän kaikkien kaveri.

Ratsastettaessa Pinja omaa oman moottorin, muttei kuitenkaan ole mikään kaahottelija. Tamma pysyy hyvin ratsastajansa hyppysissä, vaikka välillä saattaakin tuntua siltä kuin ratsastaisi aikapommilla. Pinjan askellus ei ole kaikista tasaisimmasta päästä, joten siihen tottuminen vie aikansa. Tosin kun tamman epätasaiseen askellukseen kerran tottuu ei se enää jatkossa pahemmin ratsastajaa haittaakaan. Sirorakenteisen Pinjan voisi luulla olevan kuin kotonaan kouluaitojen sisäpuolella, mutta ehei tämä neiti pitää koululiikkeiden vääntämistä kuolettavan tylsänä puuhana. Esteiden hyppäämisestä Pinja sen sijaan nauttii koko sydämestään eikä tammaa pidättele mikään sen päästessä esteradalle. Tai no ehkä sentään räikyvän kirkkaanväriset hökötykset, jotka tuntuvat olevan tammalle enemmän tai vähemmän kauhistus. Tosin kunnon rohkaisulla ratsastajan puolelta tamma hyppää yli jopa kammoamistaan kirkkaanvärisistä hökötyksistä. Pinja on myös erittäin nopea ja notkea, mitkä kummatkin ovat erittäin hyödyllisiä ominaisuuksia etenkin uusinnassa. Maastossa Pinja on eteenpäinpyrkivä, mutta rauhallinen eikä näin ollen turhia säiky.

i. Silverlode Alastair ii. Nutmeg Solo iii. Lycanthrope PB
Ch,KTK II,ERJ I,YLA II
iie. C' Bohemian Ballad
ERJ I,SPL I
ie. Silverlode Blood Diamond iei. Silverlode Bloodworm
ERJ I
iee. Silverlode Ethella
ERJ II
e. Peachy Apples Solo ei. Porcelain Praya
ERJ I
eii. Wooshing Mangoes Solo
ERJ I,YLA II,SPL II
eie. Abbie Express
ee. Lemony Applefroster Solo eei. Bloodcraft PB
ERJ I,YLA II
eee. Lemongrass Lychee Solo
ERJ I

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa porrastetuissa esteratsastuskilpailuissa Esteratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.