SOKERIKUUN CROWFROST


@ VRL-05186

Nimi Sokerikuun Crowfrost "Korppi" Rekisterinumero VH15-048-0081
Rotu westfalen-ori Koulutus re 160cm
Väri & säkä ruunikko, 165 cm Kasvattaja Jayde,Moon Sugar LTD
Syntynyt 01.03.2015 (5v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Sokerikuun Crowfrost saapui meille Sokerikuusta kesäkuussa 2015 tallin uuden lisäsiiven valmistuttua. Todellisuudessahan olin ostanut oriin jo maaliskuun lopulla, mutta tilanpuutteen vuoksi sovimme Crowfrostin kasvattajan kanssa, että se muuttaisi Gateawayhin vasta kesäkuussa remontin valmistuttua. Sillä välin orivarsa saisi rauhassa kasvaa kasvattajansa Jayden luona, joka tarjoutui myös peruskouluttamaan oriin. Niin paria kuukautta myöhemmin Crowfrost sitten lensi Bermudan auringosta kesäiseen Hollantiin. Kasvattaja oli, sillä välin ehtinyt paitsi peruskouluttaa oriin myös käydä sillä muutamissa paikallisissa esteratsastuskilpailuissa, joissa Crowfrost oli menestynyt ihan mukavasti pienissä luokissa.

Luonteeltaan Korppi on hyvin leppoisa tapaus eikä ori jaksakaan turhia stressata. Se suhtautuu elämään hyvin rennosti, minkä kyllä näkee etenkin tallissa, jossa ori tuntuu aina karsinassa ollessaan ottavan nokosia. Korpille maistuu hyvin myös ruoka, minkä näkee jo oriin pyöreästä ulkomuodosta, mikä on seurausta pikkulasten herkkujen syötöstä oriille. Ruoka-aikaan ori on muutenkin kärsimättömämpi kuin normaalisti ja pitää kauheaa mekkalaa, mikäli ei saa ruokaansa ajoissa. Hoitotoimenpiteet Korpin kanssa sujuvat yleensä sutjakkaasti, sillä herra ei paljon välitä mitä sen kimpussa puuhataan, mikäli se aina välillä saa omenan tai porkkanan pureskeltavaksi. Ori pysyykin hyvin aloillaan herkkuja mutustellessaan, mutta muutoin se saattaa olla hieman levoton. Korpin sitominen kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi olisikin suotavaa. Harjattaessa Korppi pysyy yleensä hyvin aloillaan nokosia ottaen, sillä aikaa kun hoitaja harjaa turhat likapaakut pois oriin muuten niin kiiltävästä turkista. Varusteet Korppi antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa Korppi saattaa olla hieman levoton, mutta pysyy useimmiten hyvin taluttajansa käsissä. Muiden hevosten seura ei oria paljoa kiinnosta.

Ratsastettaessa Korppi on jokseenkin laiska ja sitä saisikin olla aina alkutunnista patistelemassa eteenpäin. Ori kun ottaisi mieluummin torkkuja karsinassaan kuin tekisi töitä. Korpin herättelemiseen tuhrautuukin alkutunnista usein paljon aikaa, mutta kun sen on kerran saanut hereille, tekee ori mielellään töitä. Ratsastajan huomio ei kuitenkaan saa Korpilla ratsastettaessa herpaantua minnekään, sillä muuten ori kyllä aloittaa laiskottelun saman tien. Valppaan ja määrätietoisen ratsastajan kanssa Korppi kuitenkin toimii hyvin kun ratsastaja ei anna sille mahdollisuutta livetä työnteosta. Esteratsunahan Korppi on hyvin taitava ja omaakin erinomaisen hyppytekniikan. Ori ei myöskään kummastele erikoisiakaan hökötyksiä vaan hyppää yli kaikesta mitä vastaan tulee. Välillä ori tosin on huolimaton eikä kerää jalkojaan tarpeeksi hyvin alleen hypyn ajaksi, mistä luonnollisesti seuraa pudotuksia. Korppi on myös erittäin tarkka ponnistuspaikan suhteen eikä hyppää mikäli ponnistuspaikka on yhtään vinosti esteeseen nähden.

i. Cichol ii. Comanche iii. Caddo
iie. Melanchete
ie. Uptown Funk iei. Uptown Jazz
iee. Urban Legend
e. Hawaii SWA ei. Maduin Gear xx eii. Soulcraft xx
eie. Maduin Gerina xx
ee. Havanno eei. Helios
eee. Fleurette

ei jälkeläisiä

OMINAISUUSPISTEET
kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 2615.67
Nopeus ja kestävyys: 25.58
Kuuliaisuus ja luonne: 3146.34
Tahti ja irtonaisuus: 1.28
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Esteratsastuksessa 5762.01 op (vaikeustasolla 10)!



Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.