WALLINKJE V. BELL


@ Stal de Mersken

Nimi Wallinkje v. Bell "Valli" Rekisterinumero VH15-040-0108
Rotu friisiläinen-tamma Koulutus ko Vaativa A
Väri & säkä musta, 167 cm Kasvattaja Jaana K.,Bellgrove
Syntynyt 06.07.2015 (3v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Wallinkje v. Bell oli todella pitkällisen harkinnan tulos, sillä mietin todella pitkään josko neiti sopisi täydentämään tallin friisiläisten kantaa. Lopulta kuitenkin päädyin tekemään neidistä tarjouksen sen kasvattajalle Jaana K:lle, sillä pohdiskellessani vielä asiaa ei kukaan muu ollut ehtinyt tekemään peruskoulutetusta tammasta tarjousta. Wallinkjen emän suku on palkittua kun taas neidin isä tulee hieman tuntemattomammasta suvusta. Lopulta kuitenkin tamman kaunis ulkomuoto ja erinomainen luonne saivat minut tekemään Wallinkjesta tarjousta. Jouduin odottelemaan pari päivää jännityksessä ennen kuin Jaana K ilmoitti, että tamma voisi matkaani lähteä. Sovimme samalla puhelimessa, että hakisin tamman uuteen kotiinsa seuraavalla Suomen reissullani elokuun lopulla vuonna 2015.

Valli on luonteeltaan yksi hyväluonteisimmista hevosista mitä tiedän ja tuleekin toimeen lähestulkoon kaikkien kaksi-ja nelijalkaisten kanssa. Valli onkin näin ollen yksi tallin työntekijöiden sekä tallilla vierailijoiden suosikeista, sillä se ei koskaan aiheuta hankaluuksia. Tamma ei myöskään omaa mitään pahoja tallitapoja ja käyttäytyykin aina moitteettomasti niin irrallaan kuin kiinnisidottunakin. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Vallia ei täydy sitoa kiinni, sillä tamma kyllä pysyy aloillaan kiinnisitomattakin. Harjattaessa tamma rentoutuu ihan kunnolla eikä se tiedäkään mitään parempaa kuin lavan kohdalta rapsuttelun. Onneksi Valli ei pistä pahakseen, vaikka sen kaunistaminen kestäisikin pitkään, sillä tamman pitkän harjan ja hännän selvittelyyn kuluu tovi jos toinenkin. Varusteet Valli antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa Valli seuraa kiltisti taluttajansa perässä kuin koiranpentu eikä säiky olemattomia tai temppuile muutenkaan. Muiden hevosten seurassa tamma käyttäytyy moitteettomasti eikä osallistu tappeluihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Valli osaisi pitää puoliaan tarpeen tullen kaikkea muuta. Valli puolustaa ärhäkästi oikeuksiaan laumassa eikä anna kenenkään pompotella itseään.

Ratsastettaessa Valli on hyvin herkkä avuille eikä siedä yhtään ylimääräistä nyppäisyä suustaan tai potkaisua kylkiinsä ratsastajansa taholta. Valli tarvitseekin selkäänsä erittäin pehmeä kätisen ratsastajan, jolla on jo ennestään kokemusta herkkien hevosten käsittelystä. Tammalla on myöskin taipumusta säikkyä kulmissa piileskeleviä mörköjä, joten sen kanssa on pysyttävä jatkuvasti valppaana tai muuten ratsastaja löytää itsensä äkkiä kentän pinnasta pölyä nielemästä. Vallilla on korkeat ja ilmavat askellajit, jotka eivät tosin ole ratsastajalle kaikista mukavimmat istua. Kouluaitojen sisäpuolella elegantti tamma on elementissään suorittaessaan siltä vaaditut koululiikkeet kepeästi kuin balettitanssija. Valli tosin ei ole mikään automaatti vaan vaatii ratsastajaltaan selkeät ja tarkat avut eikä reagoi epäselkeisiin apuihin millään tavalla. Valli rakastaa yleisön edessä esiintymistä ja tuntuukin saavan enemmän ryhtiä olemukseensa ja lennokkuutta askeliinsa päästessään esiintymään suuren yleisön eteen.

i. Duren Velasco
KRJ II,YLA II
ii. Wilm van de Kness iii. Senador
iie. Uconda
ie. Ylva van de Kness iei. Brecht
iee. Gabi
e. Tryntje v.d. Duren
KTK II
ei. Dur Tumort
VIR MVA Ch, KTK II, KRJ I, VVJ I
eii. Middag
eie. Bloed
ee. Wiepkje
KTK III, KRJ III
eei. Friko
eee. Wellemtje

13.02.2016 fri-t Anneke v. Lauwers om. Taciturn

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 1403.89
Tahti ja irtonaisuus: 1624.84
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 3028.73 op (vaikeustasolla 7)!


Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.