ML WINTERBORN ERJ III


@ Hans Horn

Nimi ML Winterborn "Ville" Rekisterinumero VH14-031-0714
Rotu suomalainen puoliverinen-ori Koulutus ko Vaativa B re 150cm
Väri & säkä kimo, 170 cm Kasvattaja nica,Mêl Seren
Syntynyt 30.07.2014 (11v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Esteratsastusjaoksen Laatuarvostelu 30.06.2015
7,5 + 40 + 22,75 + 0 + 15 = 85,25 p. ERJ III

Tallin hevoskannan koostuessa lähinnä kouluhevosista päätin laajentaa tallin estehevoskantaa. Mêl Serenissä sattui tuolloin olemaan myytävänä muutama varsa hyvistä vanhemmista, joten päätin käydä ainakin katsomassa niitä. Astuttuani ulos autosta ja käveltyäni varsalaitumen reunaan huomioni kiinnitti oitis emänsä vieressä seisova hiilenmusta orivarsa. Viereeni kävellyt varsan kasvattaja kertoi Wnterbornin kuitenkin vaalenevan iän myötä eli siitä tulisi kimo vanhemmalla iällä. Myös orivarsan sukupuu oli kohtalaisen menestynyttä väkeä täynnä, joten päätinpä tehdä orivarsasta tarjouksen. Kasvattajan hyväksyttyä tarjoukseni allekirjoitimme kauppakirjan ja sovimme, että varsa muuttaisi uuteen kotiinsa kesän lopulla.

Hoidettaessa Ville on aikamoinen tihulainen, jos niikseen voisi sanoa. Vapaana ollessaan ori liikkuu lähes tulkoon jatkuvasti ja siinä onkin hoitajalle perässä pysymistä. Voisi luulla, että tämän yliaktiivisuuden vuoksi ori olisi viisainta sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, mutta ehei Villen tapauksessa. Herra kun tuppaa joko aukaisemaan tiukimmankin solmun tai järsii riimunnarun poikki. Ori on näin ollen viisainta pitää vapaana ja hoitajan täytyy vain juosta orin perässä tai toivoa että se malttaisi pysyä edes sekunnin aloillaan. Harjauksesta Ville ei kauheasti pidä ja yrittääkin päästä kokoajan harjan alta karkuun. Tämä siksi, että orii kutisee todella herkästi ja sitä saakin harjata ihan ronskein ottein. Varusteet Ville antaa kyllä yleensä laittaa nätisti, mutta toisinaan ori ei haluaisi antaa laittaa satulaa selkään. Talutettaessa Ville on oikea keikistelijä ja flirttaileekin jokaisen mahdollisen vastaantulevan tamman kanssa olivat nämä sitten falabelloja tai shirejä. Muiden hevosten kanssa ori tulee ihan hyvin toimeen, vaikka viihtyykin enemmän yksikseen kuin laumassa.

Ratsastettaessa Ville on semmoinen säheltäjä, jonka kanssa työskenteliminen vaatii pitkää pinnaa. Oriilla kun tuppaa olemaan vaikeuksia keskittyä työntekoon mikäli ympärillä pyörii paljon väkeä. Ville vaatiikin napakan ratsastajan, joka ei anna oriin luistaa työnteosta. Oma moottori Villeltä kyllä löytyy, joten vauhtia ei ainakaan pitäisi puuttua. Koulua Ville vääntää Vaativa B tasolle asti, mutta aina sen keskittyminen ei tahtoisi riittää. Oriin kanssa tulisikin vaihdella tehtäviä koululiikkeitä runsaasti tai se alkaa pitkästyä ja tehdä omiaan ratsastajastaan piittaamatta. Esteillä Villen keskittymiskyky taas on huippuluokkaa ja se on kokoajan mukavasti kuulolla. Esteillä oriin vauhtia voi joutua jopa hieman hillitsemään, sillä ori tuppaa etenemään esteiden väliä kuin pikajuna. Tästä ei toki ole haittaa etenkään uusinnoista, mutta välillä liika nopeus aiheuttaa pudotuksia. Maastossa Ville on todella varma jaloistaan eikä epäröi epätasaisillakaan reiteillä, mikä tekee siitä hyvän ratsun kenttäratsastuksen maasto-osuutta ajatellen. Ori kun hyppää yli kaikesta mitä sen eteen tulee, vaikka vastassa olisi kuinka erikoinen hökötys.

i. Forgotten F
ERJ I,YLA II
ii. Crocodilehunter
KTK II,ERJ I,YLA II,SPL II
iii. Habberdashed
iie. Death by Insomnia
ie. Killdream QK
ERJ I,YLA II,SPL III
iei. Unforgiveable
iee. Ms Killjoy
e. Winterberry Solo ei. Scentless
PP MVA
eii. Scientist
eie. Sleepless
ee. Lemongrass Froster
ERJ I,YLA II
eei. Grassbomber
eee. Bittersweet Desire

10.12.2022 fwb-t Juksulan Icie om. Nintsu (VRL-01851)

ERJ(58 sijoitusta kasvattajan kanssa)
ainoastaan sijoitukset
16.08.14 - Dainty - Este/ERJ - 120cm - 5/30
19.08.14 - Virginia Ness - Este/ERJ - 150cm - 6/40
20.08.14 - Virginia Ness - Este/ERJ - 150cm - 4/40
22.08.14 - Virginia Ness - Este/ERJ - 150cm - 1/40
15.08.14 - Shangri La - Este/ERJ - 150cm - 4/30
15.08.14 - Shangri La - Este/ERJ - 150cm - 1/30
18.08.14 - Shangri La - Este/ERJ - 150cm - 4/30
19.08.14 - Shangri La - Este/ERJ - 150cm - 3/30
25.08.14 - Breezy Meadowns - Este/ERJ - 140cm - 1/30
29.08.14 - Breezy Meadowns - Este/ERJ - 140cm - 1/30
26.08.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 140cm - 3/30
27.08.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 140cm - 5/30
27.08.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 1/30
28.08.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 1/30
30.08.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 140cm - 4/30
20.08.14 - Delmenhorst - Este/ERJ - 150cm - 3/30
18.08.14 - KK Reiter - Este/ERJ - 130cm - 2/30
21.08.14 - KK Reiter - Este/ERJ - 140cm - 4/30
15.08.14 - Dark Side Trakehners - Este/ERJ - 130cm - 2/30
17.08.14 - Dark Side Trakehners - Este/ERJ - 130cm - 5/30
19.08.14 - Dark Side Trakehners - Este/ERJ - 130cm - 3/30
01.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 1/30
04.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 1/30
15.08.14 - Whispering Heaven - Este/ERJ - 140cm - 3/29
19.08.14 - Whispering Heaven - Este/ERJ - 130cm - 1/29
08.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 5/30
10.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 2/30
12.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 130cm - 3/30
13.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 4/30
14.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 130cm - 1/30
15.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 3/30
19.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 4/30
20.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 4/30
21.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 5/30
21.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 4/30
22.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 5/30
06.09.14 - Valiant Warmbloods - Este/ERJ - 140cm - 1/30
12.09.14 - Valiant Warmbloods - Este/ERJ - 140cm - 5/30
12.09.14 - Valiant Warmbloods - Este/ERJ - 140cm - 1/30
14.09.14 - Valiant Warmbloods - Este/ERJ - 140cm - 3/30
05.09.14 - Valkoranta - Este/ERJ - 140cm - 4/30
06.09.14 - Valkoranta - Este/ERJ - 140cm - 1/30
14.09.14 - Valkoranta - Este/ERJ - 140cm - 1/30
24.08.14 - Ramya Ranch - Este/ERJ - 150cm - 3/29
25.08.14 - Ramya Ranch - Este/ERJ - 150cm - 1/29
27.08.14 - Ramya Ranch - Este/ERJ - 150cm - 2/29
29.08.14 - Ramya Ranch - Este/ERJ - 150cm - 1/29
30.08.14 - Ramya Ranch - Este/ERJ - 150cm - 2/29
28.08.2014 - Dark Side Trakehners - Este/ERJ - 140cm - 5/27
27.08.2014 - Reiter - Este/ERJ - 140cm - 5/27
30.08.2014 - Reiter - Este/ERJ - 140cm - 2/27
31.08.2014 - Reiter - Este/ERJ - 140cm - 5/27
01.09.2014 - Reiter - Este/ERJ - 140cm - 5/27
14.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 5/30
15.09.14 - Mel Seren - Este/ERJ - 150cm - 5/30
19.09.14 - Hestia - Este/ERJ - 150cm - 1/30
21.09.14 - Hestia - Este/ERJ - 150cm - 4/30
31.08.14 - Vainolantalli - Este/ERJ - 130cm - 2/16

PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET
kaikki tekstit omistajan käsialaa ellei toisin mainita

25.09.2014 Saapuminen Gateawayhin
Ville lentäisi tänään vihdoin ja viimein Gateawayhin oltuaan koko kesän kasvattajansa luona kisattavana. Hienon uran ori olikin tehnyt kilparadoilla, joten uudessa kodissaan ori saisi keskittyä jalostusorina olemiseen. Kasvattajan kanssa olimme sopineet, että Ville lentäisi aamulennolla, joka saapuisi Amsterdamin lentokentälle jo kahdeksalta aamulla. Tiellä tapahtuneen onnettomuuden takia olin kuitenkin pari tuntia myöhässä. Kirosinkin raskaasti ruuhkassa seistessäni,mutta onneksi lentokentän eläintenhoitajat olivat luvanneet huolehtia oriista, sillä aikaa kun istuin ruuhkassa, joten ainakaan ori ei joutuisi odottamaan yksin lentokentällä. Kun lopulta pääsin lentokentälle minut ohjattiin oitis eläintenhoitajien tiloihin, missä Ville jo odottelikin. Pahoiteltuani kovasti myöhästymistäni, ystävällisen näköinen eläintenhoitaja kertoi tarkastaneensa orin, joka vaikutti olevan aivan kunnossa matkansa jäljiltä lukuunottamatta vähäistä kuivumista. Oriille olikin annettu pari sangollista vettä juotavaksi sen päästyä lentokentän eläintiloihin, jottei se kuivuisi enempää. Kiitettyäni eläintenhoitajaa lastasin oriin mukanani tuomaan traileriin ja käänsin auton kohti Zeelandin provinssia.

Paluumatka tallille sujui nopeasti, sillä ajoin tällä kertaa eri reittiä kuin menomatkalla, välttääkseni tiellä sattuneen onnettomuuden. Ville matkusti kuin ammattilainen konsanaan ja parin lyhyen jaloittelutauon jälkeen jo kaarroimmekin Gateawayn pihatielle. Parkkeerattuani auton tallin eteen otin oriin ulos autosta. Kimo ori joutui oitis tallintyöntekijöiden ihailun kohteeksi ja annettuani herran katsella hetken ympärilleen talutin sen karsinaansa. Ville tutkaili uutta karsinaansa uteliaan näköisenä, sillä aikaa kun otin kuljetuksen aikana käytetyn loimen ja suojat pois, minkä jälkeen tarkastin oriin huolellisesti, siltä varalta, että se olisi loukannut itsensä kuljetuksen aika. Ori oli kuitenkin kunnossa, joten jätin sen tutustumaan vierustovereihinsa. Hieman myöhemmin se pääsisi ulos tarhaan parin muun hevosen kanssa.

06.11.2014 Kuulumisia
Ori oli eilen tarhassa ollessaan onnistunut, jollain konstilla hankkiutumaan eroon vasemman etujalkansa hevosenkengästä. Tuttu kengittäjä lupasi tulla käymään vasta seuraavana päivänä, joten lopun päivää ori sai miettiä tekosiaan sisällä tallissa. Tänään kengittäjä, ystävällisen näköinen hieman vanhempi herra, tuli sitten käymään ja oriin kaviot katsastettuaan, että myös oikean etujalan kenkä oli löysällä. Päätimme siis yhteistuumin vaihtaa samantien uudet hevosenkengät molempiin etukavioihin. Ville ei tosin tuntunut kengittäjästä pitävän, tosin epäilen syynä olevan kengittäjän parran, sillä Villellä on jonkin sortin partafobia ja see hepulin nähdessään parrakkaan miehen. Vähän ajan kuluttua tuskastuinkin pitelemään jatkuvasti liikehtivää oria ja kutsuin kaksi erittäin lihaksikasta tallintyöntekijää paikalle oria pitelemään, jolloin kengittäjä sai työnsä tehdyksi. Ville tosin näytti happamalta sitruunalta eikä selvästikään ollut tilanteeseen tyytyväinen.

11.12.2014 Estevalmennus
Uskollinen herätyskelloni päätti juuri tietenkin tänään sanoa itsensä irti, kun olin valmentajan kanssa sopinut varhaisaamun valmennuksesta. Heräsinkin näin ollen matkapuhelimen soittoon valmentajan soittaessa äreänä, miksemme Villen kanssa jo olleet kentällä lämmittelemässä. Puolittain paniikissa sain soperrettua, että olisimme kentällä viidessätoista minuutissa, joten kiskaisin äkkiä jotkut lattialla lojuvat vaatteet päälleni ja hain Ville tallista, onneksi joku oli älynyt satuloida oriin minulle valmiiksi. Kentälle saapuassamme olimme jo puolituntia myöhässä, joten kiristin satulavyön kiireen vilkkaan ja suuntasin Villen kanssa uralle. Valmentaja oli jo ehtinyt pystyttää meille muutaman kavaletin, joiden yli saimme ravata ja laukata kun olimme ensin lämmitelleet sileällä. Lämmiteltyämme valmentaja kutsui meidät keskelle selittääkseen meille rakentamansa kahdeksan osaisen radan, joka sisälsi myös yhden sarjaesteen. Nyökättyäni ymmärtäneeni mitä valmentaja halusi meidän tekevän saimme luvan nostaa laukan.

Ensimmäinen este oli yksinkertainen pystyeste, josta Ville selviytyi helposti, mitä seurasi loiva käännös oikeaan muurille. Muurilla Ville hieman epäröi, mutta annoin sille reippaasti pohkeita, jolloin ori leijaili kevyesti muurin yli pienestä epäröinnistä huolimatta. Muurin jälkeen suuntasimme laine esteelle, jota seurasi tiukka käännös vasempaan portille. Portin jälkeen suuntasimme sarjaesteelle, joka koostui trippelistä ja pystyesteestä. Hyppymme trippelille lähti hieman liian kaukaa, mutta Ville venyi uskomattomalla tavalla pituutta trippelin yli. Sarjan toisesta osasta pystyesteestä selviydyimme varmaan tyyliin mitä seurasi tiukka käännös vasempaan viuhkaesteelle. Viuhkaesteen yli Ville hyppäsi tyylikkäästi, minkä jälkeen käännyimme loivasti oikeaan okserille. Okserilla Ville hieman kompuroi laskeutumisessa, mutta sain oriin nopeasti takaisin hallintaani ja suuntasimme viimeisenä esteenä toimivalle pystyesteelle, jonka yli Ville hyppäsikin jo totutun varmasti. Valmentaja oli suoritukseemme muuten tyytyväinen, mutta saimme hypätä muurin vielä pari kertaa kunnes Ville oli täysin luottavainen, minkä jälkeen valmentaja antoi meille luvan siirtyä ravin kautta käyntiin.

01.04.2015 Rantaretki
Tänään käväisimme Villen kanssa ensimmäistä kertaa rannalla. Ratsastin tänään ilman satulaa, sillä ranta oli lähellä ja uiminen olisi paljon helpompaa ilman satulaa, mikäli ori päättäisi mennä veteen asti. Ville oli selvästi innoissaan ottaessani sen ohjat hoitajalta, joka oli laittanut oriin kuntoon retkeämme varten. Sain kuitenkin pidettyä innokkaasti steppailevan oriin hallinnassani ja pian jo suuntasimmekin rantapolulle, joka lähti vähän matkan päästä tallissa. Ville vaikutti hieman hermostuneelta haistaessaan tuulen mukana kulkeutuvan suolaisen meri-ilman tuoksun, mutta rauhoittui kuitenkin pian. Ranta oli onnekseni tyhjänä sinne saapuessamme ja ohjasinkin oriin heti vedenrajaan, missä se sai hetken leikkiä aaltojen kanssa. Annettuani orin hetken leikkiä käänsin sen rantaviivan suuntaisesti ja annoin sen laukata niin kovaa kuin jaloista lähti. Ville ei toista pyyntöä tarvinnut ja pian jo nelistimmekin hurjaa vauhtia pitkin rantaviivaa. Vähän ajan kuluttua hidastin oriin nelin harjoituslaukan kautta käyntiin, minkä jälkeen suuntasimmekin jo takaisin tallille, missä luovutin oriin hoitajansa huostaan.
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.