Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Adwr Disgleirio "Liisa"

FC

Welsh Sektio A, tamma
Syntynyt 01.02.2009 (16v) Suomessa
Kimo, 117cm

Rekisterinumero VH06-024-4783
Yleispainoitteinen: Helppo A, 90cm, Tutustumisluokka
Kasvattanut Brenn Ponies
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

Ratsuhevosten Laatuarvostelu 14.03.2022
72,778% First Champion

Kuten moni muukin Gateawayn welsh-poneista myös Liisa on jo lopettaneen Brenn Poniesin kasvatteja. Tamma tuli minulle tilausvarsana hienoista vanhemmista, joten sukutaulussa ei ainakaan ole valittamista. Erityisesti Liisan sukutaulussa minua viehättää neidin isän isä Kilderoyan, joka oli jo kauan ollut ihailuni kohteena. Kun minulle sitten tarjoutui tilaisuus saada varsa, jonka suvussa Kilderoyan oli jo toisessa polvessa en voinut vastustaa kiusausta. Vieroituksen jälkeen Liisa muutti ensin ponitallilleni Walesiin, missä neiti sai vietellä koko lailla huoletonta elämää kunnes kesäkuussa 2014 tamma lennätettiin kisaponiksi uudelle tallilleni Hollantiin.

Pääsääntöisesti Liisa on erittäin kiltti hoidettava, vaikka tammalla onkin huonot päivänsä. Huonoina päivinä tamma käyttäytyy kuin mikäkin diiva eikä kukaan nauti neidin hoitamisesta tuolloin. Yleensä Liisa kuitenkin käyttäytyy sopuisasti eikä yritä mitään temppuja. Emänsä tavoin myös tämä neiti saattaa mennä nurkkaan häpeämään, mikäli tekee mielestään jotain etiketin vastaista kuten pieraisee. Harjaamisesta Liisa nauttii täysin siemauksin etenkin sateisella säällä, jolloin tamman valkeaa turkkia komistaa komea mutakerros. Varusteet Liisa antaa laittaa ongelmitta, vaikka välillä vähän pullisteleekin. Talutettaessa tamma on useimmiten kiltisti, vaikka välillä vähän säikkyykin ohitse lentäviä roskia tuulisella säällä. Liisa on erittäin sosiaalinen ja tarvitsee muiden hevosten seuraa eikä näin ollen viihdykään yksin. Ponikatraastamme Liisa onkin yleensä se, joka menee toivottamaan uuden tulokkaan ensimmäisenä tervetulleeksi laumaan.

Ratsastettaessa Liisa on erittäin energinen, mutta myös hieman säikky. Kuralätäköihin tamma ei suostu askeltaan laittamaan, vaikka mikä olisi ja välillä pitää myös säikkyä kaikkea uutta ympärillä tapahtuvaa. Liisalla on erittäin pehmeät ja joustavat askellajit, joissa on miellyttävä istua. Osaavissa käsissä tämä tamma käyttäytyy kuin unelma ja tottelee ratsastajansa pienintäkin apua. Kokemattomissa käsissä Liisa ei sen sijaan ole aivan yhtä mukava vaan yrittää luistaa hommista aina kuin vain voi. Koulua Liisa menee mielellään ja taipuisi, vaikka solmuun ratsastajan niin pyytäessä. Esteillä tamma on hyvinkin energinen ja välillä vauhtia on liiankin kanssa. Neiti hyppää kuitenkin hyvällä tekniikalla eikä, sillä ole tapana tehdä turhia pudotuksia. Pudotukset ovatkin useammin ratsastajan virheistä johtuvia, sillä Liisa kyllä hyppää yli esteestä kuin esteestä.

Sukutaulu

i. WS DifyrVIR MVA Ch,KTK I ii. Kilderoyan iii. Davison
iie. Eurwen
ie. Ceinwen EiraKTK III iei. Glenwen Dyfyr
iee. Ceinwen Awena
e. Nybergs Dea ei. Nimrod Ch eii. Gaston
eie. Nimrissa
ee. Grönholms Ariel eei. The Devil
eee. Misjudge

19.01.2022 o. Ceiriosen Chwilolau (VH22-024-0015) i. Cedion Masquerade
03.03.2016 t. Gwynedd Dierdre (VH16-024-0063) i. Seamus Dawn
01.08.2015 o. Gwynedd Clodock (VH15-024-0148) i. KW Code Casino
20.06.2015 o. Gwynedd Howell (VH15-024-0121) i. Hampton Dawn
20.03.2015 t. Gwynedd Dwynwyn (VH15-024-0151) i. Gwynedd Carwyn

KILPAILUKALENTERI

22.02.2022 VSN Ceiriosen RCH

OMINAISUUSPISTEET

hyppykapasiteetti: 287.11
rohkeus: 287.11
kuuliaisuus ja luonne: 837.13
Esteratsastuksessa vaikeustasolla 4!

nopeus: 236.94
kestävyys: 236.94
hyppykapasiteetti: 287.11
rohkeus: 287.11
Kenttäratsastuksessa vaikeustasolla 3!

KRJ

01 12.04.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 06/52
02 13.04.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 02/52
03 15.04.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 05/52
04 18.04.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 07/52
05 21.04.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 04/52
06 26.04.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 07/52
07 15.06.2019 Pikkupelto lk 02: Helppo A 03/31
08 29.06.2019 Pikkupelto lk 01: Helppo A 03/31
09 17.01.2021 Viljalehto lk 04: Helppo A 03/50
10 18.01.2021 Viljalehto lk 04: Helppo A 05/50
11 13.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 02/50
12 20.02.2021 Holmberg lk 02: Helppo A 02/50
13 03.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 02/40
14 04.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 01/40
15 07.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 01/40
16 14.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 04/40
17 16.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 06/40
18 18.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 03/40
19 19.03.2021 Kaihovaara lk 02: Helppo A 06/40
20 15.02.2022 Katlahus lk 03: Helppo A 04/40
21 23.02.2022 Katlahus lk 03: Helppo A 02/40
22 24.02.2022 Katlahus lk 03: Helppo A 06/40
23 30.04.2022 KRJ Cup Stall Sjöholma lk 04: KN Special 08/83
24 01.10.2022 Valokylän Talli lk 02: Helppo A 04/40
25 08.10.2022 Valokylän Talli lk 02: Helppo A 01/40
26 16.10.2022 Valokylän Talli lk 02: Helppo A 03/40
27 17.10.2022 Valokylän Talli lk 02: Helppo A 06/40
28 18.10.2022 Valokylän Talli lk 02: Helppo A 01/40
29 12.12.2022 Gråskov lk 03: Helppo A 01/40
30 02.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: Helppo A 04/30
31 09.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: Helppo A 02/30
32 16.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: Helppo A 04/30
33 25.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: Helppo A 02/30
34 28.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: Helppo A 05/30
35 30.03.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 01: Helppo A 02/30

Päiväkirja

Maastoestevalmennus 8. lokakuuta 2022 (kirjoittaja Humutin)

Icaruksen ja Ticon kadottua hädin tuskin horisonttiin paikalle ympäristöönsä suorastaan liian valkea ponitamma ja Tuulia. Yltä päältä hempeisiin vaaleanpunaisiin varusteisiin puettu Liisa tuntui suorastaan sipsuttavan mutaisimpien kohtien ohitse ja poni värähti silloin tällöin koivujen pudotellessa kellastuneita lehtiään sen silmäkulmassa. Tuulia onneksi ratsasti satuponiaan varsin rauhallisin ottein, mikä rentoutti myös ratsua.

Liisa oli säpsystä luonteestaan huolimatta kuulemma yllättävän rohkea hyppääjä; ehkä jopa uhkarohkea, sillä pieni mutta sisukas kimo tuppasi lähestymään esteitä toisinaan turhankin vauhdikkaasti. Ryminä ei millään radalla kuitenkaan ollut toivottua, joten otimme työn alle vaahtomuovimuurin, matalamman tukin ja vielä päälle haudan, sillä kuralätäkköjä kaittava poni kaipasi omistajansa sanojen mukaan siedätyshoitoa.

Aloitimme muurilla, ja kauniisti eteenpäin liukuvan ratsukon lähestyminen näytti ihan opetusvideolta siitä, miten oikeaoppisesti ja rauhallisesti esteelle tullaankaan. Kunnes ei enää näyttänytkään, kun Liisalle iski tulipalokiire muutama askel ennen ponnistusta, ja itsekseen kiihtyvä kimo söi askelvälejä turhankin ahneesti. Tuulialla tuli aikamoinen kiire muuttaa tahtia, jotta ratsukko pääsisi tällä kertaa onneksi pelkästä vaahtomuovista yli eikä läpi. Aika rimaa hipoen se meni, mutta meni kuitenkin. Kutsuin ratsukon takaisin aloituspisteelle ja aloimme yhdessä purkamaan tilannetta ja keksimään ratkaisuja. Tukki kun ei enää ponitamman alta minnekään olisi vierimässä.

Kyseltyäni Liisasta hieman lisää ehdotin laukanvaihtoa muutama askel ennen estettä. Tuulian mukaan ratsunsa osasi sen hienosti lennosta tehdä, ja minä päättelin, että Liisalla kehittyi estettä lähestyessä putkinäkö, jossa sen pienet poniaivot kirittivät sitä eteenpäin kohteeseen. Laukanvaihdolla saataisiin toivottavasti putki katkaistua. Ratsukko lähti uuteen yritykseensä, ja sovitusti Tuulia ohjasi hyvin kauniisti vaihtuvan laukan. Ja niin kuin uumoilimmekin, Liisa ei tällä kertaa ehtinyt tuijotella tulevaa estettä liikaa, vaan tahti oli mukavan rauhallista alusta loppuun. Runsaita kehuja perään, ja jatkoimme tukille, jossa omien sanojensa mukaan valaistuksen kokenut Tuulia toisti vaihdon ja lähestyi näin esteen Liisan kanssa juuri niin rauhallisesti, kuin opetusvideolla kuuluisikin.

Kieltämättä liejuisesta haudasta oli jopa muodostua lähestymistä suurempi ongelma; kimo satuponi oli kaivanut kavionsa mutaan sen siliän tien, kun kaksikko oli jatkamassa tukilta veteen ramppia pitkin. Miltein säikähdin jo, että Tuulia pääsisi uimaan näillä jo hyisillä tuulisilla lokakuun keleillä, mutta harjaan tarrannut ratsastaja sai pidettyä itsensä selässä. Kokeilimme uutta lähestymistä, mutta muutama askel veteen ja Liisa alkoi peruuttaa takaisin kuivalle maalle. Onnekseni aiemmin hiljainen Tuulia ei ollut luovuttajaluonne, ja vaikutti varsin tottuneelta poninsa oikkuihin, joten ehdottaessani veteen kävelyä nainen oli jo kääntämässä kimonsa uuteen lähestymiseen. Tällä kertaa se käveltiin, ja veden rajassa käytiin selvästi pieni tahtojen taisto ponin ja ratsastajan välillä; Liisa ei halunnut kävellä veteen, Tuulia halusi Liisan kävelevän veteen. Muutaman sekunnin mietintää myöhemmin Liisa ilmeisesti kuitenkin muisti ylittäneensä haudan ennenkin, ja tallusti sitten jalkojaan aluksi suurieleisesti nostellen lammikkoon, ja lopulta ihan tavallisesti kävellen ulos. Kehuin kumpaakin, ja vaikka olisin halunnut toistaa haudan ylityksen heti uudelleen, sai yksi onnistunut läpiveto nyt riittää. Kiitin kaikesta huolimatta varsin harmoonista ja osaavaa ratsukkoa, joka täydensi toisiaan, ja lähetin sitten kohti loppuverryttelyjä.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable