Ceiriosen

welsh & shetlandponies

Ceiriosen Rosalind "Linda"

2* Prospect

Shetlanninponi, tamma
Syntynyt 30.08.2018 (1v) Iso-Britanniassa
Rautias, 97cm

Rekisterinumero VH19-017-0033
Yleispainotteinen: Helppo C, Vaativa
Kasvattanut Ceiriosen
Omistaa Tuulia T. VRL-00084

28.09.2018 2* Prospect (918p.)

Ceiriosen Rosalind sai alkunsa nähtyäni hyvän ystävättäreni elenin laatiman jalostusori ilmoituksen shetlanninponilehdessä. En tuolloin edes ollut tietoinen, että ystävättärelläni oli myös shetlanninponeja, joten rupesin oitis tutkimaan tarjolla olevien orien sukutauluja. Tultuani siihen tulokseen, että molemmilla oreilla oli kiinnostava Ceiriosenin hevoskantaan nähden erilainen sukutaulu päätin kysyä astutuksen molemmille. Onneksi ehdottamani yhdistelmät sopivat myös elenille, joten keinosiemennyksen jälkeen jäimme odottelemaan varsojen syntymää. Elokuun lopulla maailmaan sitten syntyi kaksi eloisaa shetlanninponivarsaa, joista Juksulan Teufelin tammavarsa oli perinyt emänsä Wyat Rosemundin värityksen, saaden nimekseen Ceiriosen Rosalind.

Linda on perusluonteeltaan suhteellisen eloisa, mutta kiltti tammaneiti joka ei satuttaisi tahallaan kärpästäkään. Eloisan luonteensa vuoksi tamma vain on kokoajan liikkeessä ja saattaa vahingossa astua hoitajansa varpaille tai muuta vastaavaa, mikäli sitä ei ole hoitotoimenpiteiden ajaksi sidottu kiinni. Harjattaessa neidin kanssa on hyvä muistaa, että se on herkkä päästään, joten sen pään lähellä olisi syytä liikkua pienin ja rauhallisin liikkein. Varusteet Linda antaa laittaa ongelmitta joskin suitsittaessa nostelee päätään säikähtäneenä mikäli suitsia laitetaan liian äkkinäisin liikkein sen päähän. Talutettaessa seuraa kuuliaisesti taluttajansa perässä mitä nyt tykkää flirttailla vastaantulevien orien kanssa. Muiden hevosten seurasta ei niin kovasti välitä, mutta suvaitsee kuitenkin näiden seuraa kunhan nämä eivät tuppaa liian tuttavallisiksi.

Ratsuna Linda on mitä kuuliaisin tapaus reagoiden ratsastajansa pienimpäänkin painopisteen muutokseen, mutta myös hyvin herkkä suustaan. Tamma ei näin ollen siedäkään yhtään kovempaa nippaisua suustaan vaan sitä olisi syytä käsitellä silkkihansikkain. Tamman askellajit ovat melko matalat ja lyhyet, joten ne ovatkin ulkopuolisen silmään melkoisen vaatimattoman näköisiä. Kouluratsuna Linda on melkoinen säheltäjä ja se tarvitseekin selkäänsä rauhallisen ja osaavan ratsastajan, joka saa myös tamman rauhoittumaan ja keskittymään harjoituksiin, jolloin se itseasiassa tekee suhteellisen hyvää jälkeä siltä pyydetyissä liikkeistä. Uudet koululiikkeet neiti oppii hitaasti, joten sen kanssa tarvitaankin paljon kärsivällisyyttä etenkin kun tamma kyllästyy helposti jatkuviin toistoihin.

Ajettaessa Linda on mitä energisin pakkaus, jonka työntekoa on ilo katsella, sillä tamma pistää aina parastaan. Ohjasavuille neiti on hyvin herkkä ja sille riittävätkin näin ollen aivan minimalistiset ohjasavut. Ääniavuille tamma ei sen sijaan ole aivan yhtä herkkä ja ne onkin annettava napakalla ja painokkaalla äänensävyllä. Koulukokeen aikana Linda tuntuu suorastaan syttyvän ja sen menoa on oikea ilo katsella. Tarkkuuskokeessa tamma ei ole kauhean tarkka ja jyrääkin helposti keilojen ylitse mikäli ajajan huomio herpaantuu hetkeksikään. Kestävyyskoe ei ole neidin vahvintaosaamista, sillä se ei ole kovinkaan kestävä ja palaa helposti loppuun etenkin raskaammilla keleillä.

Sukutaulu

i. Juksulan Teufel ii. Love ZoneYLA III iii. Straight DehkaYLA III
iie. Mini's Love kadonnut
ie. TuuHa's Marciska iei. Leader
iee. Nicita
e. Wyat Rosemund ei. Breezy JammingVSN World Ch,Ch, KTK III, VVJ I, KRJ I, SHLA I eii. Heston B
eie. Kuusiston Cinderella
ee. Rosebud DeiCh,KTK III,VVJ I,SHLA I eei. Donte v.d. ZamboCh,KTK II
eee. Caradas RajaVIR MVA Ch,KTK III

she-t. Ceiriosen Ofelia s. 03.02.2019  ▪  om. Tuulia T.

KILPAILUKALENTERI

30.04.2023 NJ Ponitila Adina irtoSERT pt: Lissu T. VRL-12701

OMINAISUUSPISTEET

kuuliaisuus ja luonne: 1880.24
tahti ja irtonaisuus: 37.29
Kouluratsastuksessa vaikeustasolla 5!

kuuliaisuus ja luonne: 1880.24
tarkkuus ja ketteryys: 2120.87
Valjakkoajossa vaikeustasolla 8!

Päiväkirja

Kouluvalmennus 1. tammikuuta 2017

Nam liber tempor cum soluta nobis eleifend option congue nihil imperdiet doming id quod mazim placerat facer possim assum. Typi non habent claritatem insitam; est usus legentis in iis qui facit eorum claritatem. Investigationes demonstraverunt lectores legere me lius quod ii legunt saepius. Claritas est etiam processus dynamicus, qui sequitur mutationem consuetudium lectorum. Mirum est notare quam littera gothica, quam nunc putamus parum claram, anteposuerit litterarum formas humanitatis per seacula quarta decima et quinta decima. Eodem modo typi, qui nunc nobis videntur parum clari, fiant sollemnes in futurum.

Kuvagalleria

Ulkoasu © Cery 2018
Taustakuva © Kentama CC BY 2.0
Kuvat © scirlin & VV

 ▪  Tirion Welsh Ponies
 ▪  Talli Y Niminen
 ▪  Talli XY Nimekäs

Viimeisin päivitys 04.01.2022
Näyttelytuloksia vuosilta 2018-2021 päivitelty ponien sivuille. Talliin saapunut kaksi uutta welsh cobia Alpo ja Penni.

Tämä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen  ▪  This is a sim-game stable