Pompeji Tähtivalssi "Tähti"
Aken Pikkuherttuatar 2016, 4. Virtuaalikriterium 2016
Rekisterinumero VH16-018-1699 Kasvattaja Milja H., Pompeji
Syntynyt 01.04.2016 (12 vuotta) Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Rotu & Sukupuoli suomenhevonen-tamma Ennätys 01.20,3aly
Väri & Säkäkorkeus tummanruunikko, 156cm Voittosumma 110 790v€
Meriitit SV II

Pompeji Tähtivalssi tuli meille innostuttuani Iki-Elmon myötä oikein kunnolla ravureista. Iki-Elmon alkaessa jättää 3-vuotiskausi taakseen päätin hankkia talliin muutaman 3-vuotiaan lisää karruttamaan Tuulenpesän suomenhevos ravurikantaa. Halusin nimenomaan hieman nuorempia hevosia, sillä mielestäni on paljon mukavampaa kilpailla hevosillä niiden kisauran alusta loppuun kuin antaa jonkun muun tehdä työn puolestasi. Avoimessa myynnissä ei kuitenkaan näyttänyt olevan tarkoitukseeni sopivia hevosia, joten tiedustelin virtuaaliharrastajien lineryhmässä olisiko kellään myydä minulle 1-polvisia suomenhevosravurivarsoja. Milja H. ilmoitti oitis, että hänellä olisi myytävänä juuri 3-vuotta täyttänyt tammavarsa, joka oli jo ajolle opetettu, mutta jolle hänelle ei yksinkertaisesti riittänyt aika, minkä vuoksi tammavarsa, joka oli ristitty Pompejin Tähtivalssiksi, oli saanut pääasiassa vietellä pihattohevosen elämää. Tamma oli juuri sitä mitä hainkin, joten tarjosin sille ilomielin kotia Tuulenpesästä. Allekirjoitettuani Miljan faksaaman kauppakirjan sovimme vielä, että Milja toisi tamman mukanaan Repolan Ravitallin raveihin 15. heinäkuuta 2016, jolloin tamma luovutettaisiin haltuuni. Tuulenpesästä tamma muutti muiden ravisuomenhevosteni tapaan Koivulaan kesäkuussa 2018.

Tähti on luonteeltaan hyvin sopuisa hevonen, joka rakastaa yksin oloa ja rauhaa. Tamma ei näin ollen pidä lainkaan meluisista ihmisitä, jotka kiljuvat ja mekastavat sen karsinan läheisyydessä, joten neiti tarvitseekin rauhallisen käsittelijän. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Tähteä ei täydy sitoa kiinni, sillä nähdessään hoitajan tulevan karsinaansa tamma tuntuu suorastaan juurtuvan maahan eikä liikahdakaan ennen kuin hoitaja on poistunut neidin karsinasta. Harjauksen neiti näkee lähinnä pakollisena pahana. Tamma kyllä seisoo kuuliaisesti aloillaan pitkäänkin kestävän harjauksen, mutta siitä kyllä näkee, että tamma toivoisi harjauksen jo loppuvan, mikä ilmenee lähinnä pienenä steppailuna aloillaan. Valjaat Tähti antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa tamma seuraa kiltisti taluttajansa perässä pysähtyen silloin tällöin haukkaamaan hieman välipalaa tienpientareelta. Neiti kuitenkin jatkaa sopuisasti matkaansa kun sitä hieman napakammin nykäisee riimunnarusta, jolloin tamma jättää ruohostamisen sikseen. Muiden hevosten seurassa tamma käyttäytyy melko viileästi jättäen nämä usein täysin huomiotta paitsi jos nämä yrittävät tulla tekemään lähempää tuttavuutta, jolloin tamma useimmissa tapauksissa häätää tunkeilijat tiehensä hampaitaan ja kavioitaan käyttäen.

Ajettaessa Tähti on täynnä energiaa ja välillä tuntuu kuin ruutitynnyriä ajaisi. Tammalla onkin näin ollen taipumusta painaa melkoisesti ohjille, mikäli sitä yrittää kovasti pidätellä. Tamma onkin todella pätkän nopea lähtien nopeasti auton takaa huonoltakin lähtöpaikalta tavoitellen kärkipaikkaa. Tähti juokseekin mieluiten kärjestä, jossa se saa määrätä matkavauhdin eikä hevillä tyydy muuhun juoksupaikkaan. Mikäli tamma sattuu kärkeen pääsemään puolustaa se kärkipaikkaansa viimeiseen veripisaraan senkin riskin ottaen, että neiti väsyy kesken kaiken pitkillä matkoilla. Tämän takia Tähden kanssa kilpaillaankin lähinnä lyhyillä matkoilla, jolloin tamman voimat riittävät hyvin alusta loppuun, vaikka se joutuisikin juoksemaan koko matkan henkeäsalpaavaa vauhtia. Mikäli tamma ei kiihdytyksessä kärkipaikalle pääse on sille paras paikka parijonon ulkojonossa mahdollisimman lähellä kärkeä, mistä sen voi kääntää loppukiriin heti loppusuoran auettua. Tällöin on kuitenkin oltava tarkkana, etteivät takaa tulevat pääse pussittamaan tammaa, jolloin se tulee vielä hyvissä voimissa maaliin.

Sukuselvitys

isä Hymyn Tähti
rautias 157cm
ii. Irtotähti
rautias 153cm
iii. Laulutähti
iie. Irtokarkki
ie. Hymy-Prinsessa
rautias 153cm
iei. Haavehymy
iee. Vartijan Prinsessa
emä Tanssin Illusio
kulomusta 155cm
ei. Vallan Myrsky
rautias 156cm
eii. Valta-Pyörre
eie. Myrsky
ee. Pikku-Jalava
tummanruunikko 153cm
eei. Lehmuksen Loisto
eee. Pikku-Jätti

Jälkeläiset

00.00.0000 skp Varsan Nimi e. Emän Nimi
00.00.0000 skp Varsan Nimi e. Emän Nimi
00.00.0000 skp Varsan Nimi e. Emän Nimi

Kilpailumenestys

12-vuotiskausi

01.01.2022 VRER Korpikoski Ryhmäajo 2100m kylmäverisille 04/07 01.23,9ake 800e
10.01.2022 Guest Trotters Tasoitusajo 2100m, kv enn. 22,9 ja nopeammat 02/11 01.23,4ke 3200e
23.01.2022 Rjazan Trotters Ryhmäajo 1609m, alle 24,9 aikaiset ja nopeammat suomenhevostammat, Ruskon Jovanda Muistoajo 2022 karsinta 07/10 01.24,8aly
30.01.2022 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-karsinta, väh. 60 000v€ voittaneet kylmäveriset 08/11 01.23,5aly
10.02.2022 Björkgård Ryhmäajo 1600m, avoin alle 25 aikaisille kylmäverisille 01/07 01.22,4aly 2500e
11.02.2022 Björkgård Ryhmäajo 1600m, avoin alle 25 aikaisille kylmäverisille 03/07 01.22,8aly 1200e
12.02.2022 Björkgård Ryhmäajo 1600m, avoin alle 25 aikaisille kylmäverisille 01/07 01.22,3aly 2500e
13.02.2022 Björkgård Ryhmäajo 1600m, avoin alle 25 aikaisille kylmäverisille 01/07 01.22,2aly 2500e
14.02.2022 Björkgård Ryhmäajo 1600m, avoin alle 25 aikaisille kylmäverisille 02/07 01.23,2aly 1800e

9-vuotiskausi

20.03.2019 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-karsinta kv 01/10 01.21,2aly 8000e
27.03.2019 VRER Duán Stable Hankiaisajo karsinta, Ryhmäajo 1609m, alle 24,9 aikaiset kylmäveriset 13/14 01.27,6ly
29.03.2019 Aken ravitalli Salama Sprintti, ryhmäajo 1609m, 24,9-aikaiset ja nopeammat kylmäveriset 06/12 01.22,5aly 500e
30.03.2019 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-finaali kv 10/11 01.22,6aly
10.04.2019 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-karsinta kv 02/08 01.21,2aly 6000e
30.04.2019 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-finaali kv 05/12 01.20,5aly 6000e

8-vuotiskausi

08.11.2018 Ravitalli Karanteeni Ryhmäajo 2100m Kylmäverisille alle 24,9 aik. 03/08 01.22,3ake 1500€
10.11.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-karsinta kv 06/11 01.22,4aly 2000€
19.11.2018 VRER Duán Stable Ryhmäajo 1609m kylmäverisille, avoin K
24.11.2018 Aken Ravitalli Ryhmäajo 1609m, kylmäveriset, avoin HLL
26.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 24,9 aikaiset ja nopeammat kylmäveriset 03/10 01.24,2aly 1000€
27.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 24,9 aikaiset ja nopeammat kylmäveriset 05/08 01.25,1aly 200€
28.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 24,9 aikaiset ja nopeammat kylmäveriset 01/09 01.23,3aly 3000€
29.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 24,9 aikaiset ja nopeammat kylmäveriset 07/07 01.26,2aly
30.11.2018 Lily's Trotters Ryhmäajo 1609m 24,9 aikaiset ja nopeammat kylmäveriset HML
30.11.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Valiodivisioona-finaali kv 03/12 01.20,3aly 10000€
30.11.2018 Aken Ravitalli Kiri Maili, ryhmäajo 1609m, 24,9-aikaiset ja nopeammat kylmäveriset K
10.12.2018 Ravitalli Rusko Ruskon Joulumuori 2018-karsinta, 23,9 aikaiset ja nopeammat tammat, Ryhmäajo 1609m 12/12 01.27,4aly

7-vuotiskausi

02.09.2018 Ravitalli Rusko 24,0-26,9 aikaiset kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 04/11 01.26,4aly 1000€
03.09.2018 Ravitalli Rusko 24,0-26,9 aikaiset kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 02/11 01.26,2aly 2500€
04.09.2018 Ravitalli Rusko 24,0-26,9 aikaiset kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 01/10 01.26,1aly 3500€
05.09.2018 Ravitalli Rusko 24,0-26,9 aikaiset kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 08/11 01.27,4aly
06.09.2018 Ravitalli Rusko 24,0-26,9 aikaiset kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 05/11 01.26,4aly 500€
07.09.2018 Ravitalli Rusko 24,0-26,9 aikaiset kylmäveriset, Ryhmäajo 1609m 03/11 01.25,3aly 1500€
10.09.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Tähtidivisioona-karsinta kv 07/12 01.26,3aly
14.09.2018 VRER Duán Stable Ryhmäajo 1609m, alle 24,9 aikaiset kylmäveriset 01/11 01.23,4aly 4000€
16.09.2018 Syysaurinko Tasoitusajo 2100m avoin suomenhevosille 07/07 01.26,5ke
20.09.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Tähtidivisioona-karsinta kv 05/09 01.24,4aly 1000€
28.09.2018 Narrilaivan Ryhmäajo kylmäverisille 2100m, avoin 06/08 01.25,3ake
30.09.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1609m, Tähtidivisioona-finaali kv 08/10 01.26,5aly

6-vuotiskausi

20.06.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 2100m, Tähtidivisioona-karsinta kv 02/09 01.24,4ake 4000€
21.06.2018 Guest Trotters Ryhmäajo 2100m, kv enn. 27,0-27,9 08/08 01.30,4ake
22.06.2018 Pompejin Ravirata Ryhmäajo 2100m 27,0-29,9 -aikaiset kylmäveriset 06/07 01.28,4ake
29.06.2018 VRKK VRKK Ryhmäajo 2100m, 27,0-29,9 aikaiset kv 07/12 01.29,3ake
30.06.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 2100m, Tähtidivisioona-finaali kv 08/12 01.24,3ake
10.07.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Tähtidivisioona-karsinta kv 02/11 01.24,3aly 4000€
14.07.2018 VRER Aken ravitalli Ryhmäajo 1609m kylmäverisille, ennätys 24,0-25,9 08/09 01.24,7aly
18.07.2018 VRER Ravitalli Salta Ryhmäajo 1609m Kylmäverisille 4v+ 03/09 01.24,4aly 750€
22.07.2018 VRER Duán Stable Tasoitusajo 1609m, alle 24,9 aikaiset kylmäveriset 13/15 01.28,2ly
30.07.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1609m, Tähtidivisioona-finaali kv 07/09 01.25,3aly
10.08.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1600m, Tähtidivisioona-karsinta kv 04/10 01.25,4aly 2000€
16.08.2018 VRER Pompeji Ryhmäajo 2100m 24,0-26,9 -aikaiset kylmäveriset 09/10 01.25,5ake
19.08.2018 VRER Duán Stable Ryhmäajo 1609m, alle 24,9 aikaiset kylmäveriset 08/12 01.24,6aly
30.08.2018 Snilli Trotters Ryhmäajo 1609m, Tähtidivisioona-finaali kv 01/08 01.23,2aly 13000€

5-vuotiskausi

22.03.2017 Ravitalli Saltan Tasoitusajo 2100m kylmäverisille 25,0-29,9aik. 04/15 1.27,8ke 450€
25.03.2017 VRER Aken Ravitalli Ryhmäajo 1609m, 27,0-29,9-aikaiset kylmäveriset 09/12 1.27,7aly
29.03.2017 Aken Ravitalli Ryhmäajo 2100m, 29,9-aikaiset ja nopeammat kylmäveriset 07/11 1.27,7ake
30.03.2017 Ravitalli Saltan Tasoitusajo 2100m kylmäverisille 25,0-29,9aik 06/16 1.27,9ke 300€
19.04.2017 Ravitalli Saltan Ryhmäajo 2100m 5-vuotiaat Suomenhevostammat Hullun Äijän Tammakilpa 2017 - 2.karsinta 09/10 1.29,8ake

4-vuotiskausi

07.10.2016 VRER Kerystonin Kartano Ryhmäajo kylmäverisille 1609m, 4-vuotiaille 10/11 1.31,8aly
10.10.2016 VRER Duán Stable Ryhmäajo 2100, 30,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset 09/09 1.32,6ake
14.10.2016 VRER Duán Stable Ryhmäajo 2100m, 30,0 aikaiset ja hitaammat kylmäveriset 03/08 1.32,1ake 800€
17.10.2016 VRER Kerystonin Kartano Virtuaalikriterium 2016 -karsinta, ryhmäajo suomenhevosille 2600m, 4-vuotiaat 01/10 1.28,8akp 3000€
18.10.2016 VRER Kerystonin Kartano Virtuaalikriterium 2016 -finaali, ryhmäajo suomenhevosille 2600m, 4-vuotiaat 04/11 1.28,5akp 8000€
31.10.2016 Aken ravitalli Kummajaismaili, ryhmäajo 1609m, kylmäveriset 4-5-vuotiaat 09/10 01.31,5aly
12.11.2016 Snilli Trotters Ryhmäajo 2100m, Huippudivisioona-karsinta kv 02/11 01.30,3ake 3000€
16.11.2016 VRER Duán Stable Ryhmäajo 1609m, 27,0-29,9 aikaiset kylmäveriset 08/08 1.29,1aly
18.11.2016 VRER Duán Stable Tasoitusajo 1609m, 27,0-29,9 aikaiset kylmäveriset 12/12 1.30,4ly
19.11.2016 VRER Ravitalli Salta Tasoitusajo 1609m Kylmäveriset 26,0-28,9aik. 03/07 1.27,5ly 900€
20.11.2016 VRER Duán Stable Tasoitusajo 2100m 27,0-29,9 aikaiset kylmäveriset 04/09 1.27,1ke 400€
30.11.2016 Aken ravitalli Mini-Kirittäjä, ryhmäajo 1609m, 4-5-vuotiaat kylmäveriset 09/12 01.30,4aly
30.11.2016 Snilli Trotters Ryhmäajo 2100m, Huippudivisioona-finaali kv 06/10 01.29,2ake
01.02.2017 VRER Pompeji Ryhmäajo 2100m 27,1-29,9 -aikaiset kylmäveriset 05/09 1.29,1ake 400€

3-vuotiskausi

20.07.2016 VRER Kerystonin Kartano Koelähtö 2. Tasoitusajo kylmäverisille 2100m 03/03 01.54,5ke
21.07.2016 Ravitalli Rusko Tasoitusajo 1600m, 3-4 vuotiaat kylmäveriset 04/07 01.42,4ly 400€
23.07.2016 Ravitalli Rusko Tasoitusajo 1600m, 3-4 vuotiaat kylmäveriset. 05/07 01.36,5ly x
25.07.2016 Ravitalli Rusko Tasoitusajo 1600m, 3-4 vuotiaat kylmäveriset 03/08 01.36,4ly 700€
31.07.2016 Korven Ravirata Ryhmäajo 1600m, 3-vuotiaat suomenhevostammat 04/06 1.40,5aly 1000€
13.08.2016 Aken Ravitalli Aken Pikkuherttua/Pikkuherttuatar-karsinta 1, ryhmäajo 2100m, 3-vuotiaat suomenhevoset 01/07 01.36,2ake 2500€
14.08.2016 Aken Ravitalli Aken Pikkuherttua/Pikkuherttuatar-finaali, ryhmäajo 2100m, 3-vuotiaat suomenhevoset 01/12 01.35,1ake 5000€+loimi
14.08.2016 Korven Ravirata Ryhmäajo 1600m,3-VUOTIS POKAALI-karsinta, 3-vuotiaat alle 40,0 -aikaiset suomenhevoset 06/06 01.38,3aly 500€
14.08.2016 Korven Ravirata Ryhmäajo 1600m,3-VUOTIS POKAALI-finaali, 3-vuotiaat alle 40,0 -aikaiset suomenhevoset 08/12 01.36,2aly
15.08.2016 VRER Contigit Ryhmäajo 1609m, kv 3v. 03/05 1.42,5aly 400€
17.08.2016 VRER Contigit Ryhmäajo 1609m, kv 3v. 03/05 1.50,4aly 400€
20.08.2016 VRER Aken Ravitalli Tasoitusajo 2100m, 3v kylmäveriset 10/10 1.39,2ke
30.08.2016 VRER Kerystonin Kartano Ryhmäajo kylmäverisille 1609m, ennätyksellisille 3-vuotiaille 01/08 1.33,8aly 1000€
09.09.2016 VRER Ravitalli Salta Ryhmäajo 1609m Kylmäveriset 3v sekä ennätyksettömät 01/10 01.37,4aly 1000€
15.09.2016 VRER Ravitalli Sølv Ryhmäajo suomenhevosille 1609m (3-4-vuotiaat) 02/09 01.33,3aly 250€
18.09.2016 VRER Duán Stable Tasoitusajo 1600m, 3-vuotiaat kylmäveriset 06/12 01.34,3ke 150€
21.09.2016 VRER Aken Ravitalli Ryhmäajo 1609m, 3-vuotiaat kylmäveriset 03/07 01.33,6aly 340€
24.09.2016 VRER Kerystonin Kartano Ryhmäajo kylmäverisille 1609m, 3-vuotiaille 01/07 01.34,2aly 1000€
24.09.2016 Ravitalli Rusko Ryhmäajo 2100m, 3-vuotiaat suomenhevoset - Ruskon Syksyn Aloittelija 2016 - karsinta 02/11 1.38,2ake 1400€
24.09.2016 Ravitalli Rusko Ryhmäajo 2100m, 3-vuotiaat suomenhevoset - Ruskon Syksyn Aloittelija 2016 - finaali 06/11 1.38,4ake 100€
29.09.2016 Radical Trotters "Varsalupaus 2016" Ryhmäajo kylmäverisille 2100m, 3-vuotiaat - karsinta 04/10 1.36,4ake 600€
29.09.2016 Radical Trotters "Varsalupaus 2016" Ryhmäajo kylmäverisille 2100m, 3-vuotiaat - finaali 05/10 1.36,6ake 800€