Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Inessa Case

Rotu, sukupuoli Trakehner, tamma
Syntynyt, ikä 30.01.2013, 15-vuotias
Säkäkorkeus, väri 162cm, ruunikko
Rekisterinumero VH15-021-0630
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja pipariina VRL-00050
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

Luonnekuvaus

En ollutkaan vähään aikaan vieraillut tuontitalli Alegressa käydessäni siellä elokuussa 2015. Myytävänä oli edelliskertaisen vierailuni tapaan toinen toistaan upeampia hevosia ja poneja, jotka kaikki etsivät itselleen uutta rakastavaa kotia. Talleja kierrellessäni huomasin yhdestä karsinasta minua tuijottavan ruunikon puoliverisen pään. Näytti melkein siltä kuin karsinassa oleva hevonen olisi kutsunut minua luokseen, joten astelin karsinalle tarkastaakseni hevosenkarsinaan naulitun infolappusen, josta löytyi perustietojen lisäksi myös karsinan asukkaan sukutaulu. Lappusesta selvisi karsinassa majailevan hevosen nimen oleva Inessa Case ja että sen suvusta löytyi paljon Rowland Trakehnersin entisiä asukkaita ja kasvatteja. Koska Rowland oli jo lopettanut eikä tallissa ollut paljon rowlandilaista verta en epäröinyt etsiä lumienkulia käsiini ja tehdä tammasta tarjouksen.

Sessa on perusluonteeltaan hyvin valikoiva ihmisseuralaistensa suhteen eikä kelpuuta hoitajakseen aivan ketätahansa. Lapsia Sessa ei karsinaansa huoli, vaikka pitääkin muuten lapsilta saamastaan huomiosta mikäli vain aikuinen on läsnä samanaikaisesti. Tamma nimittäin ei voi sietää kovia ääniä ja pienet lapset pitävätkin tamman mielestä turhan paljon meteliä. Aikuisten ja hieman vanhempien lasten kanssa Sessa tulee kuitenkin hyvin toimeen sallien karsinassaan kaikki sellaiset yksilöt, jotka ovat rauhallisia. Vaikka tamma onkin valikoiva ihmisseuralaistensa suhteen ei tämä tarkoita, etteikö se olisi seurallinen. Sessa nimittäin on hyvin riippuvainen muiden hevosten seurasta eikä viihdy yksin. Harjattaessa Sessa osaa seistä kiltisti aloillaan käskettäessä, muttei kyllä ilman käskemistä rupea seisoksimaan kiltisti aloillaan vaan vaatii määrätietoista ja johdonmukaista käsittelyä. Varusteet Sessa antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa tamma seuraa hyvin hoitajansa perässä, vaikka saattaakin vähän flirttailla vastaan tuleville oreille. Toisten hevosten lähettyvillä neiti käyttäytyy hieman vaihtelevasti, sillä vaikka tamma onkin useimmiten hyvin seurallinen ei se pahalla tuulella ollessaan kelpuuta seuraansa juuri ketään.

Sessa ei ole ratsastettaessa siitä vaikeimmasta päästä, muttei toisaalta myöskään helpoimmasta. Tamma kelpuuttaa kyllä selkäänsä ratsastajan kuin ratsastajan kunhan tämä vain kohtelee tammaa silkkihansikkain. Mikään aloittelijoiden ratsu neiti ei kuitenkaan ole, sillä se vetää herkästi herneen nenään pienimmästäkin ylimääräisestä ohjista vetämisestä tai turhan kovista pohjeavuista, mistä seuraa pukittelua ja pystyynnnousu yrityksiä eikä neiti rauhoitu ennenkuin ratsastaja päästää ohjat aivan löysiksi. Sessalla on ilmavat ja elastiset joskin ratsastajalle hieman epämukavat istua askellajit. Toisaalta kun tamman töksähtelevään askellukseen kerran tottuu voi askeleiden lennokkuudesta nauttia. Ratsastajansa apuihin tamma vastaa täsmällisesti eikä sen tapoihin kuulu laittaa ratsastajalleen vastaan vaan päinvastoin Sessa yrittää aina parhaansa ratsastajansa eteen. Sessa on myöskin nopea oppimaan uusia asioita, mikä tekee siitä erinomaisen kouluratsun. Sessalta ei menekään kauaa sisäistää uudet asiat vaan se oppii asiat jo parin yrityksen jälkeen. Kouluratsuna Sessa onkin omaa luokkaansa saadessaan taitavan ratsastajan selkäänsä, joka osaa pyytää tammalta juuri oikeita asioita.

Suku & jälkeläiset

i. Dead! Rowland
ii. Duckrocker iii. Flickwick
iie. Shannlee
ie. Push-Up iei. Sweeney Pumpkin'
iee. This Side Up
e. Icarda Rox
KRJ II,YLA II
ei. Sun Seeker eii. Terracotta
eie. Sparkling
ee. Isabella eei. Ivana GER
eee. Bella Donna
23.11.2015 trak t. Inka von Gateaway i. Honorius von Gateaway om. Delmenhorst
10.02.2016 trak t. Isebel von Gateaway i. Saboteur om. Odeya (VRL-13643)
02.03.2017 trak o. Icarus von Gateaway i. Nelda's Casanova om. Narie (VRL-08808)
03.06.2023 trak t. Wareham Intea i. Tournell Vegas om. Ahlershof
25.09.2024 trak o. Wareham Impero i. Royals Zitrün om. Faeryfell

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.00rohkeus0.00
kuuliaisuus ja luonne2817.24itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys1.71
tahti ja irtonaisuus3999.96askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 6817.2 p. (vaikeustasolla 10)
3* Prospect

Näyttelyt

30.06.2023 VSN Varismäen tila HRCH

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen