Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Ch Renowned SY

KTK II

Rotu, sukupuoli Hannover, ori
Syntynyt, ikä 18.12.2007, 20-vuotias
Säkäkorkeus, väri 169cm, ruunikko
Rekisterinumero VH14-011-0368
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Sway
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

@ Klosterhof Medingen

Luonnekuvaus

Yleisesti Rene on hiukan jääräpäinen, mutta muuten kaikinpuolin kiltti. Ori tuli minulle yhden Suomen reissuni tuloksena. Tuolloin olin päättämässä reissuani Mikkeliin, jonka lähettyviltä herran löysin. Vaikka ajokilometrejä olikin kertynyt sangen mukavasti, en siltikään ollut vielä löytänyt Suomesta sitä mitä tulin etsimään. Tämä herrakaan ei aluksi tehnyt minuun suurta vaikutusta, mutta pienen varsan olemuksessa oli jotakin, mitä en voinut vastustaa. Niinpä herra sitten matkasi ensin Chilessä sijaitsevalle tallilleni, missä siitä kasvoi sangen komea oriherra. Chilessä olevan tallini lopetettua ori muutti monenmuun hevosen kanssa Hollantiin, missä se on saanut siitä lähtien asua.

Hoidettaessa Rene on rauhallinen ja ystävällinen, vaikka saattaakin välillä kiukutella. Ulkona hoidettaessa ori saattaa hieman kiukutella, mutta rauhoittuu, jos hoitaja ei ole moksiskaan temppuilusta. Karsinassa hoidettaessa herra ei sen sijaan temppuile, vaikka saattaakin välillä liikahdella levottomasti. Harjattaessa ori kannattaa pyörimisen varalta sitoa kiinni. Ruokittaessa herra odottaa ruokaansa kärsivällisesti eikä hoppuile. Suitsittaessa Rene ottaa kuolaimet alun vastustelun jälkeen kiltisti suuhunsa. Satuloitaessa ori ei pidä vyön kiristämisestä, muttei silti hangoittele vastaan. Eläinlääkärissä herra pysyy jokseenkin rauhallisena, vaikka katseleekin eläinlääkäriä epäluuloisesti. Kengitettäessä ori nostaa kaviot kiltisti ylös, mutta saattaa vaikeuttaa kengittäjän työtä nojaamalla tähän koko painollaan.

Taluttaessa Rene tanssahtelee ajoittain levottomasti, mikä tekee siitä hieman hankalasti käsiteltävän talutettaessa. Maastossa talutettaessa ori on melko levoton, mutta pysyy silti helposti taluttajansa käsissä. Tarhalle mentäessä herra ei pidä suurempaa kiirettä vaan seuraa taluttajaansa kiltisti perässä. Toisten orien seurassa Rene on hieman levoton ja eristyykin muista oreista miltei täysin. Tammojen lähettyvillä ori on varovainen, sillä se ei missään nimessä halua loukata näitä. Varsojen ja nuorten suhteen herralla tuppaa olemaan melko lyhyt pinna, joka saattaa joskus kestää yllättävän pitkään. Juoksutettaessa ori temppuilee aluksi melko paljon, mutta rauhoittuu vähitellen. Lastattaessa herra astelee näyttää selvästi, ettei pidä ajatuksesta astella kolisevaa ramppia pitkin traileriin.

Ratsastaessa Rene on aikamoinen jääräpää, joka tekee mitä tahtoo, jos ratsastaja ei heti näytä kuka määrää. Orin ratsastajalta vaaditaankin raudan lujaa tahtoa, joka ei saa horjua missään vaiheessa. Herran askellajit ovat puhtaat ja ne ovat ratsastajalle kaikin puolin mukavat istua. Koulua mentäessä ori ei liiku sitten mihinkään ilman taitavaa ratsastajaa. Perusasiat ori kyllä hallitsee mainiosti, mutta eri asia on haluaako se näyttää taitojaan. Esteillä herra tuppaa kumenemaan helposti, mutta liikkuu hyvin kunhan ratsastaja saa pidätteet läpi. Maastossa Rene säikkyy puskissa olevia mörköjä eikä myöskään ole aivan 100% liikennevarma, joten en suosittele sen kanssa yksin maastoon lähtemistä. Maastoesteillä ori on hieman maltillisempi kuin rataesteillä, muttei silti tahtoisi pysyä nahoissaan. Vedestä herra ei oikein tiedä miten siihen tulisi suhtautua. Toisena päivänä se inhoaa vettä ja toisinaan vesi on orin mielestä maailman ihanin asia.

Kisoissa Rene ei välttämättä ole siitä ihanimmasta päästä. Ori nimittäin tuppaa hermostumaan kilpailualueella vallitsevasta hälinästä. Jos paikka on kaiken lisäksi herralle uusi niin orilta saattavat hermot pettää kokonaan. Tallialueella orin karsinan ovi tulisi pitää kokonaan kiinni niin että se saisi olla aivan rauhassa kaikelta hälinältä. Muiden hevosten lähettyvillä herra saattaa aiheuttaa hieman ongelmia etenkin, jos lähettyvillä on muita oreja. Lämmiteltäessä herra ei malttaisi kyllä millään pysyä nahoissaan, minkä takia touhusta ei tahdo tulla oikein mitään. Portilla vuoroaan odottaessa ori tanssahtelee levottomasti eikä malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kouluradalla en vielä ole nähnyt sitä ihmettä, että Rene olisi hermostunut tai ei olisi yrittänyt parastaan. Esteradalla herra pitää välillä aikamoista kiirettä, minkä takia puomitkin tuppailevat putoamaan. Maastoradalla ori ei aina syty parhaimpaansa ellei sillä ole jotain kannustimena. Palkintojen jako hoituu tämän herran kanssa ilman sen suurempia ongelmia. Kunniakierroksella herra katselee sangen rauhattomasti yleisöä eikä yhtään pidä salamavalojen välkkymisestä.

Suku & jälkeläiset

i. Dragonskin
ii. Dragonfly iii. Fly with Dragon I
iie. Charlotte
ie. Spytime iei. Spyenvy
iee. Timetoclap
e. Grande Carrera
ei. Carreyl Coper eii. Daewood Corner
eie. Cabrys Aennys
ee. Galiaryi eei. Huusön Luft
eee. Fennity
05.08.2014 hann o. Pastoral von Gateaway e. Arcadia FAD om. Siuri (VRL-11290)
30.08.2014 hann t. Rose Curve HA e. Rachcliff Ramira om. Rim (VRL-02488)
12.08.2022 hann t. Ramira RWD e. Heidseck Mable om. Vibaja (VRL-00727)
07.10.2024 hann t. Rhodonite Namys e. Lakelandite Namys om. Ireth VRL-03777
16.07.2026 hann o. Banzai Rockmelon e. Clementine v. Helmwald om. Wareham Warmbloods

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.00rohkeus0.00
kuuliaisuus ja luonne3113.31itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.00
tahti ja irtonaisuus4024.59askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 7137.9 p. (vaikeustasolla 10)
Champion-arvonimi myönnetty 25.11.2024

2* Prospect

KTK II

Näyttelyt

11.04.2016 NJ Rosenhof irtoSERT pt: Kati
10.02.2022 NJ Lobrede BIS2,MVA-SERT pt: Vibaja
31.08.2022 NJ Adina irtoSERT pt: Lissu T. VRL-12701

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen