Kuten monen muunkin estepainotteisen holsteinini suvussa myös Smetanan sukutaulusta löytyy ori Seven Seas. Tästä huolimatta päätin kuitenkin tehdä orista tarjousta nähdessäni sen olevan myynnissä, sillä olin jo kauan ollut Smetanan isän komean mustan laukkipäisen Des Williamsin fani. En siis tuhrannut hetkeäkään nähtyäni oriin jälkeläisen myynnissä vaan tein Smetanasta tarjouksen oikopäätä. Hieman minua jännitti lähtisikö ori matkaani, sillä muutama muukin oli kiinnostunut Smetanasta. Minun tarjoukseni kuitenkin voitti ja niinpä orii lennätettiin uuteen kotiinsa heti vieroituksen jälkeen.
Hoidettaessa Smetana on rauhallinen, vaikka on sillä omat metkunsakin toisinaan. Ori ei yleensä kylläkään temppuile, mutta huonoina päivinään se osaa olla oikea riiviö. Näinä päivinä Smetana olisi hyvä sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, vaikka hyvinä päivinä oriin uskaltaa hyvin pitää irtikin.Oriin hoitajan tulisikin olla varautunut, että jokainen päivä on erilainen tämän herran kanssa. Herra on erittäin herkästi kutiavaa sorttia, joten harjaaminen ei varsinaisesti kuulu sen suosikki toimenpiteisiin. Kaviot ori kyllä antaa ottaa mukisematta, mutta harjattaessa Smetana yrittää aina kiemurrella pois harjan alta. Varustettaessa ori käyttäytyy hyvin, mutta saattaa välillä näyttää happamalta sitruunalta suitsittaessa. Talutettaessa Smetana seuraa taluttajaansa kiltisti aina siihen asti kunnes vastaan tulee jotain kiehtovampaa kuin taluttaja. Tällöin Smetanaa joutuu muistuttamaan napakasti, että nyt ei ole lupa lähteä omille harharetkille. Muihin hevosiin Smetana ei aina oikein tiedä kuinka suhtautua, mutta nuorten ja varsojen kanssa peuhaamisesta ori pitää ylitse kaiken.
Ratsastettaessa Smetana on siitä mukava, että sillä on oma moottori. Oria ei joudukaan koskaan muistuttamaan, että hei nyt pitäisi hieman lisätä vauhtia masiinaan. Avuille Smetana ei ole turhan herkkä, muttei siedä kovakouraisiakaan apuja. Mikäli oriin kanssa käyttää turhan kovakouraisia apuja se pysähtyy kuin seinään. Pehmeillä avuilla ratsastettaessa ori osaa kuitenkin olla kuin unelma, mikäli sille päälle sattuu. Oriin ratsastajalta vaaditaankin pehmeää kättä. Kouluratsastukseen Smetanan kärsivällisyys ei oikein tahdo riittää eikä sitä olekaan vaivauduttu kouluttamaan kuin Helppo B tasolle. Esteet ovatkin se oriin juttu, missä se saa tilaisuuden loistaa. Ori omaa hyvän hyppytekniikan, mutta kirkasväriset hökötykset tuppaavat kammoksuttamaan oria. Smetana ei myöskään ole kaikista voimakkain hyppääjä ja tarvitseekin ratsastajaltaan voimakkaat avut ponnistukseen lähdettäessä selviytyäkseen esteen yli. Maastossa ori innostuu herkästi jokaisesta ympäristön asiasta, joten ratsastajan tehtävä onkin pitää orin huomio suunnattuna menosuuntaan. Muuten Smetana onkin loistava ratsu maastoon, sillä oriilla ei ole tapana säikkyä turhia.

